Isoäiti

Betula nana, osa 142

Mihail seurasi Karlia päärakennuksen ovesta sisään. Emily tuli hänen perässään, mutta muut jäivät ulos. Emily jätti jopa lemmikkinsä ulos.

Päärakennuksen sisällä oli hämärää. Valoa hirsirakennukseen tuli vain pienistä ikkunoista, joita oli tuvassa ja salissa kaksi. Kammareissa ikkunoita oli vain yksi. Kammarin ikkunat olivat myös pienempiä kuin tuvan ja salin ikkunat. Valoa tuli pienestä ikkunasta vain hyvin vähän ja huoneet olivat hämäriä päivän kirkkaimmallakin hetkellä.

Päärakennuksen ensimmäinen kammari oli tyhjä. Se oli isännän ja emännän kammari. Kammari näytti siltä, ettei siellä oltaisi käyty pariin viikkoon. Mihail ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan vain vilkaisi kammaria nopeasti. Mihail tunsi myös Emilyn huolestuneen katseen.

Mihailin isoäiti odotti perimmäisessä kammarissa. Kammarin ikkunan edessä oli verho, joten huone oli vielä hämärämpi kuin muut kammarit. Mihailin isoäiti istui tuolilla kammarin nurkassa olevan pienen pöydän äärellä. Pöydällä oli kasa papereita, joita isoäiti tutki.

”Rouva Netronova”, Karl sanoi Mihailin isoäidille.

Isoäiti ei reagoinut Karlin puheeseen millään tavalla. Karl yskäisi kuuluvasti ja toisti sanomansa.

”Mitä nyt, Karl?” Mihailin isoäiti kysyi.

”Pojanpoikanne, rouva Netronova”, Karl vastasi.

”Kuinka monta kertaa minun pitää sinulle sanoa, ettei hänelle saa kirjoittaa. Hänen on tärkeämpää keskittyä opiskeluunsa kuin murehtia meidän huoliamme”, Mihailin isoäiti sanoi ärtyneellä äänensävyllä.

”Rouva, hän on täällä”, Karl sanoi.

”Kuka on täällä?” Mihailin isoäiti kysyi.

”Pojanpoikanne Mihail, rouva”, Karl vastasi.

Vasta silloin Mihailin isoäiti kääntyi työpöytänsä äärestä.

”Mihail!” Mihailin isoäiti huudahti äänellä, jonka täytti pitkä kaipaus.

Isoäiti yritti nousta ylös, mutta Mihail oli kuitenkin nopeampi ja astui isoäitinsä luokse.

”Hyvä nähdä sinua pitkästä aikaa”, Mihailin isoäiti sanoi.

”Niin on”, Mihail sanoi.

”Lähettikö Karlin retale sinulle kuitenkin kirjeen, vaikka kuinka kielsin häntä?” Mihailin isoäiti kysyi ja vilkaisi Karlia tuomitsevasti.

Karl näytti pienenevän puoleen Mihailin isoäidin katseen alla.

”Ei hän ole kirjoittanut minulle. Tulin ihan muista syistä”, Mihail vastasi.

Mihailin isoäiti katsoi Mihailia ensin kysyvästi, mutta huomasi sitten tämän takana seisovan Emilyn.

”Olet tuonut tytön näytille”, Mihailin isoäiti sanoi innoissaan.

”Vähän sinnepäin”, Mihail sanoi.

Isoäidin katse pureutui Emilyyn, joka tunsi olonsa epämukavaksi.

”Tämähän näyttää mielenkiintoiselta tytöltä”, Mihailin isoäiti sanoi paljastamatta, mitä tarkoitti, ja jatkoi: ”Karl, jätä meidät. Meillä on puhuttavaa.”

Karl jäi ensin paikoilleen, mutta kun hän oli rekisteröinyt Mihailin isoäidin sanojen tarkoituksen, hän teki pienen kumarruksen ja poistui kammarista. Isoäiti pyysi Mihailia vielä sulkemaan oven, jotta he voisivat keskustella kaikessa rauhassa.