Minne katosivat kirjeet ja päiväkirjat?

Helsingin Sanomien viime lauantain lauantaiesseessä Riitta Koivuranta pohtii yksityisarkistojen kutistumista. Yksityisarkistoilla tarkoitetaan yksityiseen henkilöön liittyvän materiaalin arkistoa kuten kirjeitä, päiväkirjoja ja valokuvia. Tällaisia arkistoja on monesti hyödynnettyä historiallisista henkilöistä tehtyjen kirjojen ja muiden teosten taustamateriaalina. Itseltänikin löytyy kirjahyllystä useampi kirja, joiden sisältö on pelkkiä kirjeitä.

Nykyisellä digitaalisella aikakaudella potentiaalista materiaalia yksityisarkistojen täytteeksi syntyy enemmän kuin ehkä koskaan ennen, mutta samalla sen tallentaminen on vaikeampaa kuin koskaan. Sähköpostit katoavat, kun ne laitetaan sovelluksen roskakoriin ja samoin käy pikaviestinsovellusten viesteille. Osa näistä toki löytyy palveluja tuottavien yritysten tietokannoista, mutta sielläkään niitä tuskin säilytetään ikuisesti. Yksi haaste on myös se, että viestintä on hajautunut useisiin tai jopa useisiin kymmeniin eri paikkoihin. Asia, josta keskusteltiin ennen pelkkien kirjeiden välityksellä, saattaa nyt kulkea sähköpostilla, somepäivityksellä, yksityisviestillä ja puhelinsoitolla.

Olen joskus aikaisemminkin pohtinut tätä samaa asiaa ja esseen lukeminen sai taas siihen palaamaan. Mitä meistä jää jäljelle vai jääkö mitään? Nykyajan digitaalisesta viestittelystä ei varmasti jää jäljelle paljoakaan. Ei ainakaan, jos asioita ei varta vasten talleteta. Omakin viestittely on hajaantunut varsin moneen eri lähteeseen ja useasta olisi aika vaikeaa tallentaa viestittelyä. Viestittely on myös monesti niin arkista ja sen määrä on niin suurta, ettei sen tallentamisessa ja säästämisessä tunne olevan samaa painoa kuin käsin kirjoitettujen kirjeiden säilyttämisessä. Sinällään tällainen ajattelu tässä yhteydessä on ehkä hieman hassua, sillä olivathan kirjeetkin ennen sitä arkipäivän viestittelyä.

Kuva lauantaiesseestä, joka toimi tämän tekstin innoittajana.

Minä olen jo sitä ikäluokkaa, joka ei ole koskaan tottunut käsin kirjoitettuihin kirjeisiin. Muutamia yksittäisiä kirjeitä olen saanut ja kirjoittanut, mutta ne ovat aina olleet erityistapauksia. Postikorttejakin olen lähettänyt hyvin vähän. Olen kuitenkin kirjoittanut melko pitkään käsin päiväkirjaa ja välillä olen tehnyt sitä varsin aktiivisesti. Viime vuosina käsin kirjoittaminen, päiväkirjaan ja muualle, on tosin jäänyt vähemmälle, vaikka kuinka pidän sitä itselleni tärkeänä. Käsin kirjoitetun päiväkirjan rinnalla minulla on vuosia ollut myös tietokoneelle kirjoitettu päiväkirja, joka on kulkenut työpäiväkirjan nimellä. Sen kirjoittamisessa olen aktivoitunut erityisesti tänä vuonna.

Säilytän myös mielestäni melko täsmällisesti eri versioita kaikesta kirjoittamastani. Erityisesti, jos on kyse kaunokirjallisesta työstä, jota teen kierroksittain. Jokaisen kierroksen tuotos säilyy kätevästi omana tiedostonaan. Monesti olen myös tulostanut tekstejäni, koska siitä se on helpompi lukea ja kirjoittaa ylös muutoksia. Nämä tulostetut tekstit olen myös pyrkinyt säilyttämään. Eri asia sitten on, kuinka kauan normaalin tulostimen muste kestää paperilla.

Kirjeenvaihto, tai viestittely, on siis sellainen asia, joka itseltäni saattaa jäädä tallentumatta. Päiväkirjat ja kirjallinen työ sen sijaan säilyvät ainakin osittain, elleivät jopa kokonaan. Ne pelkästään eivät toki anna kokonaiskuvaa elämästä. Myös aivan erillinen kysymys on se, haluanko säilyttää kaiken tekemäni viestittelyn. Silloin tällöin näitä asioita kannattaa kuitenkin pohtia. Mieluummin ennen, kuin mitään on peruttamattomasti kadonnut historian syövereihin.

Rakkautta & anarkiaa & Hitler-meemi

Internet on hieno ja ennen kaikkea hauska asia. Se on synnyttänyt joukon internetmeemejä, jotka vaikuttavat jo jokapäiväiseen elämäämme. Uusimpana esimerkkinä Helsingin filmi festivaalin Rakkautta & anarkiaa teki tämän vuoden tapahtumalleen mainosvideon, joka on mukaelma suositusta Hitler-meemistä, jossa Perikato elokuvasta otettuun pätkään tehdään hauskoja tekstityksiä. Mainoksessa Mannerheim kuulee, että hänestä ei olekaan tehty elokuvaa. Ovelaa kulttuurisen ilmiön hyötykäyttöä mainoksessa.

Mutta, kuten internetissä yleensä käy, ei sieltä voi ottaa mitään, jos ei anna takaisin ja kaikkeen tulee vastareaktio. Niin nytkin. Mainosvideoon ilmestyi nopeasti reaktiovideo, jossa Hitler kuulee kyseisestä mainosvideosta.

Noh, mutta eihän asia nyt tähän voi jäädä. Niinpä nopeasti ilmestyi seuraava reaktiovideo. Nyt Mannerheim reagoi videoon Hitlerin reaktiosta. Tässä vaiheessa homman syvyydessä aletaan olla samalla tasolla kuin Christopher Nolanin Inception-elokuvassa. No ei nyt sentään, mutta suunta alkaa olla hyvä, mikäli saman tason metakeskusteluun on tarkoitus päästä.

Miten syvällä viimeksi mainitussa videossa siis liikutaan? Viimeksi mainitussa videossa Mannerheim kuulee siitä, että Hitler on kuullut omassa videossaan, että Mannerheim on kuullut itsestään kertovan elokuvansa hyllytyksestä meemivideossa, joka on mukaelma Hitler-meemivideosta, joka on syntynyt internetin meemikulttuurin avulla Perikato-elokuvasta otetusta kohtauksesta ja tuo elokuva taas perustuu historiallisiin tositapahtumiin Hitlerin viimeisistä päivistä. Näin lyhyesti sanottuna. Tietysti jokaiseen portaaseen on vaikuttanut moni muukin asia, mutta sitä voi joku muu pohtia aiheesta ensi keväänä tekemässään opinnäytetyössään.

Mikä tässä sitten on niin hauskaa? Monikin asia. Videot itsessään ovat jo hauskoja ja niille tulee naurettua. Vanhan meemin vitsi sai huomattavan paljon uutta pontta Mannerheim-mukaelmasta. Itse myös tykkään metailusta, joten sekin tässä ilmiössä on mahtavaa. Myös se on hienoa, että asiasta, jossa nyt ei pitäisi olla mitään naurun aihetta, tehdään huumoria.

Tässä vielä videot, joista olen nyt puhunut, mikäli joku ei ole niitä nähnyt:

Helsingin filmi festivaalin mainos:

https://www.youtube.com/watch?v=nfcfT2cHfno

Reaktio mainokseen:

https://www.youtube.com/watch?v=H4AlzcjokVI

Reaktio reaktioon mainoksesta:

https://www.youtube.com/watch?v=qr1Nwa2fa-A

Mikäli Hitler-meemejä haluaa nähdä lisää, niin niitä löytää YouTubesta hakusana: "hitler meme".

Vuosi 2012

Vuosi 2012 eli MMXII, noin roomalaisittain, on jäänyt nyt historian kirjoihin, joten ajattelin kirjoittaa siitä muutamalla sanalla. Alun perin oli tarkoitus kirjoittaa tämä teksti jo viime viikon alussa. Silloin minulla oli kuitenkin kova kiire lukea Edellytystä ja saada sen toinen kirjoitus kierros valmiiksi ennen uutta alkavaa koulua. Tämän projektin ehdin saada valmiiksi ennen viimeviikonlopun muuttua ja nyt alkuviikko on mennyt totutellessa uuteen paikkaan ja uusiin ihmisiin.

Uudesta opiskelupaikasta kuitenkin enemmän toisella kertaa ja nyt keskityn kertomaan viime vuodesta. Ensin hieman siitä, mitä vuoden aikana tapahtui meillä ja maailmalla ja sitten siitä, mitä itse tein vuoden aikana. En ole maininnut kaikkia tapahtuneita asioita, eikä niin ole tarkoituskaan. Idea on lähinnä poimia joitakin tapahtumia tai asioita vuoden varrelta.

Meillä

Viime vuonna äänestettiin vaaleissa kahteen kertaan. Keväällä oli presidentinvaalit ja syksyllä kuntavaalit, ensimmäisissä omaa ehdokastani ei valittu, jälkimmäisissä valittiin. Vaalien lisäksi ja myös yhteydessä (niin ulko- kuin kotimaisessa) politiikassa on puhuttu paljon talouskriisistä ja sen seuraamuksista. Kenelläkään tuskin on edelleenkään mitään (hyvää ja poliittisesti toteutuskelpoista) keinoa kriisin ratkaisemiseksi.

Vuosi ja erityisesti kesä oli sateinen. Tämä näkyi niin uutisissa kuin laiturin päässä (joka saattoi olla jopa veden alla). Tämä harmitti varmasti paljon vähemmän niitä, jotka eivät olleet yritysten kulusäästöjen kohteena. Myös Nokian arvo putosi kesällä maata kohti sateen lailla, kurssi kuitenkin piristyi syksyn myötä loppuvuotta kohden.

Muualla

Erityisesti Euroopassa ja Euroalueella talouskriisi on jatkunut, mutta myöskään muualla talous ei elä kukoistuskautta. Kiinassakin yllettiin arviolta vain seitsemän prosentin talouskasvuun, mistä monet ovat olleet hyvin huolissaan.

Yksi vuoden 2012 ehdottomista ilmiöistä eteläkorealaisen artistin PSY:n kappale Gangnam style, jonka videota on katsottu Youtube-videopalvelussa jo pitkälle toista miljoonaa kertaa (tätä kirjoittaessa video on katsottu 1151 miljoonaa kertaa). Gangnam style alkaakin olla jo osa yleissivistystä. Ainakin omasta ajastaan tietoiset ihmiset katsovat kieroon jos et kappaletta tiedä.

Suomen lisäksi myös muissa maailman mahtivaltiossa käytiin vaaleja ja valta vaihtui. Tästä esimerkkinä Yhdysvaltain presidentinvaalit, jotka Barack Obama voitti. Mitt Romney antoi kuitenkin kova haasteen ja College Humor teki asiasta hauskan videon: Mitt Romney Style. Kiinassakin tapahtui pientä vallanvaihdosta vuoden aikana, kun Hu Jintao tilalle Kiinan kommunistisen puolueen johtoon valittiin Xi Jinping.

Mitä itse tein

Vuoteni alkoi armeijasta kotiutumisella ja Kuopioon muuttamisella. Muuttoja ehtikin kertyä vuoden varrelle viisi kappaletta ja toivon syvästi, että nyt alkaneena vuotena en pääse lähellekään tuota lukua.

Vuonna 2012 kirjoitin enemmän kuin koskaan. Erityisesti kirjaprojekti Edellytys, jonka aloitin loppukeväästä, eteni mallikkaasti. Toinen kirjoituskierros on siis jo valmis ja kolmas odottaa aloittamista. Sitten pitäisikin ryhtyä etsimään kustantajia ja miettimään kirjan jatkoa, Ehtoa.

Kirjan (ja kirjojen) kirjoittamisen lisäksi kirjoitin runsaasti myös tänne blogiin. Suuri osa kirjoituksista on edelleenkin ollut jatkokertomus Betula nanaa jo siitä syystä, että se jatkuu joka viikko uudella osalla. Muuta asiaa olen sitten kirjoittanut enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Jatkossa aion kuitenkin panostaa siihen, että joka viikko tulisi jotakin muutakin sisältöä blogiin kuin pelkkä uusi jatkokertomuksen osa.

Opiskelun kannalta vuosi ei ollut yhtä hyvä kuin kirjoittamisen kannalta. Fysiikka ei todellakaan ole se oma ala. Hainkin jo kevään haussa Jyväskylään äidinkielenopettajaksi, mutta en päässyt. Syksyn haussa hain edelleen Jyväskylään, mutta tällä kertaa tietojärjestelmätieteeseen. Syksyn haussa tärppäsi ja se ilahduttikin loppuvuotta mukavasti.

Maailmanlopusta

Maailma loppuu perjantaina 21.12.2012, kelloaika ei ole itselläni ainakaan vielä tiedossa. Tosin jos Hollywoodia on uskominen, niin maailmanloppu kertoo tulemisestaan ennakkoon (vaihtelee tunneista viikkoihin).

Maailman loppuminen on itsessään jo varsin mielenkiintoinen asia. Ensinnäkin voidaan miettiä sitä, mitä maailman loppumisella tarkoitetaan. Kevyin versio tarkoittaa tietysti ihmisrodun loppumista (kokonaan tai vain pääosin), mikä olisi jokseenkin todennäköistä esimerkiksi täysinäisen ydinsodan sattuessa ja periaatteessa mahdollista myös, ah, niin ihanan, ilmastonmuutoksen saattelemana. Rajummat versiot ovat sitten planeetta maan tuhoutuminen täysin tai koko maailmankaikkeuden tuhoutuminen.

Oma mielipiteeni on, että ihmisen katoaminen maapallon elossa olevien eliöiden listalta ei ole maailmanloppu. Sehän ei hetkauta maailma oikeastaan millään tavalla, jos ihminen lajina heittää lusikan nurkkaan ja lähtee metsästämään mammutteja sinne, missä niitä on. Onhan suurin osa olemassa olleista eliöistä kuollut jo sukupuuttoon, mutta maailma on edelleen olemassa.

Toinen mielipiteeni on, että maailmanloppua on turha pelätä. Tämä siksi, että mitäpä sitä ihmisenä voi jos maailma (tai maailmankaikkeus) yhtäkkiä päättääkin, että ei haluakaan olla enää olemassa. Ihmisellä on yhtä paljon valtaa maailman olemassaoloon kuin muurahaisella saappaaseen, joka liiskaa sen hengiltä. Toisaalta taas mikäli maailmanloppu ei ole aivan niin totaalinen, että tuho tulisi täysinäisenä ja hetkessä, niin pitää muistaa, että ihminen on hyvin sopeutuvainen eläin. Siitä kertoo esimerkiksi se, että alkuperäinen ja niin sanotusti luontainen elinalue ihmiselle on Afrikassa. Hyvin kuitenkin pärjätään myös täällä pohjoisen pakkasissa.

Kolmas tähän väliin liittyvä mielipiteeni on, että maailmanloppu ei ole kovinkaan todennäköinen. Se on tietysti mahdollinen, mutta niin on sekin mahdollista, että voitan perjantaina lotossa. Sehän se olisikin ironista huomata pääpotin voittava lottokuponki kädessä, että tässähän tämä sitten oli. Se, että jokin asia on mahdollista, ei tarkoita sitä, että se olisi todennäköistä. Tietysti ihmisen näkökenttä on varsin lyhyt. Tämä on viimeisen viiden vuoden aikana nähty taloudessa. Seuraavan parinkymmenen vuoden aikana se nähdään ilmaston lämpenemisenä.

Vaikka maailmanlopun tulemiselle ei voikaan mitään, voi siihen silti varautua. Näissä tunnelmissa siis täyttämään hiekkasäkkejä ja hamstraamaan lähikaupasta hernekeittoa.