Earnest II

Betula nana, osa 161

Mihailin kutsumien jäämiesten ansiosta taistelu Earnestista kesti vain muutamia kymmeniä minuutteja. Kun tilanteen epätoivoisuus selvisi, kaikki linnoituksen sotilaat antautuivat. Näin tapahtui siis kolmea sotilasta lukuun ottamatta. Yksi sotilaista oli Earnestin komentaja ja kaksi muuta hänen henkivartijansa.

”Jos tulet väkivoimalla sisään, sisaresi on kuollut”, tammisen oven takaa kuului Earnestin komentajan ääni.

Komentaja ei ollut esitellyt itseään eikä Mihailia kiinnostanut tietää tämän nimeä.

”Sinun on parempi päästää siskoni elossa pois sieltä”, Mihail sanoi.

”Jos kenraalikuvernööri todella on joutunut sinun murhaamaksesi, niin minulla ei ole mitään hävittävää”, komentaja sanoi.

”Mitä tarkoitat?” Mihail kysyi.

”Tarkoitan sitä, että voin vetää hihastani viimeisetkin ässäni”, komentaja vastasi.

Mihail ei ensin ymmärtänyt, mitä komentaja oli tarkoittanut. Äkkiä hän tunsi magiapulssin, joka painoi ovea. Mihail ehti juuri pois oven edestä, kun se paiskautui saranoiltaan. Komentaja osasi taikoa. Komentajan loitsiminen oli kuitenkin kömpelöä. Tämä loitsi voimalla, ei taidolla.

”Saat maistaa vanhaa taikuutta”, komentaja sanoi.

”Sinä pääset puolestasi maistamaan sitä, mitä taikuus oikeasti on”, Mihail sanoi.

Earnest

Betula nana, osa 160

Karlin kertomien yksityiskohtien mukaan Mihail ja Sarnel tekivät suunnitelman Earnestiin hyökkäämisestä. Mihailin ja Sarnelin mukaan lähtivät Emily lemmikkeineen, Hans sekä kahdenkymmenen hyvin aseistetun miehen osasto. Mihail sanoi osastoa turhaksi, mutta Karl vaati miesten mukaan ottamista.

Parin päivän valmistelujen jälkeen he lähtivät liikkeelle kohti vuoria. Kaksi päivää myöhemmin he olivat jo vuorten juurella ja kolmannen päivän iltana aivan Earnestin tuntumassa.

”Jäädään tähän yöksi. Mennään huomenna valoisan aikaan katsomaan miltä linnoitus näyttää”, Mihail sanoi.

Kukaan ei vastustellut. Marssi oli ollut raskas.

Aamulla he nousivat varhain ja söivät aamupalan vaitonaisina. Kaikki pelkäsivät taistelusta pahinta. Miesten ilmeitä tutkittuaan Hans veti Mihailin syrjemmälle puhuakseen tämän kanssa.

”Jos tilanne näyttää siltä, ettei meillä ole mahdollisuuksia, niin ei työnne miehiä surmansuuhun”, Hans sanoi.

”Minä luulen, ettei miehiä edes tarvita”, Mihail sanoi.

”Mitä tarkoitat?” Hans kysyi.

”Kohta näe mitä oikea voima ja taikuus tarkoittavat”, Mihail sanoi.

Joukkio marssi viimeisen harjanteen yli ja Earnest tuli näkyviin.

Earnest oli pieni kivinen varustus kallionjyrkänteen reunalla. Linnoitukseen vie vain kapea kiveen hakattu väylä, jota pitkin mahtui juuri taluttamaan hevosta. Linnoituksesta alkoi kuulua huutoja heti, kun joukkio tuli esiin harjanteen takaa.

”Meidät on huomattu”, Sarnel sanoi.

”Hyvä niin. Emmepähän tule yllätyksenä”, Mihail sanoi.

Mihail marssi kiveen hakattua väylää pitkin kohti Earnestin porttia. Portille päästyään hän hakkasi sitä nyrkillään.

”Minä Mihail Netronova vaadin päästä sisään ja sisareni vapauttamista”, Mihail sanoi.

”Millä oikeuksilla sitä sellaista vaadit?” Mies portin takaa kysyi.

”Niillä oikeuksilla, joilla tapoin kenraalikuvernöörin. Léosta on nyt vapaa keisarikunnan vallasta”, Mihail vastasi.

”Se on totta. Kenraalikuvernööri on kuollut”, toinen mies portin takana sanoi.

”Ei yhden miehen murhaaminen tarkoita sitä, että teidän pikku kapinanne olisi voittanut”, ensimmäinen mies sanoi portin takaa.

”Emme me vain kenraalikuvernööriä murhanneet. Koko hänen armeijansa on murrettu”, Mihail sanoi.

Mihailin pinna ei enää kestänyt. Hän loitsi suuren jäänyrkin oman nyrkkinsä ympärille ja löi yhdellä lyönnillä portin kumoon.

Pieni voitto II

Betula nana, osa 159

”Hei”, Emily sanoi.

Emily hymyili Mihailille, joka hymyili takaisin.

”Hei”, Mihail sanoi.

”Miten isku sujui?” Emily kysyi.

”Ihan hyvin”, Mihail vastasi.

Sarnel katsoi Mihailia hiljaa. Netronovalaan paluu oli sujunut linnassa olleelta nelikolta hiljaisissa merkeissä. Nils ja Sarnel olivat kantaneet Mihailin äitiä siihen saakka kunnes Netronovalasta ja metsässä joukkoja harhauttamassa olleet miehet olivat tulleet vastaan. Vastaan tulleilla oli mukanaan kärry, johon Mihailin äiti pääsi mukavammin matkustamaan. Vankeus ei ollut tehnyt hänelle hyvää.

Netronovalan pihalla heitä vastassa oli Emilyn lisäksi Mihailin isoäiti.

”Kiitos jumalille, että olet vielä elossa”, Mihailin isoäiti sanoi.

”Jumalille kiitos, että äiti oli vielä elossa”, Mihail sanoi.

Mihailin äiti kannettiin sisälle toipumaan. Mihail, Sarnel ja Nils jäivät ulos vastaanottoväen seuraan. Nilsiä oudoksuttiin monelta suunnalta.

”Mikäs mies sinä olet?” Karl kysyi.

”Olen Nils Tammi, edesmenneen kenraalikuvernöörin entinen pappi”, Nils vastasi.

”Ja mitä teet täällä?” Karl kysyi.

”Me otimme hänet mukaan tyrmistä. Minä vastaan hänestä”, Mihail vastasi.

Mihail oli vaistonnut miesten Nilsiä kohtaan hieman vihamieliset katseet. Karl nyökkäsi.

”Yksi lisämies ei ole koskaan pahitteeksi, ei pappikaan. Meillä on sota edessä. Keisarikunta tietää pian, mitä täällä on tapahtunut”, Karl sanoi.

”Seuraava liike on hyökätä Earnestiin”, Mihail sanoi.

”Mitä?” Karl kysyi.

”Siskoani kuulemma pidetään siellä”, Mihail vastasi.

”Kuka niin sanoi?” Karl kysyi.

”Kenraalikuvernööri”, Mihail vastasi.

”Se on vaikea paikka hyökätä”, Karl sanoi.

”Minä ja Sarnel hoidamme sen”, Mihail sanoi.

”Minä tulen mukaan”, Emily sanoi.

”Minä myös”, Hans sanoi.

”Ei sinne kannata kenenkään lähteä. Se paikka on kaikille hyökkääjille kuolemaksi”, Karl sanoi.