Euroopan tulevaisuuksia

Olin viime perjantaina kuuntelemassa 13:tta Martti Ahtisaari -luentoa. Puhujana oli tällä kertaa komissaari Olli Rehn. Rehnin luennon otsikkona oli Eurooppa myrskyn jälkeen. Tämän perusteella olisi voinut odottaa paljonkin, mutta suurelta osin odotuksiin sai pettyä. Rehnin puheenvuoro oli erityisesti poliittisesti hyvin pehmeä, jopa löysä. Tämä on tietysti ymmärrettävää siinä valossa, että Rehn on talouskomissaari. Voimakkaiden mielipiteiden ilmaisu voisi etelämpänä johtaa lynkkaukseen. Lisäksi, ovathan ne vaalit aivan ovella.

Puheenvuoro alkoi pitkällä muisteluosiolla ja tuntui siltä, ettei Rehn ehdi asiaan ollenkaan. Läpi käytiin niin jalkapallomuistoja kuin presidentti Ahtisaaren työn yhteyttä hänen omaan työhönsä. Kun Rehnin ajasta oli puolet kulunut, niin päästiin jo itse asiaan. Puhe oli kuitenkin hyvin laveaa ja käypäistä lukion yhteiskuntaopin ensimmäisen kurssin kurssikirjan esittelytekstiksi. Varsinaiseen otsikkoon Rehn ei pureutunut kuin muutamalla sivuavalla ajatuksella. Luento oli hyvä sellaiselle, joka ei ole seurannut uutisia viimeiseen pariin vuoteen. Muuten puheenvuoro jäi hyvin tylpäksi.

Kun komissaari Rehnin näkemys Euroopasta myrskyn jälkeen jäi hieman olemattomaksi, kirjoitan sen sijasta hieman omaa näkemystäni asiasta. Euroopan viime vuosien tilanne on ollut kohtalaisen epävakaa. Pääosa ongelmista on johtunut siitä, ettei nousukauden aikana oltu varauduttu muuhun kuin loputtomaan nousuun eikä yhteisesti sovittuja sääntöjä ole noudatettu. Yhdysvaltain pankkisektorin kriisi oli vain laukaiseva tekijä, joka toi jo olemassa olevat ongelmat ja tehdyt virheet esille.

Euroopan tulevaisuus on kaksijakoinen. Pahimmasta on ehdottomasti päästy ylös. Oikeastihan Euroopalla ei mennyt kovin huonosti missään vaiheessa. Suurin osa kriisistä oli vain markkinoiden pelkoa täydellisestä romahduksesta. Tuota romahdusta ei kuitenkaan missään vaiheessa tullut. Nyt pahimmatkin kriisimaat alkavat olla teknisesti paremmassa kunnossa kuin ennen kriisiä, mukaan lukien Kreikka. Totuus on se, että jos unohdetaan velkojenhoitokulut, Kreikka on vaihtotaseeltaan ylijäämäinen maa.

Kaikilla kolikoilla on kuitenkin kaksi puolta, niin myös Euroopan unionilla. Euroopan unionin maat voi jakaa kolmeen joukkioon. Ensimmäinen joukkio on se, joka selvisi kriisistä vähin vaurioin ja on suunnistamassa pikkuhiljaa kohti kasvua. Toinen joukkio on kriisimaiden muodostama, nekin ovat pikkuhiljaa kääntymässä talouskasvun tietä kohden tai osa on jo hyvässä kasvussa. Kolmas joukkio on näitä kahta edellä mainittua huolestuttavampi. Kolmannen joukkion maat selvisivät kriisin ensivaiheesta hyvin pienin vaurioin, jopa keskimääräistä euromaata paremmin. Nyt nämä maat ovat kuitenkin suurien ongelmien edessä, kun julkinen sektori on paisunut aivan liian suureksi. Tämä joukkio koostuu Italiasta, Ranskasta ja Suomesta. Viimeksi mainitun joukon ongelmista Rehn mainitsi vastaillessaan yleisökysymyksiin.

Italia on ollut otsikoissa ongelmiensa takia jo aikaisemmin ja nyt Ranska on seurannut perässä. Suomen tilanne ei vielä ole yhtä paha kuin kahden muun maan, mutta suunnanmuutos olisi tapahduttava nopeasti. Mikäli muutosta ei saada aikaan tällä vaalikaudella, on Suomella edessä paljon ongelmia. Niitä ongelmia tullaan muistelemaan vielä pidempään kuin 1990-luvun lamaa.

Mitä Suomen sitten pitäisi tehdä? Ei ainakaan kiristää verotusta. Se tie on kuljettu hyvin pitkälle loppuun ja monet jo tehdyt veronkiristykset ovat supistaneet verokertymään kasvattamisen sijasta. Nyt on edessä se, mitä kukaan ei haluaisi tehdä. Jo saavutetuista eduista on karsittava. Julkista sektoria on leikattava ja sitä on leikattava kolmen miljardin euron arvosta vuositasolla. Leikkaukset on kuitenkin kohdistettava tarkoin. Tulevasta kasvua ei kannata leikata liikaa. Sieltä leikkaamalla kaikkien muiden (jo tehtyjenkin) sopeutustoimien vaikutus häviää tuuleen niin kuin se kuuluisa tuhka.

Maailmanlopusta

Maailma loppuu perjantaina 21.12.2012, kelloaika ei ole itselläni ainakaan vielä tiedossa. Tosin jos Hollywoodia on uskominen, niin maailmanloppu kertoo tulemisestaan ennakkoon (vaihtelee tunneista viikkoihin).

Maailman loppuminen on itsessään jo varsin mielenkiintoinen asia. Ensinnäkin voidaan miettiä sitä, mitä maailman loppumisella tarkoitetaan. Kevyin versio tarkoittaa tietysti ihmisrodun loppumista (kokonaan tai vain pääosin), mikä olisi jokseenkin todennäköistä esimerkiksi täysinäisen ydinsodan sattuessa ja periaatteessa mahdollista myös, ah, niin ihanan, ilmastonmuutoksen saattelemana. Rajummat versiot ovat sitten planeetta maan tuhoutuminen täysin tai koko maailmankaikkeuden tuhoutuminen.

Oma mielipiteeni on, että ihmisen katoaminen maapallon elossa olevien eliöiden listalta ei ole maailmanloppu. Sehän ei hetkauta maailma oikeastaan millään tavalla, jos ihminen lajina heittää lusikan nurkkaan ja lähtee metsästämään mammutteja sinne, missä niitä on. Onhan suurin osa olemassa olleista eliöistä kuollut jo sukupuuttoon, mutta maailma on edelleen olemassa.

Toinen mielipiteeni on, että maailmanloppua on turha pelätä. Tämä siksi, että mitäpä sitä ihmisenä voi jos maailma (tai maailmankaikkeus) yhtäkkiä päättääkin, että ei haluakaan olla enää olemassa. Ihmisellä on yhtä paljon valtaa maailman olemassaoloon kuin muurahaisella saappaaseen, joka liiskaa sen hengiltä. Toisaalta taas mikäli maailmanloppu ei ole aivan niin totaalinen, että tuho tulisi täysinäisenä ja hetkessä, niin pitää muistaa, että ihminen on hyvin sopeutuvainen eläin. Siitä kertoo esimerkiksi se, että alkuperäinen ja niin sanotusti luontainen elinalue ihmiselle on Afrikassa. Hyvin kuitenkin pärjätään myös täällä pohjoisen pakkasissa.

Kolmas tähän väliin liittyvä mielipiteeni on, että maailmanloppu ei ole kovinkaan todennäköinen. Se on tietysti mahdollinen, mutta niin on sekin mahdollista, että voitan perjantaina lotossa. Sehän se olisikin ironista huomata pääpotin voittava lottokuponki kädessä, että tässähän tämä sitten oli. Se, että jokin asia on mahdollista, ei tarkoita sitä, että se olisi todennäköistä. Tietysti ihmisen näkökenttä on varsin lyhyt. Tämä on viimeisen viiden vuoden aikana nähty taloudessa. Seuraavan parinkymmenen vuoden aikana se nähdään ilmaston lämpenemisenä.

Vaikka maailmanlopun tulemiselle ei voikaan mitään, voi siihen silti varautua. Näissä tunnelmissa siis täyttämään hiekkasäkkejä ja hamstraamaan lähikaupasta hernekeittoa.

Oikean unelman valinta

Muutamina viime viikkoina olen ystäväni Janin kanssa katsonut House tv-sarjan ensimmäistä tuotantokautta läpi aina silloin tällöin. Housen loogisen päättelyn taidot ovat varmasti inspiroineet monia, niin myös minuakin. House inspiroi minua siinä määrin ryhtymään lääkäriksi, että hain tämän kevään yliopistohaussa lääketieteelliseen koulutukseen. Omaan sisäänpääsyyni en kyllä juurikaan usko (tai ole panostanut). Luulen myös, että lääkärin ammatti ei ole minulle tarkoitettu.

Tuo unelma on kuitenkin yksi monista, niistä pienemmistä. Se on yksi monista mahdollisuuksista suunnata elämäni kulkua. Suurin ongelma (niin minulla kuin monilla muillakin) on kuitenkin sen oikean suunnan valitseminen. Toisaalta en edes usko, että on olemassa yhtä oikeaa tietä. Onnelliseen elämään johtaa jokaisen kohdalla monia reittejä. Monia niistä on hylätty elämän aikaisempia valintoja tehdessä. Joskus jokin valinta voi osoittaa tietä seuraavalle, hyvinkin toisenlaiselle valinnalle. Toisinaan taas jokin valinta osoittautuu huonoksi ja oman päätöksensä joutuu pyörtämään.

Väärään suuntaan lähtemistä pahempaa on kuitenkin se, että yrittää lähteä moneen suuntaan samaan aikaa. Silloin kumpikin suunta jää tylpäksi. Itse tunnen, että olen juuri näin tehnyt tänä keväänä. Olen yrittänyt kulkea kahteen hyvin erilaiseen suuntaan ja molempiin suuntiin kulkiessani olen mielestäni epäonnistunut. Jotain kehitystä on ehkä tapahtunut, mutta jostain syystä kumpaankaan en ole kyennyt keskittymään kunnolla. 

Nyt olen päättänyt suunnata keskittymiseni yhdelle suunnalle. 

Katsotaan mitä tapahtuu.

PS. Anssi Kela - Nummela

Kevätjäillä

Niin se vain aika juoksee nopeammin kuin ihminen. Tammikuu muuttui jälleen kerran helmikuuksi ja helmikuukin veteli viimeiset henkosensa jo aikapäivää sitten. Nyt on jo huhtikuu eli hieman on jo myöhäistä kirjoittaa keväästä (ja pieniä mainintoja myös talvesta), mutta kirjoitanpa kuitenkin.

Aika on kulunut tänä keväänä suhteettoman nopeasti. Ainakin verrattain. Vertailukohtana kun on armeijavuosi, jolloin tekemistä oli liian vähän ja kiire lähinnä odottamaan (ja lomille). Talvikin alkoi myöhässä, minun elämässäni käytännössä tammikuussa, kun muutin Kuopioon. Jäällä kävelemässäkin kävin tänä talvena ensimmäistä kertaa vasta maaliskuun alussa. Jäällä kävely on asia, jonka teen yleensä jo viimeistään joulukuussa.

Presidentinvaaleista ja uudesta presidentistä

Ei niin yllättäen, Sauli Niinistö valittiin Suomen 12. presidentiksi. Tätäkään seikkaa en ole kommentoinut millään tavalla vaikka Niinistö on ollut virkaa tekevä presidentti jo jonkin aikaa. Niinistöstä tulee varmasti hyvä presidentti ja hän on osan kyvyistään jo osoittanutkin.

En ole tehnyt kuvaa. On kuitenkin niin hupaisa, että oli pakko laittaa.

Itse toki äänestin Pekka Haavistoa, mutta häntä, realistina ajatellen, ei niin yllättäen valittu. Kuitenkin jo se, että Pekka pääsi toiselle kierrokselle, osoitti sen, että Suomesta edelleenkin löytyy myös toisenlaista ajattelua. Tämä toisenlainen ajattelu on tärkeää tulevaisuuden kannalta. Eikä tämä koske vain presidentin valintaa vaan kaikkea yhteiskunnan, yritysten ja ihmisten toimintaa.

Työnhakua

Tammikuun lopussa tai helmikuun alussa olin joku viikonloppu käymässä kotona Rautalammilla. Kyseisen viikonlopun jälkeen tajusin, etten tehnyt koko viikonloppuna muuta kuin istuin koneella, söin, nukuin ja olin kavereiden kanssa baarissa (sisältäen aloittelun). Näistä eniten aikaa vietin koneella ja baarissa. Niinpä ryhdyin miettimään, että voisin käyttää viikonloppuni paljon järkevämminkin. Näin päätin ryhtyä hakemaan töitä.

Töitä toki piti hakea muutenkin, koska mikäli haluan asua Kuopiossa kesän, niin on pakko löytää jokin kesätyö jo vuokranmaksua varten. Vielä työpaikkaa ei ole löytynyt, vaikka jo usean kuukauden olisin jo voinut osa-aikatyötä tehdä. Tietenkään ei välttämättä ole ihme, jos työpaikkaa ei löydy lukiotaustaiselle nuorelle, jolla ei ole juurikaan työkokemusta ja oma tulevaisuuden alakin on vielä pahasti hakusessa.

Kirjoittamisessa suvantoa

Kirjoittamiseni pääsi hieman seisahtumaan vuoden alussa. Oikeastaan ainut asia, mitä silloin kirjoitin, on pari Betula nanan jaksoa. Nyttemmin olen kuitenkin saanut kirjoitettua jonkin verran enemmän. Olen kirjoittanut muutamia novelleja ja runoja sekä normaaleja blogikirjoituksia.

Pääasia, eli kirjan työstäminen, ei ole kuitenkaan juuri edennyt. Tähän poikkeuksena pääsiäisloma, jolloin sain kirjaa eteenpäin muutamalla suurella harppauksella. Ylitin yhden suurimmista ongelmakohdista ja kirjan alku (ja sen mukana myös koko kirjan luonne) muuttui täysin. Itse en kuitenkaan edes tähän määrään ole tyytyväinen. Aikaa olisi tehdä paljon enemmänkin.

Suunta tuntuu kuitenkin oikealta. Ehkäpä kirja joskus näkee päivänvaloa (tai pääsee uudelleenkirjoitettuna kustantajille asti). Olen myös miettinyt jonkin verran muita ideoita, joita minulla on enemmän kuin riittävästi.

Opiskelua, enemmän ja vähemmän

Pääasiassa vähemmän. En ole varma, onko vika miehessä vai opiskeltavassa aineessa. Ainakaan ne eivät tunnu sopivan yhteen. Fysiikassa ei mielestäni sinänsä kyllä mitään vikaa ole. Se on mielenkiintoista ja porautuu juuri maailmankaikkeuden perusteita koskeviin kysymyksiin. Teoria kiinnostaa, laskeminen on tökkinyt.

Tämän takia hain (jälleen kerran) uuteen kouluun. Tai oikeastaan vanhaan, sillä jokainen hakemani paikka on koulusta, jossa olen jo opiskelijana. Jyväskylän yliopistosta hain kirjallisuutta, suomenkieltä ja äidinkielenopettajakoulutusta. Kuopiossa hain lääketieteelliseen (mihin luultavasti en pääse, enkä varmaankaan ole kovin suurissa määrin lukemassa). Kirjallisuuteen pitäisi kirjoittaa vielä motivaatiokirje, erillistä pääsykoetta ei ole vain pelkkä kirje. Kirjeen pitäisi olla perillä yliopistolla kuun viimeisenä päivänä eli ensi maanantaina.

Käytännössä minulla ei siis ole vielä minkäänlaista käsitystä siitä, mitä tulen tekemään työkseni. Tai, mikä minusta tulee isona. Aika ja elämä sen näyttävät.