Euroopan tulevaisuuksia

Olin viime perjantaina kuuntelemassa 13:tta Martti Ahtisaari -luentoa. Puhujana oli tällä kertaa komissaari Olli Rehn. Rehnin luennon otsikkona oli Eurooppa myrskyn jälkeen. Tämän perusteella olisi voinut odottaa paljonkin, mutta suurelta osin odotuksiin sai pettyä. Rehnin puheenvuoro oli erityisesti poliittisesti hyvin pehmeä, jopa löysä. Tämä on tietysti ymmärrettävää siinä valossa, että Rehn on talouskomissaari. Voimakkaiden mielipiteiden ilmaisu voisi etelämpänä johtaa lynkkaukseen. Lisäksi, ovathan ne vaalit aivan ovella.

Puheenvuoro alkoi pitkällä muisteluosiolla ja tuntui siltä, ettei Rehn ehdi asiaan ollenkaan. Läpi käytiin niin jalkapallomuistoja kuin presidentti Ahtisaaren työn yhteyttä hänen omaan työhönsä. Kun Rehnin ajasta oli puolet kulunut, niin päästiin jo itse asiaan. Puhe oli kuitenkin hyvin laveaa ja käypäistä lukion yhteiskuntaopin ensimmäisen kurssin kurssikirjan esittelytekstiksi. Varsinaiseen otsikkoon Rehn ei pureutunut kuin muutamalla sivuavalla ajatuksella. Luento oli hyvä sellaiselle, joka ei ole seurannut uutisia viimeiseen pariin vuoteen. Muuten puheenvuoro jäi hyvin tylpäksi.

Kun komissaari Rehnin näkemys Euroopasta myrskyn jälkeen jäi hieman olemattomaksi, kirjoitan sen sijasta hieman omaa näkemystäni asiasta. Euroopan viime vuosien tilanne on ollut kohtalaisen epävakaa. Pääosa ongelmista on johtunut siitä, ettei nousukauden aikana oltu varauduttu muuhun kuin loputtomaan nousuun eikä yhteisesti sovittuja sääntöjä ole noudatettu. Yhdysvaltain pankkisektorin kriisi oli vain laukaiseva tekijä, joka toi jo olemassa olevat ongelmat ja tehdyt virheet esille.

Euroopan tulevaisuus on kaksijakoinen. Pahimmasta on ehdottomasti päästy ylös. Oikeastihan Euroopalla ei mennyt kovin huonosti missään vaiheessa. Suurin osa kriisistä oli vain markkinoiden pelkoa täydellisestä romahduksesta. Tuota romahdusta ei kuitenkaan missään vaiheessa tullut. Nyt pahimmatkin kriisimaat alkavat olla teknisesti paremmassa kunnossa kuin ennen kriisiä, mukaan lukien Kreikka. Totuus on se, että jos unohdetaan velkojenhoitokulut, Kreikka on vaihtotaseeltaan ylijäämäinen maa.

Kaikilla kolikoilla on kuitenkin kaksi puolta, niin myös Euroopan unionilla. Euroopan unionin maat voi jakaa kolmeen joukkioon. Ensimmäinen joukkio on se, joka selvisi kriisistä vähin vaurioin ja on suunnistamassa pikkuhiljaa kohti kasvua. Toinen joukkio on kriisimaiden muodostama, nekin ovat pikkuhiljaa kääntymässä talouskasvun tietä kohden tai osa on jo hyvässä kasvussa. Kolmas joukkio on näitä kahta edellä mainittua huolestuttavampi. Kolmannen joukkion maat selvisivät kriisin ensivaiheesta hyvin pienin vaurioin, jopa keskimääräistä euromaata paremmin. Nyt nämä maat ovat kuitenkin suurien ongelmien edessä, kun julkinen sektori on paisunut aivan liian suureksi. Tämä joukkio koostuu Italiasta, Ranskasta ja Suomesta. Viimeksi mainitun joukon ongelmista Rehn mainitsi vastaillessaan yleisökysymyksiin.

Italia on ollut otsikoissa ongelmiensa takia jo aikaisemmin ja nyt Ranska on seurannut perässä. Suomen tilanne ei vielä ole yhtä paha kuin kahden muun maan, mutta suunnanmuutos olisi tapahduttava nopeasti. Mikäli muutosta ei saada aikaan tällä vaalikaudella, on Suomella edessä paljon ongelmia. Niitä ongelmia tullaan muistelemaan vielä pidempään kuin 1990-luvun lamaa.

Mitä Suomen sitten pitäisi tehdä? Ei ainakaan kiristää verotusta. Se tie on kuljettu hyvin pitkälle loppuun ja monet jo tehdyt veronkiristykset ovat supistaneet verokertymään kasvattamisen sijasta. Nyt on edessä se, mitä kukaan ei haluaisi tehdä. Jo saavutetuista eduista on karsittava. Julkista sektoria on leikattava ja sitä on leikattava kolmen miljardin euron arvosta vuositasolla. Leikkaukset on kuitenkin kohdistettava tarkoin. Tulevasta kasvua ei kannata leikata liikaa. Sieltä leikkaamalla kaikkien muiden (jo tehtyjenkin) sopeutustoimien vaikutus häviää tuuleen niin kuin se kuuluisa tuhka.