Betula pubescens, osa 84
Kapteeni Kallas käveli kohti kenraali Netronovan telttaa ja katseli samalla ympärillään pitkin metsää levittäytyvää leiriä. Leiristä näki, että se oli pystytetty nopeasti. Nyt leiriä osittain jo purettiinkin, kun pian oli taas aika lähteä jatkamaan matkaa. Kohti etelää oli edettävä niin nopeasti kuin piilossa jalan kulkevan armeijan oli mahdollista.
Sitä ennen Kallaksella oli edessään upseerien kokous. Hän ei tiennyt ollenkaan mitä odottaa kokoukselta. Kenraali ei ollut maininnut kutsussaan kokouksen aihetta. Vain, että paikalle oli tultava tilanteesta riippumatta. Se oli epätavallista.
Kenraalin teltta tuli esiin puiden takaa. Kapteeni näki, ettei telttaa oltu pystytetty yhtä huolellisesti kuin tavallisesti. Suurelle teltalle oli varmasti ollut vaikea löytää metsästä edes jotenkin sopivaa paikkaa. Uuden paikan etsiminen oli edessä jälleen illalla.
Vartijat aukaisivat teltan oven kapteeni Kallakselle ja tämä astui sisään. Teltan sisällä ilma oli seisahtunutta. Muut upseerit olivat olleet paikalla jo hyvän tovin.
”Kapteeni Kallas! Hyvä, että sinäkin pääsit perille”, Edkar sanoi.
”Herra kenraali, pahoittelut viivästyksestäni. Pääleiri oli kauempana kuin luulin”, Venir sanoi.
”Muut taisivat olla ajoissa. Aloitetaan”, Edkar sanoi.
Kapteeni Kallas nyökkäsi ja liittyi muiden upseerien joukkoon karttapöydän ympärille.
”Ensimmäiseksi kerron uutisia Netronovalasta”, Edkar sanoi.
Upseerit näyttivät yllättyneiltä.
”Vaikka koko ajan liikkeellä ollessa se onkin vaikeaa, Tammen seuraajat ovat välillä onnistuneet valmistelemaan taikapeilin yhteydenottoa varten”, Edkar sanoi.
”Herra kenraali, luulin, että he tekevät vain uutta uutetta”, Solkar sanoi.
”Pääasiassa he sitä tekevätkin. Nyt muutamana iltana he ovat kuitenkin ehtineet tehdä muutakin ja yhtenä asiana ottaa taikapeilillä yhteyttä Netronovalaan”, Edkar sanoi.
Kenraali piti tauon ja upseerit odottivat jatkoa levottomina.
”Tärkein uutinen ensimmäisenä. Netronovalasta on lähtenyt armeija kohti pohjoista”, Edkar sanoi.
Upseerit hurrasivat.
”Herra kenraali, onko ruhtinas Netronova armeijan mukana?” Venir kysyi.
”Ei ole”, Edkar vastasi.
Upseerien ilakointi loppui lyhyeen.
”Miksi ei, herra kenraali?” Solkar kysyi.
”En osaa sanoa. Ilmeisesti hänellä oli jokin muu suunnitelma”, Edkar vastasi.
torstai 31. lokakuuta 2019
torstai 24. lokakuuta 2019
Weasin metsät V
Betula pubescens, osa 83
Kapteeni Kallas käveli metsässä eteenpäin kirjurinsa kanssa.
”Joko kenraalin kartta on valmis?” Venir kysyi.
”Se vaatii vielä pientä viimeistelyä, herra kapteeni. Sitten lähetän sen lähetin mukana kenraalille”, kirjuri vastasi.
”Hyvä”, Venir sanoi.
”Teenkö seuraavaksi teille kartan, herra kapteeni?” Kirjuri kysyi.
Kallas mietti hetken.
”En tiedä tarvitsenko omaa karttaa, jos sinulla on omasi koko ajan mukana”, Venir sanoi.
”Mutta saatan jossakin vaiheessa siirtyä piirtämään karttoja pääjoukon luokse. Silloin et voi enää katsoa minun karttojani”, kirjuri sanoi.
”Niin, ehkä on hyvä, että et kulje kärkijoukon mukana siinä vaiheessa, kun lähestymme Gyllenburhia. Silloin voisi tosiaan olla hyvä, että minulla olisi oma kartta”, Venir sanoi.
”Piirrän siis teille sellaisen”, kirjuri sanoi.
Kapteeni Kallas nyökkäsi kirjurille ja toivoi, että tämä ehtisi piirtää kartan ennen kuin heidän täytyisi ryhtyä taistelemaan tietään kaivoskaupungille. Huomaamattomasti ja varsinkaan ilman vastustusta he tuskin pääsisivät lähellekään Gyllenburhia.
Seuraavana päivänä kärkiosasto törmäsi jälleen metsään hakattuun aukkoon ja aukko oli vielä edellistäkin suurempi. Pelkästään kärkiosastolla meni kauan päästä aukon ohitse. Tämän vuoksi kapteeni Kallas päätti, että oli aika vaihtaa taktiikkaa.
”Tästä eteenpäin emme kulje eteenpäin yhtenä kärkiosastona. Sen sijaan jakaudumme pienempiin osastoihin, jotka raportoivat minun johtamalle osastolle. Jokainen osasto etsii parasta madollista reittiä ja toimii itsenäisemmin kuin mitä tähän saakka on toimittu. Kaiken tulee kuitenkin tapahtua keisarikuntalaisilta näkymättömissä”, Venir sanoi.
Kärkiosasto jakautui Kallaksen käskyjen mukaisesti ja samalla hän lähetti lähetin mukana tiedon osaston uudesta toimintatavasta kenraali Netronovalle. Kapteeni odotti, ettei kenraali hätkähtäisi hänen päätöksestään, mutta yllätyksekseen Kallas sai kutsun pääosaston luokse tapaamaan kenraalia. Kärkiosaston johtoon jäi aliupseeri.
”Tiedustelkaa ja tarkkailkaa ympäristöä sillä aikaa, kun olen poissa. Älkää kuitenkaan jatkako eteenpäin kohti etelää. Kenraalin kutsu saattaa liittyä etenemiseen kohti kaivoskaupunkia”, Venir sanoi.
”Kyllä, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
Kapteeni Kallas käveli metsässä eteenpäin kirjurinsa kanssa.
”Joko kenraalin kartta on valmis?” Venir kysyi.
”Se vaatii vielä pientä viimeistelyä, herra kapteeni. Sitten lähetän sen lähetin mukana kenraalille”, kirjuri vastasi.
”Hyvä”, Venir sanoi.
”Teenkö seuraavaksi teille kartan, herra kapteeni?” Kirjuri kysyi.
Kallas mietti hetken.
”En tiedä tarvitsenko omaa karttaa, jos sinulla on omasi koko ajan mukana”, Venir sanoi.
”Mutta saatan jossakin vaiheessa siirtyä piirtämään karttoja pääjoukon luokse. Silloin et voi enää katsoa minun karttojani”, kirjuri sanoi.
”Niin, ehkä on hyvä, että et kulje kärkijoukon mukana siinä vaiheessa, kun lähestymme Gyllenburhia. Silloin voisi tosiaan olla hyvä, että minulla olisi oma kartta”, Venir sanoi.
”Piirrän siis teille sellaisen”, kirjuri sanoi.
Kapteeni Kallas nyökkäsi kirjurille ja toivoi, että tämä ehtisi piirtää kartan ennen kuin heidän täytyisi ryhtyä taistelemaan tietään kaivoskaupungille. Huomaamattomasti ja varsinkaan ilman vastustusta he tuskin pääsisivät lähellekään Gyllenburhia.
Seuraavana päivänä kärkiosasto törmäsi jälleen metsään hakattuun aukkoon ja aukko oli vielä edellistäkin suurempi. Pelkästään kärkiosastolla meni kauan päästä aukon ohitse. Tämän vuoksi kapteeni Kallas päätti, että oli aika vaihtaa taktiikkaa.
”Tästä eteenpäin emme kulje eteenpäin yhtenä kärkiosastona. Sen sijaan jakaudumme pienempiin osastoihin, jotka raportoivat minun johtamalle osastolle. Jokainen osasto etsii parasta madollista reittiä ja toimii itsenäisemmin kuin mitä tähän saakka on toimittu. Kaiken tulee kuitenkin tapahtua keisarikuntalaisilta näkymättömissä”, Venir sanoi.
Kärkiosasto jakautui Kallaksen käskyjen mukaisesti ja samalla hän lähetti lähetin mukana tiedon osaston uudesta toimintatavasta kenraali Netronovalle. Kapteeni odotti, ettei kenraali hätkähtäisi hänen päätöksestään, mutta yllätyksekseen Kallas sai kutsun pääosaston luokse tapaamaan kenraalia. Kärkiosaston johtoon jäi aliupseeri.
”Tiedustelkaa ja tarkkailkaa ympäristöä sillä aikaa, kun olen poissa. Älkää kuitenkaan jatkako eteenpäin kohti etelää. Kenraalin kutsu saattaa liittyä etenemiseen kohti kaivoskaupunkia”, Venir sanoi.
”Kyllä, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
torstai 17. lokakuuta 2019
Weasin metsät IV
Betula pubescens, osa 82
Weasissakaan metsä ei jatkunut loputtomiin. Erämaa alkoi jäädä taakse, kun vuoret alkoivat nousta siltä suojaksi. Samalla myös Gyllenburh lähestyi ja sen vaikutus alkoi näkyä metsissä saakka. Etenkin pieniä, mutta myös vähän isompiakin, maatiloja alkoi olla enemmän. Puita oli kaadettu yhä enemmän ja järjestelmällisesti. Kun aikaisemmin puita oli kaadettu vain satunnaisesti sieltä täältä maatilojen läheisyydestä, nyt löytyi isompia aukkoja, joiden puut oli kuljetettu kauemmaksi. Kaivos, sen vieressä oleva kaupunki ja niitä suojaavat linnoitukset tarvitsivat puuta niin paljon, että sitä kannatti raahata kauempaakin.
Kapteeni Kallas seisoi yhden jonkin aikaa sitten hakatun aukean reunalla. Lähelle olevat tiedustelijat tarkkailivat herkeämättä näkyisikö aukon toisella laidalla liikettä. He olivat osuneet aukean reunaan edellisenä iltapäivänä ja jääneet sen lähistölle yöpymään. Nyt oli taas aika jatkaa eteenpäin.
Kapteeni kääntyi vierellään olevan lähettinsä puoleen.
”Jos näitä aukkoja alkaa olla enemmän, meillä ei ole kohta metsää, jonne piiloutua”, Venir sanoi.
”Niin, herra kapteeni”, lähetti sanoi.
”Mutta etelään meidän on jatkettava, pysyimme sitten piilossa tai emme. Vie kenraalille ja pääjoukolle tieto tästä aukosta ja uudesta reitistä. Pääjoukon on pakko kiertää tämäkin aukko. Kirjurillani on tarkemmat tiedot”, Venir sanoi.
”Kyllä, herra kapteeni”, lähetti sanoi.
Lähetti lähti etsimään kirjuria ja jätti kapteeni yksin pohdiskelemaan tilannetta. Lopulta Kallas huokaisi ja meni tiedustelijoiden luokse.
”Meidänkin täytyy kiertää aukea. Pieni partio voisi kiertää aukon ympäri ja käydä katsomassa miten iso aukea on ja onko sen toisella puolella jotakin keisarikuntalaista toimintaa. Loppujoukko lähtee kiertämään aukeaa metsän puolelta, kun leiri on saatu purettua”, Venir sanoi.
”Selvä, herra kapteeni”, lähin tiedustelija sanoi.
Vapaaehtoisista koottu pieni partio haki tavaransa ja lähti kiertämään aukeaa ympäri. Kapteeni Kallas seurasi heidän mukanaan aukean reunalta leiriin ja jäi sinne kokoamaan omia tavaroitaan lähtövalmiiksi. Kirjuri piirsi karttaansa välittämättä pian koittavasta lähdöstä.
”Kokoa sinäkin tavarasi. Lähdemme pian”, Venir sanoi.
”Olen melkein lähtövalmis, herra kapteeni”, kirjuri sanoi.
Kallas vilkaisi kirjurin laajalle alueelle levinneitä karttoja ja niiden piirtoon tarvittavia välineitä.
”Ette näytä siltä”, Venir sanoi.
”Herra kapteeni, minulla on vain karttojen piirtämiseen tarvittavat välineeni esillä. Muut tavarani löytyvät täältä”, kirjuri sanoi.
Samalla kirjuri taputti toisella kädellään vieressään maassa olevaa reppua.
”Kunhan olet pian valmis”, Venir sanoi.
”Olen, herra kapteeni”, kirjuri sanoi.
Weasissakaan metsä ei jatkunut loputtomiin. Erämaa alkoi jäädä taakse, kun vuoret alkoivat nousta siltä suojaksi. Samalla myös Gyllenburh lähestyi ja sen vaikutus alkoi näkyä metsissä saakka. Etenkin pieniä, mutta myös vähän isompiakin, maatiloja alkoi olla enemmän. Puita oli kaadettu yhä enemmän ja järjestelmällisesti. Kun aikaisemmin puita oli kaadettu vain satunnaisesti sieltä täältä maatilojen läheisyydestä, nyt löytyi isompia aukkoja, joiden puut oli kuljetettu kauemmaksi. Kaivos, sen vieressä oleva kaupunki ja niitä suojaavat linnoitukset tarvitsivat puuta niin paljon, että sitä kannatti raahata kauempaakin.
Kapteeni Kallas seisoi yhden jonkin aikaa sitten hakatun aukean reunalla. Lähelle olevat tiedustelijat tarkkailivat herkeämättä näkyisikö aukon toisella laidalla liikettä. He olivat osuneet aukean reunaan edellisenä iltapäivänä ja jääneet sen lähistölle yöpymään. Nyt oli taas aika jatkaa eteenpäin.
Kapteeni kääntyi vierellään olevan lähettinsä puoleen.
”Jos näitä aukkoja alkaa olla enemmän, meillä ei ole kohta metsää, jonne piiloutua”, Venir sanoi.
”Niin, herra kapteeni”, lähetti sanoi.
”Mutta etelään meidän on jatkettava, pysyimme sitten piilossa tai emme. Vie kenraalille ja pääjoukolle tieto tästä aukosta ja uudesta reitistä. Pääjoukon on pakko kiertää tämäkin aukko. Kirjurillani on tarkemmat tiedot”, Venir sanoi.
”Kyllä, herra kapteeni”, lähetti sanoi.
Lähetti lähti etsimään kirjuria ja jätti kapteeni yksin pohdiskelemaan tilannetta. Lopulta Kallas huokaisi ja meni tiedustelijoiden luokse.
”Meidänkin täytyy kiertää aukea. Pieni partio voisi kiertää aukon ympäri ja käydä katsomassa miten iso aukea on ja onko sen toisella puolella jotakin keisarikuntalaista toimintaa. Loppujoukko lähtee kiertämään aukeaa metsän puolelta, kun leiri on saatu purettua”, Venir sanoi.
”Selvä, herra kapteeni”, lähin tiedustelija sanoi.
Vapaaehtoisista koottu pieni partio haki tavaransa ja lähti kiertämään aukeaa ympäri. Kapteeni Kallas seurasi heidän mukanaan aukean reunalta leiriin ja jäi sinne kokoamaan omia tavaroitaan lähtövalmiiksi. Kirjuri piirsi karttaansa välittämättä pian koittavasta lähdöstä.
”Kokoa sinäkin tavarasi. Lähdemme pian”, Venir sanoi.
”Olen melkein lähtövalmis, herra kapteeni”, kirjuri sanoi.
Kallas vilkaisi kirjurin laajalle alueelle levinneitä karttoja ja niiden piirtoon tarvittavia välineitä.
”Ette näytä siltä”, Venir sanoi.
”Herra kapteeni, minulla on vain karttojen piirtämiseen tarvittavat välineeni esillä. Muut tavarani löytyvät täältä”, kirjuri sanoi.
Samalla kirjuri taputti toisella kädellään vieressään maassa olevaa reppua.
”Kunhan olet pian valmis”, Venir sanoi.
”Olen, herra kapteeni”, kirjuri sanoi.
torstai 10. lokakuuta 2019
Weasin metsät III
Betula pubescens, osa 81
Kapteeni Kallas kulki kärkiosaston mukana kohti etelää. He huolehtivat reitin tiedustelusta ja etsivät sopivia leiriytymispaikkoja pääjoukolle. Kapteeni johti myös laajemmin tiedustelijoiden toimintaa kärkiosaston ympäristössä. Samalla he keräsivät ruokaa ja materiaaleja tarvikkeita varten. Kärkiosaston ja pääjoukon välillä kulki jatkuva lähettien virta kuljettamassa viestejä, ruokaa ja tarvikkeita.
Heidän edessään siintävä reitti huolestutti Kallasta. Joukko ajautui koko ajan kauemmaksi pohjoiseen johtavasta tiestä ja syvemmälle Weasin metsäseuduille. He halusivat pysyä keisarikunnan tietämättömissä, joten he eivät voineet antaa talonpoikien löytää armeijan jälkiä. Tämä taas vaati sitä, että he kulkivat kaukaa ne vähät maatilat, joita tien varrella oli. Etelässä odottavan kaivoskaupungin vaikutus alkoi kuitenkin jo näkyä ja tiloja oli yhä enemmän ja kauempana tiestä. Siksi he joutuivat kiertämään yhä syvemmälle metsään. Pian heidän oli kaarrettava kohti vähäistä asutusta ja sen läpi, jos he halusivat joskus päästä Gyllenburhiin asti.
Kallas tutki karttoja ja yritti pohtia reittiä, joka veisi heidät turvallisesti ja huomaamattomasti kohti kaivoskaupunkia. Osa kartoista oli vanhoja, mutta suurin osa oli armeijan kartanpiirtäjänä toimivan kirjurin heidän matkan aikana piirtämiä. Nytkin kirjuri piirsi uutta versiota Weasin metsiä kuvaavasta kartasta, jonka tekoon hän hyödynsi omia kokemuksiaan ja tiedustelijoiden tuomia tietoja. Aikaisemman version kirjuri oli piirtänyt armeijan matkatessa pohjoiseen ja metsien osalta se kertoi enemmän kirjurin mielikuvituksesta kuin todellisesta maastosta. Kartan tarkentamiseen ja päivittämiseen oli siis aihetta.
Päivityksen yhteydessä syntyvistä lisäkopioista oli myös siten hyötyä, että vanhat versiot saatettiin antaa upseerien käyttöön. Nämä eivät tosin aina arvostaneet paikkansapitämättömiä karttoja.
”Onko tämä alkuperäinen vai kopio?” Venir kysyi.
”Kopio, herra kapteeni, johon on lisätty muutama alkuperäisestä puuttuva yksityiskohta ja oikaistu joki kulkemaan enemmän todellista reittiään”, kirjuri vastasi.
”Aivan”, Venir sanoi.
Kapteeni Kallas yritti muistaa miten pohjoiseen menevä tie kulki. Kartassa oli sen varrella vain muutama maamerkki, aivan kuin todellisuudessakin.
”Toivottavasti uudesta kartasta tulee tarkempi”, Venir sanoi.
”Kyllä siitä tulee, herra kapteeni. Tarkkuus vain vie enemmän aikaa”, kirjuri sanoi.
”Ja vaatii enemmän tietoa”, Venir sanoi.
”Sitäkin, herra kapteeni”, kirjuri sanoi.
Kapteeni seurasi, kun kirjuri kastoi sulkakynänsä musteeseen ja piirsi sillä uuden viivan karttaansa.
”Miten kauan uuden kartan valmistumiseen menee?” Venir kysyi.
”Olen jo loppusuoralla , herra kapteeni. Luulen saavani työn valmiiksi parin päivän sisään ja sitten ryhdyn tekemään kopioita. Kenraali ainakin tarvitsee sellaisen”, kirjuri vastasi.
”Ja siinä vaiheessa, kun saat kopiot valmiiksi, olemme jo metsän etelälaidassa”, Venir sanoi.
”Kenties, herra kapteeni”, kirjuri vastasi.
Kapteeni Kallas kulki kärkiosaston mukana kohti etelää. He huolehtivat reitin tiedustelusta ja etsivät sopivia leiriytymispaikkoja pääjoukolle. Kapteeni johti myös laajemmin tiedustelijoiden toimintaa kärkiosaston ympäristössä. Samalla he keräsivät ruokaa ja materiaaleja tarvikkeita varten. Kärkiosaston ja pääjoukon välillä kulki jatkuva lähettien virta kuljettamassa viestejä, ruokaa ja tarvikkeita.
Heidän edessään siintävä reitti huolestutti Kallasta. Joukko ajautui koko ajan kauemmaksi pohjoiseen johtavasta tiestä ja syvemmälle Weasin metsäseuduille. He halusivat pysyä keisarikunnan tietämättömissä, joten he eivät voineet antaa talonpoikien löytää armeijan jälkiä. Tämä taas vaati sitä, että he kulkivat kaukaa ne vähät maatilat, joita tien varrella oli. Etelässä odottavan kaivoskaupungin vaikutus alkoi kuitenkin jo näkyä ja tiloja oli yhä enemmän ja kauempana tiestä. Siksi he joutuivat kiertämään yhä syvemmälle metsään. Pian heidän oli kaarrettava kohti vähäistä asutusta ja sen läpi, jos he halusivat joskus päästä Gyllenburhiin asti.
Kallas tutki karttoja ja yritti pohtia reittiä, joka veisi heidät turvallisesti ja huomaamattomasti kohti kaivoskaupunkia. Osa kartoista oli vanhoja, mutta suurin osa oli armeijan kartanpiirtäjänä toimivan kirjurin heidän matkan aikana piirtämiä. Nytkin kirjuri piirsi uutta versiota Weasin metsiä kuvaavasta kartasta, jonka tekoon hän hyödynsi omia kokemuksiaan ja tiedustelijoiden tuomia tietoja. Aikaisemman version kirjuri oli piirtänyt armeijan matkatessa pohjoiseen ja metsien osalta se kertoi enemmän kirjurin mielikuvituksesta kuin todellisesta maastosta. Kartan tarkentamiseen ja päivittämiseen oli siis aihetta.
Päivityksen yhteydessä syntyvistä lisäkopioista oli myös siten hyötyä, että vanhat versiot saatettiin antaa upseerien käyttöön. Nämä eivät tosin aina arvostaneet paikkansapitämättömiä karttoja.
”Onko tämä alkuperäinen vai kopio?” Venir kysyi.
”Kopio, herra kapteeni, johon on lisätty muutama alkuperäisestä puuttuva yksityiskohta ja oikaistu joki kulkemaan enemmän todellista reittiään”, kirjuri vastasi.
”Aivan”, Venir sanoi.
Kapteeni Kallas yritti muistaa miten pohjoiseen menevä tie kulki. Kartassa oli sen varrella vain muutama maamerkki, aivan kuin todellisuudessakin.
”Toivottavasti uudesta kartasta tulee tarkempi”, Venir sanoi.
”Kyllä siitä tulee, herra kapteeni. Tarkkuus vain vie enemmän aikaa”, kirjuri sanoi.
”Ja vaatii enemmän tietoa”, Venir sanoi.
”Sitäkin, herra kapteeni”, kirjuri sanoi.
Kapteeni seurasi, kun kirjuri kastoi sulkakynänsä musteeseen ja piirsi sillä uuden viivan karttaansa.
”Miten kauan uuden kartan valmistumiseen menee?” Venir kysyi.
”Olen jo loppusuoralla , herra kapteeni. Luulen saavani työn valmiiksi parin päivän sisään ja sitten ryhdyn tekemään kopioita. Kenraali ainakin tarvitsee sellaisen”, kirjuri vastasi.
”Ja siinä vaiheessa, kun saat kopiot valmiiksi, olemme jo metsän etelälaidassa”, Venir sanoi.
”Kenties, herra kapteeni”, kirjuri vastasi.
torstai 3. lokakuuta 2019
Weasin metsät II
Betula pubescens, osa 80
Kapteeni Suomas kulki metsässä kohti pääjoukon leiriä. Mukanaan hänellä oli vain jousiampuja Beorcen. Loput sotilaat hän oli jättänyt huolehtimaan peuran paloittelusta ja tuomisesta pääjoukon luokse. Lähetti puolestaan oli palannut jo edeltä pääjoukon luokse.
”Olisimmepa Netronovalassa”, Solkar sanoi.
”Niin, herra kapteeni”, Katrin sanoi.
”Alan kyllästyä näihin metsiin. En ole tottunut tällaiseen”, Solkar sanoi.
”Herra kapteeni, eikö kotiseudullasi ollut metsiä?” Katrin kysyi.
”Ei. Ei näin isoja ja synkkiä. Oli vain pieniä metsiköitä, joiden läpi näki toisella puolella olevan pellon”, Solkar vastasi.
”Herra kapteeni, osaatte kuitenkin metsästää hyvin”, Katrin sanoi.
Kapteeni Suomas naurahti.
”En nyt sanoisi ihan niinkään. Osaa seisoa hiljaa metsässä ja katsoa, kun muut tekevät työn. Sinä ja muut sotilaat osaatte metsästää hyvin ja siksi saamme saalista”, Solkar sanoi.
”Sekin on tärkeää, herra kapteeni, mutta osaatte paljon muutakin”, Katrin sanoi.
”Ehkä, mutta metsästys ei varsinaisesti kuulu niihin asioihin”, Solkar sanoi.
Suomas ja Beorcen kulkivat vehreän lehdon läpi, jonka läpi virtasi pieni puro. Purosta he täyttivät vesileilinsä. Elävienkuolleidenkin täytyi satunnaisesti juoda, vaikkakin vain vähän verrattuna eläviin. Puron varrelta he löysivät myös muutamia parantavia yrttejä, jotka he keräsivät talteen. Yritit auttaisivat haavojen hoidossa sekä kuumetta vastaan.
Lopulta he pääsivät pääjoukon luokse.
”Vie sinä yrtit huoltojoukoille. He tietävät mitä niille pitää tehdä, jotta ne säilyvät. Minä menen katsomaan mitä asiaa kenraalilla minulle on”, Solkar sanoi.
”Selvä, herra kenraali”, Katrin.
Kapteeni Suomas ojensi Beorcenille laukun, jossa hänen keräämänsä yrtit olivat. Beorcen otti laukun ja lähti etsimään huoltojoukkojen telttoja. Suomas seurasi, kun sotilas hävisi leirin vilinään.
”Voisipa vain toteuttaa muiden antamia käskyjä”, Solkar sanoi.
Sitten kapteeni kääntyi ja lähti etsimään kenraalin telttaa. Hän toivoi, että kenraalilla olisi jotakin hyvää kerrottavaa.
Kapteeni Suomas kulki metsässä kohti pääjoukon leiriä. Mukanaan hänellä oli vain jousiampuja Beorcen. Loput sotilaat hän oli jättänyt huolehtimaan peuran paloittelusta ja tuomisesta pääjoukon luokse. Lähetti puolestaan oli palannut jo edeltä pääjoukon luokse.
”Olisimmepa Netronovalassa”, Solkar sanoi.
”Niin, herra kapteeni”, Katrin sanoi.
”Alan kyllästyä näihin metsiin. En ole tottunut tällaiseen”, Solkar sanoi.
”Herra kapteeni, eikö kotiseudullasi ollut metsiä?” Katrin kysyi.
”Ei. Ei näin isoja ja synkkiä. Oli vain pieniä metsiköitä, joiden läpi näki toisella puolella olevan pellon”, Solkar vastasi.
”Herra kapteeni, osaatte kuitenkin metsästää hyvin”, Katrin sanoi.
Kapteeni Suomas naurahti.
”En nyt sanoisi ihan niinkään. Osaa seisoa hiljaa metsässä ja katsoa, kun muut tekevät työn. Sinä ja muut sotilaat osaatte metsästää hyvin ja siksi saamme saalista”, Solkar sanoi.
”Sekin on tärkeää, herra kapteeni, mutta osaatte paljon muutakin”, Katrin sanoi.
”Ehkä, mutta metsästys ei varsinaisesti kuulu niihin asioihin”, Solkar sanoi.
Suomas ja Beorcen kulkivat vehreän lehdon läpi, jonka läpi virtasi pieni puro. Purosta he täyttivät vesileilinsä. Elävienkuolleidenkin täytyi satunnaisesti juoda, vaikkakin vain vähän verrattuna eläviin. Puron varrelta he löysivät myös muutamia parantavia yrttejä, jotka he keräsivät talteen. Yritit auttaisivat haavojen hoidossa sekä kuumetta vastaan.
Lopulta he pääsivät pääjoukon luokse.
”Vie sinä yrtit huoltojoukoille. He tietävät mitä niille pitää tehdä, jotta ne säilyvät. Minä menen katsomaan mitä asiaa kenraalilla minulle on”, Solkar sanoi.
”Selvä, herra kenraali”, Katrin.
Kapteeni Suomas ojensi Beorcenille laukun, jossa hänen keräämänsä yrtit olivat. Beorcen otti laukun ja lähti etsimään huoltojoukkojen telttoja. Suomas seurasi, kun sotilas hävisi leirin vilinään.
”Voisipa vain toteuttaa muiden antamia käskyjä”, Solkar sanoi.
Sitten kapteeni kääntyi ja lähti etsimään kenraalin telttaa. Hän toivoi, että kenraalilla olisi jotakin hyvää kerrottavaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)