Pettynyt kenraali

Betula pubescens, osa 28

Edkar Netronova oli ollut kärttyinen siitä saakka, kun oli lähtenyt Emnetburgista. Tai oikeammin hän oli ollut vihainen siitä saakka, kun hän oli saanut kuulla kapteenikaksikon Kallaksen ja Waelden lähtemisestä kievarikierrokselle. Erityisen pettynyt hän oli kapteeni Kallakseen, jota hän oli pitänyt parhaana upseerinaan. Tosin Edkar oli melko varma, että myös muut upseerit olisivat lähteneet samalle kievarikierrokselle. Kapteeni Waelden tekemisistä hän ei niin paljoa välittänyt, koska hän ei kuulunut hänen omiin miehiinsä.

Sen sijaan että Edkar olisi jäänyt odottamaan kapteenien löytymistä, hän oli jatkanut armeijan mukana pohjoiseen. Hän oli jättänyt kaupungin vartiokaartin etsimään kapteeneja ja lähettänyt samalla viestin kaksikolle. Nyt hän pyrki kiukkuaan muihin upseereihinsa siihen saakka, että kapakkakapteeni saisivat armeijan kiinni.

Kaksi päivää myöhemmin kapteenit Kallas ja Waelde astuivat Edkarin telttaan. Varsinkin Kallas näytti arastelevan ja hädin tuskin pystyi katsomaan Edkaria silmiin. Aluksi Edkar vain katsoikin molempia kapteeneja silmiin sanomatta mitään.

”Aion kysyä vain kerran tästä asiasta. Olen myös varma, ettei tällainen toiminta toistu. Toisen kerran jälkeen en suosittele enää palaamaan”, Edkar sanoi.

Kapteeni nyökkäsivät.

”Mitä te oikein ajattelitte?” Edkar kysyi.

Hetken hiljaisuuden jälkeen kapteeni Waelde uskalsi vastata.

”Herra kenraali, kaupungin vartiokaartin sotilas ehdotti, että kävisimme tutustumassa kievareihin, joten ajattelimme käydä muutamassa. Joimme niissä kuitenkin muutaman liikaa ja jouduimme jäämään yöksi kaupunkiin”, Gauen sanoi.

”Tuo on varmasti huonoin koskaan kuulemani selitys”, Edkar sanoi.

”Se ei ole selitys vaan se on totuus tapahtuneista”, Gauen sanoi.

”Totuus?”, Edkar kysyi.

”Niin, herra kenraali”, Gauen sanoi.

”Totuus on se, että te olitte vain typeriä ja olen hyvin pettynyt teihin”, Edkar sanoi.

Kapteeni Waelde aikoi sanoa vielä jotakin puolustautuakseen, mutta piti kuitenkin mielensä ja vain nyökkäsi hyväksyvästi. Edkar tuijotti kapteeni Waeldea vielä hetken aikaa tuimasti, mutta jätti tämän sitten rauhaan.

”Kapteeni Kallaksella ei ole mitään sanottavaa?” Edkar kysyi.

Kapteeni Kallas pudisti päätään.

”Herra kenraali, minulla ei ole mitään lisättävää kapteeni Waelden sanomaan. Kaupungin kaartin sotilaat ehdottivat kievareita ja me pidimme sitä hyvänä ajatuksena. Tai ainakin sillä hetkellä. Myöhemmin emme niinkään olleet enää sitä mieltä”, Venir vastasi.

Edkar tuijotti kapteeni Kallasta eikä sanonut mitään.

”Seuraavalla kerralla osaamme varmasti toimia paremmin”, Venir sanoi.

”Toivon niin. Jos sellaista koskaan tulee”, Edkar sanoi.

Kapteenit nyökkäsivät.

”Nyt häipykää silmistäni”, Edkar sanoi.

Kapteenit tekivät kunniaa Edkarille ja poistuivat teltasta.

Emnetburg V

Betula pubescens, osa 27

Emnetburg oli suuri kaupunki ja satunnaisesti sinne hukkuneen ihmisen löytäminen sieltä ei ollut helppoa. Tunnin etsimisen jälkeen Venir ja kaupungin vartiokaartin sotilaat kuitenkin löysivät Gauenin läheiseltä kujalta tynnyrin takaa sammuneena. Jos Gauen olisi ehtinyt kauemmaksi, he tuskin olisivat löytäneet häntä ennen aamua.

”Mitä teemme nyt, kapteeni?” Vartiokaartin sotilas kysyi.

”Meidän täytyy varmaan etsiä yöpaikka. Kapteeni Waeldeta ei ole mitään hyötyä ennen kuin hän on nukkunut humalansa pois”, Venir vastasi.

”Voimme auttaa teidät majatalolle”, sotilas sanoi.

”Kiitos, siitä olisi suuri apu. Tuskin saisin yksinäni häntä raahattua kovinkaan kauas. Haetaan vielä meidän tavaramme kievarista”, Venir sanoi.

”Selvä”, sotilas sanoi.

Kului vielä pitkä tovi ennen kuin Venir ja Gauen olivat nukkumassa majatalossa. Onneksi kohtuullisen lähellä oleva majatalo oli vielä auki ja siellä oli huoneita vapaana.

Aamulla Venir heräsi ensin. Hän ei kuitenkaan ehtinyt olla kovinkaan kauaa hereille ennen kuin oveen koputettiin. Tähän myös Gauen heräsi.

”Sisään”, Venir sanoi.

Sisään huoneeseen astui kaupungin vartiokaartin sotilas kädessään pieni kirjekäärö.

”Kapteenit Kallas ja Waelde, oletan”, sotilas sanoi.

Venir nyökkäsi ja osoitti itseään ja toisella sängyllä makaavaa Gauenia.

”Kyllä, tässä molemmat”, Venir sanoi.

”Kenraali Netronova etsii teitä, hyvät kapteenit. Minulla on hänen lähettämänsä viesti”, sotilas sanoi.

”En ihmettele. Minä voin ottaa viestin”, Venir sanoi.

Sotilas katsoi ensin Gauenia ja ojensi sitten kirjekäärön Venirille.

”Voitte mennä”, Venir sanoi.

”Anteeksi, herra kapteeni, mutta olen saanut ohjeistuksen, etten saa päästä teitä silmistäni ennen kun olen saattanut teidät matkalle kohti pohjoista”, sotilas sanoi.

Venir nyökkäsi hyväksyvästi ja avasi kirjekäärön. Kenraali Netronova ei ollut säästellyt sanojaan.

”Jos en olisi niin velvollisuudentuntoinen, saattaisin nyt kääntyä takaisin kohti etelää”, Venir sanoi.

Kaupungin vartiokaartin sotilas auttoi Venirin ja Gauenin matkalle armeijan perään kohti pohjoista. Armeijan seuraaminen ei olisi vaikea tehtävä, sillä kolonnan jättämä jälki oli hyvin selvä. Lähestyvä sadekaan tuskin pyyhkisi jälkiä kokonaan pois.

Emnetburg IV

Betula pubescens, osa 26

Venir laski, että kievari jossa he nyt olivat, oli kolmas jossa he olivat vierailleet. Heidän juomistaan oluista hän ei enää pysynyt laskuissa. Tähän laskuharjoitukseen avuksi hän kääntyi tovereidensa puoleen.

”Gauen, monthako oluta mee olemme jo juotu?” Venir kysyi.

”Midä?” Gauen kysyi.

Venir osoitti oluttaan.

”Montako?” Venir kysyi.

”Voin minä vielä yhden ottaa”, Gauen vastasi.

”Ehkä tuo on riittävä vastaus. Liian monta”, Venir sanoi.

Venir yritti nousta seisomaan, mutta oli vain kaatua. Pöydässä istuessa humalatilaa ei ollut huomannut. Onneksi Venirin vieressä istunut kaupungin vartiokaartin sotilas piti hänet pystyssä.

”Luulen, että meidän tulisi jo lähteä”, Venir sanoi.

”Kyllähän ne tuovat pöytäänkin”, Gauen sanoi.

”Ei, Gauen, ei enää lisää olutta. Lähdetään pois, joukkojen luokse”, Venir sanoi.

”Ai, joo. Odotas. Minunkin täytyy käydä heittämässä vettä”, Gauen sanoi.

Venir totesi tuon olevan riittävän lähellä. Ainakin hän sai Gauenin liikkeelle pöydästä ja pois lisäjuomien luota. Kadulla voisi sitten lähteä raahaamaan häntä kohti kaupungin porttia. Venir ei tosin tiennyt missä suunnassa se oli.

”Missä suunnassa portti?” Venir kysyi.

Sotilaat viittoivat kaikki samalle suunnalle.

”Tuolla, mutta se on jo suljettu tältä päivältä. Teidän täytyy odottaa aamuun”, yksi sotilaista vastasi.

”Eikö sieltä tosiaan pääse enää ulos?” Venir kysyi.

”Ei, jos ei ole pätevää syytä. Luulen, ettei teillä ole mitään sellaista”, toinen sotilaista vastasi.

Venirin tajuntaan hiipi hitaasti ymmärrys siitä, että heidän olisi löydettävä kaupungista yöpaikka keskellä yötä.

”Onko tässä lähellä mitään paikkaa, jonne voisimme päästä yöpymään vielä tähän aikaan?” Venir kysyi.

”Ehkä jokin majatalo on vielä avoinna”, eräs sotilaista vastasi.

”Missä suunnassa niitä olisi?” Venir kysyi.

”Varmaan kummassakin suunnassa katua. Niistä suurin osa on tällä puolen kaupunkia”, sotilas vastasi.

Venir käänsi katseensa Gaueniin.

”Gauen, meidän on löydettävä…”, Venir sanoi.

Gauen oli kuitenkin kadonnut kievarista.

Emnetburg III

Betula pubescens, osa 25

Edkar seurasi kapteeni Kavaldaa pitkin Emnetburgin keskuslinnan käytäviä. He saapuisivat kohta ruhtinas Honwillenin valtaistuinsaliin ja Edkar pääsisi vihdoin tapaamaan ruhtinaan. Hän tosin olisi jo halunnut lähteä pois. Edkaria tuskastutti tuntikausia kestävä vierailu kaupunkiin, jolla ei ollut mitään merkitystä hänen tai hänen armeijansa matkan kannalta. Toki he saivat ostettua kaupungista tarvikkeita matkalle, mutta niitäkin melko vähän. Maaseutu oli siihen tarkoitukseen paljon parempi vaikkakin asioita joutui hakemaan paljon isommalta alueelta. Siinä asiassa heidän matkansa kohti pohjoista auttoi heitä, edes yksi hyvä puoli koko asiassa.

Kapteeni Kavalda pysähtyi suuren oven eteen ja kääntyi Edkarin puoleen.

”Herra kenraali, tulemme nyt valtaistuinsaliin”, Hansel sanoi.

Edkar nyökkäsi ja korjasi asentoaan vielä aavistuksen verran ryhdikkäämmäksi. Sitten kapteeni Kavalda käski oven luona seisovia sotilaita avaamaan oven.

Valtaistuinsali oli suurikokoinen huone, jonka perällä korokkeella ruhtinaan valtaistuin sijaitsi. Korkean huoneen lukuisista ikkunoista virtasi päivänvaloa valaisemaan kellertävistä kivistä rakennettua tilaa. Valtaistuin oli tehty puusta ja maalattu yksinkertaisilla koristuksilla. Valtaistuimen yläpuolella oli suuri seinävaate, johon oli kirjailtu ruhtinaan tunnus. Voimakas vihreä erottui hyvin haaleankeltaisesta.

Edkarin ja kapteeni Kavaldan lähestyessä ruhtinas nousi seisomaan valtaistuimeltaan. Edkar ja kapteeni kumarsivat ruhtinaalle.

”Tervetuloa ruhtinaskuntaani ja kaupunkiini kenraali Netronova”, ruhtinas Honwillen sanoi.

”Kiitän teitä ystävällisyydestänne ja vieraanvaraisuudestanne Emnetumin ruhtinas Patrik Honwillen”, Edkar sanoi.

”On aina ilo tavara Suuren keisarikunnan ystäviä”, ruhtinas Honwillen sanoi.

”Kuin myös Netronovalan ystäviä”, Edkar sanoi.

Kenraali ja ruhtinas vaihtoivat vielä lisää kohteliaisuuksia ja siirtyivät sitten keskustelemaan Netronovalan armeijasta ja sen tehtävästä. Ruhtinas kertoi myös omista joukoistaan, jotka olivat pohjoisessa sotimassa Imperiumia vastaan. Keskustelun jälkeen ruhtinas kutsui Edkarin päivälliselle. Päivälliselle osallistuivat myös kapteeni Kavalda sekä ruhtinaan vaimo ja lapset. Päivällisen jälkeen he siirtyivät tutustumaan linnan puutarhaan. Puutarhassa käyskentelyn aikana Edkar alkoi käydä levottomaksi.

”Hyvä kapteeni, onko jokin hätänä?” Ruhtinas Honwillen kysyi.

”Mikään ei varsinaisesti ole hätänä, mutta tulen levottomaksi, kun olen täällä kauniissa puistossanne ja tiedän, että minun tulisi olla johtamassa miehiäni”, Edkar vastasi.

”Tietenkin, kenraali, haluatte olla miestenne kanssa. Minä ymmärrän sen. Minäkin haluaisin olla sotilaideni kanssa pohjoisessa, mutta minun täytyy olla täällä johtamassa ruhtinaskuntaa”, ruhtinas Honwillen sanoi.

”Tiedän, ettei ruhtinaan osa ole helppo. Mihail Netronovakin olisi mieluummin itse lähtenyt pohjoiseen kuin lähettänyt ketään sijastaan, mutta hän tiesi paikkansa olevan Netronovalassa”, Edkar sanoi.

”Toivon, että joskus voin tulla käymään kaupungissanne ja että paluumatkallanne teillä on rauhallisempi mieli ja maltatte viipyä kauemmin”, ruhtinas Honwillen sanoi.

”Minäkin toivon molempia. On ollut ilo vierailla täällä”, Edkar sanoi.

Edkar hyvästeli ruhtinaan ja tämän perheen. Sitten hän lähti yhdessä kapteeni Kavaldan kanssa etsimään Veniriä ja Gauenia.