Sininen pyramidi

Betula nana, osa 296

Nils Tammi oli kutsunut Mihailin nekropoliin. Nils oli löytänyt jotakin mielenkiintoista ja Mihail oli muutenkin suunnitellut käyvänsä tutustumassa tarkemmin nopeasti kehittyvään kaupunkivaltionsa osaan.

Mihailin ratsastaessa Nilsin kanssa sienipuiston ohitse Mihail huomasi, että sienien viljely ja jalostus oli edennyt nopeasti uusiin suuntiin. Puistossa oli jo samankokoisia sieniä kuin mitä suurimmat palmut Rovosin rannalla olivat. Sienien lakit varjostivat maata tehokkaasti ja pitivät auringonvalon poltteen kauempana maanpinnasta. Samalla maanpinta oli muuttunut suotuisammaksi ympäristöksi muille sienille.

”Kuinka suuriksi nuo sienet kasvavat?” Mihail kysyi.

”Eivät varmaankaan paljoa tuon suuremmiksi. Jalostustyö ei kuitenkaan ole vielä lopussa, joten tulevaisuudessa näemme varmasti vielä suurempia sieniä”, Nils vastasi.

Mihail nyökkäsi ja he ratsastivat puiston ohitse.

”Halusit ilmeisesti näyttää minulle jotakin muuta kuin sieniä?” Mihail kysyi.

”Arvauksenne osuu oikeaan, ruhtinas”, Nils vastasi.

”Olet löytänyt jotakin uutta?” Mihail kysyi.

”Alaiseni ovat löytäneet. En myöskään ole ihan varma voiko sitä sanoa uudeksi. Päinvastoin sanoisin sitä todella vanhaksi”, Nils vastasi.

”Mitä siis tarkalleen?” Mihail kysyi.

”Löysimme jonkinlaisen kuninkaallisen kaartin haudan. Tai sellaiseksi me sitä aluksi luulimme. Arvelimme aluksi myös, että kaartin haudat olisivat vartioimassa jonkin suuren kuninkaan hautaa”, Nils vastasi.

”Jos olisitte löytäneet kuninkaan haudan, et varmaankaan olisi pyytänyt minua tänne erikseen sitä katsomaan”, Mihail sanoi.

”En olisikaan. Siellä oli jotakin paljon mielenkiintoisempaa”, Nils sanoi.

Nils johdatti heidät pyramidin luokse, joka oli jonkin matkan päässä suurelta pyramidilta miltei nekropolin reunassa. Epäkuolleiden asutuskaan ei yltänyt vielä tänne saakka.

”Tätä pyramidia olemme tulleet katsomaan”, Nils sanoi.

Nils laskeutui hevosensa selästä ja Mihail seurasi esimerkkiä.

”Tämä on tainnut olla erityinen pyramidi aegyzalaisille”, Nils sanoi.

Mihail ei huomannut pyramidin ulkoasussa mitään erikoista.

”Samanlaiselta tämä näyttää”, Mihail sanoi.

”Hiekkamyrskyt ovat kuluttaneet maalin pois ulkokuoresta. Hiekan peittämissä osissa sitä on vielä jonkin verran. Koko pyramidi on ollut sininen”, Nils sanoi.

”Sitten se on kyllä erottunut kauas”, Mihail sanoi.

Nils johdatti heidät sisälle siniseen pyramidiin.

Kaksi vuotta Magnartusta

Oman yritykseni Magnartuksen perustamisesta on kulunut jo yli kaksi vuotta. Lukuvuoden alku oli niin kiireinen, että asian juhliminen jäi kokonaan. Nyt kolme viikkoa myöhässä palaan katsomaan mennyttä kahta vuotta yrittäjänä ja tänään myös hieman juhlistan asiaa vegaanisen jäätelön ja alkoholittoman kuohuviinin kera.

Magnartus kaksi vuotta.

Yrityksen parissa kulunut aika on jo ehtinyt opettaa hurjan paljon ja saman tahdin oletan jatkuvan myös tulevaisuudessa. Vaikka yritys on edelleen kokoluokaltaan häviävän pieni ja kaikilla mittapuilla katsottuna vasta alkutaipaleella, niin olen jo silti päässyt tekemään paljon sellaista, mistä pystyin ennen vain unelmoimaan. Samoin olen tehnyt paljon sellaista, jota en ole osannut odottaakaan.

Yrittäjä myymässä tuotteitaan Jyväskylän Designtorilla.

Yksi mieleenpainuvimpia asioita kuluneelta kahdelta vuodelta on se, että kun ensin on pitkään pyöritellyt mielessä ideaa uudeksi tuotteeksi ja sitten saakin sen tuotteen käteensä pyöriteltäväksi. Toivottavasti pystyn pitämään tästä uuden löytämisen innostuksesta kiinni myös jatkossa. Toinen mieleenpainuva asia on asiakkaat, jotka ovat tekemiäni tuotteita ostaneet ja kehuneet. Mikäpä olisi sen parempi palkinto tehdystä työstä?

Yksityiskohtia Revontulet-postikortista.

Yrittäjänä ja muutenkin tekijänä minulla on vielä paljon opittavaa. Yrittäjyytenikin on vielä vahvasti sivutoimista opintojen ohessa, joten monia kokopäiväisen yrittäjyyden hyviä ja huonoja puolia on myös kokematta. Myöskään omaa myymälää, edes pop-up sellaista, Magnartuksella ei ole vielä ollut, vaan myyntiä on tapahtunut vasta tapahtumien ja jälleenmyyjien kautta. Myös tuotteiden ja kuosien suunnittelun saralla on paljon uutta, jota en ole vielä päässyt kokeilemaan.

Magnartus-lippalakki.

Suunnitelmia tulevaisuuden varalle löytyy myös paljon. Varmaan enemmän, kuin mitä koskaan ehdin toteuttamaan. Toisaalta, jos ei aseta unelmiaan korkealle, niin ei kovin korkealle voi päästäkään. Osa unelmista on toki sellaisia, etten olen itsekään aivan varma niiden toteutuskelpoisuudesta. Onneksi on mielessä myös paljon sellaista, joka olisi helpostikin toteutettavaa, kunhan vain ehtii tehdä.

Tällaisella hieman tavallista kuvapainotteisemmalla kirjoituksella juhlin kahta vuotta Magnartuksen yrittäjänä.

Kuolleiden armeija III

Betula nana, osa 295

Mihail, Edkar ja Nils katselivat jo hieman rauhattomina odottavia sotilaita. Varsinkin lähimmissä muodostelmissa olevat vilkuilivat heihin päin ja kuiskuttelivat keskenään.

”Minun taitaa olla aika lähteä. Sotilaat käyvät rauhattomiksi”, Edkar sanoi.

”Niin”, Mihail sanoi.

Edkar polvistui Mihailin eteen.

”Tulen hoitamaan antamanne tehtävän niin hyvin kuin vain kykyni sallii, arvon ruhtinas”, Edkar sanoi.

”Minä uskon, että et tule tuottamaan minulle pettymystä. Nyt nouse, kenraali, ja suorita tehtäväsi”, Mihail sanoi.

Edkar nousi ylös ja teki Mihailille kunniaa. Sitten hän kääntyi upseeriensa puoleen antaakseen lähtökäskyn. Pian käskyt kiirivät pitkin paraatikenttää.

Lähtömerkin antava torven ääni kaikui vasten Netronovalan muureja ja armeija lähti liikkeelle. Mihail nousi muurille nähdäkseen marssivien sotilaiden rivistöt paremmin. Sotilaiden perässä seurasi vielä pitkä jono kärryjä, joissa armeijan kaikki tarvikkeet kulkivat.

”Toivottavasti näemme hänet pian uudestaan”, Nils sanoi.

”Niin. Mutta toivottavasti emme liian pian”, Mihail sanoi.

Nils nyökkäsi.

Ilta ehti laskeutua ennen kuin armeija katosi aavikolle.

Kun Mihail lähti takaisin Netronovalan keskuslinnaan, hän huomasi ettei hän ollut ainoa, joka oli seuraamassa armeijan lähtöä. Myös Suthcarrin lähettiläs Hamil Hasalfath oli jäänyt katselemaan kuinka kolona pikkuhiljaa katosi aavikolle.

Mihail meni lähettilään luokse ja tämä tervehti Mihailia kunnioittavasti.

”Toivottavasti tämä on uusi alku edustamiemme valtakuntien välille”, Mihail sanoi.

”Minä toivon samaa. Sota ei koskaan rakenna mitään uutta. Se vain tuhoaa”, Hamil sanoi.

”Toivottavasti Suuressa keisarikunnassa on muitakin, jotka haluavat nähdä asian noin”, Mihail sanoi.

Kuolleiden armeija II

Betula nana, osa 294

Mihail katseli edessään olevaa pientä armeijaa, joka oli lähdössä pohjoiseen kohti Suurta keisarikuntaa. Hänen vierellään seisoivat Edkar ja muutama tämän tärkeimmistä mukaan lähtevistä upseereista.

”Ainakin tämä on riittävästi”, Edkar sanoi.

”Niin pitääkin olla”, Mihail sanoi.

”Toivottavasti ei jo liikaakin”, Edkar sanoi.

”Ainakaan Suuri keisarikunta ei voi epäillä meitä heikoksi”, Mihail sanoi.

Mihail tiesi, että pohjoiseen lähetettävän osasto oli niillä rajoilla, että Suuri keisarikunta voisi tulkita sen uhkailuna.

”Sinun tehtäväksi jää rauhallisena esiintyminen”, Mihail sanoi.

”Luulen, ettei minun esiintymiselläni ole mitään väliä siinä vaiheessa, kun Suuren keisarikunnan kenraalit näkevät minut”, Edkar sanoi.

”Luulen, että he jo tietävät joukkojen olevan johtajineen pelkkiä kuolleita”, Mihail sanoi.

”Ei mukana ole pelkkiä kuolleita”, Nils sanoi.

Mihail ja Edkar kääntyivät Nils Tammen äänen suuntaan. Tämä saapui heidän luokseen seuraajineen.

”Minun seuraajani pitävät kuolleista huolta. Heistä kaikki eivät ole kuolleita, itse asiassa suurin osa on vielä elävien kirjoissa”, Nils sanoi.

”Mutta heidän tehtävänään on pitää kuolleet elävinäkuolleina. Luulen, ettei se ole paljoa parempi asia”, Edkar sanoi.

”Suuren keisarikunnan kenraalit ja poliitikot saavat ajatella mitä ajattelevat. Itsepähän apua pyysivät. Nyt sitä saavat”, Mihail sanoi.

”Se on totta”, Edkar sanoi.

Mihail kääntyi Nilsin puoleen.

”Ehditkö saada ne pyytämäni esineet valmiiksi?” Mihail kysyi.

”Kyllä. Sen tekeminen olikin paljon helpompaa, kun löysin suuren pyramidin kirjastosta siihen uuden ohjeen. Yhteydenpidon pitäisi onnistua päivittäin. Olen opettanut seuraajiani käyttämään peiliä”, Nils vastasi.

”Mitä peiliä?” Edkar kysyi.

”Taikapeiliä, jonka avulla kommunikaatio sinun ja meidän välillä onnistuu välimatkasta huolimatta. Voit kertoa heti meille, jos jokin menee pieleen”, Nils vastasi.

”Taidatte todella odottaa, että jokin menee pieleen?” Edkar kysyi.

Mihail ja Nils vilkaisivat toisiaan.

”Varaudumme vain”, Mihial vastasi.

”Varauduimme myös muuten. Esimerkiksi sieniuutetta riittää vuodeksi ja tarvittaessa voitte myös kasvattaa itse lisää sieniä ja tehdä lisää uutetta”, Nils sanoi.

”Luulin, että uute toimitetaan täältä”, Edkar sanoi.

”Se on oletus, mutta varauduimme myös siihen, ettei se olisikaan mahdollista syystä tai toisesta. Voihan loppuvuoden säätilanne esimerkiksi olla sellaista, ettei karavaanin lähettäminen ole mahdollista”, Nils sanoi.

”Ei näin etelässä sellaisia säitä ole talvellakaan”, Edkar sanoi.

”Kaikkeen on hyvä varautua”, Mihail sanoi.

Edkar hymähti.

Neljä suosikkia: elokuu 2017

Yksi seuraamistani YouTube-videokanavista julkaisi elokuun alkupuolella videon, jossa käydään läpi edellisen kuun suosikkiasioita. Idea kuulosti hauskalta, joten aion kokeilla samantyyppisen kirjoittamista tänne blogiin. Tarkoitus on siis valita neljä suosikkiasiaa edelliseltä kuulta ja perustella valintoja hieman. Valintani kohdistuvat todennäköisesti samoihin asioihin, joita yleensäkin on tarkoitus käsitellä tässä blogissa, mutta saatan myös mainita muita asioita.

Neljä suosikkiani elokuulta 2017 ovat muutto uuteen asuntoon, pesäpallopeli Sotkamon Jymy vastaan Vimpelin Veto, festivaali Morton Fest sekä dokumenttielokuva Toukokuun ensimmäinen maanantai.

Ehdottomasti suosikkiasiani elokuulta tapahtui heti heinä-elokuun vaihteessa, kun muutin pikkuruisesta opiskelijayksiöstä, jossa asuin kevään ajan, väljempään ja valoisampaan kaksioon. Muutossa matka yliopistolle sekä kaupungin keskustaan lyhentyi ja maisematkin parantuivat hieman, kun ikkunasta näkyy viehättävän näköinen vanha puutalo, joka on jostain syystä jäänyt kerrostaloalueen keskelle. Vaikka itse asuntokin on toki edellistä huomattavasti parempi, niin tärkeintä on se, että asunnossa asuu itseni lisäksi myös tyttöystävä.

Pakkaustunnelmia ennen muuttoa.

En ole koskaan harrastanut kovinkaan paljoa käymistä urheilutapahtumissa ja laskinkin, että käyntini superpesisottelussa Sotkamon Jymy vastaan Vimpelin Veto oli vasta neljäs kunnolla järjestetty urheilutapahtuma, jossa muistan käyneeni. Tämä oli kuitenkin ehdottomasti se ikimuistoisin. Tätä ennen olin siis käynyt kahdessa jääkiekko-ottelussa, yhdessä Karjala-turnauksen pelissä sekä yhdessä SM-liigan ottelussa, sekä yhdessä ykköspesiksen pelissä. Tunnelma Hiukan pesäpallostadionilla oli kuitenkin jotakin aivan muuta kuin missään näissä aikaisemmissa urheilutapahtumissa, joissa olin käynyt. Tämä siitä huolimatta, että itse ottelu oli runkosarjanjatkosarjan päätösottelu, jolla ei enää ollut juurikaan pelillistä merkitystä.

Vimpelin Veto sisävuorossa ja Sotkamon Jymy ulkovuorossa.

Toinen tapahtuma, joka nousee esiin elokuulta, on Rautalammilla järjestetty pieni festivaali Morton Fest. Pienestä koosta ja syrjäisestä sijainnista huolimatta Morton Festeillä esiintyivät muun muassa Scandinavian Music Group ja Pariisin kevät. Festivaali järjestettiin nyt toista kertaa ja itse osallistuin siihen ensimmäistä kertaa. Jos ensi vuoden esiintyjät ovat yhtä hyviä, voi lähteä toistekin. Tapahtuma-alue oli kohtuullisen pieni, mutta toisaalta niin oli festivaalin kävijämääräkin. Alueelle olisi helposti mahtunut kaksinkertainen määrä katsojia. Jotain väljyydestä kertoo se, että alueelle sai viedä sateenvarjoja, koska siellä oli niin vähän ihmisiä. Erityisenä huomiona festivaalien järjestelyistä on pakko mainita vessat. Ne eivät olleet muoviseinäisiä bajamajoja, vaan vaneriseinäisiä koppeja, joissa oli normaalit vedellä toimivat vessanpöntöt ja käsienpesualtaat.

Scandinavian Music Group esiintymässä Morton Fest -festivaaleilla.

Viimeiseksi kuukauden suosikiksi nostan Andrew Rossin ohjaaman dokumenttielokuvan Toukokuun ensimmäinen maanantai (The First Monday in May, USA 2016), jonka katsoin aivan viimehetkillä dokumentin ollessa katseltavissa Yle Areenassa. Dokumentti kertoo New Yorkin Metropolitan museon kiinalaista ja kiinalaisesta kulttuurista innoituksensa saanutta muotia käsittelevän näyttelyn kokoamisesta sekä näyttelyn avajaisgaalaan järjestämisestä, jonka yhteydessä museon muotiosastolle kerätään rahoitusta. Dokumentti seuraa pääasiassa museon kuraattoria Andrew Boltonia sekä Vogue-lehden päätoimittajaa Anna Wintouria. Dokumentti nostaa ansiokkaasti esiin muodin taideluontoa ja näyttää sen, miksi muotiluomukset kuuluvat taidemuseoon siinä missä klassiset veistokset tai taidemaalaukset.