Léosta

Betula nana, osa 140

Suuren keisarikunnan keskitasangolla ilma oli ollut kuivaa ja lämmintä. Korkealla nousevassa vuoristossa oli puolestaan ollut kuivaa ja kylmää. Nyt vuorten toisella puolella ilma oli kosteaa ja kylmää. Vaikka rannikolle oli matkaa vielä pitkälti, saattoi meren jo haistaa.

”Tämäkö on kotiseutusi?” Emily kysyi Mihaililta.

”Niinkin voisi sanoa. Kotipaikkamme on aivan meren vieressä, lähellä linnaa. Linnaa, mistä käsin kenraalikuvernööri hallitsee aluetta”, Mihail vastasi.

”Oliko se aiemmin teidän linnanne?” Emily kysyi.

”Oletan niin. Vanhempani eivät koskaan kertoneet sitä minulle. Meillä on aina ollut vain pieni maatila”, Mihail vastasi.

”Milloin olemme perillä?” Emily kysyi.

”Kyllä tässä pari päivää taitaa vielä mennä. Vuoren ja meren välissä oleva kaistale on kuitenkin varsin leveä”, Mihail vastasi.

Puut olivat kapeampia, kippuraisempia ja harvemmassa Léostassa kuin vuorten toisella puolella. Puut olivat kuitenkin sitkeitä. Niin niiden pitikin olla, kun talvisin kylmä tuuli kävi vuoroin pohjoisesta ja vuoroin mereltä. Yleisimmät puut olivat koivu ja kataja. Vuorten rinteillä oli myös paljon mäntyä. Kuusi sen sijaan kasvoi vain suojaisemmissa paikoissa. Puiden välissä kasvoi korkeaa kanervaa ja muita varpuja.

Léostan merellinen ilmasto sai Emilyn hieman vilustumaan, mutta Narshan keittämä rohto paransi vilustumisen yhdessä yössä ennen kuin he saapuivat Mihailin kotitilalle.

”Tämä ilma ei taida oikein sopia minulle”, Emily sanoi nenä tukossa, kun Narsha oli vielä keräämässä rohtoonsa tarvikkeita.

”Sinun pitää yrittää totuttautua. Olemme täällä jonkun aikaa”, Mihail sanoi.

”Kuinka kauan?” Emily kysyi.

Mihail ei vastannut.

”Mihail?” Emily kysyi.

”En tiedä vielä. En tiedä kuinka paljon meillä on täällä tehtävää”, Mihail vastasi.

”Mitä tehtävää meillä täällä voisi olla?” Emily kysyi.

”Se jää nähtäväksi. Minulla on ollut paha aavistus sen jälkeen, kun tulimme vuoren ylitse”, Mihail vastasi.

Emily katsoi Mihailia. Mihail katsoi taivaanrantaa, missä meri alkoi jo näkyä.

”Huomennako me olemme perillä?” Emily kysyi.

Mihail nyökkäsi vastaukseksi.

”Joskus aamupäivästä varmaan”, Mihail lisäsi.

Aamupäivällä muutaman tunnun matkan jälkeen Mihail osoitti metsän takana näkyvää maatilaa.

”Tuo on kotitilani”, Mihail sanoi.

Emily kääntyi katsomaan Mihailin osoittamaan suuntaan ja näki hyväkuntoiselta näyttävän maatilan peltojen ja metsän keskellä.

Varjon aavistus

Betula nana, osa 139

Keisarikunnan maaseutu lipui ohitse lentävän maton alla. Nasha ja Sija nukkuivat Emilyn sylissä kaikessa rauhassa, vaikka molemmat olivat aluksi olleet Emilystä hyvin mustasukkaisia.

”Minne olemme menossa?” Emily kysyi Mihaililta, joka oli ollut Joelin kanssa käydyn taistelun jälkeen vaitonainen ja keskittynyt mietiskelyyn.

Mihail ei heti vastannut. Hän kuitenkin vaistosi Emilyn katseen ja avasi lopulta silmänsä.

”Minun kotiseudulleni”, Mihail vastasi.

”Miksi sinne?” Emily kysyi.

”Sain ystävältäni neuvon mennä sinne”, Mihail vastasi.

”Keneltä?” Emily kysyi.

”Et tunne häntä”, Mihail vastasi.

Emily kuitenkin näki Mihailin katseesta, että tämä valehteli.

”En pidä siitä, että valehtelet minulle, mutta kai sinulla on hyvä syy”, Emily sanoi.

Emily kääntyi poispäin Mihailista istumaan ja katselemaan maisemia. Mihail mietti hetken pitäisikö Emilylle vielä puhua, mutta palasi omiin mietintöihinsä. Sarnel pisti kaksikon keskustelun tunnelman mieleensä merkille.

Illalla seurue majoittautui pienen metsän siimekseen ja teki leirin kahden pienen kallion väliseen aukkoon. Mihail oli väsynyt ja hän meni ensimmäisenä nukkumaan ennen kuin leiri oli kunnolla valmiskaan.

”Mihail on muuttunut”, Sarnel sanoi Emilylle, kun he rakensivat nuotiopaikkaa.

Emily vilkaisi Mihailia, jonka uni jatkui sikeänä.

”Mitä hänelle on tapahtunut?” Emily kysyi.

”Hänen ystävänsä, joka antoi hänelle voimia, ei ole hyvä ystävä. Hän teki Mihailille suuren palveluksen, mutta ei varmasti pyyteettömästi. Lisäksi sinun pelastamisen helppous saattaa olla hänen tekosiaan”, Sarnel vastasi.

”Kenestä puhut?” Emily kysyi.

”Olet taistellut häntä vastaan”, Sarnel vastasi.

”Puhutko hänestä? Siitä pahasta miehestä? Mustaan kaapuun pukeutuneesta miehestä?” Emily kysyi.

”Paha hän on, mutta tuskin mies tai ihminen yleensäkään”, Sarnel vastasi.

”Mitä voimme sitten tehdä?” Emily kysyi.

”Emme oikeastaan mitään. Mihailia kannattaa kuitenkin seurata. Sinä teet sitä varmasti ilman minunkin ohjeistustani”, Sarnel vastasi.

Emily nyökkäsi.

”Mene nyt nukkumaan. Huomenna on pitkä matka edessä”, Sarnel sanoi.

Jään veljekset III

Betula nana, osa 138

Joel paiskautui tiilisen seinän läpi ja hän olisi varmasti kuollut romahtavan rakennuksen alle, jos Mihailin voimien purkaus ei olisi lennättänyt koko rakennusta hänen ylitseen. Joelin oikea käsi roikkui velttona hänen kyljellään, kun hän nousi ylös. Käsi oli täynnä haavoja ja paleltumia ja käden luut olivat murskana.

”Mihail, armoa”, Joel aneli, vaikka tiesi sen turhaksi.

”Pettureille ei armoa suoda”, Mihail sanoi.

Joel yritti kontata turvaan yhden käden varassa, mutta Mihail tarttui tähän ohjaamallaan suurella jääkouralla. Jääkoura nosti Joelin Mihailin eteen. Joel pyristely karkuun, mutta jääkouran ote oli tiukka.

”Armoa, vanha ystävä”, Joel sanoi, kun oli huomannut rimpuilun turhaksi.

Mihail löi Joelin turpaan niin, että tämän nenä murtui. Se ei kuitenkaan riittänyt Mihailille, vaan tämä jatkoi. Lyönti lyönniltä Mihailin viha vain kasvoi ja kasvoi.

Emily näki Mihailin hulluuden ja kutisti puukirouksen takaisin ympärilleen.

”Mihail, lopeta”, Emily sanoi ja tarttui Mihailin kädestä kiinni.

”Miksi?” Mihail kysyi.

Emily näki hullun raivon Mihailin silmissä.

”Koska et ole tämä hullun raivon valtaama mies, jollaisena nyt esiinnyt”, Emily sanoi.

Emilyn silmien hellä katse sai Mihailin rauhoittumaan. Mihail halasi Emilyä.

”Anteeksi”, Mihail sanoi.

”Ei se mitään. Lähdetään pois täältä ennen kuin jostakin tulee lisää sotilaita”, Emily sanoi.

”Sotilaat ovat muualla”, Sarnel, joka oli ilmestynyt Emilyn ja Mihailin taakse, sanoi.

”Mitä? Missä?” Emily ihmetteli.

”Ne ovat sodassa”, Sarnel vastasi.

”Kenen kanssa?” Emily kysyi.

”Keisarikunnan kanssa”, Mihail vastasi.

”Mistä tiedät sodasta? Sen piti olla yllätyshyökkäys”, Joel ihmetteli.

”Minulla on lähteeni”, Mihail vastasi.

Joel katsoi puoliksi veren pettämillä silmillään Mihailia, mutta Mihail ei jatkanut vastaustaan.

”Olkoon sitten niin. Vaikka emme enää ole samalla puolella, annan sinulle entisen ystävyytemme muistoksi yhden neuvon. Lähtekää nyt. Minä olen täällä vain alhainen oppipoika. Lähtekää ennen kuin mestarini saapuu”, Joel sanoi.

Mihail, Emily ja Sarnel katsoivat Joelia, joka oli menettämässä jo tajuntaansa.

”Hän taitaa olla tosissaan”, Sarnel sanoi.

”Olkoon. Meidän pitää lähteä muutekin muiden luokse. Täällä ei voi tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi”, Mihail sanoi.

”Kenen muiden?” Emily kysyi.

”Sinun lintujesi ja Narshan luokse. Jätimme heidät suojaisaan piiloon”, Mihail sanoi.

Sarnel taikoi lentävänmattonsa esiin ja kolmikko lähti.

Joel jäi kitumaan Mihailin jäisen kouran vangiksi. Hän ei kuitenkaan ehtinyt kitua kauaa, kun hänen pettynyt mestarinsa ilmestyi hänen eteensä.