torstai 25. helmikuuta 2021

Gyllenburh II

 Betula pubescens, osa 153

Kallas näytti kenraali Netronovalle paikan, jossa kapteeni Cranfot oli kaatunut. Kenraali pyysi Mirandan luokseen. Tällä oli mukanaan kaksi kukkaseppelettä, joista toisen kenraali laski maahan katukiveykselle. Toinen säästettiin Cranfotin ruumiille.

”Jos ehdimme, tälle paikalle voisi pystyttää jonkin muistokiven kapteeni Cranfotin muistolle”, Edkar sanoi.

”Jos sallitte, herra kenraali, pystyttäisin kiven myös kaikkien muidenkin taistelussa kaatuneiden muistolle. Kapteeni Cranfot ei valitettavasti ole ainoa menetyksemme”, Venir sanoi.

”He kaikki ansaitsisivat muistokiven. Jokainen, joka lähti tälle matkalle mukaan ja jäi jälkeen”, Edkar sanoi.

”Ehkä voimme pystyttää sellaisen muistomerkin Netronovalaan, kun pääsemme sinne takaisin”, Venir sanoi.

”Niin, sitten kun pääsemme takaisin”, Edkar sanoi.

He seisoivat hetken hiljaa miettien ja katselivat punaiseksi värjäytyneiden katukivien päällä lepäävää kukkaseppelettä.

”Miranda, kirjoita muistiin, että rakennamme Netronovalaan muistomerkin kaikille matkalle jääneiden muistoksi, johon tulee jokaiselle oma kivi”, Edkar sanoi.

”Selvä, herra kenraali”, Miranda sanoi.

Miranda otti esiin muistiinpanovälineensä ja kirjoitti asian ylös.

”Yksi hyvä syy lisää päästä takaisin Netronovalaan”, Venir sanoi.

”Voimme vain toivoa, että ruhtinas Netronova pääsee avuksemme. Jos jäämme tänne yksin, niin sitten olemme täysin Suuren keisarikunnan armeijan armoilla”, Edkar sanoi.

Kenraalin synkkyys yllätti Kallaksen. Hän vilkaisi ympärilleen nähdäkseen oliko hänen ja Mirandan lisäksi muita, jotka olivat kuulleet kenraalin sanat. Kenraalin henkivartijat näyttivät olevan niin kaukana, että he tuskin olivat kuulleet mitään.

”Ovatko Tammen seuraajat saaneet yhteyttä Netronovalaan?” Venir kysyi.

”Eivät. Jokin estää yhteyden syntymisen ja he eivät ole onnistuneet ratkaisemaan mikä on vialla. He sanoivat, että ehkä vuoret ovat yhteyden tiellä tai sitten vuoristossa itsessään vuoristossa on ehkä jotakin, joka estää yhteyden muodostamisen”, Edkar vastasi.

”Emme siis saa väliaikatietoja Netronovalasta”, Venir sanoi.

”Emme niin. Voimme vain toivoa”, Edkar sanoi.

Kenraali huokaisi syvään.

”Tammen seuraajille riittänee nyt tosin muutakin tehtävää kuin taikapeilin yhteyden selvittämistä”, Venir sanoi.

”Komensin heidät jo valmistautumaan kuolleestamanaukseen. He manaavat tulevina päivinä niin paljon kuin vain voimiltaan kykenevät”, Edkar sanoi.

Kallas nyökkäsi.

”Hyvä. Säästimme myös sen gyllenburhilaisen ruumiin, jonka kanssa Cranfot taisteli. Hänestä saamme hyvän sotilaan riveihimme”, Venir sanoi.

”Toivoa sopii, että hän palvelee meitä yhtä hyvin kuin Suurta keisarikuntaa”, Edkar sanoi.


torstai 18. helmikuuta 2021

Gyllenburh

Betula pubescens, osa 152

Kenraali Netronovan saapumista Gyllenburhin yläkaupunkiin saatiin odottaa pitkälle iltapäivää, jolloin tämä saapui suuren sotilasosaston suojaamana. Suuren osaston liikkuminen kaupungissa oli jo itsessään hidasta, mutta osaston edellä ja perässä kulki pienemmät osastot, jotka tutkivat ympäröiviä rakennuksia gyllenburhilaisten sotilaiden varalta. Tämä pakotti kenraalia suojaavan osaston välillä odottamaan.

Kapteeni Kallas oli odottamassa kenraalin saapumista yläkaupungin portilla alakaupungin puolella. Portin yläkaupungin puolelle aukiolle oli pystytetty teltta kenraalia varten. Kenraalia turvaava osasto ryhmittyisi teltan ympärille. Varotoimena mihinkään rakennukseen kenraalia ei vietäisi.

Myös Burhleo oli odottamassa kenraalin tapaamista. Tämä oli kuitenkin porttirakennuksessa. Kallas ottaisi kenraalin ensin yksin vastaan ja Burhleo pääsisi tapaamaan kenraalia myöhemmin. Kapteeni Suomas oli edelleen johtamassa taistelua Gyllenburhin päälinnan luona.

Päälinnaa lukuun ottamatta gyllenburhilaisten suurempi vastarinta oli saatu nujerrettua koko kaupungista. Yksittäisiä taistelijoita löytyi vielä eri puolilta kaupunkia, mutta hekin yleensä mieluummin antautuivat kuin kävivät yksin taisteluun. Vankeja oli heitäkin kertynyt suuri joukko ja heidän käsittely oli yksi asia, josta kenraalin oli päätettävä.

Lopulta kenraalia saattava osasto tuli näkyviin alakaupungin talojen välistä. Alakaupungin läpi tulevat kadut oli todettu parhaaksi vaihtoehdoksi kenraalin saapumiselle, koska alakaupunki oli ollut pidempään netronovalalaisten hallussa ja näin gyllenburhilaisten vastarintapesäkkeiden etsimiseen oli ollut enemmän aikaa. Kallas oli lähettänyt vastaan pari pientä osastoa, jotka tarkistivat kadun varren taloja, jotta kenraalin osasto pääsi etenemään nopeammin.

Kenraalin osasto oli kuin paraatijoukko. Sotilaat marssivat tiukoissa muodostelmissa ja hyvässä järjestyksessä. Ensin tuli useampi muodostelma jalan kulkevia sotilaita ja sitten hevosilla ratsastavia. Kenraali itsekin ratsasti hevosella ja hänen ympärillään ratsasti raskaasti varustettuja vartiokaartin ritareita. Osasto oli ylväs näky, mikä varmasti oli kenraalin tarkoituskin. Gyllenburhilaisille täytyi näyttää, ettei kaupunkia olleet valloittaneet ketkä tahansa.

Kallas polvistui, kun kenraali ratsasti hänen luokseen.

”Herra kenraali”, Venir sanoi.

Kenraali laskeutui ratsailta ja astui Kallaksen luokse.

”Nouse, kapteeni”, Edkar sanoi.

Kallas huomasi, että kenraali oli hyvällä tuulella. Tällä oli siihen syytäkin, kun kaupungin valtaus oli sujunut odotuksia helpommin. Erityisesti yläkaupungin valtaaminen. Kallas toivoi, että kenraalin hyvä tuuli kestäisi Burhleon tapaamisen.

”Tervetuloa Gyllenburhiin, herra kenraali”, Venir sanoi.

”Kiitos siitä taitaa kuulua sinulle. Oli jo aikakin päästä tänne”, Edkar sanoi.

”Toivottavasti olet odottanut myös yläkaupunkiin pääsyä. Tämän portin saamiseksi haltuun ja pitämiseksi käytiin kova taistelu. Luultavasti koko kaupungin valtaamisen kovin taistelu”, Venir sanoi.

”Niin minulle on kerrottu. Johda tietä, haluan nähdä missä kapteeni Cranfot kuoli”, Edkar sanoi.

Kallas nyökkäsi ja näytti kenraalille tien portin läpi kohti yläkaupunkia. Kenraalia ympäröineet vartiokaartin ritarit laskeutuivat ratsailta ja seurasivat heitä portin läpi. Myöhemmin portista seurasivat myös muut kenraalin osaston sotilaat.


torstai 11. helmikuuta 2021

Aamu yläkaupungissa IV

 Betula pubescens, osa 151

Kallas nojasi pöytään ja katseli sen päälle levitettyjä suunnitelmia yläkaupungin portin ympäristön linnoituksesta. Suunnitelma oli tehdä linnoitustyö vaiheittain, jotta tehdystä työstä olisi mahdollisimman pian hyötyä taistelussa. Seuraavissa vaiheissa linnoitteiden puolustuskykyä kasvatettaisiin.

”Suunnitelmat näyttävät hyviltä”, Venir sanoi.

”Kiitos, herra kapteeni. Toivottavasti pääsemme pian myös toteuttamaan niitä”, Jeanne sanoi.

”On ehkä hyvä valmistautua henkisesti siihen, ettei suunnitelmia ehditä toteuttamaan loppuun saakka. Emme ole tulleet tänne jäädäksemme, vain hankkiaksemme aikaa”, Venir sanoi.

”Tietenkin, herra kapteeni”, Jeanne sanoi.

Burhleo tuli myös katsomaan suunnitelmia. Saesteorra yritti piilottaa epämukavaa oloa vanhan miehen läsnä olosta, mutta Kallas näki, ette aliupseeri ollut tyytyväinen.

”Minä voin huolehtia siitä, että suunnitelmat tulevat toteutetuksi teidän lähdön jälkeenkin”, Martin sanoi.

”Toivottavasti tarjoat apua suunnitelmien toteuttamisesta jo ennen sitä”, Venir sanoi.

”Kyllä, tietenkin. Valmistelevia töitä tehdään jo täyttä päätä”, Martin sanoi.

Kallas tiesi, ettei Burhleota kannattaisi päästää tutkimaan suunnitelmia liian tarkkaan. Hän saattaisi ujuttaa sinne omien alaistensa kanssa salaisia käytäviä, joita käyttää siinä tilanteessa, jos taistelun tahti kääntyisikin toiseen suuntaan. Burhleota ja tämän alaisia tuli pitää tarkasti silmällä.

”Onko kenraalin tulosta jo tietoa?” Martin kysyi.

”Valmisteluja tehdään, mutta tarkkaa aikaa ei ole. Tänään hänen pitäisi tulla”, Venir vastasi.

”Hyvä. On suuri kunnia päästä vihdoin tapaamaan hänet”, Martin sanoi.

Kallas epäili Burhleon sanoja, mutta ei sanonut mitään.

”Kenraali odotellessa voisimme käydä tarkistamassa kuinka valmistelut etenevät”, Venir sanoi.

”Se voisi olla hyvä ajatus. Saan esitellä sinulle kuinka hyvin ja nopeasti alaiseni työskentelevät”, Martin sanoi.

”Tulenko mukaanne?” Jeanne kysyi.

”Onko sinulla jotakin muuta tehtävää?” Venir kysyi.

”Suunnitelmissa ja valmisteluissa on aina tehtävää. Myös kenraalin tulon organisointi on vielä kesken”, Jeanne vastasi.

”Kuulostaa siltä, että sinulla on tärkeämpää tekemistä kuin vahtia meitä. Kyllä me pärjäämme kahdestaan”, Venir sanoi.

Kallas ja Burhleo suuntasivat ulos kiertämään valmistelevia työmaita. Saesteorra huokaisi helpotuksesta, kun sai jäädä pois Burhleon seurasta.


torstai 4. helmikuuta 2021

Aamu yläkaupungissa III

 Betula pubescens, osa 150

Kallas käveli aukion poikki kohtaan, jossa muistelin kaksintaistelun olleen. Koko matkan ajan kadun kiveyksellä oli paljon verta ja erityisesti sitä oli tässä aukion keskikohdassa. Paljon muutakin verta, kuin mitä kaksintaistelussa oli vuodatettu. Kallas yritti olla miettimättä asiaa ja käänsi katseensa pois kadusta. Muuten kaikki olisi ollut aivan liian järjetöntä.

Mutta sitähän sota aina oli. Järjettömyyttä. Loputonta järjettömyyttä.

Kallas kävi mielessään läpi tapahtumia ennen kuin kaksintaistelu oli alkanut. Vain vähän aikaisemmin Cranfot oli tullut portille ja lähtenyt suoraan jatkamaan taistelua portin pitämiseksi. Sitten yhtäkkiä vastaan oli tullut kaksintaistelu. Kallas oli nähnyt, kun aukko taistelun keskelle oli muodostunut ja kaksi sotilasta olivat sen keskellä. Cranfot oli ollut toinen heistä, mutta Kallas ei silloin sitä tiennyt. Meni jonkin aikaa, että he olivat tajunneet mitä aukiolla tapahtui.

”Mitä sinä ajattelit, Cranfot. Mitä ajattelit, kun päätit suostua kaksintaisteluun”, Venir sanoi.

Kallas katsoi taivaalle, jonka poikki hitaasti raahautui ohut pilviharso. Oli tulossa poutapäivä.

”Ainakaan ei sada, vaikka tänään ehkä mieluummin näkisin sateen. Poutapäivänä on hankalaa olla surullinen. Ja tämä kakki veri kaipaisi jo pois pyyhkimistä. Sade saisi tulla puhdistamaan meidän murheemme pois”, Venir sanoi.

Hän käänsi katseensa takaisin alas, mutta huomasi matkalla oudonnäköisen mustan linnun, mikä sai hänen katseensa pysähtymään. Iso lintu lensi kaupungin ylitse. Sen lento raskaasta ja hieman nykivää, outoa. Kuin lintu olisi ollut haavoittunut tai siinä oli jotakin muuta vikaa.

”Tuo ei voi tarkoittaa mitään hyvää”, Venir sanoi.

Lintu hävisi Kallaksen katseen alta ja hän yritti etsiä lintua uudestaan, mutta se oli lentänyt pois eikä enää tullut takaisin hänen näkökenttäänsä. Kallas yritti pohtia oliko lintu ollut jokin enne. Tavalliselta korpilta se ei ollut näyttänyt. Korppeja hän tulisi kyllä varmasti näkemään päivän aikana paljonkin.

”Enne tai ei, mutta minulla on töitä”, Venir sanoi.

Hänen täytyi mennä katsomaan suunnitelmia portin linnoittamiseksi ja sitten hänen täytyi löytää miehiä varmistamaan lähialueet ja reitin ulos kaupungista, jotta kenraali Netronova voisi turvallisesta tulla kaupunkiin.

Kallas kääntyi ja otti jo pari askelta takaisin kohti porttia. Jokin sai hänet kuitenkin pysähtymään. Paha aavistus tai tunne siitä, että häntä katseltaisiin. Kallas kääntyi katsomaan lähimpiä yläkaupungin rakennuksia. Hän ei nähnyt ketään muuta kuin muutamia netronovalalaisia sotilaita sekä alakaupunkilaisia puuhissaan. Kaikkea varjoissa olevaa ei kuitenkaan erottanut kaukaan.

”Ihmeen lintu. Se sai minut kuvittelemaan omiani”, Venir sanoi.

Kallas hymähti itselleen ja linnulle ja lähti sitten kävelemään takaisin portille.