Aamu yläkaupungissa III

 Betula pubescens, osa 150

Kallas käveli aukion poikki kohtaan, jossa muistelin kaksintaistelun olleen. Koko matkan ajan kadun kiveyksellä oli paljon verta ja erityisesti sitä oli tässä aukion keskikohdassa. Paljon muutakin verta, kuin mitä kaksintaistelussa oli vuodatettu. Kallas yritti olla miettimättä asiaa ja käänsi katseensa pois kadusta. Muuten kaikki olisi ollut aivan liian järjetöntä.

Mutta sitähän sota aina oli. Järjettömyyttä. Loputonta järjettömyyttä.

Kallas kävi mielessään läpi tapahtumia ennen kuin kaksintaistelu oli alkanut. Vain vähän aikaisemmin Cranfot oli tullut portille ja lähtenyt suoraan jatkamaan taistelua portin pitämiseksi. Sitten yhtäkkiä vastaan oli tullut kaksintaistelu. Kallas oli nähnyt, kun aukko taistelun keskelle oli muodostunut ja kaksi sotilasta olivat sen keskellä. Cranfot oli ollut toinen heistä, mutta Kallas ei silloin sitä tiennyt. Meni jonkin aikaa, että he olivat tajunneet mitä aukiolla tapahtui.

”Mitä sinä ajattelit, Cranfot. Mitä ajattelit, kun päätit suostua kaksintaisteluun”, Venir sanoi.

Kallas katsoi taivaalle, jonka poikki hitaasti raahautui ohut pilviharso. Oli tulossa poutapäivä.

”Ainakaan ei sada, vaikka tänään ehkä mieluummin näkisin sateen. Poutapäivänä on hankalaa olla surullinen. Ja tämä kakki veri kaipaisi jo pois pyyhkimistä. Sade saisi tulla puhdistamaan meidän murheemme pois”, Venir sanoi.

Hän käänsi katseensa takaisin alas, mutta huomasi matkalla oudonnäköisen mustan linnun, mikä sai hänen katseensa pysähtymään. Iso lintu lensi kaupungin ylitse. Sen lento raskaasta ja hieman nykivää, outoa. Kuin lintu olisi ollut haavoittunut tai siinä oli jotakin muuta vikaa.

”Tuo ei voi tarkoittaa mitään hyvää”, Venir sanoi.

Lintu hävisi Kallaksen katseen alta ja hän yritti etsiä lintua uudestaan, mutta se oli lentänyt pois eikä enää tullut takaisin hänen näkökenttäänsä. Kallas yritti pohtia oliko lintu ollut jokin enne. Tavalliselta korpilta se ei ollut näyttänyt. Korppeja hän tulisi kyllä varmasti näkemään päivän aikana paljonkin.

”Enne tai ei, mutta minulla on töitä”, Venir sanoi.

Hänen täytyi mennä katsomaan suunnitelmia portin linnoittamiseksi ja sitten hänen täytyi löytää miehiä varmistamaan lähialueet ja reitin ulos kaupungista, jotta kenraali Netronova voisi turvallisesta tulla kaupunkiin.

Kallas kääntyi ja otti jo pari askelta takaisin kohti porttia. Jokin sai hänet kuitenkin pysähtymään. Paha aavistus tai tunne siitä, että häntä katseltaisiin. Kallas kääntyi katsomaan lähimpiä yläkaupungin rakennuksia. Hän ei nähnyt ketään muuta kuin muutamia netronovalalaisia sotilaita sekä alakaupunkilaisia puuhissaan. Kaikkea varjoissa olevaa ei kuitenkaan erottanut kaukaan.

”Ihmeen lintu. Se sai minut kuvittelemaan omiani”, Venir sanoi.

Kallas hymähti itselleen ja linnulle ja lähti sitten kävelemään takaisin portille.