Läntiset erämaat II

Betula pubescens, osa 32

Edkar Netronova kävi sitä levottomammaksi mitä pohjoisemmaksi he etenivät. Weasin ruhtinaskunnan alueelle saapumisen jälkeen hänen levottomuutensa oli yltynyt entisestään ja tehnyt hänen avustajiensa olon sietämättömäksi.

”Hyvä kenraali, toivoisin, että voisin auttaa teitä jotenkin. On sääli nähdä sinut noin levottomana. Se ei sovi teille ollenkaan”, Miranda sanoi.

Nalle murahti hyväksyvästi ja Miranda silitti tämän harvaksi käynyttä turkkia.

”Autatte molemmat jo läsnäolollanne. Pelkään kuitenkin, ettei se ole tässä tilanteessa riittävästi. Sotatanner lähestyy ja se tekee minut levottomaksi. En mahda sille mitään”, Edkar sanoi.

Nalle murahteli ja Miranda nyökkäsi tälle.

”Levottomuutesi näkyy jo sotilaillekin. Se ei tee hyvää armeijan taistelutahdolle. Sinun täytyy saada hermosi kuriin”, Miranda sanoi.

Edkar huokaisi. Hän tiesi, että Miranda ja Nalle olivat oikeassa.

”Tiedän, tiedän”, Edkar sanoi.

Edkar kääntyi karttojensa ääreen. Emnetburgista saadut Suuren keisarikunnan kartat olivat osoittautuneet todella hyödyllisiksi, mutta Edkar ei ollut halukas myöntämään sitä kapteeneille Kallakselle ja Waeldelle. Sen takia hän oli antanut kaksikon olla rauhassa etujoukossa ja kuunnellut heiltä vain pakolliset raportit. Nekin yleensä tulivat lähettien välityksellä, joten ehkä myös kapteenikaksikko halusi pitää ainakin toistaiseksi etäisyyttä kenraaliin. Mahdollisten taistelujen kannalta ei olisi hyvä, jos Edkarilla olisi huonot välit luotetuimpaan kapteeniinsa.

Tehtävä pohjoisessa ei todellakaan ollut antoisa. Ylipäätään varareservissä oleminen ei ollut sotilaille kiinnostavin mahdollinen tehtävä. Toisaalta Edkar olisi mieluiten nähnyt armeijansa Netronovalassa, joten ehkä oli parempi olla varareservissä kuin sotimassa toisten sotia heidän puolestaan.

”Toivottavasti Suuren keisarikunnan kenraalien tapaaminen auttaa teitä rauhoittumaan”, Miranda sanoi.

”Niin, ehkä se auttaa”, Edkar sanoi.

Edkar itse epäili, että kenraalien tapaaminen auttaisi hänen levottomaan oloonsa. Korkeintaan se pahentaisi sitä. Tapaamiseenkin oli vielä aikaa. Armeijan piti ensin päästä alueelle, joka sille oli osoitettu. Siihenkin menisi vielä päiviä. Sen jälkeen menisi varmasti vielä useita päiviä ennen kuin Suuren keisarikunnan kenraaleilta liikenisi hänelle aikaa. Edkar odotti kylmää vastaanottoa.

”Minun täytyy saada raitista ilmaa. Lähtekää kävelylle kanssani”, Edkar sanoi.

Lisää Juhani Reaperia

Kirjoitin Instagramiin tekemästäni sarjakuvasta Juhani Reaperista viime joulukuussa tekstissä Juhani Reaper. Sarjakuvat löytyvät siis edelleen Instagramista tililtä @juhanireaper ja tarinan kehittymistä voi seurata sieltä samaan tapaan kuin aiemminkin. Minulla on kuitenkin tullut uusia ajatuksia sarjakuvaan suhteen, joten ajattelin kirjoittaa hieman niistä.

Uusin Juhani Reaper -ruutu.

En vieläkään ole varma kuinka paljon ja kuinka aktiivisesti haluan tehdä sarjakuvaa. Haluan kuitenkin sen verran kokeilla sarjakuvan tekemistä, että päätin jatkaa noiden Juhani Reaper -ruutujen tekemistä ainakin sataan ruutuun saakka. Tällä hetkellä olen julkaissut 57 ruutua, eli vielä 43 ruutua olisi piirrettävänä. Siinä vaiheessa, kun sata ruutua on täynnä, minun on tarkoitus pohtia asiaa uudelleen, kun tekemiseen on saanut hieman tuntumaa.

Jos tuossa vaiheessa päätän jatkaa sarjakuvan parissa, on ensimmäisenä edessä noiden jo julkaistujen ruutujen uudelleen piirtäminen. Pidän näitä ensimmäistä sataa ruutua enemmänkin testausympäristönä ja sarjana luonnoksia. Minähän piirrän noita ruutuja luonnoskirjaan ja otan vain sen sivulla olevasta piirroksesta kuvan, jonka lisään Instagramiin. Olen siis pitänyt sarjakuvan teon itselleni hyvin malalla kynnyksellä. Katsotaan siis, mihin tämä projekti johtaa.

Läntiset erämaat

Betula pubescens, osa 31

Vuorijonon kääntyessä kohti länttä ja pohjoista äärirajaansa haarautui myös tie. Tien suurempi haara kääntyi koilliseen kohti Weasin ruhtinaskunnan pääkaupunkia Eastania, joka sijaitsi heistä kaukana Trenosin mutkassa. Pienempi haara tiestä kääntyi luoteeseen jatkaakseen lyhintä maareittiä pitkin Revaniin, joka sijaitsi pohjoisemmassa Weasin ruhtinaskunnan luoteisnaapurina.

Weas ja Revan olivat ne ruhtinaskunnat, joita Suuren keisarikunnan sota Imperiumia vastaan kosketti läheisimmin, sillä sotaa käytiin näiden ruhtinaskuntien länsirajalla olevassa erämaassa ja osittain myös ruhtinaskuntien varsinaisella alueella.

Kuolleiden armeija lähti seuraamaan luoteeseen kulkevaa tietä. Samalla he ohittivat myös risteysaluetta vartioivan pienen linnoituksen, jonka vartijat vilkuttivat heille heidän kulkiessaan ohitse. Aiemmin he olivat lähettäneet pienen etujoukon viemään sanaa vartioasemalle, jotta heidän liikkumisensa ohitse ei tulisi yllätyksenä.

”En kyllä tiedä mitä tällä linnoituksella tekisi, jos tänne oikeasti joku hyökkäisi”, Venir sanoi.

”Luulen sen olevan enemmänkin vain vartioasema ja keisarikunnan lähettien lepopaikka. Tästä on aika pitkä matka joka suuntaan, mutta risteysalue on kuitenkin tärkeä ympärille oleville alueille”, Gauen sanoi.

”Siihen se ehkä riittää”, Venir sanoi.

”Jos olisi vaaraa, että tänne hyökättäisiin, linnoitusta varmasti laajennettaisiin”, Gauen sanoi.

Kapteeni Kallas käänsi katseensa työmiehiin, jotka kaivoivat vallihautaa vähän matkan päässä linnoituksesta sen luoteispuolella. Tuleva vallihauta näytti siltä, että sen taakse voitaisiin rakentaa tarvittaessa paaluvarustus ympäröimään varsinaista linnoitusta, mikäli aluetta tarvittaisiin muuhunkin kuin tien vartioimiseen.

”Sitä taidetaan jo laajentaa. Tai ainakin valmistellaan laajentamista”, Venir sanoi.

Tien kohdalle vallihaudan yli oli ilmeisesti tarkoitus rakentaa kivinen silta, joka voitaisiin sulkea portilla sillan molemmista päistä. Silta oli kuitenkin vasta alkutekijöissään samoin kuin itse vallihautakin.

”Tällä työmaalla menee vielä pitkää ennen kuin tästä rakennelmasta on mitään oikeaa hyötyä”, Gauen sanoi.

”Ainakin tällä työläismäärällä”, Venir sanoi.

Tienristeyksen vartioaseman jälkeen meni pari päivää ennen kuin seuraava tietä vartioiva vartioasema tuli heitä vastaan. Uusi vartioasema oli jo selvästi edellistä vankemmin linnoitettu ja sen laajennustyöt etenivät huomattavasti ripeämmin. Rakennustyöt näkyivät myös ympäristössä, joka oli monin paikoin hakattu paljaaksi.

”Sotatantereelle ei taida enää olla pitkä matka”, Venir sanoi.

”Pelkään samaa”, Gauen sanoi.

Trenosdun II

Betula pubescens, osa 30

Tie, jota kuolleiden armeija seurasi, kulki Trenosin vierellä ja ylitti joen kahlaamolla. Joki oli näin yläjuoksulla pieni ja matala, joten sen ylittämiseen ei tarvinnut siltaa. Pohjoisempana joki kävi syvemmäksi ja siltoja oli harvassa. Oli siis tärkeää päästä joen oikealle puolelle jo tässä vaiheessa.

Kahlaamon jälkeen tie erkani joelta ja suuntasi suoraan pohjoiseen joen kaartaessa itään. Tie oikaisi näin matkaa ja palveli paremmin vuoriston seutua, josta ei ollut niin hyvä pääsy joelle, jota pääasiassa käytettiin kuljetuksissa ja matkustamisessa. Vuorten juurella tien länsipuolella sijaitsi myös Gyllenburhin kaupunki, jonka ympäristössä oli Suuren keisarikunnan suurin kultakaivos. Kaupunki oli syntynyt kaivoksen ja sen houkuttelemien ihmisten vaikutuksesta ja sen vuoksi myös tietä ylläpidettiin hyvin.

”Tuo on erikoinen paikka noin suurelle kaupungille”, Venir sanoi.

”Se taitaa johtua vain kaivoksesta”, Gauen sanoi.

”Ai, en tiennyt siellä olevan kaivosta”, Venir sanoi.

”Kaupunki on siis Gyllenburh. Sen ympäristössä on keisarikunnan suurin kultakaivos. Tai oikeammin kaivoksia on useita pitkin vuorta kaupungin ympärillä”, Gauen sanoi.

”Kulkijoita on varmasti paljon, kun tie on näin hyvässä kunnossa”, Venir sanoi.

”Kulta tarvitsee vartijansa, muuten nämä seudut olisivat pullollaan maantierosvoja”, Gauen sanoi.

Gyllenburhiin vievän tien risteys jäi heidän taakseen ja pian kaupunki katosi näkyvistä. Lähiseudulla oli kaikki millään tavalla viljelykelpoinen maa otettu hyötykäyttöön, jotta kaivoskaupunki saisi riittävästi ruokaa.

”Kuinka paljon tuolla oikein asuu väkeä?” Venir kysyi.

”Ilmeisesti aika paljon. Olen kuullut, että kaupunki jatkuisi myös maan alle vanhoihin kaivoskäytäviin”, Gauen sanoi.

”Ainakin pienelle alueelle mahtuu paljon ihmisiä”, Venir sanoi.

”Mutta maan alla ei voi viljellä mitään”, Gauen sanoi.

Kun Gyllenburh oli jäänyt riittävän kauaksi taakse, alkoivat viljelmät harventua ja niiden väliin jäädä pieniä metsikköjä. Osa tosin oli pelkästään pusikkoa tai taimikkoa. Kaivoskaupunki tarvitsi ruuan lisäksi myös paljon puuta. Vasta pari päivää myöhemmin heitä vastaan tulivat sankemmat metsät.

Trenosdun

Betula pubescens, osa 29

Kuolleiden armeija marssi pitkin tasankoa kohti pohjoista. Pohjoista kohti Emnetumin tasankoa rajaavien kahden vuoriston väli kapeni. Tasanko jatkui vielä hieman kapeimman kohdan pohjoispuolelle, mutta Emnetumin ruhtinaskunta loppui tuohon kapeikkoon ja siitä alkoi Trenosdunin ruhtinaskunta. Pian kapeikon jälkeen olivat myös Suuren keisarikunnan suurten jokien etelään kaartuvien haarojen toiset alkulähteet. Tältä seudulta sai alkunsa Trenos, joka oli kolmesta suuresta joesta pienin.

Armeijan etujoukossa kapteenit Kallas ja Waelde ihailivat maisemia, jotka avautuivat vielä vähäpuiselta tasangolla edessä näkyviin jokilaaksoihin.

”Emme taida vierailla Trespryngissä”, Gauen sanoi.

”Luulen, ettei kenraali Netronova ole siihen kovinkaan innokas. Joutuisimme myös kiertämään pitkän ylimääräisen lenkin”, Venir sanoi.

”Niin. Kaupunki on syvällä vuorten kainalossa”, Gauen sanoi.

Kapteeni Waelde osoitti heistä länteen olevaa vuorijonoa, jonka juurelta lähti joki.

”Kaupunki on tuolla aivan Trenosin yläjuoksulla. Olen kuullut, että Trenosin alkulähde on keskellä Trespryngiä olevassa suuressa lähteessä ja koko kaupunki olisi saanut tuosta lähteestä nimensä”, Gauen sanoi.

”Halusin nähdä sen lähteen”, Venir sanoi.

”Varmasti myös vuoripuroilla on tekemistä joen synnyn kanssa, mutta voi jokaisella joella on myös yksi alkuperäinen lähde”, Gauen sanoi.

”Harvempi niistä taitaa kuitenkaan olla kaupungin keskellä”, Venir sanoi.

”Tämä kuitenkin on”, Gauen sanoi.

”Oletko itse nähnyt sen?” Venir kysyi.

”En, mutta olen kuullut”, Gauen sanoi.

”Noh, ehkä joku päivä pääsemme yhdessä todistamaan sen olemassaoloa”, Venir sanoi.

”Niin, ehkäpä”, Gauen sanoi.

Pian vuoristojen välisen kapeikon jälkeen Trenosdun muuttui metsäiseksi seuduksi. Sieltä vietiinkin puuta sekä etelään Emnetumiin että pohjoiseen sotanäyttämölle.