Atern

Betula nana, osa 231

Amon kulki edellä pitkin Aternin kiemurtelevia katuja. Satamasta lähtiessä he olivat ensin kulkeneet sataman torin läpi ja laivanvarustajien asuntojen ohitse. Ensimmäisten asuinalueiden jälkeen maa alkoi nousta kohti kaupungin keskustaa. Hallinnollinen keskus oli rakennettu joen mutkaan syntyneen törmän huipulle.

”Tämä on yllättävän suuri kaupunki”, Emily sanoi.

”Tarinat kertovat, että ennen kaikki oli suurempaa. Atern tosin ei ilmeisesti ole ollut koskaan juuri tätä suurempi, ennemmin pienempi. Vanhalla ajalla tällä paikalla on ollut vain pieni kylä kauppareittien varrella”, Amon sanoi.

”Ehkä siksi paikka on säästynyt muiden kaupunkien kohtalolta”, Karl sanoi.

”Se on mahdollista”, Amon sanoi.

”Onko meillä vielä pitkä matka?” Karl kysyi.

”Ei tästä pitäisi enää pitkä matka olla. Alamme olla jo aika korkealla”, Amon vastasi.

He vilkaisivat taakseen. Leveä pääkatu tarjosi näkymän satamaan ja joelle. Hacod erottui muista satamassa olevista laivoista muotonsa puolesta.

”Hieno maisema”, Emily sanoi.

”Voimme käydä myöhemmin katsomassa toisessa paikassa, mistä satama ja kaupunki näkyvät vielä paremmin”, Amon sanoi.

”Hoidetaan tärkeät asiat ensin ja sitten katsellaan maisemia”, Mihail sanoi.

”Sitä Amon ehdottikin”, Emily sanoi.

Nousu alkoi tasaantua ja talot kadun molemmin puolin alkoivat näyttää suuremmilta ja hienommilta.

”Alammeko olla lähellä?” Karl kysyi.

”Joo, kohta määränpäämme jo näkyy”, Amon vastasi.

Kohta talojen välistä tuli esiin aukio, jonka ympäristö oli täynnä jykeviä ja mahtipontisia rakennuksia. Amon käveli kohti yhtä suurimmista rakennuksista. Rakennus oli tehty vaaleanharmaasta kivestä ja sitä vartioi joukko sotilaita. Sotilaat pysäyttivät heidät ennen kuin he pääsivät lähellekään rakennuksen ovia.

”Keitä olette ja mihin olette menossa?” Sotilaiden johtaja kysyi.

”Tässä on joukko ulkomaalaisia, joilla on asiaa kaupungin päälliköille”, Amon vastasi.

”Täällä kaupungissa kutsumme johtajiamme senaatiksi”, sotilaiden johtaja sanoi.

”Pyydän anteeksi maalaisuuttani, kylissä puhutaan vain kyläpäälliköistä”, Amon sanoi.

”Mitä asiaa näillä ulkomaalaisilla on?” Sotilaiden johtaja kysyi.

”He ovat tulleet pakolaisina tänne ja haluaisivat löytää paikan, missä he voisivat elää rauhassa”, Amon vastasi.

Sotilaiden johtaja katsoi Mihailia ja tämän seuralaisia epäilevästi.

”Katson, mitä voin tehdä”, sotilaiden johtaja sanoi.

Aegyza III

Betula nana, osa 230

Atern näkyi Rovosin mutkassa. Kaupunki oli rakennettu mutkan sisäkaarteeseen, joka jäi joen länsirannalle. Mutkan ulkolaidalla joen itärannalla oli kylä, joka toimi Amonin mukaan Suuren keisarikunnan suuntaan kulkevan kaupan tukipisteenä. Osa kaupasta kulki suoraan kaupungista laivoilla, mutta kylästä kohti Suthendeä lähtevä maareitti oli merkittävin kauppareitti. Imperiumin suuntaan tavarat kuljetettiin ensin jokea ylös ja sitten maareittiä pitkin.

Joen kummallakin puolella kulkivat myös kapeat kärrypolut, joita osa kauppiaista käytti. Kärrypolkuja käyttivät myös lähiseudun maanviljelijät, jotka tulivat myymään viljelystensä satoa Aternin torille.

”Kaunis kaupunki”, Mihail sanoi.

”Olen kuullut tarinoita, että yhtä kauniita kaupunkeja olisi joskus ollut useita”, Amon sanoi.

”Ovatko ne olleet joen varressa?” Mihail kysyi.

”Sitä en osaa kertoa”, Amon vastasi.

Mihail kääntyi Narshan puoleen.

”Osaatko sinä kertoa tarkemmin Aegyzan historiasta?” Mihail kysyi.

”Osaisin, mutta en tiedä haluanko kertoa”, Narsha vastasi.

”Miksi et kertoisi?” Amon kysyi.

”Koska Aegyzan tuho ja sen kaupunkien katoaminen johtui ihmisistä ja kansasta itsestään. Se sama vika on ihmisessä vielä nykypäivänä”, Narsha vastasi.

”Kuulostat siltä, että haluaisit tuomita koko ihmiskunnan yhden kansan virheistä”, Mihail sanoi.

”Ihmiskunta tuomitsee itse itsensä, ei minun sitä tarvitse tehdä. Eikä se ole yhden kansan virhe, se on kaikkien kansojen virhe”, Narsha sanoi.

”Kai me jotakin olemme oppineet?” Amon kysyi.

”Ehkä pikkuhiljaa. Ihmiset oppivat niin hitaasti. Tietoa ei osata viedä seuraavalle sukupolvelle kovinkaan tehokkaasti ja paljon unohtuu. Paljon hyvää tietämystä uppoaa myös ihmisten itsepäisyyteen”, Narsha vastasi.

”Ehkä voisimme ottaa teiltä karshaaneilta oppia”, Amon sanoo.

Narsha kääntyi Amoniin päin ja hymyili.

”On meilläkin läksymme opittavana”, Narsha sanoi.

”Yhtä nöyrää karshaania tuskin tulet koskaan tapaamaan”, Mihail sanoi.

”Luulen, että en tule tapaamaan toista karshaania elämäni aikana”, Amon sanoi.

”Se on myös hyvin mahdollista”, Mihail sanoi.

Hacod kiinnitettiin Aternin sataman laituriin. Amon lähti opastamaan Mihailia, Emilyä, Sarnelia, Narshaa, Edkaria ja Karlia satamasta kohti Aternin keskustaa ja kaupungin johtajia.

Aegyza II

Betula nana, osa 229

Hacod nousi jokea ylävirtaan. Rovos oli leveä ja hitaasti virtaava joki, jota pystyi purjehtimaan kyläpäällikön mukaan helposti Aterniin saakka. Sen jälkeen joki kuulemma alkoi olla merialuksille liian matala ja kapea. Kauemmaksi kohti joen lähteitä piti kulkea pienellä ja kapealla jokialuksella.

Mihail ei kuitenkaan aikonut lähteä etsimään Rovoksen lähteitä. Hänelle riitti Atern, koska sieltä hän saattoi saada sovittua itselleen ja kansalleen paikan, jossa elää elämänsä onnellisena loppuun saakka. Näin Mihail ainakin toivoi. Hän ei ollut varma, että uskoiko ajatukseen.

Joen länsirannan puolella kauempana joesta näkyi suuria rakennelmia. Aternin piti kuitenkin olla vielä puolen päivän matkan päässä. Mihail kääntyi kyläpäällikkö Ramonin pojan puoleen.

”Mitä nuo ovat?” Mihail kysyi.

”Ne ovat menneiden aikojen kuninkaiden hautoja”, Amon vastasi.

”Nehän ovat valtavia”, Mihail sanoi.

”Täällä ollut valtakunta oli suuri ja sen rakentajat olivat vielä suurempia”, Amon sanoi.

”Tai suuruudenhulluja ainakin”, Edkar sanoi.

”Onko tuo siis nekropoli?” Mihail kysyi.

”Mikä on nekropoli?” Amon kysyi.

”Suuri hautausmaa”, Edkar vastasi.

”Kyllä, se on suuri hautausmaa. Tänne joelle näkyvät vain suurimmat haudat. Tuo koko ympäristö on kuitenkin täynnä hautoja. Olen kuullut, että siellä ei ole vain kuninkaiden hautoja, vaan siellä ovat myös kuningattaret ja palvelijat. Kansankin haudat ovat jossakin tuolla. Luulen niiden kuitenkin olevan kauempana joesta, missä on enemmän tilaa”, Amon sanoi.

”Se on hyvä tietää”, Mihail sanoi.

Amon katsoi Mihailia ja Edkaria pelokkaana.

”Toivon, että jätätte menneiden aikojen kuninkaat rauhaan”, Amon sanoi.

”Olemme tulleet tänne, jotta saisimme elää rauhassa. Emme ryöstämään hautoja”, Mihail sanoi.

”Kiitän teitä siitä”, Amon sanoi.

Amon kumarsi Mihailille ja meni laivan ruorissa olevan Sarnelin puheille.

”Emme kuitenkaan varmaan voi mitään sille, jos menneiden aikojen kansa päättää poistua haudoistaan”, Edkar sanoi.

”Toivon, ettei sellaiselle polulle meidän ei tarvitse lähteä”, Mihail sanoi.

”Toivon mukaan ei, mutta on hyvä tietää, että meillä on myös tällainen optio”, Edkar sanoi.

Edkar jätti Mihailin pohtimaan asiaa keskenään.

Mihail katseli kaukana näkyviä hautarakennelmia jonkin aikaa yksinään ja tunsi olonsa yksinäiseksi. Emily liittyi hänen seuraansa, kun haudat alkoivat jo jäädä taakse.

”Mitä nuo ovat?” Emily kysyi.

”Ne ovat kuulemma menneiden aikojen kuninkaiden hautoja”, Mihail vastasi.

”Aiotko sinä rakennuttaa itsellesi tuollaisen?” Emily kysyi.

”En ehkä ihan tuollaisen muotoista”, Mihail vastasi.

Mihail naurahti. Emilyn ilme oli vakavampi.

”Mitä?” Mihail kysyi.

”Ei kuolema ole naurun asia”, Emily sanoi.

”Ei tietenkään”, Mihail sanoi.

”Luuletko, että saamme sovitta itsellemme jonkin hyvän paikan Aternissa?” Emily kysyi.

”Toivon niin”, Mihail vastasi.

Aegyza

Betula nana, osa 228

Mihailin laivasto oli osunut lähes keskelle Aegyzan rannikkoa. He olivat Aegyzan kahteen osaan jakavan Rovos-joen länsipuolella. Tämä oli turvallisempi puoli joesta, jos halusi päästä Suuresta keisarikunnasta mahdollisimman kauaksi. Joen suu jäi puolen päivän matkan päähän heidän maihinnousupaikasta itään.

Aegyzan rannikolla oli pieniä kalastajakyliä, mutta ei mitään suurempia kaupunkeja. Kyläpäälliköt kertoivat, että vaikka Aegyzalla oli suuri menneisyys, oli vehreän joen alue nykyään suhteellisen harvaan asuttua aluetta. Ainoa suurempi asutuskeskus oli hieman rannikolta pohjoiseen Rovos-joen mutkassa sijaitseva Atern.

Kalastajakylien kyläpäälliköt kertoivat Aternin olevan keskus kaupalle, jota käytiin niin Suuren keisarikunnan kuin Imperiumin kanssa. Erityisen läheinen kauppakumppani oli Suuren keisarikunnan eteläisin osa Suthende. Suthende oli kuningaskunta, joka oli etäisyydestään pääkaupungista huolimatta yksi tiukimmin keisariin uskova keisarikunnan osa. Useampi vaalikeisari oli ollut Suthendelainen.

”Meidän läsnäolomme alueella saattaa häiritä kauppaa”, Mihail sanoi.

”Sen varmasti Aternin kauppakumppanit tulevat huomaamaan”, kyläpäällikkö Ramon sanoi.

”Tulemme tarvitsemaan kauppareittien hedelmiä pitkään. Joudumme aloittamaan aivan tyhjästä”, Karl sanoi.

”Tarvitsemme myös tilaa, mihin asettua”, Mihail sanoi.

”Parhaat viljelysmaat joen rannoilta ovat käytössä, mutta kauempana joesta löytyy varmasti tilaa. En voi tietysti luvata mitään, sillä olen vain pienen rannikkokylän kyläpäällikkö”, kyläpäällikkö Ramon sanoi.

”Ymmärrämme. Meidän täytyy lähteä Aterniin heti, kun vain pääsemme. Voimme keskustella näistä asioista siellä”, Mihail sanoi.

”Se on varmasti paras ratkaisu”, kyläpäällikkö Ramon sanoi.

”Voitko antaa meille oppaan?” Mihail kysyi.

”Uskoisin teidän osaavan sinne ilmankin”, kyläpäällikkö Ramon vastasi.

”Kaupungin varmasti löydämme vain purjehtimalla ylös jokea. Paikallisia johtajia voi sen sijaan olla vaikeampi löytää”, Mihail sanoi.

”Lähetän poikani Amonin teidän mukaan. Hän on asioinut usein Aternissa puolestani”, kyläpäällikkö Ramon sanoi.

”Toivon myös, että laivastomme voi jäädä tähän rannikolle”, Mihail sanoi.

”Kunhan ette ole liian kauaa. Me elämme kalastamisesta. Jos täällä on liian paljon väkeä kalastamassa, kalat voivat loppua”, kyläpäällikkö Ramon sanoi.

Mihail nyökkäsi.