Aegyza II

Betula nana, osa 229

Hacod nousi jokea ylävirtaan. Rovos oli leveä ja hitaasti virtaava joki, jota pystyi purjehtimaan kyläpäällikön mukaan helposti Aterniin saakka. Sen jälkeen joki kuulemma alkoi olla merialuksille liian matala ja kapea. Kauemmaksi kohti joen lähteitä piti kulkea pienellä ja kapealla jokialuksella.

Mihail ei kuitenkaan aikonut lähteä etsimään Rovoksen lähteitä. Hänelle riitti Atern, koska sieltä hän saattoi saada sovittua itselleen ja kansalleen paikan, jossa elää elämänsä onnellisena loppuun saakka. Näin Mihail ainakin toivoi. Hän ei ollut varma, että uskoiko ajatukseen.

Joen länsirannan puolella kauempana joesta näkyi suuria rakennelmia. Aternin piti kuitenkin olla vielä puolen päivän matkan päässä. Mihail kääntyi kyläpäällikkö Ramonin pojan puoleen.

”Mitä nuo ovat?” Mihail kysyi.

”Ne ovat menneiden aikojen kuninkaiden hautoja”, Amon vastasi.

”Nehän ovat valtavia”, Mihail sanoi.

”Täällä ollut valtakunta oli suuri ja sen rakentajat olivat vielä suurempia”, Amon sanoi.

”Tai suuruudenhulluja ainakin”, Edkar sanoi.

”Onko tuo siis nekropoli?” Mihail kysyi.

”Mikä on nekropoli?” Amon kysyi.

”Suuri hautausmaa”, Edkar vastasi.

”Kyllä, se on suuri hautausmaa. Tänne joelle näkyvät vain suurimmat haudat. Tuo koko ympäristö on kuitenkin täynnä hautoja. Olen kuullut, että siellä ei ole vain kuninkaiden hautoja, vaan siellä ovat myös kuningattaret ja palvelijat. Kansankin haudat ovat jossakin tuolla. Luulen niiden kuitenkin olevan kauempana joesta, missä on enemmän tilaa”, Amon sanoi.

”Se on hyvä tietää”, Mihail sanoi.

Amon katsoi Mihailia ja Edkaria pelokkaana.

”Toivon, että jätätte menneiden aikojen kuninkaat rauhaan”, Amon sanoi.

”Olemme tulleet tänne, jotta saisimme elää rauhassa. Emme ryöstämään hautoja”, Mihail sanoi.

”Kiitän teitä siitä”, Amon sanoi.

Amon kumarsi Mihailille ja meni laivan ruorissa olevan Sarnelin puheille.

”Emme kuitenkaan varmaan voi mitään sille, jos menneiden aikojen kansa päättää poistua haudoistaan”, Edkar sanoi.

”Toivon, ettei sellaiselle polulle meidän ei tarvitse lähteä”, Mihail sanoi.

”Toivon mukaan ei, mutta on hyvä tietää, että meillä on myös tällainen optio”, Edkar sanoi.

Edkar jätti Mihailin pohtimaan asiaa keskenään.

Mihail katseli kaukana näkyviä hautarakennelmia jonkin aikaa yksinään ja tunsi olonsa yksinäiseksi. Emily liittyi hänen seuraansa, kun haudat alkoivat jo jäädä taakse.

”Mitä nuo ovat?” Emily kysyi.

”Ne ovat kuulemma menneiden aikojen kuninkaiden hautoja”, Mihail vastasi.

”Aiotko sinä rakennuttaa itsellesi tuollaisen?” Emily kysyi.

”En ehkä ihan tuollaisen muotoista”, Mihail vastasi.

Mihail naurahti. Emilyn ilme oli vakavampi.

”Mitä?” Mihail kysyi.

”Ei kuolema ole naurun asia”, Emily sanoi.

”Ei tietenkään”, Mihail sanoi.

”Luuletko, että saamme sovitta itsellemme jonkin hyvän paikan Aternissa?” Emily kysyi.

”Toivon niin”, Mihail vastasi.