Betula pubescens, osa 217
Saesteorra käveli lähetin perässä niin nopeasi kuin ehti. Hänestä tuntui pahalta jättää sotilaat taisteluun ja lähteä itse pois. Hän myös pelkäsi sitä, mitä voisi olla edessä seuraavaksi, kun kapteenit halusivat hänet kiireellisesti paikalle.
”Osaatko sanoa, mikä minua odottaa kapteenien luona?” Jeanne kysyi.
”En valitettavasti”, lähetti vastasi.
”Toivottavasti se, mitä heillä on mielessään, ei ole mitään pahempaa, kuin mitä olemme jo joutuneet tekemään”, Jeanne sanoi.
”En tiedä onko tämä sellainen hetki, että heillä olisi tarjolla mitään kovinkaan hyviä tehtäviä”, lähetti sanoi.
”Niin se taitaa olla”, Jeanne sanoi.
Lähetti vastasi oven molemmin puolin olevien vartioiden nyökkäyksiin ja avasi oven kapteenien karttahuoneeseen. Huoneessa lähetti käveli kapteenien luokse.
”Aliupseeri Saesteorra, hyvät kapteenit”, lähetti sanoi.
Kapteenit katsoivat aliupseeri Saesteorraan päin ja toivottivat tämän tervetulleeksi.
”Mitä te olette nyt keksineet, arvon kapteenit?” Jeanne kysyi.
Kapteenit naurahtivat.
”Epäiletkö, että olemme keksineet sinun iloksesi jotakin mahdotonta?” Venir kysyi.
”Käyttäisin ehkä sanaa pelkään”, Jeanne vastasi.
”Pelkosi saattaa olla oikeassa, mutta katsotaan ensin, mitä meillä on mielessämme. Tule tänne karttojen ääreen”, Solkar sanoi.
Saesteorra käveli karttapöydän luokse. Pöydällä oli monia erilaisia karttoja, mutta keskeisimmäksi oli nostettu keskikaupungin kartta.
”Miksi meidät komennetaan keskikaupunkiin?” Jeanne kysyi.
”Hyvin arvattu, mutta me selitämme”, Solkar vastasi.
Kapteenit selittivät suunnitelmansa Saesteorralle, joka alkuun kuunteli varsin epäuskoisena. Lopulta hän kuitenkin alkoi nähdä, mikä kapteeneilla oli ideana.
”Mitä luulet, olisiko tämä mahdollista?” Solkar kysyi.
”Ehkä kyllä, mutta tarvitsemme paljon onnea mukaan”, Jeanne vastasi.
”Uskallatko sinä johtaa sotilaitasi suorittamaan tätä tehtävää?” Venir kysyi.
Saesteorra katsoi kapteeneja, jotka odottivat hänen vastaustaan.
”Haluamme tietää rehellisen mielipiteesi. Jos tämä on sinusta liian vaarallista, niin keksimme jotakin muuta”, Solkar sanoi.
Saesteorra tiesi, että tämä oli tehtävä, johon hänen ei pitäisi suostua. Velvollisuudentunto ei kuitenkaan antanut periksi.
”Yritän parhaani, mutta tarvitsen lisää sotilaita”, Jeanne sanoi.
”Niitä on aika vähän tarjolla, mutta yritämme löytää niitä jostakin. Ehkä muurilta vetäytyvistä joukoista osa voi jäädä avuksesi”, Solkar sanoi.
”Olet rohkea, Saesteorra”, Venir sanoi.
Saesteorra pyöritteli päätään.
”Toivon, etten ole liian rohkea”, Jeanne sanoi.
”Olet niin harkitseva, että en usko sinun olevan liian rohkea. Tunnet sotilaasi ja luotat heihin ja sen mukaan harkitset, mikä on järkevää rohkeutta”, Venir sanoi.
”Jospa joku päivä yllän odotuksiinne”, Jeanne sanoi.
”Olet ylittänyt ne jo monin verroin”, Solkar sanoi.
