Ruhtinaan vastuu VII

Betula nana, osa 191

Mihail seisoi telttansa keskellä karttapöydän ääressä. Pöydän ympärille seisoivat Emily, Karl, Hans, Mihailin isoäiti, Sarnel, Narsha ja Yldrim. Emilyn olkapäillä lepäsi Nasha ja telttaan ripustetuilla riu’uilla istuivat Sija, Nav, Nev ja Niv. Karttapöydän ympärillä oli ahdasta.

”Hyökkäämmekö seuraavaksi Strakowskin kimppuun?” Yldrim kysyi.

”Lähetämme hänen luokseen ensin viestinviejän. Meillä on edelleen keisarikunta yhteisenä vihollisena ja Strakowskikin varmasti tietää sen”, Karl vastasi.

”Ja meillä on sotilaallista voimaa monta kertaa enemmän kuin hänellä”, Hans sanoi.

”Voimaa, jota meidän ei kannata tuhlata”, Sarnel sanoi.

”Ei se ole tuhlaamista, jos muut tulevat meidän taaksemme, kun näytämme voimamme”, Yldrim sanoi.

”On se tuhlaamista siinä vaiheessa, kun keisarikunnan joukot pääsevät tälle puolelle vuoristoa”, Mihail sanoi.

”Sitä minä olen miettinyt, että miksei keisarikunta ole jo marssittuna armeijoitaan tänne”, Yldrim sanoi.

”Keisarikunnan armeijoilla taitaa olla muuta tekemistä”, Mihail sanoi.

”Mitä muka?” Yldrim kysyi.

”Sota Imperiumia vastaan”, Sarnel vastasi.

”Mistä sinä sen tiedät?” Yldrim kysyi.

Yldrim katsoi demonia selvästi halveksuvasti.

”Koska kuulimme siitä, kun kävimme Imperiumin pääkaupungissa Tiberiuksessa”, Mihail sanoi.

”Milloin sinä olet siellä käynyt?” Yldrim kysyi.

”Ennen kuin palasin Léostaan”, Mihail vastasi.

”Miksi olit siellä?” Yldrim kysyi.

”Kävin pelastamassa Emilyn”, Mihail vastasi.

”En ymmärrä miten kertomasi voisi pitää paikkaansa. Ei teillä voi olla hallussanne sellaisia voimia, että olisitte voineet käydä noin vain yhdessä tunnetun maailman parhaiten vartioiduissa kaupungeissa”, Yldrim sanoi.

”Ulkonäkö pettää ja karshaanien valtakunnan jälkeen se oli lastenleikkiä”, Mihail sanoi.

”Karshaanien maan?” Yldrim kysyi.

”Minun kansani koti”, Narsha vastasi.

”Sinä olet karshaani?” Yldrim kysyi.

”Enkö näytä karshaanilta?” Narsha kysyi.

”En tiedä miltä karshaanit näyttävät. Olen vain kuullut lapsena satuja heistä”, Yldrim vastasi.

”Yllättävän monet sadut pitävät paikkansa”, Sarnel sanoi.

”Jos hän on karshaani, niin mikäs sinä olet?” Yldrim kysyi.

Sarnel vilkaisi Mihailia, joka nyökkäsi hyväksyvästi.

”Minä olen demoni”, Sarnel vastasi.

”Demoni?” Yldrim kysyi.

”Minun demonini”, Mihail vastasi.

”Mihin joukkioon minä olen oikein liittynyt mukaan?” Yldrim kysyi.

”Joukkioon, joka seuraa ruhtinastaan vaikka hautaan saakka”, Karl vastasi.

”Siltä vaikuttaa ja kaikkea löytyy vieraista kansoista puhuviin lintuihin saakka”, Yldrim sanoi.

Yldrimin katse kiersi pöydän ympärystä ja nousi hetkeksi riu’ullaan istuviin lintuihin.

”Voin vannoa, että teit hyvän valinnan. Minä aion olla Léostan ainoa ruhtinas tai sitten Léostaa ei hallitse kukaan”, Mihail sanoi.

Ruhtinaan vastuu VI

Betula nana, osa 190

Aamu valkeni eikä mitään ihmeellistä ollut tapahtunut. Mihailin armeijan sotilaat olivat koko yön levottomia, mikä johtui enemmän kokemuksen puutteesta kuin varsinaisesti uhan mahdollisuudesta.

”Teidän ylhäisyytenne, lähdemmekö kaikki Yldrimiä vastaan?” Hans kysyi.

”Lähdetään. Luulen hänen olevan mies, joka pitää virallisuuksista, joten annetaan sitä hänelle”, Mihail vastasi.

Koko Mihailin seurue ja armeija valmistautuivat lähtemään liikkeelle. Mihail seurueineen kulki edellä ja sotilaat seurasivat muodostelmissa.

Heidän ei tarvinnut kävellä pitkään kohti Yldrimin leiriä, kun leirissä saattoi erottaa liikettä. Yldrim oli koonnut oman seurueensa ja joukkonsa ja marssi nyt heitä vastaan.

”Ruhtinas Netronova, tämä on kaunis päivä”, ruhtinas Yldrim sanoi.

”Niin on”, Mihail sanoi.

”Sinulla on komea armeija”, ruhtinas Yldrim sanoi.

”Olen kasannut sen sitä varten, että sinä voisit sitä silmilläsi ihailla”, Mihail sanoi.

”Johtaisin sitä mieluummin”, ruhtinas Yldrim sanoi.

”Uskon”, Mihail sanoi.

Mihail katsoi ruhtinas Yldrimin takana seisovia sotilaita. Joukko oli huomattavasti pienempi kuin Mihailin joukko ja jonkin verran tiedustelutietojakin pienempi.

”Ovatko tässä kaikki miehesi?” Mihail kysyi.

”Lähes kaikki. Osan jätin suojelemaan selustaa”, ruhtinas Yldrim sanoi.

Mihail nyökkäsi.

Armeijat katselivat toisiaan ja tunnelma nummella oli odottava.

”Mitäs me tässä teemme?” Ruhtinas Yldrim kysyi.

”En tiedä sinusta, mutta minä odotan, että sinä polvistut edessäni”, Mihail vastasi.

”Miksi polvistuisin?” Ruhtinas Yldrim kysyi.

”Koska me tarvitsemme toisiamme”, Mihail vastasi.

Ruhtinas Yldrim teki muutaman hitaan nyökkäyksen ja alkoi sitten hitaasti vetää miekkaansa huotrasta. Sotilaat valmistautuivat käskyihin.

Ruhtinas Yldrimin miekka oli kauniisti taottu.

”Taidamme tehdä tänään historiaa”, ruhtinas Yldrim sanoi.

”Niin teemme”, Mihail sanoi.

Ruhtinas Yldrim hymähti.

”Minä, ruhtinas Yldrim, polvistun ruhtinas Netronovan edessä”, ruhtinas Yldrim sanoi.

Ruhtinas Yldrim polvistui Mihailin eteen ja asetti miekkansa eteensä pystyyn. Ruhtinas Yldrimin joukot seurasivat esimerkkiä ja polvistuivat myös.

”Nouse, ystävä”, Mihail sanoi.

Ruhtinaan vastuu V

Betula nana, osa 189

”En haluaisi olla pahanilmanlintu, mutta tässä haiskahtaa kyllä ansa”, Hans sanoi.

”Et ole pahanilmanlintu. Olen miettinyt täsmälleen samaa asiaa”, Mihail sanoi.

Mihail ja Hans istuivat ratsailla katselemassa ohi marssivia sotilaita. Hans oli koonnut Mihailin ruhtinaskunnan päävoimat ja marssinut niiden kanssa ruhtinas Yldrimin ruhtinaskuntaan. Aamulla heidän oli tarkoitus kohdata sopivaksi valitulla nummella ruhtinas Yldrimin sotajoukko ja Yldrimin olisi tarkoitus polvistua Mihailin edessä.

”Kuinpa ison joukon jätit vartioimaan Netronovalaa ja linnaa?” Mihail kysyi.

”Noin viidensadan miehen joukon. Heistä puolet on omasta osastostani ja loput kohtuullisesti aseistettuja viimeaikoina värvättyjä”, Hans vastasi.

”Paljonko toit sotilaita mukanasi?” Mihail kysyi.

”Yhteensä kolmetuhatta miestä”, Hans vastasi.

”Toivottavasti se riittää vakuuttamaan Yldrimin”, Mihail sanoi.

Mihail käski hevosensa liikkeelle ja ohjasi sen seuraamaan marssivia sotilaita.

”Lähetin myös kaukopartioita varmistamaan Léostaa. Jos Léostassa liikkuu niin iso joukkio, että se on selustallemme uhka, niin saamme kyllä tietää siitä”, Hans sanoi.

”Toivokaamme, ettei sellaista ole”, Mihail sanoi.

Yldrimin ruhtinaskunta oli Mihailin ruhtinaskunnan pohjoispuolella, mikä tarkoitti sitä, että he olivat nyt haavoittuvaisia nimenomaan keisarikunnan suuntaan. Mihailin oli pakko luottaa siihen, että keisarikunnan armeijoiden liikkeistä tieto leviäisi nopeasti, jotta heillä olisi riittävästi aikaa reagoida.

Valittu nummi tuli esiin puiden takaa. Mihailin seurueen leiri oli osittain metsän suojassa. Kauempana nummella näkyi toinen leiri.

”Tuollako ruhtinas Yldrim on joukkoineen?” Hans kysyi.

”Niin”, Mihail vastasi.

Mihailin armeija kasasi leirin metsään ja sen lähituntumaan. Joukkojen vielä marssiessa paikalle, Mihail ja Hans laskeutuivat hevostensa selästä ja kävelivät Mihailin teltalle. Teltassa odottivat Karl ja Mihailin isoäiti sekä myös Emily, Sarnel ja Narsha, jotka olivat saapuneet Hansin joukon mukana.

”Miltä näyttää?” Mihail kysyi.

”Teidän ylhäisyytenne, ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että ruhtinas Yldrim olisi pitänyt sanansa”, Karl vastasi.

”Tämä ei siis ole ansa?” Mihail kysyi.

”Ei vaikuta siltä”, Karl vastasi.

”Meidän kannattaa silti olla varovaisia”, Hans sanoi.

”Tiedustelijat ovat varmistaneet, että ruhtinas Yldrimin joukkojen koko on parhaassakin tapauksessa viisisataa miestä. Pärjäämme kyllä”, Karl sanoi.

”Oletko lähettänyt tiedostelijoita pidemmälle lähiseudulle?” Mihail kysyi.

”Lähetin neljä partiota, yhden kummallekin sivustalle ja yhdet Yldrimin molemmille sivustoille”, Karl vastasi.

”Mitään ei ole kuulunut?” Mihail kysyi.

”Ei ole”, Karl vastasi.

Mihail nyökkäsi.

”Ei varmaan auta muu kuin odottaa aamua”, Mihail sanoi.

Yhden projektin loppu

Tai ainakin yhden projektin yhden vaiheen loppu. Lähetin siis tänään Jennyn

käsikirjoituksen kustantajille, tulostetut kopiot perinteisen postin välityksellä kahteen kustantamoon ja sähköisesti kahteentoista kustantamoon. Tällä kertaa kustantamoja on siis peräti neljätoista kappaletta. Toivottavasti seuraavan kirjan kohdalla vaihtoehtoja on vain yksi.

Tältä näyttää kaksi 290 sivuista kirjan käsikirjoitusta.

Kun on nyt ollut projektina tässä vaiheessa lopuilla, olen tietysti miettinyt, että mitä seuraavaksi. Olen punninnut vaihtoehtoina, että ottaisiko vanhan projektin esille arkistoista tai aloittaisi kokonaan uuden projektin. Päädyin hieman näiden kahden vaihtoehdon yhdistelmään, kun kaivoin esille vanhan ideanpohjan, jota nyt lähden kehittämään uuteen suuntaan. Koska jokaisella projektilla on oltava nimi, niin uusin kirjaprojekti on saanut nimekseen Origo. Tuosta projektista en nyt ehkä tähän väliin sano sen enempää, koska sen kehitystyö on vielä varsin alkutaipaleellaan.

Eräästä toisesta projektista voisin sen sijaan antaa jo pienen maistiaispalan. Latasin itselleni kesän korvalla Inkscape-nimisen vektorigrafiikkaohjelmiston. Innostuinkin vektorikuvien teosta ja yksi ensimmäisistä tekemistäni kuvista on tehty vanhempieni talosta Rautalammilta. Lisää kuvia tule varmasti tekemään ja tästä uudesta kehityssuunnasta voi kuulua jatkossa lisääkin.

Koivuranta-grafiikka.

Olen myös jatkanut vanhan miniatyyripeliharrastuksen elvyttämistä ja siihen sain taas lisää intoa, kun lauantaina ilmestyi Warhammer: Age of Sigmar. Uusi peli on käytännössä vanhan Warhammer Fantasy Battlen täysimittainen reboot. Age of Sigmar kuitenkin vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta ja ainakin uudet miniatyyrit ovat yksiä hienoimpia, mitä olen koskaan nähnyt. Toivon mukaan uusi peli ottaa tuulta alleen ja löytää itselleen aktiivisen harrastajajoukon täältä Suomestakin.

Jennyn kanssa puuhastelun ja uusien miniatyyrien katselun vuoksi unohdin torstain aivan kokonaan, että olisi pitänyt julkaista uusi osa Betula nana -jatkokertomusta. Noh, uusi osa tulee sitten ensi torstaina.

Ruhtinaan vastuu IV

Betula nana, osa 188

Muut ruhtinaat eivät olleet innokkaita luopumaan vallasta. Jo pelkästään heidän puheilleen pääseminen teki tiukkaa puhumattakaan siitä, että heitä olisi saanut puhuttua polvistumaan Mihailin edessä. Suurin osa heistä oli kuitenkin samaa mieltä Mihailin ja Karlin kanssa siitä, että Léostan piti puolustautua yhtenäisenä keisarikuntaa vastaan. Muutama pohti sitä, pitäisikö tarttua keisarikunnan apuun muita ruhtinaita vastaan.

”Strakowski on typerys. Hänet voimme murskata yhdessä”, ruhtinas Yldrim sanoi.

Mihail hymähti.

Mihailin ja ruhtinas Yldrim Kawloskin perässä kävelivät Nimmet ja Torkel sekä kaksi Yldrimin vartijaa. Molempien muu seurue oli jäänyt Yldrimin varustukseen, kun he olivat tulleet ihailemaan merenrannan kallioita ja nummia.

”Tarkoitat varmaan, että minun joukkoni murskaavat Strakowskin ja sinä vain annat minun tehdä sen”, Mihail sanoi.

Ruhtinas Yldrim nauroi.

”En minä sinulle kaikkea kunniaa antaisi. On minullakin sotilaita”, ruhtinas Yldrim sanoi.

”Vain murto-osa siitä, mitä minulla on”, Mihail sanoi.

”Minulla on myös näiden seutujen talonpojat puolellani”, ruhtinas Yldrim sanoi.

”Silti”, Mihail sanoi.

”Silti”, ruhtinas Yldrim sanoi.

Mihail kääntyi polulle, joka johti ylös aivan merenrannassa olevalle kalliolle. Ruhtinas Yldrim seurasi Mihailin perässä ja vartionelikkö hänen perässään.

”Sopisiko täällä jutustelu aivan kahden?” Ruhtinas Yldrim kysyi.

”Minun puolestani”, Mihail sanoi.

Nimmet ja Torkel epäröivät ja samoin tekivät ruhtinas Yldrimin vartijat.

”Jos näette meidät tappamassa toisiamme, niin rynnätkää apuun”, ruhtinas Yldrim sanoi.

Mihail naurahti ja kaksikko lähti kapuamaan kallion päälle. Vartijat jäivät jälkeen.

Kallion päältä avautui merimaisema. Kallio oli korkea ja, koska puustoa oli vain vähän, sieltä näki kauas.

”Tiedän, että sinä olet Léostan ainoa toive itsenäisyyteen keisarikunnasta”, ruhtinas Yldrim sanoi.

”Mutta silti et polvistu”, Mihail sanoi.

”Saatan vaikka polvistuakin. Haluan vain, että lyöt Strakowskin ja minä haluan auttaa siinä. Toivon tietysti myös, että kohtelet minua ja miehiäni hyvin”, ruhtinas Yldrim sanoi.

”Tarvitsen lisää sotilaita”, Mihail sanoi.

”Niin todella tarvitset, jos keisarikunta aloittaa todellisen sodan”, ruhtinas Yldrim sanoi.

”Jos aiot luopua vallastasi näin helposti, niin miksi ryhdyit ruhtinaaksi?” Mihail kysyi.

”Jos en olisi ryhtynyt, niin nämä maat olisivat nyt Strakowskin hallussa. Hän ei ole hyvä mies eikä varsinkaan hyvä hallitsija”, ruhtinas Yldrim vastasi.

”Ja häntäkö ei voi taivuttaa muuten kuin asein?” Mihail kysyi.

”En usko. Hän ei usko muuhun kuin raakaan voimaan”, ruhtinas Yldrim vastasi.

”En haluaisi lähteä sisällissotaan. Siksi minä lähdinkin kierrokselle tapaamaan muita ruhtinaita”, Mihail sanoi.

”Strakowskista voit saada varoittavan esimerkin, joka saa muut ruhtinaat polvistumaan”, ruhtinas Yldrim sanoi.

Mihail nyökkäsi ja käänsi katseensa merelle. Hänen ilmeensä oli yrmeä. Meri ei ollut yhtään iloisempi. Tuuli riepotteli heidän viittojaan ja paiskoi aaltoja kohti kallioita.

”Jumalat meitä auttakoon”, Mihail sanoi.

”Jumalat eivät hallitse maata. Ruhtinaat, kuninkaat ja keisarit hallitsevat maata”, ruhtinas Yldrim sanoi.

”Mutta jumalat hallitsevat ruhtinaita, kuninkaita ja keisareita”, Mihail sanoi.