Ruhtinaan vastuu IV

Betula nana, osa 188

Muut ruhtinaat eivät olleet innokkaita luopumaan vallasta. Jo pelkästään heidän puheilleen pääseminen teki tiukkaa puhumattakaan siitä, että heitä olisi saanut puhuttua polvistumaan Mihailin edessä. Suurin osa heistä oli kuitenkin samaa mieltä Mihailin ja Karlin kanssa siitä, että Léostan piti puolustautua yhtenäisenä keisarikuntaa vastaan. Muutama pohti sitä, pitäisikö tarttua keisarikunnan apuun muita ruhtinaita vastaan.

”Strakowski on typerys. Hänet voimme murskata yhdessä”, ruhtinas Yldrim sanoi.

Mihail hymähti.

Mihailin ja ruhtinas Yldrim Kawloskin perässä kävelivät Nimmet ja Torkel sekä kaksi Yldrimin vartijaa. Molempien muu seurue oli jäänyt Yldrimin varustukseen, kun he olivat tulleet ihailemaan merenrannan kallioita ja nummia.

”Tarkoitat varmaan, että minun joukkoni murskaavat Strakowskin ja sinä vain annat minun tehdä sen”, Mihail sanoi.

Ruhtinas Yldrim nauroi.

”En minä sinulle kaikkea kunniaa antaisi. On minullakin sotilaita”, ruhtinas Yldrim sanoi.

”Vain murto-osa siitä, mitä minulla on”, Mihail sanoi.

”Minulla on myös näiden seutujen talonpojat puolellani”, ruhtinas Yldrim sanoi.

”Silti”, Mihail sanoi.

”Silti”, ruhtinas Yldrim sanoi.

Mihail kääntyi polulle, joka johti ylös aivan merenrannassa olevalle kalliolle. Ruhtinas Yldrim seurasi Mihailin perässä ja vartionelikkö hänen perässään.

”Sopisiko täällä jutustelu aivan kahden?” Ruhtinas Yldrim kysyi.

”Minun puolestani”, Mihail sanoi.

Nimmet ja Torkel epäröivät ja samoin tekivät ruhtinas Yldrimin vartijat.

”Jos näette meidät tappamassa toisiamme, niin rynnätkää apuun”, ruhtinas Yldrim sanoi.

Mihail naurahti ja kaksikko lähti kapuamaan kallion päälle. Vartijat jäivät jälkeen.

Kallion päältä avautui merimaisema. Kallio oli korkea ja, koska puustoa oli vain vähän, sieltä näki kauas.

”Tiedän, että sinä olet Léostan ainoa toive itsenäisyyteen keisarikunnasta”, ruhtinas Yldrim sanoi.

”Mutta silti et polvistu”, Mihail sanoi.

”Saatan vaikka polvistuakin. Haluan vain, että lyöt Strakowskin ja minä haluan auttaa siinä. Toivon tietysti myös, että kohtelet minua ja miehiäni hyvin”, ruhtinas Yldrim sanoi.

”Tarvitsen lisää sotilaita”, Mihail sanoi.

”Niin todella tarvitset, jos keisarikunta aloittaa todellisen sodan”, ruhtinas Yldrim sanoi.

”Jos aiot luopua vallastasi näin helposti, niin miksi ryhdyit ruhtinaaksi?” Mihail kysyi.

”Jos en olisi ryhtynyt, niin nämä maat olisivat nyt Strakowskin hallussa. Hän ei ole hyvä mies eikä varsinkaan hyvä hallitsija”, ruhtinas Yldrim vastasi.

”Ja häntäkö ei voi taivuttaa muuten kuin asein?” Mihail kysyi.

”En usko. Hän ei usko muuhun kuin raakaan voimaan”, ruhtinas Yldrim vastasi.

”En haluaisi lähteä sisällissotaan. Siksi minä lähdinkin kierrokselle tapaamaan muita ruhtinaita”, Mihail sanoi.

”Strakowskista voit saada varoittavan esimerkin, joka saa muut ruhtinaat polvistumaan”, ruhtinas Yldrim sanoi.

Mihail nyökkäsi ja käänsi katseensa merelle. Hänen ilmeensä oli yrmeä. Meri ei ollut yhtään iloisempi. Tuuli riepotteli heidän viittojaan ja paiskoi aaltoja kohti kallioita.

”Jumalat meitä auttakoon”, Mihail sanoi.

”Jumalat eivät hallitse maata. Ruhtinaat, kuninkaat ja keisarit hallitsevat maata”, ruhtinas Yldrim sanoi.

”Mutta jumalat hallitsevat ruhtinaita, kuninkaita ja keisareita”, Mihail sanoi.