Senaatin puhemies

Betula nana, osa 235

Senaatti keskusteli aiheesta pitkään. Mihail seurueineen saatettiin takaisin sataman laiturissa olevalle Hacodille. Laiva keräsi eteensä sen verran uteliaita kaupunkilaisia, että senaatin vartiosto joutui asettamaan laivan luokse vartioston, jotta uteliaimmatkin saatiin pidettyä laiturin puolella.

”Kiitoksia vielä kaikesta, mitä sinä ja miehesi olette jo nyt tehneet hyväksemme”, Mihail sanoi.

”On mielenkiintoista päästä tapaamaan ulkomaalaisia. Mieheni ovat varmasti samaa mieltä”, Setenh sanoi.

”Toivon vain hyvää keskustelua senaattiin. Olisi helpotus, jos kansalleni löytyisi sija jostain päin Aegyzaa”, Mihail sanoi.

”Minä toivon samaa. Vaikutatte sellaiselta mieheltä, joka voisi saavuttaa jotakin samaa, mitä esi-isämme ovat saaneet aikaan”, Setenh sanoi.

Setenh Penra lähti ja jätti miehensä vartioimaan laiturin puolelle.

Myöhemmin illalla Mihail sai uuden vieraan. Vieras oli pukeutunut tummaan kaapuun ja peittänyt päänsä hupulla eikä Mihail heti tiennyt kuka tulija oli. Mihail otti tulijan vastaan yhdessä Karlin ja Edkarin kanssa.

”Iltaa ja tervetuloa lippulaivani Hacodin kannelle”, Mihail sanoi.

Vieras nosti huppunsa ja paljasti itsensä senaatin puhemies Pompeo Nefreviksi.

”Iltaa myös teille”, puhemies Nefrev sanoi.

Pompeo Nefrev katselee ympärilleen laivalla.

”Odotin, että laivanne olisi suurempi”, puhemies Nefrev sanoi.

”Tämä mahtui kulkemaan joessa hyvin. Loput laivastosta odottaa merellä”, Mihail sanoi.

”Oletinkin, että tämä ei ole ainoa laivanne”, puhemies Nefrev sanoi.

Seurasi hiljaisuus, jonka aikana Mihail kävi malttamattomaksi.

”Joko senaatti päätti kohtalostamme?” Mihail kysyi.

”Keskusteli vasta. Päätökseen asti päästään ehkä huomenna tai toivon mukaan viimeistään ylihuomenna. Meillä olisi muutakin päätettävää”, puhemies Nefrev vastasi.

”Mitä mieltä te itse olette?” Mihail kysyi.

”Minun mielestäni Aegyzasta kyllä löytyy maata teillekin jaettavaksi. Aivan parhaita paloja tietenkään teidän ei ole mahdollista saada, mutta sellaisia kuitenkin, että voitte sillä tienata elämisenne”, puhemies Nefrev vastasi

”Mutta?” Mihail kysyi.

”Mutta kaikki eivät ole minun kanssani samaa mieltä”, puhemies Nefrev vastasi.

”Miksi eivät?” Karl kysyi.

”Jotkut pitävät teitä uhkana. Eivätkä varmastikaan syyttä”, puhemies Nefrev vastasi.

”Taistelemme vain, jos meidän on pakko. Teemme sen selviytymisen vuoksi”, Edkar sanoi.

”Niin teemme mekin. En kuitenkaan näe mitään syytä sillä, että meidän olisi taisteltava”, puhemies Nefrev sanoi.

Senaatin puhemies Pompeo Nefrev keskusteli Mihailin, Karlin ja Edkarin kanssa pitkälle yöhön. Nefrev oli innokas kuulemaan yksityiskohtia heidän matkastaan ja sitä edeltäneistä taisteluista. Hän oli myös kiinnostunut siitä kuinka paljon väkeä Mihailin mukana oli saapumassa maahan.

Aternin senaatti II

Betula nana, osa 234

Aternin senaatin istuntosali oli suuri soikeapohjainen huone. Huoneen keskellä oli avoin tila ja lähempänä seiniä kulki suurten pylväiden rivi. Pylväiden edessä oli kahdessa rivissä tuolit senaatin jäsenille. Senaatin puhemies istui hieman sivussa muista ja hänen vierellään työskenteli kolme kirjuria. Istuinten takana pylväiden seassa oli joukko senaattoreiden avustajia ja muuta väkeä.

Muuten sali oli autio.

Sali oli niin suuri, että senaattoreiden ja heidän seuralaistensa runsaasta joukosta huolimatta sali tuntui kokonaisuudessa autiolta. Tämä sai kaikki äänet kaikumaan.

Senaatin puhemies nousi seisomaan ja ojensi Mihailia kohden kättään.

”Tervetuloa Aterniin. Minä olen senaatin puhemies Pompeo Nefrev”, puhemies sanoi.

”Kiitos, että olemme päässeet tutustumaan kauniiseen kaupunkiinne. Minä olen ruhtinas Mihail Netronova”, Mihail sanoi.

”Minkä ruhtinas te olette?” Puhemies Nefrev kysyi.

”Olen Léostan ruhtinas”, Mihail vastasi.

”Olen saanut kuulla, ettei siellä ole ollut ruhtinasta vuosiin. Ja olen myös saanut kuulla, ettei koko Léostaa olisi enää olemassakaan. Ei ainakaan merenpinnan yläpuolella”, puhemies Nefrev sanoi.

”Olette kuulleet oikein”, Mihail sanoi.

”Siksikö olette tulleet, että löytäisitte uuden kodin merenpohjassa olevan tilalle?” Puhemies Nefrev kysyi.

”Kyllä. Kansani rippeet lähtivät mukanani Léostasta, missä olimme eläneet vuosikausia Suuren keisarikunnan reunalla ilman mitään päätösvaltaa omiin asioihimme. Halusimme siihen muutoksen ja nyt meillä ei ole enää kotia. Haluamme vain elää rauhassa yhtenä kansana muiden kansojen joukossa”, Mihail vastasi.

”Toivon, että aikomuksenne on nimenomaan tuo”, puhemies Nefrev sanoi.

”Vakuutan teille kunniani kautta, että niin on ja on tuleva olemaan niin kauan kuin minä olen kansani ruhtinas. Emme ole tähänkään asti lähteneet sotaan hyökätäksemme muita vastaan, vaan puolustaaksemme oikeuttamme omaan olemassaoloomme. Niin teemme myös jatkossa”, Mihail sanoi.

”Sinä senaatti tulee pohtimaan”, puhemies Nefrev sanoi.

Mihail seurueineen ohjattiin ulos senaatin salista ja senaatti jäi keskustelemaan aiheesta.

Aternin senaatti

Betula nana, osa 233

Mihail seurueineen sai odottaa useita päiviä ennen kutsua Aternin senaattiin. Ajan he viettivät satamassa laivalla ja kaupunkiin tutustuen. Kutsun toi samainen sotilaiden johtaja, joka oli senaatin edessä heidän läsnäolonsa syytä kysynyt. Hän myös tuli henkilökohtaisesti saattamaan heidät senaattiin.

”En aikaisemmin esitellyt itseäni. Nimeni on Setenh Penra ja toimin senaatin vartioston kolmannen joukkueen komentajana”, sotilaiden johtaja sanoi.

”Minä olen ruhtinas Mihail Netronova”, Mihail sanoi.

”Hienoa, että senaatti on armollinen meidän pyyntöämme kohtaan”, Amon sanoo.

”Senaatin puhemies on armollinen mies. Hän haluaa auttaa tulijoita parhaansa mukaan, sillä hänen mielestään se vahvistaa Aternia”, Setenh sanoi.

”Kaikkiko senaatissa eivät olisi kutsuneet meitä?” Karl kysyi.

”Ilmeisesti siellä oli päätöstä vastustaneitakin. En ollut itse kuulemassa, kun asiasta keskusteltiin”, Setenh vastasi.

”Olisi ehkä yllättävämpää, jos tällaisesta asiasta oltaisiin suoraan yksimielisiä”, Edkar sanoi.

”Niin. Varmasti meidänkin kesken herättäisi paljon keskustelua, jos saisimme joskus vastaavan pyynnön”, Karl sanoi.

Setenh Penra lähti johdattamaan heitä satamasta kohti senaattia. Mukana heitä saattamassa oli pieni sotilasosasto, mikä kiinnitti kaupunkilaisten huomion. Pian uteliaita kaupunkilaisia riitti kadun varressa.

”Vähempikin huomio olisi riittänyt”, Karl sanoi.

”Läsnäolostamme on varmasti ehtinyt jo kiiriä sanaa kaupungissa”, Sarnel sanoi.

”Toivottavasti emme aiheuta ylimääräistä epäjärjestystä kaupungissa”, Amon sanoi.

”En ole ainakaan kuullut, että olisitte aiheuttaneet. Eri asia voi tietysti olla sitten, kun senaatti on keskustellut teidän kanssa ja tehnyt asiasta jonkin päätöksen”, Setenh sanoi.

Suurin väenpaljous oli odottamassa Aternin senaatin edessä olevalla aukiolla. Väkijoukko oli kuitenkin rauhallinen ja ihmiset tuntuivat vain olevan kiinnostuneita oudolta näyttävistä ulkomaalaisista. Senaatin vartiosto oli avannut heille reitin väenpaljouden läpi ja piti huolen, etteivät ihmiset tulleet heidän esteeksi.

Aukiolta he nousivat senaatin rakennuksen portaat ylös rakennuksen ovelle ja väenpaljous jäi taakse. Setenh Petran johdolla he astuivat sisään jykevästä oviparista.

Ulkoilman kirkkauden jälkeen sisätilan hämäryyteen meni hetki tottua. Senaatin rakennuksen aula oli hämärä. Setenh opasti heidät nopeasti aulan läpi toiselle suurelle ovelle.

”Tässä on senaatin istuntosalin ovi. Tämän jälkeen suosittelen puhumaan vain silloin, kun teiltä kysytään jotakin”, Setenh sanoi.

Setenh ojensi aseensa ja kypäränsä aseenkantajalleen.

”Meidän pitää pestä kätemme, kun menemme sisään. Se on rituaali, joka tarkoittaa oman edun tavoittelusta peseytymistä ja itsensä antamista yhteisen hyvän rakentamiseen”, Setenh sanoi.

”Kuulostaa soveliaalta”, Mihail sanoi.

Istuntosalin oven edessä olevan vartijat avasivat ovet ja päästivät heidät sisään. Oven takana oli allas, jossa he pesivät kätensä. Sen jälkeen he kävelivät Setenhin johdolla istuntosalin keskiosaan.

Atern II

Betula nana, osa 232

Sotilaiden johtaja määräsi Mihailin seurueelle kaksi sotilasta oppaaksi ja vartijaksi. Sitten tämä poistui Aternin senaatin rakennukseen sisälle. Ajasta heille ei annettu mitään lupausta.

”Mihin haluaisitte mennä?” Ensimmäinen sotilas kysyi.

”Voisimme haluta ruokaa”, Amon vastasi.

”Minkälaista ruokaa haluatte?” Toinen sotilas kysyi.

”Te tiedätte meitä paremmin, mitä täällä kannattaa syödä”, Mihail vastasi.

Sotilaat vilkaisivat toisiaan.

”Me emme kovinkaan usein syö tällä alueella. Palkkamme ei riitä siihen. Syömme alakaupungilla, lähempänä satamaa. Palvelusaikaan syömme tietysti kasarmilla”, ensimmäinen sotilas sanoi.

”Luulen, että meille riittää se, että ruokaa on runsaasti. Olemme matkustaneet pitkän matkan”, Mihail sanoi.

”Tiedän yhden hyvän ravintolan, joka on aika lähellä. Tunnen paikan pitäjän”, toinen sotilas sanoi.

”Minkälaista ruokaa siellä tarjotaan?” Amon kysyi.

”Mejin tekee ruokaa satokauden mukaan. Tähän aikaan vuodesta siellä on varmaan kalaa”, toinen sotilas vastasi.

Mihail huomasi, että sotilaat katsoivat Narshan reaktiota.

”Kyllä kala meille muillekin sopii”, Mihail sanoi.

”Mennään siis sinne”, Amon sanoi.

Sotilaat kävivät kertomassa yhdelle senaatin luokse jäävistä sotilaista minne olivat matkalla ja lähtivät johdattamaan seuruetta kohti tavernaa.

”Mitkä teidän nimenne ovat?” Amon kysyi.

Sotilaat vilkaisivat toisiaan kuin kysyen lupaa toiselta.

”Minä ole Arken”, ensimmäinen sotilas vastasi.

”Ja minä Tone”, toinen sotilas vastasi.

”Minä olen Amon, toimin heidän oppaanaan. Olen kotoisin rannikolta”, Amon sanoi.

Sotilaat tervehtivät Amonia ja myös muut esittelivät itsensä. Mihail jättäytyi tarkoituksella viimeiseksi.

”Ja minä olen ruhtinas Mihail Netronova”, Mihail sanoi.

Sotilaat tervehtivät Mihailia selvästi kunnioittavammin kuin mitä he olivat tervehtineet muita.

Mejinin tavernan ruoka oli maittavaa. Kaikki pitivät ruuasta ja juomasta, jos ei oteta lukuun Edkaria, joka ei syönyt mitään.