Emnetumin tasangot

Betula pubescens, osa 21

Kuolleiden armeija kulki kohti pohjoista Emnetumin tasankojen läpi. Ruhtinaskunta sijaitsi vedenjakajatasangolla kahden vuoriston välissä Suuren keisarikunnan ydinalueiden eteläpuolella. Harvaan asuttu ruhtinaskunta oli alueeltaan yksi Suuren keisarikunnan suurimmista ruhtinaskunnista. Pienen väkilukunsa ja syrjäisen sijaintinsa vuoksi se ei kuitenkaan ollut kovinkaan tärkeä alue keisarikunnalle. Suthenden tapaan Emnetumin kulttuuri erosi varsin paljon muusta Suuresta keisarikunnasta.

Kapteeni Gauen Waelde ratsasti rauhallista tahtia eteenpäin ja katseli kuinka hänen miehensä tervehtyvät paikallista paimentolaista, joka oli tullut ihmettelemään lähestyvää armeijaa. Juuri paimentolaiset muodostivat ison osan Emnetumin väestöstä ja oikeastaan ainoa ruhtinaskunnan kaupunki oli sen pääkaupunki Emnetburg.

Venir ratsasti Gauenin vierelle.

”Te olette kotoisin täältä Emnetumista?” Venir kysyi.

”Niin olen, en tosin ihan täältä rajan tuntumasta. Vanhempani ovat maanviljelijöitä ja minä olin kolmas poika. Pappisuran sijasta valitsin armeijan”, Gauen vastasi.

Venir nyökkäili.

”Minun täytyy myöntää, etten tunne Emnetumia kovinkaan hyvin. Olen vain nähnyt kartan, jossa on koko Suuri keisarikunta. Sen tarkempia karttoja meillä ei taida olla”, Venir sanoi.

”Jos löydämme matkalla kartanpiirtäjän, voimme hankkia teille muutaman hieman tarkemman Emnetumin kartan Emnetburgissa heitä pitäisi ainakin olla muutama”, Gauen sanoi.

”Se olisi kovin ystävällistä. Tämä on kuitenkin maateitse Netronovalaa lähin osa Suuresta keisarikunnasta”, Venir sanoi.

”Niin. En itse osaa näistä asioista sanoa, mutta jos pysyvä kauppareitti on mahdollista rakentaa, siitä hyötyisivät varmasti molemmat osapuolet”, Gauen sanoi.

”Luulisin samaa, vaikka en itsekään tässä asiassa ole asiantuntija”, Venir sanoi.

Kapteenit ratsastivat eteenpäin ja näkivät edessä nousevan nyppylän laelle tulleen jälleen uusia paimentolaisia ihmettelemään lähestyvää armeijaa.

”Tällä suunnalla ei taida tämän kokoluokan joukkoa liikkua kovinkaan usein”, Venir sanoi.

”Ei liiku koskaan. Tämä on viimeinen kolkka Suuressa keisarikunnassa, jossa voisit kuvitella näkeväsi armeijan. Tällä reunalla valtakuntaa ei vain ole mitään”, Gauen sanoi.

”Tämän jälkeen kansasi voi ainakin kertoa parille seuraavalle sukupolvelle suuresta armeijasta, joka marssi pohjoiseen”, Venir sanoi.

Gauen naurahti yhdessä Venirin kanssa.

Nyt luettavana: Arvoituksellinen muusa

Aino Räty-Hämäläisen kirjoittama kirja Arvoituksellinen muusa – Inspiraation lähteillä osui silmääni kirjaston hyllyssä. Aluksi en aikonut lainata kirjaa, vaikka se heti kiinnitti huomioni, koska minulla oli jo valmiiksi kotonani useita kirjaston kirjoja odottamassa lukemista. Pienen pohdinnan ja kirjaston sisällä sen ympäri kävelyn jälkeen palasin kirjan ääreen ja lopulta se tarttui mukaan.

Tiivistettynä yhteen lauseeseen, kirja käsittelee muusan käsitettä ja miten se on muuttunut historian saatossa. Liikkeelle lähdetään täysin aiheellisesti muinaisesta Kreikasta, sillä sen jumaltarustosta muusat ovat alun perin peräisin. Kreikan tarustoihin viitataan myös myöhemmin, mutta teoksen pääpaino on suomalaisten taiteilijoiden ja etenkin heidän muusiensa, tukihenkilöidensä sekä innoituksenlähteiden käsittelyssä. Myös joistakin ulkomaalaisista taiteilijoista kirjassa kerrotaan, mutta pääasiassa vain verratessa heitä suomalaisiin kollegoihinsa.

Myös kirjan kansi viittaa antiikin aikoihin.

Kirja on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, jos on kiinnostunut suomalaisten taiteilijoiden ja heidän innoittajiensa välisistä suhteista. Näkökulma on mielenkiintoinen. Pääosin miestaiteilijoiden joukko ei tehnyt töitään yksi, vaan monesti naisten innoittamina. Ilman saatua innoitusta olisi moni teos jäänyt tekemättä tai ainakin jälki olisi jäänyt huomattavasti heikommaksi. Kirja tuokin siis tärkeän osan suomalaisen taiteen tekemisestä esiin.

Rajan ylitse II

Betula pubescens, osa 20

Varhain seuraavana aamuna kuolleiden armeija lähti liikkeelle ja leirin viimeiset osat purkautuivat nopeasti. Etujoukko lähti liikkeelle ensimmäisenä ja pian sen perässä armeijan pääjoukko. Kolonna venyi taas pitkäksi. Jälkeen jäi vain jäljet leiriytymisestä sekä linnoitustyöt, joita ei turhaan lähdetty purkamaan. Sade tasoittaisi maavallit aikanaan ja puu lahoaisi pois.

Kapteeni Venir Kallas johti etujoukkoa yhdessä kapteeni Gauen Waelden kanssa. Molemmat olivat ratsain muutamien muiden sotilaiden sekä lähettien kanssa. Loput etujoukon sotilaista kävelivät ja heillä oli mukanaan vain kevyt varustus. Loput varusteista seurasivat perässä kolonnan mukana kulkevissa vaunuissa.

”Tulemme nyt rajalle”, Gauen sanoi.

”En kyllä itse tunnista, missä kohdin raja kulkee”, Venir sanoi.

”Sitä ei ole merkitty kovinkaan tarkkaan, mutta kun on vuosia vartioinut sitä, tietää missä se kulkee”, Gauen sanoi.

”Sitä en epäile. Kun on pitkään samalla seudulla, käy se yllättävän nopeasti tutuksi”, Venir sanoi.

Kapteeni Waelde katsoi kapteeni Kallasta.

”Mistä olette kotoisin, kapteeni Kallas?”, Gauen kysyi.

”Kuinka niin?” Venir kysyi.

”Puheenne ei kuulosta siltä, miltä etelän asukkaiden puhe kuulostaa”, Gauen vastasi.

”Niin, ei varmaankaan. En siis ole kotoisin etelästä, vaan olen kotoisin Léostasta”, Venir sanoi.

”Aivan. Kaukaa idästä suurten vuorten toiselta puolelta”, Gauen sanoi.

”Sieltäpä juuri”, Venir sanoi.

”Olen aina halunnut käydä jossakin kaukana, olla oman itsensä herra ja päästä seikkailulle. Léosta voisi olla hyvä vaihtoehto”, Gaeun sanoi.

”Et ole tainnut kuulla, mitä Léostalle tapahtui”, Venir sanoi.

”Mitä sille on sitten tapahtunut?” Gauen kysyi.

”Koko ruhtinaskunta vajosi mereen”, Venir vastasi.

Kapteeni Waelde aukaisi suunsa kysyäkseen vielä jotakin, mutta vaikeni. Venirin sanojen taustalta kuului raskas painolasti, jota Waelde ei halunnut lähteä avaamaan lisäkysymyksillä. He ylittivät rajan hiljaisuuden vallitessa.

Ikuisuusprojektit

Valmis sackboy eli säkkipoika.

Olen ollut hieman huono harrastusprojektien kanssa. Tai sanotaanko niin, että olen hyvä aloittamaan kaikennäköisiä projekteja. Sitten niiden viimeistely jää aina välillä, aika usein puolitiehen. Olen viime aikoina pyrkinyt tekemään tässä suhteessa parannusta ja uusia projekteja on tullut aloitettua aikaisempaa vähemmän, jos ollenkaan. Vanhat projektit eivät kuitenkaan suostu valmistumaan.

Säkkipojan pää juuri valmistuneena.

Yksi näistä pitkään työn alla olleista ikuisuusprojekteista on Little Big Planet -peleistä tuttu sackboy-hahmo, jota olen pikkuhiljaa askarrellut ja ommellut kasaan keväästä 2013 lähtien. Välillä säkkipoika on ollut hyvinkin pitkiä aikoja laatikossa odottamassa, että projekti jatkuisi. Lopulta tein päätöksen, että en saa aloittaa uutta projektia ennen kuin olen saanut vanhoja keskeneräisyyksiä valmiiksi. Näinpä säkkipoika alkoi pikkuhiljaa valmistua ja lopulta noin viiden vuoden tekemisen jälkeen se on valmis.

Säkkipojan kädet vielä vaiheessa.

En ole ihan varma miksi alun perin rupesin tekemään säkkipoikaa. Minulla ei koskaan ole ollut Playstationeista kuin se ensimmäinen, joten minulla ei myöskään ole koskaan ollut Little Big Planet peliä itselläni. Ystävälläni kuitenkin se oli ja sitä hänen luonaan olen päässyt pelaamaan. Noissa pelisessioissa hahmo taisikin jättää lähtemättömän vaikutuksen. Kun tähän vielä yhdistää sen, että hahmo on kohtuullisen helppo itse tehdä, päädyin jostain syystä aloittamaan oman hahmon ompelemisen.

Pään kiinnitus alkamassa. Kaikki on ommelti neulalla ja langalla. Ainakin yksi neula vääntyi piloille työn aikana.

Säkkipojan teossa pääsi uudella tavalla esiin myös luonteeni ja haluni keksiä käytetyille ja rikkinäisille asioille uusia käyttötarkoituksia. Säkkipoika on nimittäin tehty ompeluun käytettyä lankaa lukuun ottamatta täysin kierrätetyistä materiaaleista. Pääosassa oleva farkkukangas on kotoisin vanhoista farkuistani ja iso osa täytteestä on myös farkkukangasta. Farkuista on myös kotoisin hahmon keskivartalon vetoketju. Kielen punainen kangas on kotoisin vanhoista puhki kuluneista shortseistani ja silminä toimivat napit toisista shortseistani. Säkkipojan keskivartalon täytteeksi laitoin rikkikuluneet sukat. Tähän täytevalintaan päädyin siksi, että sen avulla keskivartalo on helppo tyhjentää täytteestä, mikäli tulevaisuudessa haluan muokata hahmoa. Säkkipoikani on siis lähes täysin kierrätysmateriaalista tehty.

Pää jo lähes kiinni. Keskivartalo vielä ilman täytettä.

Vaikka olen pitkään tuskastellut keskeneräisen projektin kanssa, tuntui sen valmistuminen myös haikealta. Olenkin jo miettinyt, että voisin joskus askarrella säkkipojalle jotakin lisävarusteita kuten vaatteita. Aika näyttää, mitä ne tulevat olemaan. Seuraavaksi aion siirtyä aivan toisenlaisen projektin pariin. Yhteistä on lähinnä se, että tämä ”uusikin” projekti on odottanut valmistumistaan aivan liian kauan.

Seuraava projekti on enemmän sukua pienoismalli- ja miniatyyriharrastukselleni.

Rajan ylitse

Betula pubescens, osa 19

Edkar ja Venir olivat ratsain tarkastamassa lähtöön valmistautuvia joukkoja. Varhain seuraavana aamuna etujoukko lähtisi liikkeelle ja muun armeijan heti perässä.

”Mitä mieltä olet uudesta tehtävästäsi?” Edkar kysyi.

”Enköhän selviydy siitä. Rehellisesti sanottuna, en ollut yllättynyt, kun määräsit kapteeni Waelden vahtimisen minun vastuulleni”, Venir vastasi.

”Sinä olet tottunut elävien kanssa toimimiseen paremmin, kuin kukaan muu upseerini”, Edkar sanoi.

”Niin, herra kenraali”, Venir sanoi.

”Kuulenko äänessäsi pettymystä?” Edkar kysyi

”Jos kenraali sallii rehellisen vastauksen, niin mieluummin tekisin jotakin muuta. Mieluiten olisin miesteni keskellä, kun astumme vieraan ja mahdollisesti osittain vihamielisen valtakunnan alueelle. Monia epäilyttää tämä koko retki”, Venir vastasi.

”Minuakin epäilyttää tämä koko retki”, Edkar sanoi.

Edkar mietti hetken aikaa.

”Onko sinulla ehdotuksia?” Edkar kysyi.

”Ehdotuksia mihin, herra kenraali?” Venir kysyi.

”Tähän tilanteeseen. Haluan sinut joka tapauksessa etujoukkoon kapteeni Waelden kanssa, mutta muuten voimme järjestellä asioita”, Edkar vastasi.

”En osaa heti sanoa, herra kenraali. Ehkä voisin ottaa mukaani joitakin yksittäisiä miehiä ja sitten kierrättää heitä muiden kanssa. Suurempi joukko pääsisi näkemään etujoukon ja olemaan tekemisissä elävien kanssa. Se voisi auttaa hälventämään epäluuloa. Noin muuten minun täytynee tehdä vain sisäisiä järjestelyjä osastossani. Onneksi minulla on myös joukko päteviä aliupseereja apunani. Luotan siihen, että se saavat pidettyä tilanteen hallussaan”, Venir sanoi.

”Miehilläsi ja aliupseereillasi on hyvä johtaja. Se tarttuu”, Edkar sanoi.

”Kiitoksia, herra kenraali. Pyrin tekemään parhaani, koska mieheni ansaitsevat sen”, Venir sanoi.

Edkar ja Venir palasivat Edkarin komentoteltalle, jota jo valmisteltiin purettavaksi seuraavana aamuna. Edkar laskeutui hevosensa selästä, mutta Venir jäi ratsaille.

”Menen vielä osastoni luokse”, Venir sanoi.

”Tee niin, mutta muista myös levätä tänä yönä. Se voi olla viimeinen kunnon lepo vähään aikaan”, Edkar sanoi.

”Yritän parhaani, herra kenraali”, Venir sanoi.

Venir ratsasti pois ja Edkar astui sisälle telttaansa.