Betula pubescens, osa 20
Varhain seuraavana aamuna kuolleiden armeija lähti
liikkeelle ja leirin viimeiset osat purkautuivat nopeasti. Etujoukko lähti
liikkeelle ensimmäisenä ja pian sen perässä armeijan pääjoukko. Kolonna venyi
taas pitkäksi. Jälkeen jäi vain jäljet leiriytymisestä sekä linnoitustyöt,
joita ei turhaan lähdetty purkamaan. Sade tasoittaisi maavallit aikanaan ja puu
lahoaisi pois.
Kapteeni Venir Kallas johti etujoukkoa yhdessä kapteeni
Gauen Waelden kanssa. Molemmat olivat ratsain muutamien muiden sotilaiden sekä
lähettien kanssa. Loput etujoukon sotilaista kävelivät ja heillä oli mukanaan
vain kevyt varustus. Loput varusteista seurasivat perässä kolonnan mukana
kulkevissa vaunuissa.
”Tulemme nyt rajalle”, Gauen sanoi.
”En kyllä itse tunnista, missä kohdin raja kulkee”, Venir
sanoi.
”Sitä ei ole merkitty kovinkaan tarkkaan, mutta kun on
vuosia vartioinut sitä, tietää missä se kulkee”, Gauen sanoi.
”Sitä en epäile. Kun on pitkään samalla seudulla, käy se
yllättävän nopeasti tutuksi”, Venir sanoi.
Kapteeni Waelde katsoi kapteeni Kallasta.
”Mistä olette kotoisin, kapteeni Kallas?”, Gauen kysyi.
”Kuinka niin?” Venir kysyi.
”Puheenne ei kuulosta siltä, miltä etelän asukkaiden puhe
kuulostaa”, Gauen vastasi.
”Niin, ei varmaankaan. En siis ole kotoisin etelästä, vaan olen
kotoisin Léostasta”, Venir sanoi.
”Aivan. Kaukaa idästä suurten vuorten toiselta puolelta”,
Gauen sanoi.
”Sieltäpä juuri”, Venir sanoi.
”Olen aina halunnut käydä jossakin kaukana, olla oman itsensä
herra ja päästä seikkailulle. Léosta voisi olla hyvä vaihtoehto”, Gaeun sanoi.
”Et ole tainnut kuulla, mitä Léostalle tapahtui”, Venir
sanoi.
”Mitä sille on sitten tapahtunut?” Gauen kysyi.
”Koko ruhtinaskunta vajosi mereen”, Venir vastasi.
Kapteeni Waelde aukaisi suunsa kysyäkseen vielä jotakin, mutta
vaikeni. Venirin sanojen taustalta kuului raskas painolasti, jota Waelde ei
halunnut lähteä avaamaan lisäkysymyksillä. He ylittivät rajan hiljaisuuden
vallitessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti