Vahvempana kuin koskaan

Betula nana, osa 111

Mihail heräsi syksyn viimeisten aurinkoisten päivien paisteeseen. Hän makasi selällään paikoillaan ja häntä huimasi hieman. Jokin oli kuitenkin muuttunut.

Mihail nousi istumaan. Lihakset tuntuivat jäykiltä ja kireiltä. Aivan kuin hän ei olisi käyttänyt lihaksiaan pitkään aikaan. Mihail katsoi käsiään. Ne eivät enää olleet vanhan miehen kädet, vaan ne olivat nuoren miehen kädet.

Aluksi Mihail ei tahtonut uskoa silmiään. Sitten hän kuitenkin alkoi tutkia muuta kehoaan. Vanhan miehen keho oli poissa ja tilalla oli nuoren miehen keho. Mihail oli kuitenkin hieman pidempi ja voimakkaampi kuin ennen vanhaksi mieheksi muuttumistaan. Mihail ei kuitenkaan ollut asiasta yhtään pahoillaan.

Mihail nousi ylös. Lihakset hieman jäykistelivät vastaan, mutta nousu oli silti helpompi kuin pitkään aikaan. Mihail kokeili lihaksiaan ja tunsi niiden voiman. Pian hänen mielensä oli hurmoksessa. Hän oli nuori ja vahva. Vahvempi kuin koskaan. Mikä tahansa oli hänelle mahdollista.

Sitten Mihail huomasi toisenkin muutoksen. Vain hänen fyysiset voimansa eivät olleet kasvaneet vaan myös hänen taikavoimansa oli kasvanut aimo harppauksella. Mihail tunsi kuinka energia virtasi hänen lävitsensä tavalla, jota hän ei ollut koskaan tuntenut. Se tuntui ihmeelliseltä.

”Tämä pitää näyttää Emilylle”, Mihail sanoi vielä itseään tutkien ja puki nopeasti päälleen.

Mihail käveli huoneestaan keittiöön. Keittiössä olivat Narsha, Emilyn lintuystävät sekä violetti-ihoinen mies, joka oli pukeutunut mustaan ja jolla oli päässään pienet sarvet.

”Sarnel?” Mihail kysyi violetti-ihoiselta mieheltä.

”Huomenta Mihail. Odotinkin, että milloin heräät”, Sarnel sanoi.

Sarnel oli kutistunut aiemmasta kehostaan. Hän oli enää reilu kaks metriä pitkä ja näytti muutenkin huomattavasti ihmismäiseltä. Päällimmäiset erot pitkään ihmismieheen olivat juuri violetti iho ja pään sarvet. Jopa Sarnelin sorkat olivat kadonneet ja hänellä oli nyt saappaat jaloissaan.

”Sinähän olet muuttunut”, Mihail sanoi Sarnelille.

”Niin olet itsekin. Enemmän kuin uskoinkaa”, Sarnel sanoi.

”Minä luulin, että he palauttaisivat meidät täysin entiselleen”, Mihail sanoi, osoittaen puheensa nyt Narshalle.

”Ei se taika niin toimi. He voivat vetää todellisen olemuksen takaisin esille, mutta eivät palauttaa taian vaikutusta. Siihen olisi kyennyt vain taian alkuperäinen loitsija”, Narsha sanoi.

”No ei ole huono vaihtoehto tämäkään. Ehkä jopa parempi”, Mihail sanoi.

”Pidin enemmän punertavammasta ihostani”, Sarnel sanoi ja hieroi kätensä nahkaa.

”Joka tapauksessa. Missä Emily on? Haluan näyttää hänelle muutokseni”, Mihail sanoi.

Kukaan ei sanonut mitään, mutta kaikkien ilmeet muuttuivat vakaviksi.

”Missä Emily on?” Mihail toisti kysymyksen.

Kukaan ei edelleenkään vastannut.

Mustavalkoinen seremonia

Betula nana, osa 110

Saliin saapui kuusi mustavalkoiseen pukeutunutta karshaania, jotka eivät olleet nuoria, mutta eivät toisaalta näyttäneet niin vanhoiltakaan kuin Namdi. Karshaanit olivat ilmeisesti Namdin avustajia vaatetuksen väristä päätellen. Lisäksi Namdi komensi saapuneet karshaanit heti toimiin ja nämä tottelivat innokkaana.

Mihail ja Sarnel asetettiin saliin erilleen niin, että molempien ympärille mahtui ympyrä, jonka säde oli hieman vajaa kolme metriä, tai karshaanien mittayksiköillä yksi raim. Molempien ympärille maalattiin valkoisella maalilla nuo ympyrät, joiden säde oli yksi raim. Molemmat ympyrät täytettiin monimutkaisilla kuvioilla, joiden tarkoitusta Mihail ja Sarnel eivät ymmärtäneet.

Lopulta Mihail ja Sarnel olivat pienen ympyrän sisällä, joka oli sen kokoinen, että täysikasvuinen karshaani mahtuisi juuri sen sisään seisomaan. Muuten pienen ympyrän ja suuremman ympyrän väli oli tarkkaan täytetty seremoniaan liittyvällä kuviolla. Kun maalaus oli suoritettu, kuusi mustavalkoiseen pukeutunutta karshaani asettui kahden suuren ympyrän kehälle tasaisesti ympyrän kolmanneksittain, kolme kummankin ympyrän kehälle. Namdi ja tämän kirjuri jäivät kauemmaksi.

Sitten Namdi Laavnil asteli ympyröiden väliin ja aloitti seremonian.

Namdi aloitti puheen mahtipontisella äänellä. Namdi kuitenkin puhui kielellä, jota Mihail ja Sarnel eivät ymmärtäneet. Se ei ollut karshaanien arkipuheessaan käyttämää kieltä, siitä he olivat jo oppineet joitakin sanoja. Kieli kuulosti vanhalta, jopa muinaiselta.

Mihail ei aluksi huomannut asiaa, mutta pikkuhiljaa lattian valkoisen maalaukset alkoivat hohtaa sinisenä. Lopulta sininen hohto erottui Mihailinkin silmissä ja hän alkoi vilkuilla Sarnelin suuntaan levottomasti. Sarnel kuitenkin vain kurnutti rauhallisesti ja Namdin puhe jatkui. Lopulta maalaukset olivat sähkönsiniset.

Yhtäkkiä Namdi lopetti puhumisen ja löi kätensä yhteen. Samoin tekivät myös ympyröiden kehillä seisovat karshaanit.

Maalausten sininen valo räjähti ulos lattiasta ja Mihail oli oksentaa. Tuntui kuin hänen koko kehonsa olisi räjähtämässä, sisäpuoli tahtoi ulos ja ulkopuoli sisälle. Mihail taipui kivusta kaksinkerroin, mutta ei jostain syystä kyennyt rojahtamaan lattialle. Hän ei kyennyt myöskään huutamaan tai päästämään mitään muuta ääntä. Kipu ja sininen valo täyttivät kaikki aistit.

Sitten kipu ja sininen valo katosivat. Mihail ei enää tuntenut kehoaan ja hän tiesi kaatuvansa suorilta jaloilta maahan. Hänen mielensä kuitenkin sumentui ennen puoltaväliä maahan.

Mihail ei kuitenkaan päässyt kaatumaan maahan asti, sillä Namdia avustavat karshaanit ottivat hänet vastaan. Tajuton Mihail kannettiin Kaemonin heille järjestämälle asunnolle lepäämään ja heräämään.

Mahdottomuuksia

Onko ilmaa oikeasti näin vaikeaa hengittää?

Kuin kylmää vettä

Paksua tervaa

Uloshengityksessä tunnun painuvan kasaan

Sisäänhengitys tekee kipeää

Minulla on ongelma

Ongelma olet sinä

En tiedä kuinka suhtautua sinuun

Helpointa olisi vain unohtaa

Mutta ei se vain mene niin

En edes tiedä mitä sanoisin sinulle

Tai mitä sinusta pitäisi ajatella

Pitääkö minun odottaa,

että korvaannut kylmillä aamuilla

ja tyhjillä illoilla?

Luulin jo kaiken olevan ohitse

Mutta ei sellainen katoa

Sellainen jää roikkumaan luiden ytimiin

Odottamaan oikeaa hetkeä iskeä

Ja isku tulee juuri pahimmalla hetkellä

Kaikki tämä on vain kasa mahdottomuuksia

Eiväthän muuttolinnutkaan palaa syksyisin

Emme mekään palaa

Emme me tosin ole minnekään lähteneet

Mutta muuttolinnut lähtivät

Olemme olleet paikoillamme

Tasan tarkalleen siellä missä kerran olimme

Silti olemme nyt aivan eri paikoissa

Vielä niin kaukana toisistamme

Aivan kuin tarkoituksella

Vanhimpien neuvosto IV

Betula nana, osa 109

Mihail ja muut pääasiassa odottivat ja kuuntelivat, kun vanhimpien neuvosto neuvotteli keskenään, mitä heille tulisi tehdä. Osa neuvostosta oli auttamisen kannalla ja osa vastusti jyrkästi. Yksi neuvoston jäsen oli jopa sitä mieltä, että heidät tulisi viedä orjiksi kaivokseen. Tämä ehdotus kuitenkin Mihailin ja muiden onneksi hylättiin nopeasti.

Neuvottelut kestivät tunteja ja taas tunteja. Mihail alkoi tuntea nälän sisällään ja hänen vatsansa kurni kovaäänisesti. Karshaanit eivät kuitenkaan välittäneet tästä eivätkä he uskaltaneet pyytää ruokaa. Lopulta karshaanit kuitenkin näyttivät päätyvän jonkinlaiseen ratkaisuun. Ainakaan he eivät halunneet enää katsella heitä vieressä tuijottamassa.

”Olemme tulleet siihen tulokseen, että pääsette elossa täältä pois. Tarkoittaen sekä tätä huonetta, että meidän maatamme. Haluamme kuitenkin keskustella vielä joistakin yksityiskohdista. Menkää nauttimaan siksi aikaa ateriaa, kun me puhumme”, Thoinea sanoi.

Tämän sanottuaan Thoinea kääntyi takaisin keskusteluun ja heidät ohjattiin sivuovesta pieneen takahuoneeseen, joka oli kiireellä muutettu ruokailutilaksi. Istumapaikkoja oli juuri riittävästi ja ruokaa kohtuullisesti. Kaikilta lähti nälkä, mutta täydestä ei voinut kenenkään kohdalla puhua.

”Mitä luulet tapahtuvan seuraavaksi?” Mihail kysyi Narshalta.

”En tiedä ollenkaan enkä uskalla arvailla mitään. Pyydän, että ette kyselisi”, Narsha sanoi pää selkeästi painuksissa.

Mihail ja pöydällä kurnuttava Sarnel jakoivat pitkän ja mietteliään katseen.

”Onko täällä naistenhuonetta jossakin?” Emily kysyi painostavan hiljaisuuden keskellä.

Heille ruokaa tarjoillut karshaani nyökkäsi ystävällisesti ja lähti näyttämään Emilylle tietä. Muut jäivät odottamaan takahuoneeseen.

Aika kului hiljaisuuden tukahduttamassa huoneessa tuskallisen hitaasti. Lopulta heidät kuitenkin kutsuttiin takaisin vanhimpien neuvoston saliin. Kenenkään olo ei ollut helpottunut aikaisemmasta, päinvastoin.

Mihail ja muut asettuivat toistamiseen vanhimpien neuvoston eteen. Samalla Sali vajosi syvään hiljaisuuteen.

”Olemme tehneet päätöksen yhden asian osalta. Palautamme teidät kaksi teidän oikeisiin kehoihinne”, Thoinea sanoi lopulta hiljaisen odotuksen jälkeen.

Mihaililla ja Sarnelilla meni hetki reagoida uutiseen.

”Kiitän teitä suuresti jo etukäteen”, Mihail sai lopulta sanottua.

”Kiitos on vastaanotettu. Seremonia järjestetään nyt tässä tilassa ja sen suorittaa neuvoston jäsen Namdi Laavnil”, Thoinea sanoi.

Kun Thoinea oli saanut lauseen sanottua, vasemmalta laskettuna toinen neuvoston edustaja nousi ylös kankealla liikkeellä. Mustavalkoiseen pukeutunut Namdi Laavnil sai avustajaltaan kävelykepin, joka oli odottanut hänen istuimensa takana, ja hän asteli vahvasti kävelykeppinsä tukeutuen Mihailin eteen. Namdin avustaja seurasi tätä vierellä.

”Minä olen Namdi Laavnil. En ole tämän taikuuden osa-alueen syvimpiä osaajia”, Namdi sanoi ja loi silmällään katseen siniseen ja oranssiin pukeutuneihin karshaaneihin: ”Mutta hallitsen kuitenkin asiani. Paikalle jääkööt vain Mihail ja hänen sammakkoystävänsä. Loput poistukoot paikalta. Tämä taikuus ei ole hauskaa katseltavaa. Lisäksi emme halua tiedon siitä leviävän yhtään enempää kuin on pakollista.”

Näin Mihail ja Sarnel jäivät vanhimpien neuvoston saliin odottamaan taikaseremonian alkamista ja muut ohjattiin takaisin sivuhuoneeseen.