Mustavalkoinen seremonia

Betula nana, osa 110

Saliin saapui kuusi mustavalkoiseen pukeutunutta karshaania, jotka eivät olleet nuoria, mutta eivät toisaalta näyttäneet niin vanhoiltakaan kuin Namdi. Karshaanit olivat ilmeisesti Namdin avustajia vaatetuksen väristä päätellen. Lisäksi Namdi komensi saapuneet karshaanit heti toimiin ja nämä tottelivat innokkaana.

Mihail ja Sarnel asetettiin saliin erilleen niin, että molempien ympärille mahtui ympyrä, jonka säde oli hieman vajaa kolme metriä, tai karshaanien mittayksiköillä yksi raim. Molempien ympärille maalattiin valkoisella maalilla nuo ympyrät, joiden säde oli yksi raim. Molemmat ympyrät täytettiin monimutkaisilla kuvioilla, joiden tarkoitusta Mihail ja Sarnel eivät ymmärtäneet.

Lopulta Mihail ja Sarnel olivat pienen ympyrän sisällä, joka oli sen kokoinen, että täysikasvuinen karshaani mahtuisi juuri sen sisään seisomaan. Muuten pienen ympyrän ja suuremman ympyrän väli oli tarkkaan täytetty seremoniaan liittyvällä kuviolla. Kun maalaus oli suoritettu, kuusi mustavalkoiseen pukeutunutta karshaani asettui kahden suuren ympyrän kehälle tasaisesti ympyrän kolmanneksittain, kolme kummankin ympyrän kehälle. Namdi ja tämän kirjuri jäivät kauemmaksi.

Sitten Namdi Laavnil asteli ympyröiden väliin ja aloitti seremonian.

Namdi aloitti puheen mahtipontisella äänellä. Namdi kuitenkin puhui kielellä, jota Mihail ja Sarnel eivät ymmärtäneet. Se ei ollut karshaanien arkipuheessaan käyttämää kieltä, siitä he olivat jo oppineet joitakin sanoja. Kieli kuulosti vanhalta, jopa muinaiselta.

Mihail ei aluksi huomannut asiaa, mutta pikkuhiljaa lattian valkoisen maalaukset alkoivat hohtaa sinisenä. Lopulta sininen hohto erottui Mihailinkin silmissä ja hän alkoi vilkuilla Sarnelin suuntaan levottomasti. Sarnel kuitenkin vain kurnutti rauhallisesti ja Namdin puhe jatkui. Lopulta maalaukset olivat sähkönsiniset.

Yhtäkkiä Namdi lopetti puhumisen ja löi kätensä yhteen. Samoin tekivät myös ympyröiden kehillä seisovat karshaanit.

Maalausten sininen valo räjähti ulos lattiasta ja Mihail oli oksentaa. Tuntui kuin hänen koko kehonsa olisi räjähtämässä, sisäpuoli tahtoi ulos ja ulkopuoli sisälle. Mihail taipui kivusta kaksinkerroin, mutta ei jostain syystä kyennyt rojahtamaan lattialle. Hän ei kyennyt myöskään huutamaan tai päästämään mitään muuta ääntä. Kipu ja sininen valo täyttivät kaikki aistit.

Sitten kipu ja sininen valo katosivat. Mihail ei enää tuntenut kehoaan ja hän tiesi kaatuvansa suorilta jaloilta maahan. Hänen mielensä kuitenkin sumentui ennen puoltaväliä maahan.

Mihail ei kuitenkaan päässyt kaatumaan maahan asti, sillä Namdia avustavat karshaanit ottivat hänet vastaan. Tajuton Mihail kannettiin Kaemonin heille järjestämälle asunnolle lepäämään ja heräämään.