Tie etelään

Betula pubescens, osa 58

Netronovalan armeija kulki kohti etelää. Ja Suuren keisarikunnan armeijan leirejä, jotka olivat tiellä. Edkar odotti kuulevansa hetkellä minä hyvänsä Suuren keisarikunnan armeijan hälytystorven. Toistaiseksi torvet olivat pysyneet vaiti. Edkar olisi kuitenkin hyvin yllättynyt, jos joku Suuren keisarikunnan armeijasta ei olisi huomannut heidän lähtöään.

Armeijan selustajoukko oli vahvin, mitä Edkar oli koskaan määrännyt. Edkar ei halunnut kohdata ikävää yllätystä valmistautumattomana. Sen vuoksi hän oli myös lähettänyt paljon normaalia enemmän tiedustelijoita armeijan ympärille. Myös etujoukko oli vahvennettu ja armeijan molemmin puolin kulki vahvat suojaosastot.

Edkar alkoi käydä kärsimättömäksi. Minä hetkenä hyvänsä alkavaa taistelua oli tuskallista odottaa.

”Milloin saavumme ensimmäiselle leirille?” Edkar kysyi.

Ainoa Edkarin luona oleva upseeri oli kapteeni Cranfot.

”Herra kenraali, tiedustelijoidemme ja aiemmin piirtämiemme karttojen mukaan sinne on vielä vähän matkaa”, Tom vastasi.

”On tuskallista odottaa sitä hetkeä, kun kuulemme heidän hälytystorvensa. Tai hyökkäystorvensa”, Edkar sanoi.

”Ehkä heillä ei ole tässä suunnassa tiedustelua”, Tom sanoi.

”Jos ei ole, niin he ovat typeryksiä”, Edkar sanoi.

”Sitä he varmasti ovat, herra kenraali”, Tom sanoi.

Edkar vilkaisi kapteeniaan. Joissakin tilanteissa pienestä ylimielisyydestä vihollista kohtaan oli hyötyä. Kenties sen vuoksi kapteeni Cranfot oli kohonnut armeijan upseeriston saakka. Seuran vuoksi hän piti kapteeni Kallasta miellyttävämpänä. Edkar oli kuitenkin määrännyt Kallaksen johtamaan etujoukkoa, koska tarvitsi sinne rauhallisen ja kylmäpäisen johtajan. Kapteeni Cranfot sijoittui samalla asteikolla lähemmäksi toista ääripäätä.

”Oletko jo saanut pääjoukon osastojen jaon valmiiksi?” Edkar kysyi.

”Miltei, herra kenraali”, Tom vastasi.

Edkar oli määrännyt kapteeni Cranfotin jakamaan armeijan pääjoukon osastot niin, että armeija voisi tarvittaessa jakautua kahteen osaan. Edkar ei vieläkään ollut vakuuttunut ideasta, mutta hän halusi pitää vaihtoehdot avoimena. Pienempi koko kyllä lisäsi liikkuvuutta, joka saattaisi olla tarpeen siinä vaiheessa, kun vihollisleirejä kierrettäisiin.

”Haluat jaon olevan valmis ja osastojen johtajien tiedossa siinä vaiheessa, kun saavumme ensimmäisen leirin näköpiiriin”, Edkar sanoi.

”Kyllä, herra kenraali”, Tom sanoi.

Armeija jatkoi varovaista kulkuaan eteenpäin.

Viimeiset hetket III

Betula pubescens, osa 57

Edkar astui ulos teltastaan, joka purettaisiin pian. Miranda oli pakannut kaikki hänen tavaransa lukuun ottamatta niitä, joita hän kantoi itse kantamassaan laukussa. Joitakin tavaroita hänellä oli myös satulalaukussaan luurankoa muistuttavan hevosensa selässä. Lisää tavaroita löytyi Mirandan hevosen satulalaukuista sekä kärryistä, johon pääosa tavaroista lastattiin. Kärryt olivat nyt paljon kevyemmän kuin heidän saapuessa pohjoiseen.

Koko leiri kuhisi. Teltat painuivat kasaan ja ne käärittiin kokoon. Leiri hävisi nopeasti ja pian armeija olisi valmis lähtemään liikkeelle. Tiedustelijat etsivät jo parasta mahdollista reittiä armeijalle lähteä etelään. Edkarin täytyi vielä päättää, että lähtisivätkö he suoraan etelään vai ensin länteen ja sitä kautta etelään.

Sitä Edkar ihmetteli, ettei Suuren keisarikunnan armeija ollut vieläkään reagoinut mitenkään myrkyttäjien katoamiseen. Tiedonkulku ei voinut olla niin hidasta edes Suuren keisarikunnan armeijassa. Ei näin tärkeässä asiassa. Edkar ainakin oletti, että asia olisi tärkeä myös Suuren keisarikunnan puolella. Kun kerta heitä kerran pidettiin vihollisjoukkona.

Edkarin vartiokaartin jäsen talutti Edkarin hevosta tämän perässä. Hevosen tuli olla valmiina sitä hetkeä varten, kun Edkarin upseerit ilmoittaisivat kaiken olevan valmista lähtöä varten. Edkar huomasi sotilaan olevan ajatuksissaan, vaikka tämän tulisi olla täysin keskittynyt meneillään olevaan tehtävään.

”Mitä pohdit?” Edkar kysyi.

Sotilas säpsähti pois ajatuksistaan. Nolostumiselta hänellä kesti hetki vastata.

”Herra kenraali, pahoittelut. Ajattelin vain perhettäni, joka on Netronovalassa”, sotilas vastasi.

”Teillä ei ole mitään pahoiteltavaa. Perheen on hyvä olla mukana ajatuksissa. Siksi me täällä olemme, jotta perheemme saisivat olla turvassa”, Edkar sanoi.

”Niin, herra kenraali. Toivon vain, että näkisin vielä perheeni”, sotilas sanoi.

Sotilas painoi päänsä.

”Nyt ei ole aika toivoa”, Edkar sanoi.

Sotilas nosti katseensa takaisin kenraaliin.

”Eikö, herra kenraali?” Sotilas kysyi.

”Ei. Nyt on aika taistella. Taistelemme tiemme perheesi luokse. Kaikkien meidän perheidemme luokse”, Edkar sanoi.

”Niin, aivan, herra kenraali”, sotilas sanoi.

Edkar oli näkevinään toivon kipinän syttyvän sotilaan katseessa. Hän oli tyytyväinen tuosta kipinästä. Sitä he kaikki tarvitsisivat, jotta he selviäisivät kotiin saakka.

Upseerit saapuivat yksitellen Edkarin luokse kertomaan oman osastonsa olevan valmiina. Lopulta koko armeija oli valmis ja koitti hetki lähdölle. Edkar nousi ratsaille. Hän oli tehnyt päätöksen suunnasta, johon he lähtisivät.

”Kohti etelään. Me lähdemme kotiin”, Edkar sanoi.

Kuolleiden armeija lähti liikkeelle.

Viimeiset hetket II

Betula pubescens, osa 56

”Useammassa joukossa liikkuminen myös mahdollistaa erilaisia taktiikoita ja liikkeitä, jotka eivät ole yhdelle suurelle joukolle mahdollisia”, Solkar sanoi.

”Useampaa armeijaa vastaan, jotka ovat linnoittautuneet leireihinsä”, Edkar sanoi.

”Tiedustelijoiden raporttien mukaan nuo tiellämme olevat kolme armeijaa ovat yhteensä samaa kokoluokkaa kuin me olemme. Meillä on siis ylivoima, jos taistelemme yhtä leiriä vastaan kerrallaan”, Tom sanoi.

”Ja leirien linnoitteet ovat varsin kevyet. Pääsemme niistä kyllä läpi, jos tilanne niin vaatii. Järkevämpää on toki kiertää linnoitukset ja haastaa Suuren keisarikunnan sotilaat taisteluun avomaalla. Meillähän ei ole mitään tarvetta valloittaa linnoituksia, vaan tärkeintä on vain päästä niistä mahdollisimman nopeasti ohitse”, Solkar sanoi.

Edkar punnitsi vaihtoehtoja. Hän oli edelleen yhdessä joukossa olemisen kannalla, mutta toisaalta eivät kapteenit täysin väärässäkään olleet. Kummallakin vaihtoehdolla oli puolensa.

”Emme päätä asiaa nyt, vaan katsomme sitten tilanteen mukaan. Haluan nähdä leirit omin silmin ennen kuin teen päätöksen. Valmistautukaa siis molempiin vaihtoehtoihin”, Edkar sanoi.

Kapteenit nyökkäsivät.

Edkar meni viimeisen jäljellä olevan pöydän luokse kokoamaan papereitaan. Upseerit jäivät telttaan ja vilkuilivat toisiaan. Edkar huomasi hetken päästä, ettei kukaan ollut lähtenyt.

”Mitä vielä?” Edkar kysyi.

”Herra kenraali, mitkä ovat komentosi?” Solkar kysyi.

”Eivätkö ne ole selviä?” Edkar kysyi.

Upseerit pudistelivat päitään.

”Kootkaa leiri ja sotilaat lähtövalmiiksi. Mitä nopeammin, sen parempi. Sitten lähdemme kohti etelää”, Edkar sanoi.

”Selvä, herra kenraali”, Solkar sanoi.

Upseerit lähtivät pois teltasta.

”Kapteeni Kallas, jääkää vielä telttaan”, Edkar sanoi.

Kapteeni Kallas palasi teltan ovelta takaisin teltan keskelle.

”Herra kenraali”, Venir sanoi.

Edkar otti esiin kartan, johon oli hahmoteltu koko manner.

”Kumpaa reittiä sinä menisit kotiin?” Edkar kysyi.

Edkar osoitti sormella kaksi reittiä. Ensimmäinen meni takaisin samaa reittiä mitä he olivat tulleet. Toinen kulki vuoristojen länsipuolelta ja kiersi puolet mantereesta. Kapteeni Kallas seurasi reittejä tarkkaan.

”En osaa sanoa, herra kenraali. En osaa sanoa”, Venir vastasi.