Betula pubescens, osa 118
Kapteeni Cranfot katseli tyytyväisenä ympärilleen. Alakaupungin portti ja sen ympäristö oli siivottu vihollisista ja saatu rauhoitettua. Kaupungin valtaamisen ensimmäinen vaihe oli siis saavutettu ja sillanpääasema varmistettu. Netronovalalaisia ei saisi puskettua pois kaupungista muuten kuin kovan taistelun avulla. Siihen gyllenburhilaisten voimat tuskin riittäisivät. Ei ainakaan, jos Cranfotin ja muiden Netronovalan armeijan upseerien arviot kaupungin armeijan koosta pitivät paikkansa.
Taistelu jatkui syvemmällä alakaupungin slummien keskellä, erityisesti alakaupunkia halkovien pääkatujen varsilla, ja muureilla. Cranfot olikin jo alkanut kasata osastoa, jonka voimalla voisi hyökätä slummin läpi kohti yläkaupunkia. Hyökkäyksen aikana hän toivoi vihdoin löytävänsä kapteeni Kallaksen.
Alakaupungin slummit eivät olleet kovinkaan houkutteleva suunta hyökätä. Pääkadut olivat ainoat järkevät reitit alueen läpi, mikä tarkoitti sitä, että puolustajat voisivat tukkia ne helposti. Slummien kujia pitkin kiertäminen ei onnistuisi isoilla osastoilla kovinkaan nopeasti. Täytyisi siis vain puskea barrikadien läpi väkivoimin, jos sellaisia tulisi vastaan.
Aliupseeri tuli Cranfotin luokse.
”Haluamasi vahvuus alkaa olla koossa, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
”Hyvä. Aikaa ei nytkään ole tuhlattavaksi asti”, Tom sanoi.
”Onko jotakin, mitä voin vielä tehdä?” Aliupseeri kysyi.
”Jääkää tänne pitämään järjestystä yllä ja lähettämään saapuvia joukkoja avukseni, jos niitä ei tarvita muurilla tai muualla. Taistelu luultavasti jatkuu vielä pitkään ja apuvoimia tarvitaan”, Tom vastasi.
”Kyllä, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
Cranfot lähti johtamaan osastoa kohti slummin läpi vievää pääkatua. Katua pitkin he etenivät kohti kahakkaa, jota käytiin netronovalalaisten ja gyllenburhilaisten välillä. Lisävoimien myötä taistelu kääntyi nopeasti netronovalalaisten eduksi ja eteneminen syvemmälle alakaupunkiin jatkui.
Jonkin verran syvemmälle kaupunkiin edetessä netronovalalaisia vastaan tuli suurempi osasto gyllenburhilaisia, jotka olivat asettuneet puolustavaan muodostelmaan kadun poikki. Barrikaadia byllenburhilaiset eivät olleet ehtineet rakentaa. Muodostelman läpi olisi silti vaikeaa tunkeutua.
”Seis!” Tom komensi.
Netronovalalaisten osasto pysähtyi. Osastot jäivät tuijottamaan tosiaan.
Cranfot näki, että gyllenburhilaisten taistelumoraali oli kunnossa. Nämä eivät helpolla antaisi periksi ja lähtisi pakoon. Kapteeni päätti yrittää, miten vahvassa moraali oli.
”Netronova”, Tom sanoi.
Cranfotin vieressä olevat sotilaat vilkaisivat toisiaan ja toistivat nimen.
”Netronova”, Tom sanoi.
Jo puolet osaston sotilaista liittyi mukaan ja toisti nimen.
”Netronova!” Tom huusi.
Kaikki netronovalalaiset huusivat nimen. Cranfot näki miten gyllenburhilaiset sotilaat vilkuilivat ympärilleen epäröiden. Vielä muutama huuto lisää.
”Netronova!” Tom huusi.
”Netronova!” Sotilaat huusivat.
”Netronova!” Tom huusi.
”Netronova!” Sotilaat huusivat.
”Netronova!” Tom huusi.
”Netronova!” Sotilaat huusivat.
Sitten Cranfot oli hetken hiljaa. Hän antoi hiljaisuuden laskeutua, jotta jokainen varmasti huomasi sen.
”Hyökkäykseen!”, Tom huusi.
Netronovalalaiset hyökkäsivät eteenpäin. Gyllenburhilaisten tahto murtui.
torstai 25. kesäkuuta 2020
torstai 18. kesäkuuta 2020
Alakaupungin portti IV
Betula pubescens, osa 117
Kapteeni Kallas katsoi kulman taakse seuraavalle kujalle. Kuja näytti siltä, että sitä pitkin pääsi eteenpäin slummin läpi. Hän käski ensimmäiset miehet jatkamaan eteenpäin ja katsomaan seuraavan kulman taakse. Vaikka heillä oli kiire, niin Kallas halusi silti edetä varovaisesti askel kerrallaan. Alakaupungin slummit olivat petollinen paikka.
He olivat muutaman kerran osuneen umpikujaan, mutta onneksi uusi reitti oli löytynyt aina nopeasti. Kallaksen ja hänen sotilaidensa suuntavaisto oli kuitenkin hävinnyt sokkeloisen slummin keskellä varsin nopeasti. Niinpä heidän täytyi välillä nousta rakennusten katoille katsomaan olivatko he oikeassa suunnassa. Siitäkään huolimatta suunta ei aina osunut oikeaan.
Tähän saakka he olivat kulkeneet pahasti sivuun aiotusta suunnasta. Silti yötä vielä riitti ja oli toivoa, että he ehtisivät jollekin yläkaupungin porteista ennen aamua. Samalla Kallas saattoi vain toivoa, että muualla taistelu etenisi hyvin. Siihenkään heillä ei ollut mitään kosketusta.
Ainakin he saivat kulkea kujia pitkin suhteellisen rauhassa. Slummin asukkaita vieraat sotilaat eivät tuntuneet haittaavan. Heille tärkeintä oli, etteivät sotilaat tulleet penkomaan heidän kotejaan. Muutaman hökkelin ikkunasta heille jopa vilkutettiin.
Yksi sotilaista tuli Kallaksen vierelle.
”Täällä asuvat ihmiset taitavat elää aika kurjaa elämää”, sotilas sanoi.
”Siltä vaikuttaisi”, Venir sanoi.
”Mekään emme taida pystyä tekemään mitään, mikä parantaisi heidän olojaan”, sotilas sanoi.
”Tuskin. Sotimisesta kärsivät aina eniten ne, jotka ovat jo valmiiksi heikoimmassa asemassa”, Venir sanoi.
”Ehkä voimme yrittää tehdä jotakin taistelun jälkeen”, sotilas sanoi.
”Ehkäpä. Tule puheilleni taistelun päätyttyä, niin yritämme keksiä jotakin”, Venir sanoi.
Sotilas nyökkäsi.
”Kyllä, herra kapteeni”, sotilas sanoi.
Kapteeni Kallas halusi uskoa, että he molemmat olisivat vielä taistelun jälkeen elossa keskustellakseen asiasta.
Matka slummin läpi jatkui ja lopulta he tulit toiselle isolle kadulle, joka halkoi alakaupunkia. Katu oli vähän pienempi kuin se, jolla he olivat aikaisemmin olleet ja taistelleet gyllenburhilaisia vastaan. Tämä katu oli kuitenkin autio.
Yksi sotilaista kääntyi Kallaksen puoleen.
”Mihin suuntaamme seuraavaksi, herra kapteeni?” Sotilas kysyi.
Vaihtoehtoina oli jatkaa slummin läpi tai sitten kulkea katua pitkin. Kadun päässä melko varmasti olisi portti yläkaupunkiin ja katua pitkin he pääsisivät sinne ripeästi. Heidät saatettaisiin kuitenkin huomata tai heitä vastaan saattaisi tulla vihollisia.
”Jatketaan katua pitkin. Niin pääsemme nopeammin kohti yläkaupunkia. Edetään kuitenkin varovaisesti. Jos edessä näkyy vihollisia, siirrytään kujille piiloon”, Kallas sanoi.
Hänen ympärillään olevat sotilaat nyökkäsivät ja nousivat kujalta kadulle.
Kapteeni Kallas katsoi kulman taakse seuraavalle kujalle. Kuja näytti siltä, että sitä pitkin pääsi eteenpäin slummin läpi. Hän käski ensimmäiset miehet jatkamaan eteenpäin ja katsomaan seuraavan kulman taakse. Vaikka heillä oli kiire, niin Kallas halusi silti edetä varovaisesti askel kerrallaan. Alakaupungin slummit olivat petollinen paikka.
He olivat muutaman kerran osuneen umpikujaan, mutta onneksi uusi reitti oli löytynyt aina nopeasti. Kallaksen ja hänen sotilaidensa suuntavaisto oli kuitenkin hävinnyt sokkeloisen slummin keskellä varsin nopeasti. Niinpä heidän täytyi välillä nousta rakennusten katoille katsomaan olivatko he oikeassa suunnassa. Siitäkään huolimatta suunta ei aina osunut oikeaan.
Tähän saakka he olivat kulkeneet pahasti sivuun aiotusta suunnasta. Silti yötä vielä riitti ja oli toivoa, että he ehtisivät jollekin yläkaupungin porteista ennen aamua. Samalla Kallas saattoi vain toivoa, että muualla taistelu etenisi hyvin. Siihenkään heillä ei ollut mitään kosketusta.
Ainakin he saivat kulkea kujia pitkin suhteellisen rauhassa. Slummin asukkaita vieraat sotilaat eivät tuntuneet haittaavan. Heille tärkeintä oli, etteivät sotilaat tulleet penkomaan heidän kotejaan. Muutaman hökkelin ikkunasta heille jopa vilkutettiin.
Yksi sotilaista tuli Kallaksen vierelle.
”Täällä asuvat ihmiset taitavat elää aika kurjaa elämää”, sotilas sanoi.
”Siltä vaikuttaisi”, Venir sanoi.
”Mekään emme taida pystyä tekemään mitään, mikä parantaisi heidän olojaan”, sotilas sanoi.
”Tuskin. Sotimisesta kärsivät aina eniten ne, jotka ovat jo valmiiksi heikoimmassa asemassa”, Venir sanoi.
”Ehkä voimme yrittää tehdä jotakin taistelun jälkeen”, sotilas sanoi.
”Ehkäpä. Tule puheilleni taistelun päätyttyä, niin yritämme keksiä jotakin”, Venir sanoi.
Sotilas nyökkäsi.
”Kyllä, herra kapteeni”, sotilas sanoi.
Kapteeni Kallas halusi uskoa, että he molemmat olisivat vielä taistelun jälkeen elossa keskustellakseen asiasta.
Matka slummin läpi jatkui ja lopulta he tulit toiselle isolle kadulle, joka halkoi alakaupunkia. Katu oli vähän pienempi kuin se, jolla he olivat aikaisemmin olleet ja taistelleet gyllenburhilaisia vastaan. Tämä katu oli kuitenkin autio.
Yksi sotilaista kääntyi Kallaksen puoleen.
”Mihin suuntaamme seuraavaksi, herra kapteeni?” Sotilas kysyi.
Vaihtoehtoina oli jatkaa slummin läpi tai sitten kulkea katua pitkin. Kadun päässä melko varmasti olisi portti yläkaupunkiin ja katua pitkin he pääsisivät sinne ripeästi. Heidät saatettaisiin kuitenkin huomata tai heitä vastaan saattaisi tulla vihollisia.
”Jatketaan katua pitkin. Niin pääsemme nopeammin kohti yläkaupunkia. Edetään kuitenkin varovaisesti. Jos edessä näkyy vihollisia, siirrytään kujille piiloon”, Kallas sanoi.
Hänen ympärillään olevat sotilaat nyökkäsivät ja nousivat kujalta kadulle.
torstai 11. kesäkuuta 2020
Alakaupungin portti III
Betula pubescens, osa 116
Kapteeni Cranfot seurasi tilanteen etenemistä alakaupungin portin läheisyydessä portin luona olevan aukion laidalla. Alakaupungin talojen läpikäynti portin ympäristössä oli hidasta, mutta eteni vääjäämättä. Kaupungin sotilaita ei juurikaan löytynyt taloista. Ne gyllenburhilaiset sotilaat, jotka löytyivät alakaupungin taloista, eivät enää halunneet taistella. Pääkatuja pitkin sen sijaan virtasi koko ajan lisää sotilaita puolustamaan kaupunkia. Samaan aikaan portista virtasi koko ajan lisää netronovalalaisia, joten taistelu kävi koko ajan kiivaammaksi.
Uusista gyllenburhilaisista puolustajista Cranfot ei ollut huolissaan. Oletettavaakin oli, että kaupunkilaiset keskittäisivät voimiaan sinne, mistä he olivat murtautuneet sisään kaupunkiin. Sen sijaan hän oli huolissaan kapteeni Kallaksesta, jota hän ei ollut vieläkään löytänyt.
Kallaksen sijaan Cranfot oli viimeinkin löytänyt sotilaan, joka oli ollut mukana Kallaksen osastossa kiertämässä vuorten kautta kaupunkiin. Sotilas oli jäänyt varmistamaan porttia, kun Kallas oli kiirehtinyt jo seuraavaan paikkaan. Sotilaan mukaan Kallas oli suunnannut alakaupungin läpi kohti muuria, joka erotti alakaupungin muusta kaupungista, ja tarkoituksena oli yrittää saada jokin tuon muurin portti haltuun, jotta eteneminen syvemmälle kaupunkiin voisi jatkua helpommin. Samalla se osittain tyrehdyttäisi puolustajien virtaa alakaupunkiin.
”Näin kapteeni Kallas sanoi aikovansa tehdä?” Tom kysyi.
”Niin, herra kapteeni. Hän otti osastosta ehkä puolet matkaansa ja lähti kiireellä. Näimme muurin vuorilta ja kapteeni mietti pitkään mitä kautta meidän kannattaisi laskeutua kaupunkiin. Alakaupungin hän valitsi sillä perusteella, että täällä pääsimme huomaamattomasti ulkomuurin portille”, sotilas vastasi.
”Kallas lähti siis heti, kun portit oli saatu auki?” Tom kysyi.
”Niin, herra kapteeni”, sotilas vastasi.
”Toivottavasti hän tietää, mitä tekee”, Tom sanoi.
”Kapteeni Kallas tietää aina”, sotilas sanoi.
Cranfot toivoi sotilaan olevan oikeassa. Hänellä oli nyt vain omat epäilyksensä. Vaikka Kallas onnistuisikin valtaamaan haluamansa portin, sen pitäminen voisi olla vaikeaa ellei jopa mahdotonta ilman lisävoimia. Tosin Kallas saattoi myös laskea sen varaan, että hän saisi apuvoimia viimeistään siinä vaiheessa, kun portti oli vallattu.
”Tiedätkö mihin suuntaan Kallas lähti?” Tom kysyi.
”Suurin piirtein, herra kapteeni”, sotilas vastasi.
Sotilas osoitti suuntaan, johon uskoi kapteeni Kallaksen lähteneen.
”Kokoa osasto ja lähde hänen peräänsä. Hän tarvinnee vielä apua. Jos ei aiemmin, niin viimeistään portilla”, Tom sanoi.
”Kyllä, herra kapteeni”, sotilas sanoi.
”Minä joudun jäämään tänne johtamaan taistelua, mutta alamme varmaan kohta pikkuhiljaa edetä tästä alakaupungin läpi. Koitan kuitenkin lähettää lisää apua perääsi”, Tom sanoi.
”Kiitos, herra kapteeni”, sotilas sanoi.
Cranfot katseli, kun sotilas lähti kokoamaan osastoa kapteeni Kallaksen avuksi. Cranfot toivoi, että apu ei tulisi liian myöhään.
Kapteeni Cranfot seurasi tilanteen etenemistä alakaupungin portin läheisyydessä portin luona olevan aukion laidalla. Alakaupungin talojen läpikäynti portin ympäristössä oli hidasta, mutta eteni vääjäämättä. Kaupungin sotilaita ei juurikaan löytynyt taloista. Ne gyllenburhilaiset sotilaat, jotka löytyivät alakaupungin taloista, eivät enää halunneet taistella. Pääkatuja pitkin sen sijaan virtasi koko ajan lisää sotilaita puolustamaan kaupunkia. Samaan aikaan portista virtasi koko ajan lisää netronovalalaisia, joten taistelu kävi koko ajan kiivaammaksi.
Uusista gyllenburhilaisista puolustajista Cranfot ei ollut huolissaan. Oletettavaakin oli, että kaupunkilaiset keskittäisivät voimiaan sinne, mistä he olivat murtautuneet sisään kaupunkiin. Sen sijaan hän oli huolissaan kapteeni Kallaksesta, jota hän ei ollut vieläkään löytänyt.
Kallaksen sijaan Cranfot oli viimeinkin löytänyt sotilaan, joka oli ollut mukana Kallaksen osastossa kiertämässä vuorten kautta kaupunkiin. Sotilas oli jäänyt varmistamaan porttia, kun Kallas oli kiirehtinyt jo seuraavaan paikkaan. Sotilaan mukaan Kallas oli suunnannut alakaupungin läpi kohti muuria, joka erotti alakaupungin muusta kaupungista, ja tarkoituksena oli yrittää saada jokin tuon muurin portti haltuun, jotta eteneminen syvemmälle kaupunkiin voisi jatkua helpommin. Samalla se osittain tyrehdyttäisi puolustajien virtaa alakaupunkiin.
”Näin kapteeni Kallas sanoi aikovansa tehdä?” Tom kysyi.
”Niin, herra kapteeni. Hän otti osastosta ehkä puolet matkaansa ja lähti kiireellä. Näimme muurin vuorilta ja kapteeni mietti pitkään mitä kautta meidän kannattaisi laskeutua kaupunkiin. Alakaupungin hän valitsi sillä perusteella, että täällä pääsimme huomaamattomasti ulkomuurin portille”, sotilas vastasi.
”Kallas lähti siis heti, kun portit oli saatu auki?” Tom kysyi.
”Niin, herra kapteeni”, sotilas vastasi.
”Toivottavasti hän tietää, mitä tekee”, Tom sanoi.
”Kapteeni Kallas tietää aina”, sotilas sanoi.
Cranfot toivoi sotilaan olevan oikeassa. Hänellä oli nyt vain omat epäilyksensä. Vaikka Kallas onnistuisikin valtaamaan haluamansa portin, sen pitäminen voisi olla vaikeaa ellei jopa mahdotonta ilman lisävoimia. Tosin Kallas saattoi myös laskea sen varaan, että hän saisi apuvoimia viimeistään siinä vaiheessa, kun portti oli vallattu.
”Tiedätkö mihin suuntaan Kallas lähti?” Tom kysyi.
”Suurin piirtein, herra kapteeni”, sotilas vastasi.
Sotilas osoitti suuntaan, johon uskoi kapteeni Kallaksen lähteneen.
”Kokoa osasto ja lähde hänen peräänsä. Hän tarvinnee vielä apua. Jos ei aiemmin, niin viimeistään portilla”, Tom sanoi.
”Kyllä, herra kapteeni”, sotilas sanoi.
”Minä joudun jäämään tänne johtamaan taistelua, mutta alamme varmaan kohta pikkuhiljaa edetä tästä alakaupungin läpi. Koitan kuitenkin lähettää lisää apua perääsi”, Tom sanoi.
”Kiitos, herra kapteeni”, sotilas sanoi.
Cranfot katseli, kun sotilas lähti kokoamaan osastoa kapteeni Kallaksen avuksi. Cranfot toivoi, että apu ei tulisi liian myöhään.
torstai 4. kesäkuuta 2020
Alakaupungin portti II
Betula pubescens, osa 115
Alakaupungissa jonkin matkaa portilta kohti yläkaupunkia kapteeni Kallas torjui miekallaan gyllenburhilaisen sotilaan keihään ja tarttui sen jälkeen toisella kädellään keihään varteen. Kallaksen selän takana muut netronovalalaiset taistelivat loppumatonta gyllenburhilaisten sotilaiden virtaa vastaan. He olivat osuneet huonoon kohtaan suoraan gyllenburhilaisten reitille kohti alakaupungin porttia.
Portin aukaisemisen jälkeen Kallas oli johtanut osastonsa pois portin luota kohti alakaupungin ja yläkaupungin välistä muuria. Sinne oli päästävä mahdollisimman nopeasti varmistamaan, että he saivat valloitettua koko kaupungin, eivät vain alakaupunkia. Slummien läpi kulkiessa he joutuivat ylittämään yhden pääkaduista ja samalla he olivat törmänneet joukkoon gyllenburhilaisia sotilaita. Pian sotilaita tuli lisää, kun kohti porttia marssitettiin lisää puolustajia.
Keihäs irtosi helposti gyllenburhilaisen sotilaan käsistä ja Kallas surmasi sotilaan miekallaan. Sitten hän kääntyi, vaihtoi keihään miekkakäteensä ja heitti keihään kohti toista gyllenburhilaista. Keihään voima kaatoi sotilaan, mutta ei vielä tappanut. Kallaksen osaston sotilas viimeisteli gyllenburhilaisen.
”Herra kapteeni, niitä on liikaa. Meidän täytyy keksiä jotakin”, sotilas sanoi.
Sitten sotilas kääntyi taas kohti seuraavaa hyökkäävää gyllenburhilaista. Kallas tiesi, että hänen täytyi olla se, joka keksi jotakin. Ja nopeasti. Hänen mukanaan tulleet netronovalalaiset olivat armeijan parhaimmistoa ja erittäin hyvin varustettuja. Heitä vastassa olevat gyllenburhilaiset sen sijaan tuntuivat olevan vähemmän koulutettuja ja huonommin varustettuja sotilaita. Gyllenburhilaisilla oli nyt kuitenkin ylivoima ja paraskaan sotilas ei jaksanut taistella loputtomiin.
Kallas piti silmillä vihollisia ja yritti samalla etsiä sopivaa reittiä vetäytyä. Ainoa kulkuväylä, jota näki yhtään pidemmälle, oli pääkatu. Hökkeleiden välissä kulkevat kapeat kadut ja polut mutkittelivat sinne tänne. Siellä yksikin väärä käännös johtaisi siihen, että he olivat umpikujassa saarroksissa.
Kauempana pääkadulla näkyi uusi joukko gyllenburhilaisia sotilaita, jotka huomasivat taistelun. Heidän oli päästävä pois kadulta ja ainoa paikka oli slummit. Riski umpikujaan joutumisesta oli otettava.
Kallas hyökkäsi eteenpäin ja surmasi taas yhden gyllenburhilaisen sotilaan. Hetkeä myöhemmin hän tyrmäsi toisen maahan. Tie talojen väliin jäi auki.
”Vetäydytään”, Venir sanoi.
Kallaksen sotilaat irtautuivat kamppailuistaan mahdollisuuksien mukaan ja tulivat kapteenin luokse. Nyt gyllenburhilaiset pitäisi tyrmätä sen verran, että he pääsisivät livahtamaan näiltä karkuun.
”Käykää joku katsomassa pääseekö tuolta mihinkään. Muut jatkakaa taistelua siihen saakka, että pääsemme irtautumaan”, Venir sanoi.
Lähimpänä Kallasta ollut sotilas nyökkäsi ja sopivan tilaisuuden tullen livahti talojen väliin. Sotilas juoksi seuraavan kulman taakse katsomaan eteenpäin. Sotilas palasi pian takaisin.
”Sieltä näyttäisi pääsevän eteenpäin. Sieltä voi myös improvisoida hidasteita niille, jotka lähtevät seuraamaan meidän peräämme”, sotilas sanoi.
”Hyvää työtä, nyt mene improvisoimaan. Lähetän sinulle apua heti, kun tästä joku pääsee irti”, Venir sanoi.
Sotilas nyökkäsi ja katosi taas kulman taakse. Kallas lähetti hänen peräänsä muutaman sotilaan lisää ja lopun osaston kanssa he vetäytyivät pikkuhiljaa kohti talojen välissä olevaa kujaa. Kun viimeinenkin netronovalalainen oli päässyt pois pääkadulta, heittivät edeltä menneet ja katolle kiivenneet sotilaat palavia tynnyreitä gyllenburhilaisten niskaan. Pian kujan suu oli liekkien vallassa.
Kapteeni Kallas kokosi sotilaansa kujalle muutaman käännöksen jälkeen.
”Hyvin tehty. Nyt meidän täytyy edetä nopeasti, jotta olemme nopeampia kuin tulipalo”, Venir sanoi.
”Ainakin gyllenburhilaisilla on nyt muutakin murhetta kuin me”, yksi sotilas sanoi.
”Niin, kaikki huomio pois meistä ja piirityksestä on tässä vaiheessa hyväksi. Nyt kuitenkin kiirehditään. Yritetään päästä yläkaupungin muurille ennen aamua”, Venir sanoi.
Kallas lähti johdattamaan sotilaita sokkeloisia kujia pitkin eteenpäin.
Alakaupungissa jonkin matkaa portilta kohti yläkaupunkia kapteeni Kallas torjui miekallaan gyllenburhilaisen sotilaan keihään ja tarttui sen jälkeen toisella kädellään keihään varteen. Kallaksen selän takana muut netronovalalaiset taistelivat loppumatonta gyllenburhilaisten sotilaiden virtaa vastaan. He olivat osuneet huonoon kohtaan suoraan gyllenburhilaisten reitille kohti alakaupungin porttia.
Portin aukaisemisen jälkeen Kallas oli johtanut osastonsa pois portin luota kohti alakaupungin ja yläkaupungin välistä muuria. Sinne oli päästävä mahdollisimman nopeasti varmistamaan, että he saivat valloitettua koko kaupungin, eivät vain alakaupunkia. Slummien läpi kulkiessa he joutuivat ylittämään yhden pääkaduista ja samalla he olivat törmänneet joukkoon gyllenburhilaisia sotilaita. Pian sotilaita tuli lisää, kun kohti porttia marssitettiin lisää puolustajia.
Keihäs irtosi helposti gyllenburhilaisen sotilaan käsistä ja Kallas surmasi sotilaan miekallaan. Sitten hän kääntyi, vaihtoi keihään miekkakäteensä ja heitti keihään kohti toista gyllenburhilaista. Keihään voima kaatoi sotilaan, mutta ei vielä tappanut. Kallaksen osaston sotilas viimeisteli gyllenburhilaisen.
”Herra kapteeni, niitä on liikaa. Meidän täytyy keksiä jotakin”, sotilas sanoi.
Sitten sotilas kääntyi taas kohti seuraavaa hyökkäävää gyllenburhilaista. Kallas tiesi, että hänen täytyi olla se, joka keksi jotakin. Ja nopeasti. Hänen mukanaan tulleet netronovalalaiset olivat armeijan parhaimmistoa ja erittäin hyvin varustettuja. Heitä vastassa olevat gyllenburhilaiset sen sijaan tuntuivat olevan vähemmän koulutettuja ja huonommin varustettuja sotilaita. Gyllenburhilaisilla oli nyt kuitenkin ylivoima ja paraskaan sotilas ei jaksanut taistella loputtomiin.
Kallas piti silmillä vihollisia ja yritti samalla etsiä sopivaa reittiä vetäytyä. Ainoa kulkuväylä, jota näki yhtään pidemmälle, oli pääkatu. Hökkeleiden välissä kulkevat kapeat kadut ja polut mutkittelivat sinne tänne. Siellä yksikin väärä käännös johtaisi siihen, että he olivat umpikujassa saarroksissa.
Kauempana pääkadulla näkyi uusi joukko gyllenburhilaisia sotilaita, jotka huomasivat taistelun. Heidän oli päästävä pois kadulta ja ainoa paikka oli slummit. Riski umpikujaan joutumisesta oli otettava.
Kallas hyökkäsi eteenpäin ja surmasi taas yhden gyllenburhilaisen sotilaan. Hetkeä myöhemmin hän tyrmäsi toisen maahan. Tie talojen väliin jäi auki.
”Vetäydytään”, Venir sanoi.
Kallaksen sotilaat irtautuivat kamppailuistaan mahdollisuuksien mukaan ja tulivat kapteenin luokse. Nyt gyllenburhilaiset pitäisi tyrmätä sen verran, että he pääsisivät livahtamaan näiltä karkuun.
”Käykää joku katsomassa pääseekö tuolta mihinkään. Muut jatkakaa taistelua siihen saakka, että pääsemme irtautumaan”, Venir sanoi.
Lähimpänä Kallasta ollut sotilas nyökkäsi ja sopivan tilaisuuden tullen livahti talojen väliin. Sotilas juoksi seuraavan kulman taakse katsomaan eteenpäin. Sotilas palasi pian takaisin.
”Sieltä näyttäisi pääsevän eteenpäin. Sieltä voi myös improvisoida hidasteita niille, jotka lähtevät seuraamaan meidän peräämme”, sotilas sanoi.
”Hyvää työtä, nyt mene improvisoimaan. Lähetän sinulle apua heti, kun tästä joku pääsee irti”, Venir sanoi.
Sotilas nyökkäsi ja katosi taas kulman taakse. Kallas lähetti hänen peräänsä muutaman sotilaan lisää ja lopun osaston kanssa he vetäytyivät pikkuhiljaa kohti talojen välissä olevaa kujaa. Kun viimeinenkin netronovalalainen oli päässyt pois pääkadulta, heittivät edeltä menneet ja katolle kiivenneet sotilaat palavia tynnyreitä gyllenburhilaisten niskaan. Pian kujan suu oli liekkien vallassa.
Kapteeni Kallas kokosi sotilaansa kujalle muutaman käännöksen jälkeen.
”Hyvin tehty. Nyt meidän täytyy edetä nopeasti, jotta olemme nopeampia kuin tulipalo”, Venir sanoi.
”Ainakin gyllenburhilaisilla on nyt muutakin murhetta kuin me”, yksi sotilas sanoi.
”Niin, kaikki huomio pois meistä ja piirityksestä on tässä vaiheessa hyväksi. Nyt kuitenkin kiirehditään. Yritetään päästä yläkaupungin muurille ennen aamua”, Venir sanoi.
Kallas lähti johdattamaan sotilaita sokkeloisia kujia pitkin eteenpäin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)