torstai 30. joulukuuta 2021

Vanhan miehen askeleet V

 Betula pubescens, osa 196

Saesteorra odotti kellarihuoneessa sen aikaa, kun mies oli poissa. Hän ei kysynyt vartijoilta mitään, koska nämä eivät näyttäneet innokkailta keskustelemaan. Nämä vain pälyilivät häntä epäilevästi kuin tietäen, että hän tulisi tekemään jotakin pahaa, ja olivat hiljaa. Loputa mies tuli takaisin huoneeseen.

”Mestari on valmis ottamaan sinut vastaan”, mies sanoi.

Mies viittoi Saesteorran seuraamaan itseään oven toiselle puolelle.

”Olen otettu, että hänellä on minulle heti aikaa”, Jeanne sanoi.

”Mestari haluaa hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä. Se on hänen tapansa hoitaa asioita. Jos jonkin asian voi tehdä heti, hän ei jätä sitä roikkumaan”, mies sanoi.

Saesteorralla tuli kylmäävä tunne. Hänelle tuli pahoja epäilyksiä siitä, mitä asian hoitaminen pois päiväjärjestyksessä voisi hänen tapauksessaan tarkoittaa.

Oven takana odotti toinen huone, jossa oli lisää vartioita. Sitten seuraava huone, joka oli suuri maanalainen sali. Ovi saliin avautui salia kiertävälle korokkeelle. Sen seinät oli koristeltu yksinkertaisesti kankailla ja sivustalla oli takka, joka lämmitti tilaa. Takassa roihusi tuli.

Salissa oli enemmän väkeä kuin Saesteorra oli odottanut siellä olevan. Vartijoiden lisäksi siellä oli upseerien näköisiä sotilaita, oletettavasti virkamiehiä, kirjureita sekä seuraneitoja. Osa katsoi Saesteorraa kiinnostuneena, osa pelokkaana ja osa ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota.

Mies laskeutui muutamat askelmat alas salin pohjalle ja jatkoi salin poikki. Saesteorra seurasi tämän perässä ja yritti olla välittämättä katseista, jotka häntä seurasivat. Parhaiten se onnistui kääntämällä katseen salin kiviseen lattiaan ja tutkia sen laattojen saumoja. Saesteorra nosti katseensa vasta, kun mies pysähtyi hänen edessään.

Saesteorra katsoi tukevarakenteisessa tuolissa istuvaa Burhleota. Vanha mies keskusteli toisen vanhahkon miehen kanssa, joka ulkonäkönsä ja vaatetuksensa perusteella vaikutti virkamieheltä. Burhleo ei näyttänyt enää ryysyläiseltä kuten aikaisemmin, vaan syrjäisen kaupungin pikkuruhtinaalta. Vanhan miehen olemus sopi alakaupungin johtajan imagoon. Lopulta Burhleo lopetti keskustelunsa, viittoi virkamiehen poistumaan ja kiinnitti huomionsa heihin.

Mies astui askeleen eteenpäin kohti Burhleota ja polvistui.

”Mestari, olen toiminut niin kuin minulta pyysit. Tässä on eteläisten aliupseeri, jonka pyysit noutamaan luoksesi”, mies sanoi.

Burhleo nousi seisomaan ja käden liikkeellään johdatti miehen nousemaan takaisin seisaalleen. Vanha mies hymyili miehelle.

”Kiitos, olet toiminut hyvin”, Martin sanoi.

Sitten Burhleo käänsi huomionsa Saesteorraan.

”Toivottavasti sinulle ei ollut liiaksi vaivaa jättää toimesi ja tulla tapaamaan minua”, Martin sanoi.

Saesteorra teki pienen kumarruksen kunnioittaakseen Burhleota ennen kuin puhui tälle.

”Kiitos, että pystyit ottamaan minut vastaan, arvon alakaupungin valtias. Kutsusi ei aiheuttanut minulle vaivaa, mutta oli yllättynyt, että halusivat tavata minut”, Jeanne sanoi.

”Mutta sekö ei ollut yllättävää, että tiesin sinun olevan alakaupungissa?” Martin kysyi.

Saesteorra ei tiennyt miten kysymykseen olisi parasta reagoida, joten hän jätti vastaamatta. Burhleo odotti vastausta Saesteorralle tuskallisen pitkään, mutta lopulta tämä vain hymähti ja jatkoi.

”Jos et halua vastata siihen kysymykseen, niin haluatko vastata siihen kysymykseen, että mitä teit alakaupungissa?” Martin kysyi.

Saesteorra ei tiennyt miten olisi vastannut tähänkään kysymykseen. Samalla hän kuitenkin tiesi, että tähän kysymykseen hänen olisi keksittävä jokin vastaus, joka tyydyttäisi vanhaa miestä.


torstai 23. joulukuuta 2021

Vanhan miehen askeleet IV

 Betula pubescens, osa 195

Saesteorra kietoi huivin silmiensä eteen. Hän olisi nyt täysin miehen armoilla. Toisaalta hän ajatteli, että jos tämä haluaisi tehdä hänelle jotakin pahaa, niin olisi jo tapahtunut. Siltikään Saesteorra ei osannut olla valmistautumatta mahdollisesti tulevaan iskuun.

”Sanoisin, että rentoudu, mutta ymmärrän hyvin sitä, että se voi olla tässä tilanteessa hankalaa”, mies sanoi.

”Niin, silmien sitominen tällaisessa tilanteessa ei varsinaisesti auta rentoutumaan”, Jeanne sanoi.

Mies hymähti.

”Edessämme oleva reittimme ei ole helpoin mahdollinen, joten sopiihan, että johdatan sinua eteenpäin kädestä pitäen?” Mies kysyi.

Saesteorra nyökkäsi.

”Se sopii”, Jeanne vastasi.

Saesteorra nosti käsiään hieman ja mies otti varovaisesti Saesteorraa kädestä kiinni.

”En odottanut, että kysyisit lupaa”, Jeanne sanoi.

”Minusta se on reilua, kun kerta sinun täytyy peittää silmäsi meidän vaatimuksestamme”, mies sanoi.

Mies lähti johdattamaan Saesteorraa eteenpäin. He kulkivat kujaa pitkin eteenpäin, kääntyivät toiselle kujalle, sitten uudelleen ja vielä ainakin kerran. Suunta alkoi nopeasti hämärtyä Saesteorran mielessä.

”Seuraavaksi menemme sisään taloon”, mies sanoi.

Saesteorra kuuli oven aukeavan ja mies johdatti hänet sitä kohti.

”Varo portaita”, mies sanoi.

Saesteorra tunnusteli jalallaan portaat yksitellen. Talon sisällä lattia narisi heidän jalkojen alla.

”Sitten menemme takaisin ulos”, mies sanoi.

Saesteorra hymyili huvittuneena.

”Burhleo on todella varovainen”, Jeanne sanoi.

”Onhan tämä hieman huvittavaa joka kerta, mutta toisaalta hän ottaa hyvin vähän ketään edes vastaan. Olet harvojen ja valikoitujen joukossa, että pääset kulkemaan tätä reittiä”, mies sanoi.

Saesteorra nyökkäsi. Hän oli yllättynyt tiedosta, että hän kuului harvaan joukkoon, joka pääsi Burhleon puheille. Hän ei ollut varma oliko se hyvä vai huono asia.

He etenivät taas lyhyen matkan kujaa pitkin ja sitten toiseen rakennukseen sisään. Siellä he nousivat toiseen kerrokseen, jossa kulkivat pitkän käytävän toiseen päähän ja sitten taas portaat alas. Sitten taas ulos, vähän matkaa kujaa ja taas uuteen rakennukseen sisään. Saesteorralla ei ollut mitään käsitystä, missä hän oli tai mikä suunta oli mihinkin. Se oli varmasti tarkoituskin.

Lopulta he laskeutuivat portaat alas kellariin, missä ilma oli kosteampaa ja viileämpää. Kellarissa he pysähtyivät tasanteelle.

”Nyt voit ottaa huivin pois”, mies sanoi.

Saesteorra nyökkäsi ja otti huivin pois silmiltään. Kellari oli hämärä. Valona oli vain kauempana oleva lyhty, jonka valo ei ollut kovinkaan kirkas. Vähän matkan päässä seisoi kaksi vartijaa.

”Odottakaa tässä, olkaa hyvä. Käyn varmistamassa, onko mestari valmis ottamaan teidät vastaan”, mies sanoi.


torstai 16. joulukuuta 2021

Vanhan miehen askeleet III

 Betula pubescens, osa 194

Saesteorra totesi, ettei pyristely auttaisi. Hän lähti miehen mukaan vastustelematta. Hetkeä myöhemmin hän huomasi, että pakoyrityskin olisi todennäköisesti päättynyt lyhyeen, sillä heidän peräänsä lähti seuraamaan useita muita Burhleon alaisia.

”Etkö uskonut, että pärjäisit minulle yksin?” Jeanne kysyi.

”Uskoin, mutta mestari haluaa tehdä asiat varman päälle”, mies vastasi.

”Siitä syystä hän varmaan haluaa sitten tavata minutkin”, Jeanne sanoi.

”Mahdollisesti. Mestarilla on monenlaisia suunnitelmia”, mies sanoi.

Saesteorra seurasi parhaansa mukaan, kun mies kulki tottuneesti pitkin alakaupungin kujia. Paikat olivat selvästi tälle tuttuja. Mies myös näytti täsmälleen siltä, miltä alakaupungin asukkaan olettaisi näyttävän. Hieman liiankin täsmällisesti.

”Sinäkään et ole täältä”, Jeanne sanoi.

”Olen syntynyt ja asunut koko elämäni Gyllenburhissa, joten olette erehtyneet”, mies sanoi.

”Ehkä niin, mutta ette ole asuneet täällä alakaupungissa siitä ajasta kuin osan”, Jeanne sanoi.

Mies pysähtyi ja katsoi Saesteorraa.

”Olette tarkkanäköisempi kuin oletin”, mies sanoi.

Mies kääntyi taas jatkamaan matkaa, mutta nyt hieman hitaammin, jotta Saesteorra pysyi paremmin hänen matkassaan.

”Olen syntynyt yläkaupungissa”, mies sanoi.

”Mikä ajoi sinut tänne?” Jeanne kysyi.

”Sama asia, joka ajoi mestarin”, mies vastasi.

Saesteorra katsoi edessään kävelevän miehen niskaa. Tämä ei vaikuttanut niin vanhalta, että olisi voinut osallistua vallanvaihdon pyörteisiin. Mies näytti aistivan Saesteorran ajatukset.

”Olin silloin vasta pieni poika”, mies sanoi.

”Mitä tapahtui?” Jeanne kysyi.

Mies piti pienen tauon ennen vastaamista.

”Isäni oli yksi mestarin palvelijoista. Luultavasti yksi uskollisimmista palvelijoista. Myös yksi harvoista, jotka seurasivat häntä hamaan loppuun saakka ja siitä eteenpäin”, mies vastasi.

”Ja sinä seurasit isäsi mukana?” Jeanne kysyi.

”Ei minulla ollut muutakaan mahdollisuutta. Jos olisin jäänyt yläkaupunkiin, minut olisi teurastettu muiden mestarin palvelijoiden kanssa”, mies vastasi.

Mies kääntyi kujan kulman taakse ja Saesteorra seurasi. Vähän kulman jälkeen mies pysähtyi ja kääntyi kohti Saesteorraa.

”Nyt meidän täytyy lopettaa puheet ja minun täytyy pyytää sinua laittamaan tämän silmiesi eteen”, mies sanoi.

Mies ojensi Saesteorralle huivin. Saesteorra katsoi huivia ja otti sen käteensä.

”Burhleo on hyvin varovainen”, Jeanne sanoi.

”Siksi mestari on vielä elossa”, mies sanoi.


torstai 9. joulukuuta 2021

Vanhan miehen askeleet II

 Betula pubescens, osa 193

Saesteorra istui kujalle työntyvien talojen laajennusten välisessä pimeässä nurkassa ja yritti pohtia, mikä olisi paras strategia päästä Burhleon syvemmälle jäljille. Vanha mies kulki harvoin kaduilla ja silloinkin tämä oli niin tiukasti vartioidensa ympäröimänä, että edes Burhleon näkeminen oli vaikeaa. Puheen kuulemisesta ei kannattanut edes uneksia. Hänen täytyi jotenkin päästä lähemmäksi.

Myöskään soluttautuminen lähemmäksi Burhleon lähipiiriä tuskin onnistuisi. Jos tämä oli yhtä varovainen kuin mitä Saesteorra oletti, ei lähipiiriin päästetty ketään uutta henkilöä. Muutenkin hänen kasvoillaan oli vaikea soluttautua Burhleon joukkoihin, sillä vanha mies varmasti tunnistaisi hänet. Epäkuollutta olemustakaan ei pystyisi kovinkaan kauaa piilottelemaan.

Saesteorra huokaisi. Hänen tehtävänsä tuntui hetki hetkeltä vaikeammalta. Hän käänsi katseensa ensin maahan, mutta totesi sitten, ettei paikallaan istuminen auttaisi ainakaan. Niinpä hän päätti lähteä liikkeelle.

Nopean ympäristön tarkistamisen jälkeen Saesteorra nousi ylös ja lähti hitaasti kävelemään pitkin kujaa. Kävellessään hän tarkisti, että hänen huivinsa peitti kasvot kokonaan. Vain silmien oli tarpeellista näkyä.

Saesteorra huomasi toisen talon varjoissa istuvan miehen, mutta ei kiinnittänyt tähän sen enempää huomiota. Tuijottaminen herätti ihmisten huomion, jota Saesteorro halusi välttää. Mies oli kuitenkin jo huomannut Saesteorran.

”Mihin olet menossa?” Mies kysyi.

Saesteorra pysähtyi ja katsoi miestä. Hän oli keksinyt itselleen valmiiksi tarinan, jonka kertoa, jos joku kysyisi kuka hän on.

”Kotiin”, Jeanne vastasi.

Varjoissa istuva mies hymähti vastaukselle.

”Kotiisi on aika pitkä matka”, mies sanoi.

”Ei, se on vain muutaman korttelin päässä”, Jeanne vastasi.

Mies naurahti ja nousi ylös. Saesteorra tiesi, että hänen pitäisi juosta nyt. Mutta jostain syytä hän jäi paikoilleen ja odotti miehen astuvan luokseen.

”Anteeksi, mutta taidat valehdella”, mies sanoi.

”Olette erehtyneet”, Jeanne sanoi.

Mies pudisti päätään.

”Pahoin pelkään, että en ole erehtynyt”, mies sanoi.

Saesteorra ei halunnut jatkaa keskustelua miehen kanssa vaan kääntyi poispäin miehestä jatkaakseen matkaa. Mies oli kuitenkin nopeampi ja tarttui Saesteorraa kädestä ja veti tämän luokseen.

”Voimme tehdä tämän joko helposti tai vaikeasti”, mies sanoi.

”Mitä haluat minusta?” Jeanne kysyi.

”En mitään, mutta mestari Burhleo haluaa, että tulet vierailemaan hänen luonaan”, mies vastasi.


torstai 2. joulukuuta 2021

Vanhan miehen askeleet

 Betula pubescens, osa 192

Päälinnasta katsottuna miltei Gyllenburhin vastakkaisella laidalla yläkaupungin muurin toisella puolella levittäytyi alakaupunki. Suuriin kortteleihin kiinni toisiinsa rakennettujen monikerroksia ja sikin sokin laajennettuja rakennuksia erottivat toisistaan vain harvat leveämmät pääkadut ja kortteleja kiertävät kujat. Paikoin kujien varsien talojen seinät miltei koskettivat toisiaan ja kujalla mahtui kulkemaan vain yksi ihminen kerrallaan. Toisessa kerroksessa kujien yli kulkevat sillat olivat myös yleisiä.

Alakaupungin kujilla haisi ja niillä kulkevat ihmiset olivat likaisia ja pukeutuneet rikkinäisiin vaatteisiin. Alakaupungissa asuivat koko kaupungin köyhimmät ihmiset. Vaikka heidänkin keskuudessaan oli suuria eroja, oli ero alakaupungin asukkaiden ja keskikaupungin asukkaiden välinen ero räikeän selvä. Ja siirtyminen parempaan kaupunginosaan ja parempaan elämään oli käytännössä mahdotonta.

Savupatsaat nousivat lukuisista savupiipuista pitkin alakaupunkia ja tekivät ilmasta kitkerää. Osa asukkaista oli töissä kaivoksilla, joten sivunkatkuinenkin ilma tuntui heistä raikkaalta. Toiset taas eivät tienneet paremman olemassaolosta. Sitten alakaupungissa oli muutamia, jotka eivät hengittäneet ilmaa samaan tapaan kuin muut. Elävät kuolleet olivat saapuneet kaupunkiin viimeaikaisten tapahtumien myötä ja niin myös alakaupunkiin.

Saesteorra veti huiviaan enemmän kasvojensa suojaksi. Kapea kuja oli jo pimeä, mutta hän halusi varmistaa, ettei kukaan tunnistaisi häntä. Tai huomaisi, ettei hän ollut enää elävien kirjoissa. Jälkimmäinen oli suurempi huoli, koska asian paljastuttua jokainen tiesi millä asioilla hän oli hiippailemassa alakaupungissa. Hän oli netronovalalainen vakooja ja koko alakaupungissa oli vain yksi henkilö, jota kannatti vakoilla.

Vanha mies ei kuitenkaan paljastanut salaisuuksiaan helposti. Saesteorra oli varjostanut tärkeimmäksi tunnistamiaan Burhleon alaisia ja sotilaita jo päivien ajan, mutta ei ollut saanut selville juuri mitään. Lähinnä viitteitä Burhleon päivittäisistä rutiineista. Jo näistä viitteistä sai selville, että Burhleo oli hyvin varovainen henkilö. Menneiden aikojen tapahtumat olivat jättäneet syvät opetukset vanhaan mieheen.

Aikaisemmin Saesteorra oli myös palkannut omien sotilaidensa välityksellä alakaupunkilaisia vakoilemaan Burhleota. Nopeasti oli paljastunut, että nämä antoivat vääriä tietoja ja mahdollisesti tieto vakoilusta kulkeutui suoraan Burhleon korviin. Alakaupunkilaiset tuntuivat olevan hyvin lojaaleja johtajalleen. Saesteorra ei tätä ihmetellyt. Burhleo oli lähimpänä mahdollisuutta parempaan elämään, mitä suurimmalla osalla alakaupunkilaisilla tulisi olemaan koko elämänsä aikana. Ja elämä alakaupungissa oli kurjaa.

Niinpä Saesteorran oli mentävä alakaupunkiin itse näkemään ja kuulemaan. Hänen lisäksi kujilla kulki muutama muu naamioitunut netronovalalainen sotilas keräämässä yleistietoa alakaupungin tapahtumista. Yleistietojen kartoittaminen oli kuitenkin eri asia kuin yrittää päästä alakaupunkia johtavan Burhleon asioihin kiinni.

”Mihin minä suostuinkaan, kun otin tämän tehtävän”, Jeanne sanoi.

Tajutessaan puhuneensa ääneen Saesteorra vilkuili ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan kuullut. Ainakaan kukaan ei näyttänyt siltä, että olisi kiinnittänyt häneen sen enempää huomiota kuin aiemminkaan. Hän ei ollut alakaupungin kujilla ainoa, joka mutisi itsekseen. Alakaupunkiin päätyivät useimmat niistä gyllenburhilaisista, jotka eivät olleet täysissä hengen tai ruumiin voimissa. Saesteorra oli törmännyt useisiin äänekkäisiin saarnaajiin, jotka puhuivat maailman lopusta ja taivaalta saapuvasta messiaasta. Hänestä oli kipeää katsoa näitä turhaan pelastusta odottavia ihmisiä, sillä hän teki samoin myös itse.

”Miten ikinä olenkaan päätynyt tänne?” Jeanne sanoi.

Saesteorra miettiä kaikkia niitä tapahtumia, joiden myötä hän oli päätynyt kotitilaltaan eläinten keskeltä osaksi armeijaa ja sitten vakoojaksi. Sattuman korttien täytyi olla sekaisin. Ei tallaista tapahtunut ihmisille. Hänelle niin oli kuitenkin käynyt.


torstai 25. marraskuuta 2021

Valloitettu kaupunki XIII

 Betula pubescens, osa 191

”Kuulostaa ikävältä, mutta emme voi lopettaa kuolleestamanausta. Tarvitsemme lisää joukkoja, jos haluamme, että meillä on mitään toivoa Suuren keisarikunnan armeijaa vastaan”, Edkar sanoi.

”Tiedämme, herra kenraali”, Solkar sanoi.

”Mitä sitten ehdotatte?” Edkar kysyi.

Siihen kapteeneilla ei ollut antaa kenraalille vastausta.

”No?” Edkar kysyi.

”Koska emme voi lopettaakaan kuolleestamanausta, meidän täytyy vain pitää asia paremmin salassa”, Venir vastasi.

”Sen mukaan, mitä minä tiedän, asia on jo pidetty salassa”, Edkar sanoi.

”Mutta selvästikään ei riittävän. Muutenhan tieto siitä ei leviäisi kaupungilla”, Venir sanoi.

Kenraali hymähti tyytymättömänä.

”Ehkä olisi hyvä, jos joku selvittäisi asiaa. Voihan olla vain jokin yksittäinen asia, joka on jätetty huomiotta ja tieto vuotaa sen vuoksi”, Solkar sanoi.

”Kenellä meistä on aikaa selvittää asiaa?” Edkar kysyi.

”Ei varmaan kenelläkään, mutta joku aliupseereista voisi varmasti hoitaa asian”, Solkar vastasi.

Kenraali huokaisi ja pudisti päätään.

”En pidä tästä, en ollenkaan”, Edkar sanoi.

”Emme mekään sen enempää. Taaskaan meillä ei vain taida olla vaihtoehtoja”, Venir sanoi.

”Siitä juuri en pidä. Asiat eivät ole meidän hallussamme”, Edkar sanoi.

”Luulen, etteivät ne ole olleet sen jälkeen, kun lähdimme Netronovalasta”, Venir sanoi.

Kenraali nousi ylös lähteäkseen.

”Meidän ei olisi pitänyt koskaan lähteä. Hoitakaa tämä asia loppuun. Etsikää pätevä ja luotettava aliupseeri, jolla on aikaa tähän tehtävään välittömästi. En halua, että tieto leviää enää enempää”, Edkar sanoi.

Kenraali käveli ulos huoneesta ja jätti kapteenit kahden. He istuivat hetken hiljaa miettien, mitä voisivat sanoa seuraavaksi.

”Voi olla vaikeaa löytää ketään, jolla on aikaa”, Solkar sanoi.

”Luulen, ettei kenraali tarkoittanut sitä kirjaimellisesti”, Venir sanoi.

”Ei varmaakaan”, Solkar sanoi.

”Pätevin ja luotettavin aliupseeri on jo hoitamassa hänelle annettua erityistehtävää, mutta emmeköhän me löydä jonkun muun”, Venir sanoi.


tiistai 23. marraskuuta 2021

700.

Yksi määrällinen rajapyykki tuli jälleen vastaan tässä blogissa, sillä tämä kirjoitus on 700. täällä julkaistu teksti. Edellinen sadan raja meni rikki viime vuoden tammikuussa. Siitä voikin miettiä, että maailma on muuttunut vajaassa kahdessa vuodessa melko paljon. Nyt en kuitenkaan pohdi sitä, vaan enemmän sitä, miten on vaikeaa löytää arjen keskeltä aikaa kirjoittamiselle.

On siis vaikeaa löytää aikaa kirjoittamiselle. Tähän liittyy erityisesti se, että aloitin tämän vuoden syksynä uudet opinnot. Siihenkin liittyen on koko syksyn ajan ollut tarkoitus kirjoittaa tekstiä blogiin, jossa kerron uusien opintojen alkamisesta ja uuteen kaupunkiin sopeutumisesta. Jotenkin on kuitenkin ollut hyvin vaikeaa löytää aikaa sen kirjoittamiseen.

Kantikaskulmainen 700 numero keltaisella värillä

 

Opintojen lisäksi teen osa-aikaisesti töitä, koska minulla ei ole enää opintotukikuukausia jäljellä. Sen lisäksi pitää tietysti pyörittää muuten arkea sekä pitää omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista huolta. Niinpä onkin ollut aika vaikeaan löytää aikaa millekään ylimääräiselle, tai prioriteettilistalla yhtään alkupäätä alempana olevalle, asialle. Edes lyhyelle tai yksinkertaiselle blogikirjoitukselle.

Tosin ehkä tuon opiskelujen aloituksen kohdalla olen halunnut kirjoittaa asiasta pidemmin yhdellä kertaa, joten se siitä lyhyestä ja yksinkertaisesta tekstistä. Ehkä sen kohdalla olisi ollut järkevämpää kirjoittaa useampi hieman eri aiheista oleva teksti ja julkaista niitä pitkin syksyä. Ehkä yritän sitä seuraavaksi. Syksy on tosin kääntynyt jo talven puolelle, ainakin täällä pohjoisen suunnassa, missä nykyään asun. Ehkä sitten joululomalla…

Tällaisella yksinkertaisella tekstillä siis juhlistan 700. blogitekstiä. Tämän vuoden elokuussa tuli myös 10 vuotta täyteen tätä blogia, joten sekin on hyvä mainita, vaikka tekstiä aiheesta ei tullut kirjoitettua.

torstai 18. marraskuuta 2021

Valloitettu kaupunki XII

 Betula pubescens, osa 190

Kenraali johdatti kapteenit ulos salista.

”Täällä pitäisi olla jokin pienempi huone, jossa voimme puhua rauhassa. Mistä ikinä haluattekin puhua”, Edkar sanoi.

”Haluamme puhua juuri tuosta, mitä olit tekemässä”, Solkar sanoi.

Kallas nosti kätensä, jotta Suomas ei enää jatkaisi.

”Puhutaan kohta. Täällä on liikaa kuulevia korvia”, Venir sanoi.

Kolmikko katseli ympärilleen. Käytävä oli autio lukuun ottamatta muutamia kenraalin henkivartioita ja kauempana netronovalalaisia sotilaita.

”Täällä on aika vähän ketään kuulemassa”, Edkar sanoi.

”Haluan vain olla varovainen. Sille näyttää olevan tarvetta”, Venir sanoi.

”Hyvä on”, Edkar sanoi.

Kenraali johdatti heidät käytävää eteenpäin ovelle, joka johti pieneen huoneeseen. Huone oli ikkunaton, mutta he ottivat sinne valoksi käytävällä olleen lyhdyn.

”Onko tämä sopiva?” Edkar kysyi.

”Varmasti, herra kenraali”, Solkar vastasi.

Huoneen perällä oli pieni pöytä, jonka ääreen he istuivat. Kenraali toiselle puolelle ja kapteenit toiselle puolelle. Pöytä oli pyöreä ja valmistettu puusta. Parhaat päivät oli jo nähty, mutta pöytä näytti edelleen tukevalta.

Kenraali katsoi kapteeneja, jotka eivät näyttäneet haluavan aloittaa.

”Puhukaa siis”, Edkar sanoi.

Kapteenit vilkaisivat nopeasti toisiaan. Lopulta Suomas aloitti.

”Kaupunkilaisten joukossa liikkuu erilaisia tarinoita”, Solkar sanoi.

Kenraali odotti, että Suomas jatkaisi, mutta jatko jäi jonnekin.

”Millaisia tarinoita?” Edkar kysyi.

”Kauhutarinoita”, Solkar vastasi.

”Mitä se meitä liikuttaa, jos kaupunkilaiset haluavat pelotella toisiaan?” Edkar kysyi.

”Tarinat eivät ole mitä tahansa kauhutarinoita. Ne kaikki kertovat kuolleestamanauksesta. Tieto siitä, mitä sinä teet täällä Tammen seuraajien kanssa, leviää pitkin kaupunkia. Vielä se on huhupuhetta, mutta kun uusia tarinoita koko ajan ilmestyy, niin kohta niihin uskotaan”, Venir sanoi.

”Antaa heidän uskoa”, Edkar sanoi.

”En sitten, kun Burhleo toteaa tarinoiden kaupungissa aiheuttaman pelon vuoksi, että on sittenkin parempi liittoutua niiden voimien kanssa, jotka haluavat meidät pois täältä? Mitä teemme sitten, kun Burhleo avaa porttinsa Suuren keisarikunnan armeijalle ja kuljettaa tunneleitä pitkin selustaamme?” Venir kysyi.

Kenraali ei halunnut vastata.

”Meille käy yhtä huonosti kuin niille joukoille, jotka puolustivat kaupunkia meiltä”, Solkar sanoi.

”Luultavasti vielä huonommin”, Venir sanoi.


torstai 11. marraskuuta 2021

Valloitettu kaupunki XI

 Betula pubescens, osa 189

Kallas ja Suomas ratsastivat Gyllenburhin yläkaupungin halki päälinnalle. Kaupunkilaiset väistivät kauaksi kadun laitaan saakka nähdessään hevoset, joiden nahan repaleet heiluivat liikkeen mukana ja luut paistoivat nahassa olevista reistä. Kallas ei välittänyt kaupunkilaisten reaktioista. Nämä saisivat nyt tottua kuolleiden läsnäoloon. Hevoset tuskin näyttivät yhtään sen pahemmilta kuin miltä he itsekään näyttivät.

Linnanpihalla heitä vastassa oli kenraali Netronovan lemmikki Nalle. Netronovalalaisetkin sotilaat pysyivät etäällä epäkuolleesta karhusta, mutta gyllenburhilaiset kiersivät sen huomiota herättävän kaukaa. Suuri karhu oli pelottava, vaikka olikin kuollut. Elävänä kuolleena ehkä vielä pelottavampi.

”Hei, Nalle, onko kenraali täällä?” Venir kysyi.

Nalle nyökkäili samalla murahdellen ja osoitti sitten kuonollaan kohti linnan pääovia ja sen luona olevia vartioita.

”Kiitos, Nalle”, Venir sanoi.

Nalle murahti ja istuutui linnanpihan kivetykselle.

Pääovelta kapteenit opastettiin linnan sisällä saliin, jossa kenraali oli Tammen seuraajien kanssa valmistelemassa seuraavaa kuolleestamanausta. Tammen seuraajat pysäyttivät työnsä, kun Kallas ja Suomas astuivat sisään. Kenraali Netronova oli yllättynyt kapteenien vierailusta ja käveli heitä vastaan.

”Herra kenraali”, Venir sanoi.

”Mitä tämä on?” Edkar kysyi.

”Haluamme keskustella kanssasi”, Venir vastasi.

”Mistä?” Edkar kysyi.

”Tästä”, Venir vastasi.

Kallas osoitti kenraalin takana olevaa manausympyrää ja sen luona olevia Tammen seuraajia. Kenraali vilkaisi nopeasti taakseen. Kääntäessään päänsä takaisin hänen katseensa oli muuttunut selvästi tyytymättömäksi.

”Teidän ei tarvitse huolehtia tästä. Voitte keskittyä kaupungin pitämiseen hallussa ja tulevaan taisteluun valmistautumiseen”, Edkar sanoi.

”Pahoittelen, herra kapteeni, mutta siitä on tullut meidänkin huolehdittavaa”, Solkar sanoi.

Kenraali katsoi molempia kapteeneja vuorotellen.

”Mitä tarkoitatte?” Edkar kysyi.

”Meidän täytyy puhua”, Venir sanoi.

”Nytkö?” Edkar kysyi.

”Nyt on parempi kuin myöhemmin. Tämä on asia, johon meidän on reagoitava välittömästi”, Venir sanoi.

Kenraali vilkaisi taas takanaan oleviin Tammen seuraajiin.

”Odottakaa hetki”, Edkar sanoi.

Kenraali meni Tammen seuraajien luokse ja määräsi nämä valmistelemaan jo seuraavaa manausta. Jo valmisteltu manaus suoritettaisiin heti, kun hän palaisi. Sitten kenraali palasi kapteenien luokse.

”Kertokaa siis”, Edkar sanoi.

Kallas vilkaisi Tammen seuraajiin päin.

”Voimmeko siirtyä jonnekin rauhallisempaan tilaan?” Venir kysyi.

”Hyvä on”, Edkar sanoi.


torstai 4. marraskuuta 2021

Valloitettu kaupunki X

 Betula pubescens, osa 188

Suomas yritti pysyä Kallaksen perässä. Seuraavana päivänä Suomaksen pidettyä kokouksen yläkaupunkilaisten he olivat pitäneet oman kokouksensa kaupungin hallinnasta. Kokouksensa aikana he olivat keskustelleet kuolleestamanauksesta, johon liittyvät tarinat kulkivat kaupungissa. Kun kapteenit olivat kyselleet aliupseereilta asiasta, moni oli tajunnut, että oli kuullut sotilaiden kertovan tarinoista, joita kuulivat kaupunkilaisilta. Kaupunkilaiset eivät tienneet, mistä todellisuudessa oli kyse, mutta nopeasti leviävät kauhutarinat lisäsivät pelkoa ja epäluuloisuutta netronovalalaisia kohtaan. Kallas halusi päästä keskustelemaan asiasta kenraalin kanssa välittömästi, joten hän oli lähtenyt marssimaan kohti kenraalin telttaa. Muut asiat saivat odottaa.

”Tiedän, että asiasta pitää keskustella kenraalin kanssa, mutta ehkä meidän pitäisi ensin miettiä kahden kesken, miten asian voisi hoitaa parhaalla tavalla”, Solkar sanoi.

”Siinä vaiheessa voi olla jo liian myöhäistä. Gyllenburhilaiset käyvät asian vuoksi päiväpäivältä rauhattomammiksi ja aivan syystä. Tarinat, joita olemme kuulleet ovat todellisia kauhutarinoita. Emmekä varmasti ole kuulleet kaikkea, mitä kaupunkilaisten joukossa kiertää. En halua odottaa sitä, että Burhleo päättää kääntyä meitä vastaan, koska näkee sen vähemmän pahana vaihtoehtona”, Venir sanoi.

”Ei tietenkään kannata odottaa sitä, mutta voimmeko edes vähän puhua lisää ja vasta sitten mennä kenraalin puheille”, Solkar sanoi.

Kallas pysähtyi ja huokaisi.

”Hyvä on”, Venir sanoi.

”Kiitos”, Solkar sanoi.

”Mistä siis haluat puhua?” Venir kysyi.

Suomas oli vastaamassa jotakin, mutta jäikin sitten vielä miettimään.

”Miten tämä asia pitäisi mielestäsi hoitaa?” Solkar kysyi.

”Meidän pitäisi mennä puhumaan kenraalin kanssa ja kysyä mitä hän oikein on puuhannut Tammen seuraajien kanssa”, Venir vastasi.

Suomas vilkaisi heidän ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan ollut kuulolla.

”Tiedämme hyvin, mitä he tekevät. He kuolleestamanaavat lisää sotilaita joukkoihimme”, Solkar sanoi.

”Mutta haluan tietää, miten tieto siitä on levinnyt kaupunkilaisten pariin. Heidän pitäisi ymmärtää, ettei sellaista voi tehdä julkisesti”, Venir sanoi.

”Mutta…”, Solkar sanoi.

Suomas yritti keksiä vielä jotakin sanottavaa, mutta ei keksinyt.

”Onko sinulla parempia ideoita, miten tätä asiaa voisi hoitaa?” Venir kysyi.

Vastaukseksi Suomas vain pudisti päätään. Hän toivoi, että hänellä olisi jokin idea.

He jatkoivat matkaa kenraalin teltalle. Kenraali ei kuitenkaan ollut siellä. Telttaa vartioivat henkivartijat opastivat kapteeneja etsimään kenraalia kaupungin päälinnasta, jonne tämä oli lähtenyt Tammen seuraajien kanssa.

”Siellä on paljon manattavaa. Edelleen”, Solkar sanoi.

”Ja paljon silmiä näkemässä ja korvia kuulemassa asioita”, Venir sanoi.

”Meidän täytyy päästä hänen puheilleen nopeasti”, Solkar sanoi.

Kallas nyökkäsi.


torstai 28. lokakuuta 2021

Valloitettu kaupunki IX

 Betula pubescens, osa 187

Suomas halusi päästä paremmin tasalla siitä, mitä yläkaupungin asukkaat ajattelivat netronovalalaisista ja heidän toimistaan. Samalla hän halusi varmistaa, että kaupungin asioihin vaikuttamaan tottuneet yläkaupunkilaiset, erityisesti aatelissukujen vanhimmat, saisivat edes hieman tuntumaa siihen, että heitä kuunneltaisiin. Tämä saattaisi edes hieman vähentää sitä juonittelua, jota yläkaupunkilaiset koko ajan tekivät valloittajia vastaan. Niinpä hän kutsui kokoon kokouksen, johon kutsui kaikki yläkaupunkilaiset. Vain harva vastasi kutsuun myöntävästi.

Aliupseeri, joka toimi Suomaksen avustajana, toi tälle osallistujalistan, johon oli päivitetty viimeisimmän juuri saapuneet aateliset. Lista oli epämiellyttävän lyhyt.

”Herra kapteeni, oletteko aivan varma, että tämä kokous on hyvä idea?” Aliupseeri kysyi.

”Luultavasti tämä ei ollut hyvä idea, mutta parempi kuin ei mitään”, Solkar vastasi.

”Olen kuullut muilta aliupseereilta, että kenraali Netronova on ollut hyvin tyytymätön kuullessaan asiasta”, aliupseeri sanoi.

”Hän on nykyään tyytymätön kaikkeen ja kaikkiin, mutta ei silti halua tehdä mitään asioiden parantamiseksi. Sitä paitsi hän päätti, että me saamme kapteeni Kallaksen kanssa vapaasti päättää, kuinka hoidamme kaupungin miehitystä. Tämä on se tapa, jolla itse sitä hoidan”, Solkar sanoi.

Aliupseeri nyökkäsi.

”Toivon, että tapasi johtaa hyvään lopputulokseen. Minusta se on parempi kuin kenraalin tapa”, aliupseeri sanoi.

”Tuotakaan ei varmaan kannata kertoa kenraalille”, Solkar sanoi.

”Ei varmaankaan, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.

”Älä huoli, minä en ainakaan kerro”, Solkar sanoi.

He astuivat saliin, jossa kokous pidettiin. Tila oli aivan liian suuri joukolle, joka sinne oli kokoontunut. Kapteenin askeleet kaikuivat kolkosti sen seinistä ja saivat salin tuntumaan vielä tyhjemmältä kuin mitä se oli.

Yläkaupunkilaisia istui siellä täällä, osa yksinään ja osa pienissä ryhmissä. Muutamat juttelivat keskenään, mutta vaikenivat pian Suomaksen astuttua sisään. Salin laidalla oli myös muutama kirjureina toimiva netronovalalainen sotilas.

Tervetulosanojen jälkeen Suomas ryhtyi kertomaan tavasta, jolla netronovalalaiset aikoivat kaupunkia hallita. Kaikkia yksityiskohtia kapteeni ei voinut kertoa, mutta pääpiirteet siitä, miten netronovalalaisten oleminen kaupungissa näkyi sen asukkaille käytännössä. Lopuksi Suomas toivoi, että asukkaa, mukaan lukien yläkaupunkilaiset, tulisivat kertomaan netronovalalaisille siitä, jos kokisivat jotkin asiat väärin hoidetuksi ja kokivat epäoikeudenmukaisuutta.

Kuulijat eivät näyttäneet kovinkaan vaikuttuneilta eivätkä innostuneilta vuorovaikuttamaan niin kapteenin kuin muidenkaan netronovalalaisten kanssa. Yksi vanha aatelinen kuitenkin teki poikkeuksen ja nousi seisomaan puhuakseen.

”Kauniita sanoja, jotka eivät kuitenkaan lupaa meille mitään. Olette valloittajia ja me vain pelinappuloita kamppailussa, jota te haluatte käydä”, yläkaupunkilainen sanoi.

Reaktio oli sellainen, mitä Suomas oli osannut odottaakin.

”Vakuutan, että teen parhaani, etteivät sanani jää vain sanoiksi”, Solkar sanoi.

”Sitten voitte aloittaa puuttumalla niihin pimeyden töihin, joita te täällä kaupungissa harjoitatte”, yläkaupunkilainen sanoi.

”Mitä tarkoitatte?” Solkar kysyi.

Vanha aatelinen vastasi kertomalla sekalaisista tarinoista ja huhuista riiteistä ja mustasta magiasta, joiden Suomas ymmärsi heti alusta saakka tarkoittavan kenraalin ja Tammen seuraajien suorittamaa kuolleestamanausta. Hänen täytyisi ottaa asia esiin Kallaksen kanssa. Ja sitten kenraalin kanssa.


torstai 21. lokakuuta 2021

Valloitettu kaupunki VIII

 Betula pubescens, osa 186

Kapteeni Suomas seisoi yläkaupungin portin aukiolla, josta oli pikkuhiljaa linnoitustöiden edistyessä muodostumassa portin laajentamisesta syntyvän linnan sisäpiha. Rakentajat ja sotilaat tekivät työmaalla pitkää päivää. Mitä valmiimpi linnasta saatiin, sitä paremmat mahdollisuudet kaupungin puolustamiseen olisi tulevina päivinä. Töitä jatkettaisiin varmasti siihen saakka, kunnes vihollinen oli muurilla.

Yläkaupunkilaiset olivat työmaasta ärtyneitä. Matka muuhun kaupunkiin piteni ja hidastui, uusi linnoitus vei tilaa usealta palatsilta ja talolta sekä itse työmaa oli häiriöksi. Yläkaupunkilaiset olivat varovaista väkeä, joten harvoin kukaan sanoi suoraan mitään. Suomas oli kuitenkin kuullut, mitä heidän selkien takana puhuttiin. Tulevina päivinä ja viikkoina tuli olla varovainen. Kun suuren keisarikunnan armeija saapuisi kaupungin edustalle, yläkaupunkilaiset päästäisivät heidät mielellään sisään.

”Olemme lampaita susien aitauksessa”, Solkar sanoi.

Suomaksen vieressä seisonut aliupseeri hätkähti, kun kapteeni yhtäkkiä puhui. Aliupseeri oli tullut paikalle hetkeä aikaisemmin ja odotti kapteenin huomiota.

”Anteeksi, herra kapteeni, mitä sanoitte?” Aliupseeri kysyi.

”Kunhan mutisin itsekseni”, Solkar vastasi.

Suomas kääntyi kohti aliupseeria, joka näytti hieman hämmentyneeltä.

”Kerro minulle jotakin hyviä uutisia”, Solkar sanoi.

Aliupseeri epäröi.

”Rakennustyöt etenevät, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.

”Mutta”, Solkar sanoi.

Aliupseeri epäröi jälleen.

”Mutta hitaasti, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.

”En ole varma onko tuo mitenkään uutinen. Näen sen kyllä itsekin, etteivät työt etene siinä tahdissa kuin toivoisimme niiden etenevän”, Solkar sanoi.

”Ehkä minun täytyy kertoa tarkemmin, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.

”Kerro”, Solkar sanoi.

”Täällä yläkaupungin portilla varmasti saamme linnoituksen sellaiseen kuntoon, että siitä on hyötyä puolustuksessa, vaikka kaikki ei valmista olisikaan. Sen sijaan keskikaupungissa töitä tuskin saadaan sellaiseen vaiheeseen, että kapteeni Kallaksen uusi tukikohta olisi mitenkään hyödyllinen hyökkäystä vastaan puolustautuessa”, aliupseeri sanoi.

”Entä kaupunginmuuri?” Solkar kysyi.

”Sen ehdimme korjata niiden vahinkojen osalta, joita olemme aikaisemmin itse aiheuttaneet. Mutta mihinkään merkittäviin parannuksia meillä tuskin riittää aika”, aliupseeri vastasi.

”Kaikkea ei voi saada, kun aika on hyvin rajallinen”, Solkar sanoi.

”Niin, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.

”Muuri on onneksi valmiiksi hyvä. En tiedä olisimmeko mekään päässeet siitä yli, jos porttia ei olisi avattu sisäpuolelta. Ainakin siihen olisi mennyt huomattavasti pidempi aika”, Solkar sanoi.

Aliupseeri nyökkäili.

”Rakennamme niin paljon kuin ehdimme ja niiden kanssa meidän tulee olla valmiita kohtaamaan Suuren keisarikunnan armeija”, Solkar sanoi.


torstai 14. lokakuuta 2021

Valloitettu kaupunki VII

 Betula pubescens, osa 185

Netronovalalaisten teettämä rakentaminen keskittyi yläkaupungin portin laajennustöihin sekä kaupunginulkomuurin korjaamiseen jo käydyn taistelun jäljiltä. Pieniä työmaita oli myös ympäri Gyllenlaesia ja muualla kaupungissa, mutta nämä olivat sivujuonteita verrattuna kahteen suurempaan. Työvoima myös keskittyi näihin kahteen suureen työmaahan.

Keskikaupungin tukikohdan rakentaminen puolestaan eteni hitaasi, koska ainoat tekijät olivat sotilaat. Näiden tehtävänä oli myös partioida keskikaupungin kaduilla ja näin pitää alueen tilanne rauhallisena. Rakennustyöhön jäi rajallisesti aikaa. Materiaalejakaan ei ollut kovinkaan paljoa tarjolla, koska muut työmaat tarvitsivat niin paljon materiaalia.

Keskikaupunkiin tarkastukselle tullut kapteeni Kallas katseli työmaan etenemistä tyytymättömänä.

”Tämä on aivan liian hidasta”, Venir sanoi.

”Olen pahoillani, herra kapteeni”, Gerda sanoi.

”Tiedän, ettei se ole sinun eikä sotilaiden syytä. Olin vain toivonut, että työ etenisi nopeammin. Kaikella on kiire”, Venir sanoi.

Harmaja nyökkäsi. Kallas tiesi, ettei aliupseeri voinut tehdä paljoakaan asian edistämiseksi. Hän itse ei pystynyt siihen sen enempää. Mahdollisuudet olivat hyvin rajalliset.

”Kuinka sotilaat jaksavat?” Venir kysyi.

”Hyvin. Ainakin siihen nähden, että olemme olleet vasta taistelussa ja sen jälkeen heillä ei ole ollut juurikaan mahdollisuutta lepoon. Partiointi ja rakennustyö vievät melkein kaiken ajan”, Gerda vastasi.

Kallas nyökkäsi.

”Muista, ettei heitä saa rasittaa liikaa. On tärkeä huolehtia sotilaiden jaksamisesta. Meillä on vielä pitkiä päiviä edessämme”, Venir sanoi.

”Kyllä, herra kapteeni”, Gerda sanoi.

Kallas ja Harmaja kiersivät rakennukset loppuun ja lähtivät sitten pienen osaston kanssa kohti yläkaupungin porttia.

”Vaikka tuo paikka ei ole vielä valmis, on asemamme keskikaupungissa jo vahvistunut selvästi. Tilanne on rauhoittunut varmasti myös muutenkin, mutta läsnäolollamme kaiken keskellä on ollut myös osuutensa”, Venir sanoi.

”Olen samaa mieltä”, Gerda sanoi.

Kallas katseli heidän ympärillään olevaa kaupunkia ja kadulla kulkevia ihmisiä.

”Mitkä ovat olleet kaupunkilaisten reaktiot?” Venir kysyi.

”Ainakin tähän saakka hyvin rauhalliset”, Gerda vastasi.

Kallas näytti jopa hieman yllättyneeltä.

”Ei mitään reaktiota?” Venir kysyi.

”Muutamat kaupunkilaiset ovat käyneet ihmettelemässä, että mitä me teemme. Jos joku on läsnäolostamme häiriintynyt, niin tieto siitä ei ole kantautunut minulle saakka”, Gerda vastasi.

”Luultavasti ihmiset pitävät mölyt mahassaan”, Venir sanoi.

Harmaja nyökkäsi.

”Mieluummin kyllä kuulisin, jos jokin on kaupunkilaisten mielestä pielessä. Voisimme joko korjata asian tai vähentää haittoja kaupunkilaisille. Meitä vastaan oleville mielipiteille emme kuitenkaan mahda mitään. Olemme kuitenkin valloittajia täällä”, Venir sanoi.


torstai 7. lokakuuta 2021

Valloitettu kaupunki VI

 Betula pubescens, osa 184

Muutaman päivän tutkimusten aikana vanhat kaupparakennukset ja niitä yhdistävä kävelysilta osoittautuivat lopulta lähes siksi, mitä he olivatkin etsineet. Kallas hoiti rakennuksiin perehtymistä yhdessä Harmajan ja muutaman sotilaan kanssa. Harmajankin alkuun pienoinen epäilys katosi nopeasti, kun he tutkivat rakennusten käyttömahdollisuuksia.

Rakennukset eivät olleet varsinaisesti linnoitettuja, joten niiden saaminen puolustuskelpoiseksi vaatisi jonkin verran työtä. Rakenteeltaan ne olivat kuitenkin tukevia, koska kauppias oli halunnut pitää varkaat loitolla. Kävelysillan kohtaa pääkadusta oli myös hankala kiertää muiden katujen kautta. Niinpä suurin osa keskikaupunkilaisista kulki kävelysillan alitse päivittäin. Sillalta pystyi myös helposti valvomaan alla liikkuvia ihmisiä ilman, että oli itse kadulla tai häiritsi sen liikennettä.

Kallas ja Harmaja olivat toisen rakennuksen korkeassa salissa, joka oli toiminut kauppojen keskeisimpänä myyntitilana. Nyt kaikki myytävä oli viety pois ja tilalle oli tuotu sotilaiden varusteita ja rakennustarpeita. Alaikkunat oli myös teljetty umpeen.

Salin reunoja kiersi pylväsrivistö, joka kannatteli toisessa kerroksessa salia kiertävää parvea. Parvelle johtivat leveät puuportaat, jotka oli suojattu matolla. Kauppias ei ollut tyytynyt vähään ja myytävät tuotteet olivat varmasti sen mukaisia. Kaupan asiakaskunta oli varmasti koostunut lähinnä yläkaupunkilaisista ja sinne muuttamaan pyrkivistä nousukkaista.

”Tämä rakennuskokonaisuus on todella hyvä meidän tarkoituksiimme, herra kapteeni. En olisi koskaan keksinyt tätä itse”, Gerda sanoi.

”Sattumaa on aina pelissä tällaisten asioiden huomaamisessa. Minäkään en toiseen suuntaan mennessä kiinnittänyt kävelysiltaan tai näihin rakennuksiin juuri huomiota. Mutta palatessa tämän sillan holvikaaret jostakin syystä kiinnittivät huomioni ja sitten aloin katsella muuta rakennusta”, Venir sanoi.

”Teidän ei pidä vähätellä roolianne, herra kapteeni”, Gerda sanoi.

”En myöskään halua liioitella sitä”, Venir sanoi.

”Mutta tehän tämän kuitenkin löysitte. Ja teillä oli valta sanoa, että menemme katsomaan rakennusta, joka ei ensin näyttänyt sopivalta”, Gerda sanoi.

”Minkälaisen rakennuksen löysinkään. Hieman sääli tätä on muuttaa tukikohdaksi”, Venir sanoi.

Kallas antoi katseensa kiertää salin seinissä ja Harmaja yritti pysyä perässä.

”Niin. Täällä on paljon kauniita yksityiskohtia”, Gerda sanoi.

Kallas huomasi, ettei Harmaja ollut rakennuksesta aivan yhtä innoissaan kuin hän. Aliupseeri oli varmasti paljon tärkeämpiäkin huolia kuin kauniiden rakennusten säilyttäminen. Ja oli hänellä itselläänkin. Paljon, paljon tärkeämpiä. Se ei kuitenkaan sulkenut pois sitä tosiasiaa, että rakennus oli kaunis ja huolella rakennettu.

”Mennään katsomaan miltä liikenne näyttää”, Venir sanoi.

”Selvä, herra kapteeni”, Gerda sanoi.

Kallas ja Harmaja nousivat portaat ylös toiseen kerrokseen ja astuivat kävelysillalle. He kävelivät sillan puoliväliin ja asettuivat tarkkailemaan alla kulkevaa kaupungin liikennettä. Sillalla oli muutamia sotilaita tekemässä samaa.

”Rauhalliselta näyttää, herra kapteeni”, Gerda sanoi.

”Voisipa tämä rauhallisuus pysyä”, Venir sanoi.

”Toivon samaa, herra kapteeni”, Gerda sanoi.

He jäivät seuraamaan ihmisiä, jotka kulkivat päivittäisillä asioillaan.


torstai 30. syyskuuta 2021

Valloitettu kaupunki V

 Betula pubescens, osa 183

Kallas oli kulkenut osastonsa kanssa keskikaupungin läpi portille saakka ja pitänyt siellä lounastauon. Tauon jälkeen he olivat lähteneet kulkemaan takaisin kohti yläkaupunkia. Paluumatka ei tarjonnut yhtään sen parempia kohteita kuin menomatkamaan.

”Varmasti täällä on jokin paikka, joka sopii meille”, Venir sanoi.

Harmaja pudisti päätään varovaisesti.

”Pelkäsin, että tulette pettymään, herra kapteeni. Meidän tarkoituksiimme sopivia rakennuksia ei vain ole”, Gerda sanoi.

”Meidän on silti keksittävä jotakin. Keskikaupunki on pakko rauhoittaa mahdollisimman pian”, Venir sanoi.

”Niin, herra kapteeni”, Gerda sanoi.

Kallaksesta alkoi tuntua siltä, että aliupseeri myötäili häntä vain siksi, että hän oli ylempiarvoinen. Selvästikään Harmaja ei enää uskonut, että he löytäisivät sopivaa rakennusta. Harmaja saattoi hyvinkin olla oikeassa, koska hän oli ehtinyt tutustua alueeseen paljon Kallasta tarkemmin. Nytkin he olivat kulkeneet keskikaupungin läpi yhteen suuntaan ja olivat menossa toiseen eikä mitään ollut löytynyt.

Osasto saapui kadun yli rakennetun sillan kohdalle. Rakennelma sai Kallaksen pysähtymään ja katsomaan sitä nyt tarkemmin. Suuret kivestä rakennetut holvikaaret kannattelivat siltaa. Toiseen suuntaan kulkiessa hän oli vain vilkaissut rakennelmaa ja kulkenut sen alitse etsien katseellaan sopivan kokoisia rakennuksia.

Kallas jäi paikoilleen niin pitkäksi aikaa, että osaston sotilaat joutuivat myös pysähtymään. Pysäytys oli tullut yllättäen ja sotilaat tuuppivat toisiaan. Harmajan täytyi puuttua tilanteeseen ja suoristaa osaston rivit. Sitten hän kääntyi yhtäkkiä pysähtyneen kapteenin puoleen.

”Herra kapteeni?” Gerda kysyi.

Kallas katseli edelleen kadun poikki kulkevaa rakennelmaa.

”Pidetään lyhyt tauko”, Venir vastasi.

Harmaja nyökkäsi ja päästi sotilaat tauolle. Nämä istuutuivat sillan pylväiden varjoihin.

”Mikä rakennelma tämä on?” Venir kysyi.

”Ymmärtääkseni se on kävelysilta, joka yhdistää kadun molemmin puolin olevat rakennukset”, Gerda vastasi.

Kallas katsoi rakennuksia kadun kummallakin puolella. Kävelysilta kulki rakennusten toisten kerrosten välillä, mutta oli kadun keskivaiheilla hieman korkeammalla. Keskellä katua oli kolme suurta holvikaarta kannattelemassa siltaa ja päästämässä liikenteen kulkemaan sujuvasti. Kummassakin päässä kaupparakennuksia vasten oli vielä pienemmän holvikaaret. Silta oli katettu, joten talosta toiseen pääsi kulkemaan sateellakin kastumatta.

”Miksi talojen väliin on rakennettu tällainen silta?” Venir kysyi.

”Minäkin ihmettelin samaa ja kysyin kaupunkilaisilta asiasta. Ymmärtääkseni toisessa talossa asunut ja kauppaansa pitänyt varakas kauppias oli halunnut laajentaa liiketoimintaansa, mutta ei ole saanut samasta korttelista lisää tilaa. Hän on kuitenkin saanut tien toiselta puolelta ostettua toisen talon, jota on laajentanut. Lopulta hän on päätynyt yhdistämään rakennukset sillalla”, Gerda vastasi.

”Mielenkiintoinen tarina. Haluaisin kuulla siitä vielä lisää”, Venir sanoi.

”Voin etsiä kaupunkilaisia, jotka osaavat kertoa tarkemmin”, Gerda sanoi.

”Mietin myös, että olisikohan tässä ratkaisu meidän ongelmaamme. Tutkitaan taloja ja siltaa tarkemmin”, Venir sanoi.

Harmaja näytti ensin hieman yllättyneeltä, mutta nyökkäsi sitten hyväksyvästi.


torstai 23. syyskuuta 2021

Valloitettu kaupunki IV

 Betula pubescens, osa 182

Seuraavana päivänä Kallas marssi pienen osaston kärjessä keskikaupungin pääkatua pitkin. Suomas oli vielä aamulla yrittänyt puhua Kallaksen kanssa heidän tehtävistään. Kallas ei kuitenkaan ollut suostunut vaihtamaan paikkoja Suomaksen kanssa. Niinpä Suomas oli jäänyt yläkaupungin portin työmaan keskelle koordinoimaan koko kaupungin hallintaa ja työmaita yhdessä aliupseerien kanssa.

Osaston kanssa Kallas yritti löytää jotakin sopivaa rakennusta, josta rakennettaisiin keskikaupungin keskelle tukikohta avuksi alueen valvonnassa. Levottoman alueen keskelle tarvittiin jotakin rauhoittamaan sitä. Ja turvapaikka netronovalalaisille. Isoa rakennusta, jonka ympärillä olisi tilaa, oli hankala löytää. Oikeammin se oli osoittautumassa mahdottomaksi tehtäväksi.

Isoja rakennuksia, erilaisia oluttupia, kiltataloja ja majataloja, kyllä riitti. Niistä suurin osa oli kuitenkin rakennettu kiinni toisiin rakennuksiin ja niitä oli vaikea muuttaa helposti puolustettavaksi. Näytti kuitenkin siltä, että heidän olisi ryhdyttävä suurempaan rakennustyöhön, jos he haluaisivat saada keskikaupungin keskelle jonkinlaisen pysyvän tukikohdan.

Aliupseeri Gerda Harmaja oli marssinut Kallaksen perässä ja nousi nyt tämän rinnalle.

”Huonolta näyttää, herra kapteeni”, Gerda sanoi.

”Jatketaan vielä etsintää. En haluaisi ryhtyä purkamaan ja rakentamaan mitään. Jo se aiheuttaa aivan riittävästi närää, jos tyhjennämme pääkadun varresta jonkin rakennuksen”, Venir sanoi.

”Niin, herra kapteeni. Pelkään kuitenkin, että jos kadun varressa olisi jokin sopiva rakennus, olisimme sen jo löytäneet”, Gerda sanoi.

Kallas nyökkäsi.

”Saatat olla oikeassa”, Venir sanoi.

Toinen netronovalalainen osasto marssi heitä vastaan. Osasto hoiti partiointia keskikaupungin pääkadulla. Sotilaat tekivät kunniaa kapteenille ja osastot kulkivat toistensa ohitse. Keskikaupunki söi netronovalalaisten voimia selvästi eniten. Siksikin olisi hyvä, jos sen keskeltä löytyisi jokin paikka, josta saataisiin rakennettua pieni tukikohta. Voimia voitaisiin keskittää sinne, missä niitä tarvittaisiin enemmän tulevaisuuteen valmistautumista varten.

”Kadut ovat nyt rauhallisia”, Venir sanoi.

”Nyt on päivä, herra kapteeni”, Gerda sanoi.

”Olen ymmärtänyt, että yöllä on rauhattomampaa”, Venir sanoi.

”Niin, herra kapteeni. Samoin illat. Aamu ja aamupäivä ovat rauhallisinta aikaa”, Gerda sanoi.

Kallas nyökkäsi.

”Myös joukkojen lisääminen on auttanut”, Gerda sanoi.

”Mutta se vie voimia muualta”, Venir sanoi.

”Niin, herra kapteeni. Valitettavasti”, Gerda sanoi.

He jatkoivat eteenpäin keskikaupungin kivettyä pääkatua ja seuraava osasto oli tulossa heitä jo vastaan. Tällä kertaa se oli Burhleon alaisten osasto, jotka myös partioivat keskikaupungilla.

”Onko heistä ollut enemmän hyötyä vai haittaa keskikaupungin rauhoittamisessa?” Venir kysyi.

”Se riippuu tilanteista ja ihmisistä, herra kapteeni. Toiset keskikaupunkilaiset tulevat paremmin toimeen alakaupunkilaisten kanssa ja toiset taas tulevat paremmin toimeen meidän kanssamme. Toisaalta monet ovat sitä mieltä, että alakaupunkilaisten partiointi kaduilla on meidän syytämme”, Gerda vastasi.

”Tavallaan he ovat oikeassa”, Venir sanoi.

”Mutta yleisellä tasolla uskon, että heistä on ollut hyvinkin paljon iloa. Vaikka emme aivan täysin luota heihin, niin tuo heidän partiointinsa silti jonkinlaisen rauhoittavan vaikutuksen gyllenburhilaisten suuntaan”, Gerda sanoi.

”Jos meillä olisi pidemmin aikaa täällä, niin ehkä ryhtyisimme kouluttamaan keskikaupunkilaisia pitämään itse huolta alueensa turvallisuudesta”, Venir sanoi.

”Hyvä ajatus, herra kapteeni. Se toisi tänne varmasti paljon lisää rauhallisuutta”, Gerda sanoi.

”Jos meillä vain olisi siihen aikaa”, Venir sanoi.

Osastojen sotilaat tervehtivät toisiaan muodostelmien kulkiessa toistensa ohitse.


torstai 16. syyskuuta 2021

Valloitettu kaupunki III

 Betula pubescens, osa 181

Keskikaupungista muodostui suurin ongelma Gyllenburhin eri alueista. Koska alue oli sekä netronovalalaisten että Burhleon joukkojen valvonnassa, ei se ollut kunnolla kenenkään valvonnassa. Keskikaupunkilaisilla oli myös eniten syytä ja uskallusta kapinoida. Niinpä siitä tuli kaupungin rauhattomin alue, jossa varsinkin netronovalalaisten oli kuljettava isompana joukkona.

Suomas käveli porttirakennuksen katon poikki sen toisella puolella olevalle muurille. Hetken ajan katseltuaan keskikaupunkiin päin hän kääntyi kohti Kallasta.

”Entä keskikaupunki?” Solkar kysyi.

Kallas huokaisi ja painoi päänsä. Hän toivoi, ettei Gyllenburhissa olisi mitään keskikaupunkia, josta puhua. Sellainen kuitenkin oli ja heidän oli tehtävä asialle jotakin. Kallas jäi hetkeksi pohtimaan pää painuksissa. Lopulta hän käveli katon poikki Suomaksen viereen katselemaan keskikaupunkia.

”Se varmaan on meidän murheemme. Tai ainakin jommankumman”, Venir vastasi.

”Toinen koordinoi kokonaisuutta ja toinen yrittää saada keskikaupungin rauhoitettua, vai mitä ajattelit?” Solkar kysyi.

”Jotakin sellaista”, Venir vastasi.

Kapteenit hiljentyivät. Tuuli vihelsi vasten muuria.

”Meissäkään ei taida olla vapaaehtoisia lähtemään sinne. Ei sinne kukaan halua. Kaikkialle muualle löytää helposti vapaaehtoisia, mutta keskikaupunkiin ei. Alueessa on jotakin, joka henkii sitä, että vielä käy huonosti”, Venir sanoi.

Suomas ei sanonut mitään. Katseli vain kaupunkia.

”Minä menen keskikaupunkiin”, Venir sanoi.

Suomas äännähti yllättyneenä ja pudisti päätään.

”Etkö sinä olisi parempi täällä koordinoimassa kokonaisuutta?” Solkar kysyi.

”Olemme molemmat yhtä hyviä kummassakin paikassa”, Venir vastasi.

”Mutta…”, Solkar sanoi.

Kallas keskeytti Suomaksen vastustelun heti alkuun.

”Haluan mennä sinne. Ole sinä täällä ja johda aliupseereja eri puolilla kaupunkia. Myös tässä portin ympäristön työmaassa on paljon tehtävää, vaikka aliupseeri olisi päävastuussa”, Venir sanoi.

Suomas painoi päänsä ja hyväksyi Kallaksen päätöksen.

”Tehtävää on enemmän kuin kaksi ehtii tehdä”, Solkar sanoi.

”Enemmän kuin kolme ehtii tehdä. Mutta meidän on käytettävä niitä asioita, joita meillä on olemassa tässä ja nyt”, Venir sanoi.

Suomas huokaisi ja nojautui muuriin. Vastuu painoi häntä ja Kallasta molempia niin, että tuntui pahalta. Hiljaisuus heidän ympärillään puhui heidän yksinäisyyttään.


torstai 9. syyskuuta 2021

Valloitettu kaupunki II

 Betula pubescens, osa 180

Pääosa yläkaupungin asukkaista suhtautui netronovalalaisiin kylmästi ja ajoittain jopa vihamielisesti. Heillä olikin eniten menetettävää, kun suuria muutoksia tapahtui. Jotkut ottivat netronovalalaiset kuitenkin lämpimästi vastaan.

Mutta koska yläkaupungin asukkailla oli paljon menetettävää, he eivät ryhtyneet avoimeen kapinaan valloittajia vastaan. He kätkivät kapinan sisäänsä ja juonivat keskenään. Vastarintaa he eivät tehneet.

Kallas ja Suomas katselivat yläkaupungin kivettyjä katuja. Ero alakaupunkiin oli räikeän suuri. Toisella puolella muuria oli pieniä puisia hökkeleitä ja toisella puolella suuria kivisiä palatsimaisia rakennuksia.

”Yläkaupungin vartiointi voisi olla sopiva tehtävä aliupseerien hoidettavaksi”, Solkar sanoi.

”Toisaalta yläkaupunkilaiset haluavat, että he pääsevät tapaamaan korkea-arvoisia henkilöitä”, Venir sanoi.

”Mutta onko meillä kahdella sellaiseen aikaa?” Solkar kysyi.

”Ei ole”, Venir vastasi.

Kallas piti lyhyen miettimistauon.

”Enkä kyllä sellaista tekisi, vaikka olisi aikaa. Tärkeämpää olisi käyttää se aika omien sotilaiden tapaamiseen”, Venir sanoi.

Suomas nyökkäsi.

”Yläkaupunkilaiset saavat siis tyytyä aliupseereihin”, Solkar sanoi.

”Ja rivisotilaisiin. Ei aliupseerienkaan aika riitä joka paikkaan”, Venir sanoi.

Yläkaupungin keskellä kohosi muita suurempi rakennus, joka olisi monessa muussa paikkaa käynyt linnasta. Se oli kaupungin hallitsijan rakennus, jota Martin Burhleo oli myös asuttanut aikanaan. Nyt rakennus oli tyhjä ja sen saloissa ei ollut mitään lippuja.

”Olisiko meidän pitänyt viedä liput tuonne?” Solkar kysyi.

Kallas nosti katseensa palatsiin ja pudisti päätään hetken päästä.

”En usko, että siitä on mitään hyötyä. Olemme täällä vain hetken ja kenraali ei halua majoittua palatsiin”, Venir sanoi.

”Mutta sen haltuunotto voisi viestiä yläkaupunkilaisille paremmin, että me todella olemme täällä vallassa. Olen ymmärtänyt, että palatsilla on suuri symbolinen merkitys. Nyt me vain olemme tällä ja kaupunki on vailla johtajaa”, Solkar sanoi.

”Ehkä niinkin, mutta lippumme liehuvat silti kaikkialla muualla”, Venir sanoi.

Suomas käänsi katseensa lippuun, joka liehui heidän vieressään.

”Ehkäpä se riittää”, Solkar sanoi.


torstai 2. syyskuuta 2021

Valloitettu kaupunki

 Betula pubescens, osa 179

Kapteenit Kallas ja Suomas pyrkivät toimimaan niin, että gyllenburhilaisilla olisi mahdollisimman normaalit olot elää. He tiesivät, että se teki miehityksen helpommaksi ja samoin tulevan taistelun. Kenraali Netronova ei ollut samaa mieltä, mutta jätti kaupungin miehittämisen kapteenien tehtäväksi. Hän itse keskittyi kasvattamaan armeijaa Tammen seuraajien kanssa.

Gyllenburh jaettiin kolmeen sektoriin. Alakaupunki oli suoraan Martin Burhleon hallinnassa. Keskikaupunki oli yhteisvalvonnassa. Yläkaupunki, päälinna ja muurit puolestaan olivat netronovalalaisten suorassa valvonnassa.

Varsinkaan alakaupungin rauhoittamisesta heidän ei tarvinnut huolehtia. Burhleo sai alueen hallintaansa hyvin nopeasti ja kapteenit huomasivat, että tällä oli laaja joukko omia sotilaita, jotka ilmestyivät kuin tyhjästä. Aseistus oli sekavaa ja koostui kotitarpeista ja gyllenburhilaisilta joukoilta saaduilta aseilta, mutta määrällisesti joukko oli vahva.

Kallas ja Suomas katselivat yläkaupungin portin vartiotornista alakaupunkiin päin.

”En tiedä olisiko enemmän tyytyväinen vai huolissani”, Venir sanoi.

”Mistä?” Solkar kysyi.

”Siitä, miten vahva joukko hänellä on”, Venir vastasi.

”Varmaankin voit olla molempia”, Solkar sanoi.

Kallas nyökkäsi.

Savu nousi lukuisista alakaupungin taloista ja pihoista. Asukkaat tekivät ruokaa ja lämmittivät asuntojaan.

”Jeannella on vaikea tehtävä”, Venir sanoi.

”Hän kyllä pärjää”, Solkar sanoi.

”Toivottavasti. Meillä ei ole montaa yhtä hyvää johtajaa. Hänestä voisi tulla kapteeni, jos hän vain haluaa”, Venir sanoi.

”Vielä hän ei ole valmis”, Solkar sanoi.

”En usko, ettei meistä kukaan on ollut valmis tällaiseen”, Venir sanoi.

”Ei varmastikaan”, Solkar sanoi.

Suomas vilkaisi heidän takanaan olevalle aukiolle ja painoi sitten päänsä. Heitä oli vain kaksi.

Tuuli sai tornin huipulla ja muurin päällä olevat viirit ja liput liehumaan. Näky oli komea, mutta se sai Kallaksen myös haikailemaan vastaavan näyn perään Netronovalaan.

”Meidän täytyy jakaa enemmän vastuuta aliupseereille. Emme ehdi tehdä kaikkea itse”, Venir sanoi.

”Olemmehan me niin jo tehneetkin”, Solkar sanoi.

”Mutta vielä enemmän. Isommatkin kokonaisuudet voisivat olla aliupseerien vastuulla ja johdossa”, Venir sanoi.

”Luulen, että meidän täytyy varmistaa asia kenraalilta”, Solkar sanoi.

”Jos sanomme, että asioita joko delegoidaan tai ne jäävät tekemättä, niin hän varmasti on samaa mieltä kanssamme”, Venir sanoi.

Suomas nyökkäsi hyväksyvästi.


torstai 26. elokuuta 2021

Kaupungin kohtalo ratkeaa

 Betula pubescens, osa 178

Päälinnan puolustus romahti nopeasti sen jälkeen, kun netronovalalaiset saivat portin auki. Linnan pihalla puolustajien taistelutahto vielä kesti, mutta kun sana myös linnan sisäosissa liikkuvista vihollisista alkoi kiertää, puolustuksen tahto romahti nopeasti.

Alkuun netronovalalaiset eivät ymmärtäneet, tai tahtoneet ymmärtää, että osa gyllenburhilaisista sotilaista halusi antautua. Pian aseensa jonnekin jättäneitä ja armoa anelevia sotilaita oli niin paljon, ettei asiasta voinut enää erehtyä. Taistelu Gyllenburhin päälinnasta oli ratkennut.

Kaikki eivät kuitenkaan luovuttaneet, vaikka taistelu oli ratkennut. Pieniä ja toisistaan irtonaisia vastarintapesäkkeitä löytyi vielä päivien päästä. Myös päälinnasta löytyi huoneita, jonne jotkut puolustajat linnoittautuivat viimeisenä yrityksenään. Moneen tällaiseen huoneeseen pääsi vain siitä ovesta, jonka puolustajat olivat teljenneet sisältäpäin.

Netronovalalaisten johtajat olivat kenraali Netronovan johdolla kokoontuneet yläkaupungin portin sisäpuolella olevan aukion keskelle pystytettyyn telttaan. Ympärillä linnoitustyöt kävivät jo kiivaana. Ympäriltä purettiin rakennuksia ja lisää rakennuskiveä haettiin myös kaivoksilta.

”Mitä teemme näille vastarintapesäkkeille?” Venir kysyi.

”Jos he kerta ovat itsensä lukinneet vapaaehtoisesti sisään, eikä meille ole mitään erityistä syytä saada heitä pois, annetaan heidän pysyä siellä. Teljetkää huoneet myös ulkopuolelta ja järjestäkää tarvittava vartiointi”, Edkar vastasi.

”Eikö se oli hieman julmaa?” Solkar kysyi.

”He ovat itse tehneet valintansa. Antaa ajan hoitaa tehtävänsä”, Edkar vastasi.

”Entä jos jotkut haluavat tulla ulos ja antautua vaikka viikon päästä?” Solkar kysyi.

”He ovat itse tehneet valintansa”, Edkar vastasi.

Telttaan vajosi kylmäävä hiljaisuus. Kapteenit eivät jakaneet kenraalin yhä syvenevää katkeroitumista Suurta keisarikuntaa kohtaan.

Lopulta kenraalin itsensä oli rikottava hiljaisuus. Tämä kääntyi kohti Mirandaa, joka istui kenraalin vieressä pienen pöydän ääressä kirjoittamassa muistiinpanoja.

”Oliko meillä muuta käsiteltävää?” Edkar kysyi.

”Vankikysymys on vielä ratkaisematta”, Miranda vastasi

Kenraali Netronova huokaisi ja näytti tyytymättömältä. Kapteenit arvasivat mitä tämä oikeasti olisi halunnut tehdä vangeille. Sitä kenraali ei kuitenkaan ehdottanut.

”Lähettäkää heidät kaivoksille”, Edkar sanoi.

”Siellä ei välttämättä ole kovin hyvät olot vangeille”, Solkar sanoi.

”Sitä parempi, jos sitten saamme vahvistettua omia joukkojamme. Niitä vahvistuksia tullaan tarvitsemaan”, Edkar sanoi.

Kenraali nousi ylös ja kapteenit tekivät tälle kunniaa. Kokous oli päättynyt ja kenraali tehnyt päätöksensä.


torstai 19. elokuuta 2021

Päälinnan portti IV

 Betula pubescens, osa 177

Käytävä oli hiljainen. Vain soihtujen lepatus säesti kauempaa kuuluvia taistelun ääniä. Saesteorra seurasi Karrin perässä ja hänen perässään seurasi muu osasto. He olivat onnekkaasti sattuneet käytäville, jotka olivat melko hiljaisia puolustavista sotilaista. He olivat kohdanneet vain satunnaisia vartijoita.

Karr pysähtyi seuraavaan kulmaan lyhyeksi hetkeksi pohtimaan.

”Tähän suuntaan”, Karr sanoi.

”Oletko varma?” Jeanne kysyi.

”En, mutta tämä on paras arvaukseni”, Karr vastasi.

Saesteorra nyökkäsi ja he jatkoivat Karrin osoittamaan suuntaa.

Muutaman käännöksen jälkeen he nousivat portaat ylös huoneeseen, josta portin toisen puolen mekanismia käytettiin. Huoneessa olleet gyllenburhilaiset olivat täysin yllätettyjä ja myös netronovalalaiset ja Burhleon alaiset olivat yllättyneitä, että olivat yhtäkkiä päätyneet oikeaan paikkaan.

Nopeimmin ajatuksensa sai juoksemaan Saesteorra, jonka johdolla netronovalalaiset ottivat huoneen haltuunsa.

Sen jälkeen he tarkastivat, että portin avaa mekanismi oli kunnossa. Kun kaikki oli valmista, he aukaisivat portin toisen puolikkaan.

”Me teimme sen, mitä tulimme tänne tekemään. Nyt meidän pitää vielä varmistaa, että portti pysyy auki ja muut voivat tehdä oman osansa”, Jeanne sanoi.

Sotilaat hurrasivat. Pienen juhlintahetken jälkeen he palasivat jatkamaan tehtävää. He telkesivät huoneen niin, ettei sinne päässyt sisään ja asettuivat sen sisään puolustusasemiin.

”Mitä teemme nyt?” Yksi sotilaista kysyi.

”Odotamme”, Jeanne vastasi.

”Mitä?” Sotilas kysyi.

”Että joko ulkopuolelta hyökkäävä armeija tai kapteeni Kallaksen johtama osasto pääsee luoksemme tai sitten gyllenburhilaiset hyökkäävät tänne saadakseen portin takaisin kiinni”, Jeanne vastasi.

Taistelu keskuslinnasta eteni huoneen ulkopuolella nopeasti, kun puolustus petti portin aukeamisen jälkeen. Saestaerro oli yllättynyt, kuinka nopeasti kapteeni Kallas saapui osastoineen huoneen oven toiselle puolelle.

”Olemme tässä ulkona varmistamassa, että pysytte turvassa. Voitte jo levähtää” Venir sanoi.

”Kiitos, herra kapteeni”, Jeanne sanoi.

”Kiitos teille, kun onnistuitte siinä, missä me epäonnistuimme”, Venir sanoi.


torstai 12. elokuuta 2021

Päälinnan portti III

 Betula pubescens, osa 176

Karr oli miettinyt pitkään. Saesteorra alkoi pikkuhiljaa huolestua. Enemmän siitä, miten kauan sotilaat malttaisivat olla paikoillaan käytävän hämärässä nurkassa, kuin siitä, että pääsisivätkö he vielä oikeaan suuntaan. Sotilaat kävivät hetki hetkeltä rauhattomammiksi. Lopulta Karr näytti siltä, että oli valmis kertomaan pohdintojensa tuloksen.

”Luulen, että käännyimme yhdestä kohtaa väärään suuntaan”, Karr sanoi.

Asian myöntäminen näytti olevan miehelle kova pala.

”Onko se kohta pitkällä takanamme?” Jeanne kysyi.

”Se kohta, mistä luulen meidän kääntyneen väärään suuntaan, oli aika alkuvaiheessa tornilta lähtömme jälkeen”, Karr vastasi.

Saesteorra nyökkäsi. Hän oli pettynyt, mutta pyrki piilottamaan tunteensa parhaansa mukaan. Siihen ei ollut aikaa jäädä vellomaan. Nyt oli mietittävä seuraava askel olemassa olevan tilanteen perusteella.

”Osaatko sanoa olemmeko nyt aivan väärässä suunnassa?” Jeanne kysyi.

”En osaa sanoa aivan varmaksi. Luulen, että olemme edelleen porttirakennuksen lähellä, mutta hieman eri kohdassa kuin meidän pitäisi olla”, Karr vastasi.

Saesteorra mietti.

”Osaatko sanoa, että pystyisimmekö me oikaisemaan jotakin toista kautta sinne, minne haluamme päästä?” Jeanne kysyi.

”En osaa sanoa varmaksi. En ole kulkenut täällä niin paljoa”, Karr vastasi.

Tarkoitat, että et ole kulkenut ollenkaan ja et voi vain tietää, Saesteorra ajatteli mielessään. Hän päätti ottaa riskin.

”Kokeillaan oikaisua”, Jeanne sanoi.

”Entä jos joudumme vielä pahemmin harhaan?” Karr kysyi.

”Sitten joudumme ja keksimme jotakin muuta”, Jeanne vastasi.

Karr nyökkäsi.

”Uskallatko lähteä johtamaan meitä suuntaan, jonka arvioit olevan oikea?” Jeanne kysyi.

”Yritän parhaani”, Karr vastasi.

He lähtivät jälleen liikkeelle ja Saesteorra saattoi tuntea sotilaiden olon helpottavan heti, kun nämä pääsivät taas etenemään. Suunnitelman muuttuminen ei heitä haitannut, mutta paikoillaan oleminen tuskastutti. Oli parempi suunnata kohti taistelua kuin odottaa sen yllätävän.


torstai 5. elokuuta 2021

Päälinnan portti II

 Betula pubescens, osa 175

Saesteorra johti toista osastoa kohti kauempaa ketjua. Onnekseen hän ei tiennyt portin aukaisemisen olevan pian hänen oman osastonsa onnistumisen varassa. Hän saattoi rauhassa tuudittautua toivoon siitä, että heidän epäonnistuessaan toinen osasto pystyisi pelastamaan tilanteen.

”Tännekö?” Jeanne kysyi.

Burhleon alainen vilkaisi aliupseeriin päin. Tämän ilmeestä Saesteorra tiesi, ettei mies oikeasti tiennyt minne oli heitä opastamassa. Saesteorra oli kysynyt tämän nimeä, kun he olivat lähteneet ja mies oli vastannut vain ”Karr”.

Karr oli käynyt linnassa muutaman kerran lapsena ja satunnaisesti toimittamassa jotakin tavaraa myöhemmin linnanpihalle. Koskaan hän ei ollut käynyt muurilla, torneissa tai porttirakennuksessa, jossa hänen piti nyt osastoa opastaa. Burhleo oli kuitenkin käynyt hänen kanssaan reitin läpi varsin yksityiskohtaisesti, joten opastuksen pitäisi onnistua. Ilme kuitenkin kertoi epävarmuudesta.

”Luulen, ööh… Luulen niin”, Karr vastasi.

Saesteorra nyökkäsi ja lähti suuntaan, jota oli kysynyt. Hän saattoi vain toivoa parasta, jotta he pääsisivät oikeaan paikkaan.

Jostain kauempaa kuului taistelun ääniä. Saesteorra arveli toisen osaston käyvän taistelua muualla porttirakennuksessa. Taistelu veti puoleensa gyllenburhilaisia sotilaita, joten hänen osastonsa taistelutaakka oli pienempi.

He kääntyivät seuraavan kulman taakse lyhyeen käytävään. Käytävän perälle päästyään he huomasivat sen olevan umpikuja.

”Öh…”, Karr sanoi.

Karr jäi tuijottamaan umpinaista seinää ihmeissään ja osasta kerääntyi hänen taakseen. Saesteorra oli jo ehtinyt varautua henkisesti tilanteen varalta ja hän pysyi rauhallisena.

”Olemme saattaneet kääntyi jossakin kohdin väärään suuntaan”, Jeanne sanoi.

”En tiedä, ehkä”, Karr sanoi.

Karrin äänessä paistoi hätääntyneisyys. Saesteorra katsoi tätä rauhoittavasti.

”Haluaisitko käydä mielessäsi läpi reitin, jota tulemme ja samalla miettiä miten Burhleo sinua ohjeisti?” Jeanne kysyi.

Karr nyökkäsi ja Saesteorra jätti hänet miettimään. Saesteorra veti osastonsa käytävän päähän varjoihin ja sammutti käytävässä olevat soihdut, jotta mahdolliset käytävän pään ohitse kulkevat gyllenburhilaiset eivät huomaisi heitä.

Sotilaat vilkuilivat Saesteorraan päin rauhattomina. Odotus oli piinallista.

”Odotetaan hetki, jotta hän ehtii miettiä reittiä”, Jeanne sanoi.


torstai 22. heinäkuuta 2021

Päälinnan portti

 Betula pubescens, osa 174

Kapteeni Kallaksen ja Burhleon johtama osasto suuntasi kohti lähempää porttirakennuksen puolikasta ja ensimmäistä ketjua. Heidän oli oltava nopeita ja pyrittävä siihen, etteivät gyllenburhilaiset arvaisi heidän tarkoitusta.

”Mihin suuntaan?” Venir kysyi.

”Tänne”, Martin sanoi.

Kallas johdatti osaston Burhleon osoittamaan suuntaan. Gyllenburhilaisia oli paljon. Portti oli vahvasti miehitetty, vaikka netronovalalaisten päähyökkäys ei vielä kohdistunut sitä vasten eikä porttia oltu vielä yritettykään murtaa. Gyllenburhilaiset kuitenkin tiesivät tämän tulevan ennemmin tai myöhemmin, joten he olivat jo valmiina. He eivät kuitenkaan olleet valmistautuneet hyökkäykseen linnan sisäpuolelta. Yllätysedusta huolimatta Kallaksen ja Burhleon johtama osasto kohtasi yhä kovempaa vastarintaa.

”Kuinka pitkä matka vielä?” Venir kysyi.

”Ei enää paljoa”, Martin vastasi.

Burhleo vilkaisi Kallasta.

”Näytät huolestuneelta”, Martin sanoi.

”Jos meillä on näin vaikeaa, Saesteorralla on varmasti vielä paljon vaikeampaa, koska hänen osastonsa on paljon pienempi”, Venir sanoi.

”Kyllä hän pärjää”, Martin sanoi.

”Mutta olen silti huolissani”, Venir sanoi.

”Huolehdi ensin meidät ketjun luokse”, Martin sanoi.

He taistelivat tiensä läpi gyllenburhilaisten ja lopulta pääsivät huoneeseen, jossa ketju oli. Huoneessa olevat gyllenburhilaiset ymmärsivät nopeasti heidän aikeensa ja muiden hidastaessa hyökkäystä yksi meni katkaisemaan portin avaavaa ketjua.

”Estäkää häntä katkaisemasta ketjua”, Martin sanoi.

Burhleon miehet hyökkäsivät kohti ketjua katkaisevaa gyllenburhilaista, mutta heidän hyökkäyksensä estettiin. Muutama netronovalalainen sotilas ehti ampua jousella kohti gyllenburhilaista. He olivat kuitenkin myöhässä. Gyllenburhilainen ehti vapauttamaan heilurin, joka katkaisi ketjun, ennen kuin kuolettava nuoli osui. Ennen kuolemaansa gyllenburhilainen sotilas ehti nähdä ketjun katkeavan ja kuulla kuinka se kilisi alas kuilua, jota pitkin ketju meni portin avausmekanismien luokse.

Tappiostaan katkerina Kallaksen ja Burhleon johtamat sotilaat tappoivat kaikki gyllenburhilaiset, jotka huoneessa olivat olleet. Kallas katsoi ruumiita synkeänä.

”Olemme epäonnistuneet”, Venir sanoi.

”Me kyllä, mutta Saesteorralla on vielä mahdollisuus”, Martin sanoi.

”Voimme vain toivoa, että hänellä on enemmän onnea matkassa”, Venir sanoi.

torstai 15. heinäkuuta 2021

Hyökkäys päälinnaan XIV

 Betula pubescens, osa 173

Pääosasto eteni alas kierreportaita ja liittyi tornin alapuolisen käytävän taisteluun. Kärkiosasto oli jo aloittanut taistelun ja nyt pääosaston voimalla päästiin vyöryttämään kohti oikeaa suuntaa.

”Portti on tässä suunnassa”, Martin sanoi.

Kapteeni Kallas ohjasi pääjoukon oikeaan suuntaan. Viimeisenä portaista tuleva jälkijoukko saisi suojata heidän selustaansa ja suojata portaita niin pitkään kuin se oli mahdollista. Samalla he antaisivat torniin jääneelle erillisosastolle merkin, että he voisivat sulkea luukun alas portaisiin.

Gyllenburhilaiset olivat täysin yllätettyjä linnan muurien sisällä olevasta vihollisesta. Vaikka hälytys kiiri pitkin linnaa ei monikaan tuntunut kiinnittävän siihen huomiota. Se sekoittui hyökkäyksestä annettavaan hälytykseen ja kaikki tiesivät jo valmiiksi, että he olivat piiritettyinä ja taistelua käytiin muureilla. Netronovalalaiset ja Burhleon johtamat joukot pääsivät etenemään nopeasti läpi linnan käytävien kohti porttirakennusta.

”Pian olemme portilla”, Martin sanoi.

”Toivottavasti se on helppo aukaista”, Venir sanoi.

”Ei niin helppo kuin yläkaupungin portti. Linnan portti on helppo teljetä kiinni, joten meidän täytyy olla iskussamme nopeita ja estää portin aukaisuun käytettävien ketjujen katkaisu”, Martin sanoi.

”Ovatko ketjut yhdessä paikassa?” Venir kysyi.

”Eivät. Ketjuja on kaksi ja ne ovat eri huoneissa. Kumpikin ketjuista avaa toisen portin puolen”, Martin vastasi.

”Meille riittää, että saamme ainakin toisen puolikkaan portista auki”, Venir sanoi.

”Varmasti. Portti on niin suuri, ettei sitä pysty puolustamaan puoliksi avonaisena, jos hyökkääjällä on takanaan kunnollinen voima”, Martin sanoi.

Kallas piti lyhyen miettimistauon.

”Joudumme siis jakamaan voimamme kahtia”, Venir sanoi.

Kallas kääntyi Saesteorraan päin.

”Ota kolmannes jäljellä olevasta pääjoukosta itsellesi mukaan ja suuntaa toiselle ketjulle”, Venir sanoi.

”Selvä, herra kapteeni”, Jeanne sanoi.

Saesteorra alkoi koota mukaansa osastoa. Kallas kääntyi takaisin Burhleon puoleen.

”Osaako joku muu opastaa porttirakennukseen?” Venir kysyi.

”Luulen, että joku miehistäni osaa”, Martin vastasi.

”Joku voisi lähteä Seasteorran mukaan”, Venir sanoi.

”Lähetän osan omista miehistäni hänen mukaansa”, Martin sanoi.

”Kiitos”, Venir sanoi.

”Ei tarvitse kiittää. Tämä on yhtä paljon minunkin taisteluni”, Martin sanoi.


torstai 8. heinäkuuta 2021

Hyökkäys päälinnaan XIII

 Betula pubescens, osa 172

Tornista laskeutuivat alas pienet kierreportaat, joihin pääsi tornin lattiassa olevasta luukusta. Luukku oli rakennettu niin, että sen sai helposti teljettyä kiinni yläpuolelta. Näin tornin puolustajat pysyivät hyvin turvassa, vaikka käytävä tornin alla olisi vihollisen käsissä. Tai vaikka koko muu linna olisi vihollisen käsissä.

Kapteeni Kallas tutki luukun rakennetta. Saesteorra näki tämän kasvoilta nousevan huolen tunteen. Kallas mietti jo seuraavia askelia päälinnan valtaamisessa. Pelkkä portin aukaisu ei riittänyt, vaan siitä vasta alkaisi pitkällinen taistelu, joka olisi vaikein koko kaupungin valtaamisessa. Gyllenburhilaiset taistelisivat niin pitkään kuin tahtoa voimia riittäisi, koska eivät voisi enää perääntyä minnekään.

”Onko kaikissa muissakin torneissa tällaiset luukut?” Venir kysyi.

”Luulen, että suurimmassa osassa on”, Martin vastasi.

Kallas huokaisi syvään.

”Mitä mietit?” Martin kysyi.

”Niitä uhreja, joita linnan valtaaminen vaatii”, Venir vastasi.

”Jos olemme mahdollisimman fiksuja, voimme vähentää uhrien määrää”, Jeanne sanoi.

”Mutta silti niiden määrä on suuri. Kaikkea me joudumme tekemäänkin rauhan eteen”, Venir sanoi.

”Rauha ei koskaan ole itsestään selvää”, Martin sanoi.

”Paremmassa maailmassa olisi”, Venir sanoi.

”Tämä onkin paha maailma. Paha ja matoinen maailma”, Martin sanoi.

Seuraavaksi oli lähdettävä etenemään luukun alapuolella olevia kierreportaita alaspäin. Enää he eivät voisi kulkea gyllenburhilaisten varjoissa, vaan oli edettävä taistellen läpi portille saakka. Yllätyksen etu heillä vielä oli jäljellä ja sen he aikoivat pitää niin pitkään kuin mahdollista.

”Ensimmäinen osasto voi lähteä jo. Pidämme yllä niin nopea tahtia kuin mahdollista, jotta saamme vyörytettyä hyökkäystä eteenpäin yllätyksen voimalla mahdollisimman pitkälle”, Venir sanoi.

”Voimme jättää tänne osaston tukemaan jousilla. Vaikka meillä kävisi huonosti, voivat he aiheuttaa täällä paljon tuhoa ennen kuin luukusta päästään takaisin ylös”, Jeanne sanoi.

”Kokoa vapaaehtoisista osasto jäämään tänne. Muista kertoa, että he jäävät luultavasti joksikin aikaa saarroksiin”, Venir sanoi.

”Kyllä, herra kapteeni”, Jeanne sanoi.

Saesteorra alkoi koota netronovalalaisista osastoa, joka jäisi torniin. Burhleo seurasi Saesteorran tarmoa.

”Hän on hyvä johtaja. Sotilaat luottavat häneen”, Martin sanoi.

”Hän on yksi parhaista alaisistani”, Venir sanoi.


torstai 1. heinäkuuta 2021

Hyökkäys päälinnaan XII

 Betula pubescens, osa 171

Gyllenburhin päälinnassa oli muitakin salakäytäviä kuin se, jota pitkin he olivat päässeet linnan sisäpuolelle. Myös linnan eri osien väliltä löytyi salakäytäviä. Osa niistä oli sotilaiden tuntemia oikopolkuja, osa vain harvojen tietämiä ja osa jo kokonaan muistista unohtuneita.

”En tiedä kaikkia salakäytäviä. Tuskin kukaan tietää, sillä linna on täynnä niitä. Mutta tiedän niitä ison joukon ja muutamasta on meillekin hyötyä”, Martin sanoi.

He tulivat käytävän päähän, joka näytti umpikujalta. Päätyseinän luokse päästyään Burhleo alkoi tutkia seinää ja pian löysikin seinästä kiven, jolla sai salaoven auki. Ovi seinään aukesi hieman vaivalloisesti ja Burhleo tarvitsi apua saadakseen vedettyä oven kokonaan auki. Salakäytäviä käytettiin harvoin ja huollettiin vielä harvemmin.

”Toivottavasti ovi menee takanamme helpommin kiinni”, Venir sanoi.

”Jos ei mene, niin voimme huolehtia siitä myöhemmin. Meillä on edessämme suurempiakin murheita”, Martin sanoi.

Burhleo astui salakäytävään ja muut seurasivat perässä.

Salakäytävä oli kapea. Heidän täytyi kulkea peräkkäin ja kaikkien taisteluvarusteiden kanssa sekin oli välillä hankalaa. Eteneminen oli tuskallisen hidasta.

”Kuinka paljon tämä salakäytävä oikaisee?” Jeanne kysyi.

”En ole aivan varma, mutta ainakin pääsemme liikkumaan huomaamattomammin”, Martin vastasi.

”Se on ehkä asia, josta voimme maksaa pienellä hitaudella”, Jeanne sanoi.

”Niin. Tässä vaiheessa on tärkeämpää huolehtia siitä, ettei meitä huomata, kuin siitä, että olemme hitaita. Kohta tilanne voi olla toki toinen”, Martin sanoi.

Salakäytävä jatkui portailla alas, jakaantui kahteen eri suuntaan ja jatkui taas portaisiin. Kallas ja Saesteorra saattoivat vain toivoa, että Burhleo tiesi mihin oli menossa. Ja suunta olisi se, mihin hän oli luvannut heidän päätyvän. Lopulta salakäytävä päättyi pieneen eteiseen, josta aukesi ovi takaisin linnan käytävään.

”Nyt alamme olla niin lähellä porttia, että uskon meidän päätyvän heti taisteluun, kun astumme ulos. Olkaa siis valmiina”, Martin sanoi.

”Olemme valmiina”, Venir sanoi.

Burhleo avasi oven ja he astuivat torniin, joka oli porttirakennuksen vieressä. Tornissa olevat sotilaat tarkkailivat portin edessä olevia vihollisiaan ja eivät heti huomanneet tulijoita. Kun he huomasivat, oli se liian myöhäistä.

Saesteorra meni muurille katsomaan ulos.

”Olemme jo aivan portin lähellä”, Jeanne sanoi.

”Kun laskeudumme täältä tornista alas, meidän pitäisi päästä suoraan käytävää pitkin porttirakennukseen”, Martin sanoi.

”Se ei varmaan käy kovinkaan helposti”, Venir sanoi.

”Epäilen samaa”, Martin sanoi.


torstai 24. kesäkuuta 2021

Hyökkäys päälinnaan XI

 Betula pubescens, osa 170

Haavoittuneiden sotilaiden ja heidän muutamien hoivaajien raivaaminen käytävästä oli nopeasti ohitse. He keskittyivät aluksi haavoittuneita auttaviin ja hoitaviin sotilaisiin, jotka olisivat voineet juosta hakemaanapua. Yksikään ei päässyt pakoon. Kukaan ei myöskään ehtinyt kunnolla karjua avun perään, koska hyökkäys tuli sen vastaanottajille täytenä yllätyksenä.

Käytävä päättyi portaikkoon, joka kulki linnan eri kerrosten välillä. Käytävässä oli myös muutama pieni ikkuna, josta he näkyvät tarkemmin missä he olivat. Linnan muissa osissa näkyi paljon valoja ja niiden läheisyydessä paljon sotilaita.

”Linnan valtaamisesta ei tule helppoa, vaikka saisimme pääportin auki”, Jeanne sanoi.

”Sellaiseksi tämä on rakennettu, mahdollisimman vaikeaksi valloittaa”, Martin sanoi.

”Sen lisäksi linna on vahvasti miehitetty. Pienemmälläkin miehityksellä linna olisi vaikea valloittaa”, Venir sanoi.

”Kohta saamme nähdä kuinka hyvin linnan puolustajien tahto kestää. Siitähän kaikki lopulta riippuu. Hyökkäyksen nopeus ja varsinkin yläkaupungin nopea romahtaminen ei ole voinut olla vaikuttamatta sotilaiden mieliin”, Martin sanoi.

”Saa nähdä”, Venir sanoi.

”Moni varmasti taistelee epätoivoiseen loppuun saakka, mutta eivät välttämättä kaikki”, Martin sanoi.

He hengähtivät hetken ja lähtivät sitten taas varovaisesti etenemään. Portaikossa he suuntasivat kerrosta alemmaksi, joka toimi myös haavoittuneiden hoitopaikkana. He jakoivat kylmää armoa myös tällä kertaa koko käytävän matkalta.

Saesteorra katseli näkyä surullisena.

”Kaikki hyvin?” Venir kysyi.

”Niin paljon verta ja menetettyjä elämiä”, Jeanne vastasi.

Saesteorra kääntyi Kallakseen päin.

”Ja niin paljon lisää tänään vielä vuodatetaan”, Jeanne sanoi.

”Sille emme me mahda enää mitään. Yritämme vain selviytyä kotiin”, Venir sanoi.

”Niin, kotiin”, Jeanne sanoi.

He jatkoivat taas eteenpäin pitkin linnan käytäviä ja raivasivat tieltään kaikki gyllenburhilaiset. Heillä oli runsaasti onnea mukana, sillä hälytyksiä heidän olemassaolostaan ei ehditty antaa.


torstai 17. kesäkuuta 2021

Hyökkäys päälinnaan X

 Betula pubescens, osa 169

Kärkiosasto oli jo aivan käytävän kulman lähellä, kun kulman takaa ilmestyi gyllenburhilaisia sotilaita. Sotilaista toinen oli nuolista pahasti haavoittunut ja toinen auttoi tätä eteenpäin käytävällä. Kaksikko ei heti huomannut edessään olevia netronovalalaisia ja Burhleon joukkoja, vaan kulkivat hyvän matkaa käytävän kulman ohitse keskittyen haavoittuneen eteenpäin nilkuttamiseen. Kun he huomasivat, mitä edessä oli, olivat nuolet jo matkalla heitä kohden.

Sotilaat kaatuivat käytävän lattialla ilman, että ehtivät huutaa apua. Burhleo ei silti ollut tilanteeseen tyytyväinen.

”Se oli turhan lähellä”, Martin sanoi.

”Valmiiksi haavoittuneita on kyllä ikävä ampua”, Jeanne sanoi.

”Hänen haavansa näyttivät siltä, ettei hän olisi selvinnyt seuraavaan iltaan. Tätä saattoi siis kutsua armoksi”, Martin sanoi.

”Kylmäksi armoksi ehkä”, Venir sanoi.

Burhleo vilkaisi Kallasta.

”Minä kun luulin, että te haluatte saada kaikki elävät hengiltä”, Martin sanoi.

”Ei meillä sinänsä ole mitään eläviä vastaan. Sitä vastaan sen sijaan on, ettei meidän anneta elää rauhassa”, Venir sanoi.

Burhleo nyökkäsi.

”Erilaisuuden hyväksyminen on joillekin hyvin vaikeaa. Se on valitettava totuus myös Suuressa keisarikunnassa, vaikka monesti koemme olevamme maailman edistyksen kärjessä”, Martin sanoi.

He jatkoivat eteenpäin kohti kulmaa ja kärkiosaston sotilaat vilkaisivat taas sen taakse. Yksi kulman yli vilkaissut sotilas tuli kertomaan Kallakselle, Saesteorralle ja Burhleolle mitä oli nähnyt.

”Siellä on lisää haavoittuneita sotilaita ja muutamia heitä hoitavia”, sotilas sanoi.

”Taisimme osua linnan sairaalasiipeen”, Jeanne sanoi.

”Siltä vaikuttaa”, Venir sanoi.

”Tai käyttämättömään asuinsiipeen, jota nyt vain käytetään haavoittuneiden hoitoon”, Martin sanoi.

”Täällä on niin paljon tilaa, että osa on käyttämättömänä?” Jeanne kysyi.

”Linna on iso ja kukaan ei siellä normaalioloissa halua asua. Iso osa sotilaista on muualla taistelemassa keisarikunnan armeijan mukana ja kaupunkiin jääneistä suurin osa on jo hävinnyt taistelunsa kaupungin alueelle. Linnassa voi hyvinkin olla niin vähän sotilaita, ettei heitä ole riittänyt täyttämään koko linnaa”, Martin vastasi.

”Ja vaikka olisikin, niin he eivät välttämättä olisi ehtineet majoittautua tänne taistelun aikana”, Venir sanoi.

”Niin. Yläkaupungin portin taistelun jälkeen vetäytymään päässeet ovat vetäytyneet linnaan ja pienen lepotauon jälkeen määrätty miehittämään muureja”, Martin sanoi.

He vetivät vielä henkeä ennen kuin he hyökkäsivät kulman takana aukeavaan käytävään. Lopullinen taistelu päälinnasta alkoi.

”Oletteko valmiita jakamaan kylmää armoa?” Martin sanoi.

”Niin valmiita, kuin voi olla”, Venir sanoi.


torstai 10. kesäkuuta 2021

Hyökkäys päälinnaan IX

 Betula pubescens, osa 168

Saesteorra oli odottanut, että linna olisi ollut paremmin valaistu kuin heidän kulkemansa salakäytävä ja portaat, joissa heillä oli mukanaan vain muutama lyhty. Kuitenkin käytävä, johon he salaovesta astuivat, oli pimeä.

”Olimme onnekkaita. Tämä ovi tuli käytävälle, jossa ei juuri oleskella. Ainakaan taistelun aikana tänne ei näytä olevan asiaa”, Martin sanoi.

”Hieman aavemaista kyllä”, Jeanne sanoi.

”Mikä?” Venir kysyi.

”Tulla keskelle linnaa, jonka tietää olevan täynnä vihollisia. Ja sitten koko käytävä onkin aivan autio”, Jeanne sanoi.

”Tuskin saamme nauttia autioista käytävistä pitkään. Luulen tämän olevan meille oikea suunta”, Martin sanoi.

Burhleon johdolla he lähtivät kulkemaan käytävää eteenpäin. Kulman takaa aukeava seuraava käytävä oli myös autio, mutta siitä seuraavan kulman takaa hohti jo soihdunvalo.

”Olkaa valmiina. Kulman takana meitä voi odottaa jo taistelu”, Martin sanoi.

He pysähtyivät hetkeksi, jotta Kallas ja Saesteorra ehtivät jakaa sotilaille käskyt ja jakaa heidät tilanteen mukaisiin osastoihin. Sotilaat jakautuivat kolmeen osastoon, joista ensimmäisen, kärkijoukkoon, tehtävä oli kulkea ensimmäisenä ja tiedustella eri suuntia. Toisena tulevan pääjoukon tehtävä oli suunnata sinne, missä taisteluvahvuutta tarvittiin eniten. Viimeisenä kulki selustajoukko, joka varmisti heidän selustansa. Burhleo puolestaan piti omat joukkonsa yhtenä ryhmänä omana suojanaan heti netronovalalaisten kärkijoukon takana.

”Sitten eteenpäin?” Martin kysyi.

”Olemme valmiina”, Venir vastasi.

He jatkoivat eteenpäin. Liike muuttui sitä varovaisemmaksi mitä lähemmäksi he pääsivät kulmaa, jonka takaa valo lepatti. Valossa ei kuitenkaan näkynyt varjoja, joten saattoi olla, ettei seuraavassakaan käytävässä liikkunut sillä hetkellä ketään. He halusivat kuitenkin olla varovaisia.

Kärkiosaston sotilaat menivät kulmalle ensimmäisenä ja kurkisivat kulman taakse.

”Tämäkin käytävä on tyhjä”, yksi sotilaista sanoi.

”Yhä aavemaisemmaksi käy”, Jeanne sanoi.

He kulkivat kulman ohitse ja huomasivat, että seuraavan kulman takaa näkyvässä valossa näkyi varjojen liikettä. Siellä liikuttiin.

”Jouset valmiiksi. Jos kulman takaa tulee vihollisia, ne täytyy surmata heti”, Martin sanoi.

Netronovalalaiset sotilaat vilkaisivat Kallaksen ja Saesteorran suuntaan varmistaakseen kuuluiko käsky myös heille. Kallas ja Saesteorra nyökkäilivät sotilaille ja nämä ottivat jousensa käteen ja nuolet valmiiksi.

He etenivät lisää ja kulma lähestyi. Kulman takaa alkoi erottua myös ääniä, liikettä ja puhetta. Seassa oli myös haavoittuneiden valitusta.

torstai 3. kesäkuuta 2021

Hyökkäys päälinnaan VIII

 Betula pubescens, osa 167

Lopulta he pääsivät portaissa niin pitkälle, että Burhleo oli tyytyväinen. Saesteorra vilkaisi taakseen ja tunsi huimausta pelkästä siitä tiedosta, miten korkealle he olivat kiivenneet salakäytävästä. He istuutuivat tasanteelle lepäämään vielä hetkeksi ennen kuin siirtyivät linnan puolelle ja siellä mahdollisesti suoraan taisteluun.

”Luulen, että tämä on meidän kannaltamme paras vaihtoehto. Edellinen ovi olisi ollut ehkä hieman lähempänä porttia, mutta tämä tulee paremmasta suunnasta. Saamme yllätettyä portin puolustajat paremmin, kun tulemme hieman enemmän yläviistosta”, Martin sanoi.

”Tämä on varmasti parempi”, Jeanne sanoi.

”Seuraavaksi täytyy toivoa, että yllätys on yhtä suuri kuin viimeksi”, Venir sanoi.

”Yllätys on varmasti yhtä suuri kuin viimeksi, mutta päälinnan on paljon paremmin puolustettu. Ja sen puolustajat ovat paljon motivoituneempia. Täällä puolustajilla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin voittaa taistelu tai kuolla sen aikana”, Martin sanoi.

”Emme me sentään antautuneita aio tappaa. Heille löytyy varmasti parempaakin käyttöä”, Venir sanoi.

”He eivät tiedä sitä”, Martin sanoi.

”Ja tuskin uskovat, jos kerromme heille muuta”, Jeanne sanoi.

”Niin”, Martin sanoi.

Kolmikko katseli toisiaan vakavina.

”Mutta kovimmankin puolustuksen tahto murtuu jossakin vaiheessa. Jos saamme portit auki, on puolustuksen murtuminen lähellä”, Venir sanoi.

”Mutta sitä ennen he tulevat puolustautumaan ankarasti. Ja heitä on paljon”, Martin sanoi.

He lepäsivät vielä, mutta kaikki alkoivat pikkuhiljaa muuttua levottomammiksi. Kaikki tiesivät, että he olivat astumassa kohta taisteluun. Tieto sai veren täyttymään adrenaliinista, lihakset jännittymään ja aistit virittäytymään äärimmilleen. Lepotauko alkoi käydä itseään vastaan.

”Luulen, että on aika”, Venir sanoi.

”Minä luulen samoin”, Martin sanoi.

”Onko vielä jotakin viime hetken asioita, jotka meidän tulisi tietää?” Jeanne kysyi.

”Seuratkaa minua. Uskon muistavani tien, jos linnan sisärakenteita ei ole hirveästi muokattu. Olkaa myös valppaita ja varovaisia. Olemme selvästi altavastaajina. Apua emme saa ennen kuin pääsemme porteille”, Martin sanoi.

Burhleo ryhtyi etsimään seinästä kytkintä, jolla salaoven saisi auki. Kallas seurasi tarkkaan Burhleon toimia. Saesteorra hengitti mahdollisimman rauhallisesti sisään ja ulos. Sotilaat keskittyivät kukin tavallaan.

Salaovi linnaan aukesi ja he astuivat siitä läpi.


torstai 27. toukokuuta 2021

Hyökkäys päälinnaan VII

 Betula pubescens, osa 166

Kivisten kierreportaiden askelmia jatkui ja jatkui. Aluksi he keskittyivät olemaan hiljaa, mutta pian kävi selväksi, että oli keskityttävä vain jaksamaan eteenpäin. Lopulta heidän oli pysähdyttävä lepäämään, kun portaiden sivusta avautui pieni huone.

”Mikä tämän huone on?” Venir kysyi.

”Tämä on tasanne linnaan kulkemista varten. Jossakin tuolla seinällä on salaovi, josta pääsee linnaan sisälle. Ohitamme näitä tasanteita vielä useita”, Martin vastasi.

”Voisimme siirtyä jo linnan puolelle?” Jeanne kysyi.

”Voisimme, mutta emme halua tyrmään”, Martin vastasi.

”Vaan haluamme päästä avaamaan portin”, Venir sanoi.

”Ja sinne pääsemme vain kiipeämällä vielä paljon ylöspäin. Linnan tyrmät ja kellarit ovat syvällä kalliossa”, Martin sanoi.

”Selvästi pidätte kaivamisesta”, Jeanne sanoi.

”Ainakin meillä on siihen paljon osaamista”, Martin sanoi.

Lyhyen tauon jälkeen he antoivat portaista nouseville yhä uusille sotilaille tilaa levätä ja lähtivät itse taas jatkamaan portaiden kiipeämistä. Kaikki sotilaat eivät mahtuneet tasanteelle, vaan he istuivat portailla lepäämässä.

Parin tasanteen jälkeen he saapuivat kohtaan, jossa portaat haarautuivat kahteen eri suuntaan. Heidän oli pakko pysähtyä risteykseen, koska Burhleo ei muistanut kumpaan suuntaan heidän tulisi kulkea seuraavaksi. Lepohetki tuli muutenkin tarpeeseen, mutta se oli myös merkki Burhleon iän tuomasta rasitteesta. Kallas ja Saesteorra vilkaisivat toisiaan huolestuneina.

Burhleo istui portaiden keskellä kohtaa, jossa portaat haarautuivat, ja katsoi vuorotellen kumpaankin suuntaan. Lopulta hän huokaisi ja painoi päänsä.

”Kuten sanoin aiemmin, en ole käynyt täällä pitkään aikaan. Hyvin pitkään aikaan. Tästä kohdasta minulla ei ole mitään muistikuvaa”, Martin sanoi.

”Olet kuitenkin kulkenut tämän reitin?” Venir kysyi.

”Muistaakseni”, Martin vastasi.

Kallas ja Saesteorra eivät voineet kuin odottaa sotilaiden kanssa sitä, jos Burhleon muistikuvat tarkentuisivat. Sitä ennen portaisiin ehti syntyä melkoinen ruuhka, kun koko osasto tiivistyi risteyksen alapuolelle.

Lopulta Burhleo äännähti helpottuneena.

”Nyt minä tiedä. Tähän suuntaan”, Martin sanoi.

Burhleo nousi ylös ja astui vasemmanpuoleiseen haaraan.

”Muistitko, mihin suuntaan meidän pitää mennä?” Venir kysyi.

”En, mutta toisesta suunnasta tulee ruuan tuoksua. Emme kuitenkaan halua mennä keittiöiden suuntaan, joten meidän täytyy mennä toiseen suuntaan”, Martin sanoi.

Kallas ja Saesteorra vilkaisivat toisiaan yhä hieman epäileväisinä.

”Jos epäilet mihin suuntaan sinun tulisi kulkea, seuraa nenääsi”, Martin sanoi.


torstai 20. toukokuuta 2021

Hyökkäys päälinnaan VI

 Betula pubescens, osa 165

Kallaksen, Saesteorran ja Burhleon yhteisvoimatkaan eivät riittäneet kivioven osien liikuttamiseen. Sotilaita tuli kuitenkin koko ajan lisää tunnelissa ja pian koossa oli varmasti riittävästi voimaa, jotta kappaleet saataisiin varmasti liikkeelle.

”Täytyy vain varoa sitä, ettei oviaukko romahda, kun vedämme osat sen läpi. Muuten saatamme saada vielä sen romahtaneen tunnelinkin ratkottavaksi”, Martin sanoi.

”Valitaan se osa vedettäväksi, joka on helpoiten tulossa tähän suuntaan, ja vedetään se pois. Muut kappaleet saattavat lähteä sitten helpommin liikkeelle ja saamme ne työnnettyö oviaukosta läpi”, Jeanne sanoi.

”Voit sitten etsiä meille sopivan kohteen”, Martin sanoi.

Burhleo väisti oviaukolta ja antoi tietä aliupseerille. Seasteorra astui oviaukolle ja kumartui kokeilemaan kappaleita. Yksi niistä näytti siltä, että olisi lähdössä oviaukosta heidän suuntaansa.

”Minä vetäisin tätä”, Jeanne sanoi.

”Vetäkäämme siis sitä ja toivokaamme parasta”, Martin sanoi.

Yksi sotilaista kävi ojentamassa Saesteorralle köyden ja tämän sitoi sen kivikappaleen ympärille. Saesteorra, Kallas ja Burhleo sekä heidän takanaan olevat sotilaat ottivat köydestä kiinni.

”Valmiina”, Jeanne sanoi.

Saesteorra katsoi taakseen ja varmisti, että kaikki olivat valmiita vetämään.

”Vetäkää”, Jaenne sanoi.

He vetivät.

Aluksi tuntui, ettei vetäminen auttanut eikä oven kappale liikkunut. Hetken vetämisen jälkeen kappale kuitenkin liikahti. Ja sitten se luiskahti paikoiltaan.

Kun ensimmäinen kivi oli irti, kaksi muuta rysähtivät sen perässä irti oviaukosta. Vetäjillä meni hetki toipua ja sitten he odottivat hiljaa, että kestäisikö oviaukko. Se kesti.

”Tässähän kävi paremmin kuin uskalsin toivoakaan”, Martin sanoi.

”Nyt siis kohti linnaa”, Venir sanoi.

He vetivät kaksi muuta kappaletta pois oviaukosta ja Burhleo lähti taas johdattamaan joukkoa eteenpäin. Oviaukon takana olevasta huoneesta lähtivät portaat ylös kohti linnaa.

”Miten syvällä olemme?” Jeanne kysyi.

”Luulen, että jossakin linnan tyrmienkin alapuolella. Meillä on edessämme pitkä nousu”, Martin vastasi.

He lähtivät nousemaan kierreportaita ylöspäin. He etenivät niin hiljaa ja varovaisesti kuin läpimärissä varusteissa oli mahdollista.


torstai 13. toukokuuta 2021

Hyökkäys päälinnaan V

 Betula pubescens, osa 164

Alkuun tunneli vietti hieman alaspäin, mutta oikeni pian tasaisemmaksi ja kulki miltei vaakasuorassa päälinnan muurien alitse. Tunnelin reunoilla oli urat, joihin suurin osa tunnelissa olevasta kosteudesta oli kertynyt vedeksi.

”Toivottavasti vesi ei ole tehnyt tuhojaan”, Martin sanoi.

”Onko niin käynyt?” Venir kysyi.

”Olen kuullut, että tunneli on joskus romahtanut”, Martin vastasi.

Burhleo pysähtyi ja kosketti kivestä tehtyä seinää.

”Täällä on kalliossa paljon vesisuonia. Linnan kaivot saavat niistä vetensä ja ne ovat siksi arvokkaita puolustajille. Ne myös tuovat vettä tunneliin ja ovat siksi meille riesaksi”, Martin sanoi.

Saesteorra alkoi seurata tunnelin reunan urien vedenkorkeutta. Pian hän huomasi urissa olevan koko ajan enemmän vettä. Pian vesi tuli jo uran reunan yli ja levisi lattian laatoitukselle.

”Vettä taitaa olla enemmänkin”, Jeanne sanoi.

”Siltä näyttää”, Martin sanoi.

Burhleo nosti kädessään olevaa lyhtyä niin korkealle kuin tunnelissa mahtui. Vähän matkan päässä lyhdyn valo heijastui veden pintaan.

”Joudumme kahlaamaan”, Venir sanoi.

”Toivottavasti kahlaaminen riittää”, Martin sanoi.

Vesi syveni pikkuhiljaa. Näytti kuitenkin siltä, ettei se täyttänyt tunnelia kokonaan. Vesi kuitenkin hidasti heidän etenemistään.

”Toivottavasti pääsemme pian pois tunnelista. Vedessä kulkeminen on raskasta”, Venir sanoi.

”Edessä on ainakin jotakin”, Martin sanoi.

Burhleon äänensävy kuulosti huolestuneelta. Kallas ja Saesteorra ehtivät pelätä, että edessä näkyisi romahtanut tunneli. Pian he näkivät, että edessä oli tunnelin päättävä ovi, joka oli hajonnut kolmeen osaan.

Kolmikko saapui oviaukolle ja Burhleo yritti työntää oven kappaleita läpi oviaukosta. Kiviset osat olivat kiilautuneet oviaukkoon niin tiukasti, ettei yhden ihmisen voimat riittäneet edes liikauttamaan niitä.

”Tässä meillä onkin pulma ratkaistavaksi”, Martin sanoi.

”Pienempi pulma kuin romahtanut tunneli”, Venir sanoi.

”Älä vielä sano”, Martin sanoi.

Burhleo nosti lyhdyn oviaukosta läpi, jotta he näkivät sen takana olevan huoneen paremmin. Huone oli veden valtaama samaan tapaan kuin tunnelikin, mutta sieltä nousivat portaat ylös.

”Sieltä pääsemme kuiville”, Jeanne sanoi.

”Kunhan ensin vain pääsemme tästä ovesta läpi”, Martin sanoi.


torstai 6. toukokuuta 2021

Hyökkäys päälinnaan IV

 Betula pubescens, osa 163

Saesteorra nieleskeli pelkoaan. Samalla läpitunkematon pimeys hänen ympärillään antoi hänelle kylmää halausta. Tuntui kuin hän olisi astunut johonkin toiseen maailmaan, joka oli pelkkää mustaa. Ja portaat kaiken pimeyden keskellä tuntuivat jatkuvan loputtomiin.

Askel. Portaan reunan tunnustelu. Varovainen jalan ojennus reunan yli ja askelman tunnustelu. Toinen askel. Seuraava tunnustelu. Askel. Ja sitten taas seuraava. Ja yhä uusi. Yhä uusi tunnustelu. Yhä uusi.

Pimeyden läpi yhtäkkiä kuuluva ääni sai hätkähtämään.

”Noniin, pääsemmehän me portaiden loppuun asti”, Martin sanoi.

Sanat kuulostivat lohduttavilta, vaikka Saesteorra ei edelleenkään nähnyt mitään. Lopulta portaat kuitenkin loppuivat ja hän oli tasaisella. Mieli ei kuitenkaan luottanut siihen ja tunnustelu jatkui.

”Luulin, etteivät ne koskaan loppuisi”, Venir sanoi.

Saesteorra säikähti takaansa kuuluvaa kapteeni Kallaksen ääntä. Hän toivoi, ettei kumpikaan miehistä kuullut hänen reaktiotaan. Pimeys ei sopinut hänelle.

”Joko nyt voimme sytyttää jonkinlaisen valon?” Venir kysyi.

Burhleo vastasi sytyttämällä pienen lyhdyn.

”Ei kuitenkaan sytytetä liikaa valoja. Valo kuluttaa ilmaa ja näin isolla joukolla sille on muutakin käyttöä”, Martin sanoi.

Portaista alas saapuvat sotilaat näyttivät helpottuneelta, kun pääsivät taas valoon. Burhleo sytytti toisen lyhdyn ja antoi sen yhdelle sotilaista.

”Jää sinä näyttämään valoa portaissa tuleville”, Martin sanoi.

Sotilas nyökkäsi ja Saesteorra näki tämän olevan varsin tyytyväinen saamaansa tehtävään. Valon arvon ymmärtää kunnolla vasta silloin kun sitä ei ole.

”Nyt eteenpäin”, Martin sanoi.

Burhleo käveli portaiden alapäässä olevan pienen huoneen poikki ja avasi sen toisella seinällä salaoven. Saesteorra ja Kallas seurasivat muiden jo portaista ehtineiden kanssa Burhleon perässä.

”Osaatko sanoa kuinka pitkä matka meillä on edessämme?” Venir kysyi.

”Ei ehkä niin pitkä kuin minkä kuljimme tunnelissa yläkaupungin portin taakse päästäksemme. Mutta päälinnan sisällä matka jatkuu vielä pitkälti muurien sisällä”, Martin vastasi.

Kallas naurahti.

”Mitä?” Martin kysyi.

”Eli et vastannut kysymykseeni”, Venir vastasi.

Burhleo pysähtyi miettimään.

”Niin. Ehkäpä en sitten vastannutkaan. Näitä reittejä ei tule kuljettua joka päivä, joten on hankala arvioida kovinkaan tarkkaan miten pitkiä ne ovat. Matka saattaa olla pidempi tai sitten lyhyempi”, Martin sanoi.

”Tiedämme sitten, kun olemme linnassa”, Venir sanoi.

”Niin juuri”, Martin sanoi.

Burhleo astui sisään avaamastaan salaovesta ja muut seurasivat hänen perässään tunneliin.