Hyökkäys päälinnaan VII

 Betula pubescens, osa 166

Kivisten kierreportaiden askelmia jatkui ja jatkui. Aluksi he keskittyivät olemaan hiljaa, mutta pian kävi selväksi, että oli keskityttävä vain jaksamaan eteenpäin. Lopulta heidän oli pysähdyttävä lepäämään, kun portaiden sivusta avautui pieni huone.

”Mikä tämän huone on?” Venir kysyi.

”Tämä on tasanne linnaan kulkemista varten. Jossakin tuolla seinällä on salaovi, josta pääsee linnaan sisälle. Ohitamme näitä tasanteita vielä useita”, Martin vastasi.

”Voisimme siirtyä jo linnan puolelle?” Jeanne kysyi.

”Voisimme, mutta emme halua tyrmään”, Martin vastasi.

”Vaan haluamme päästä avaamaan portin”, Venir sanoi.

”Ja sinne pääsemme vain kiipeämällä vielä paljon ylöspäin. Linnan tyrmät ja kellarit ovat syvällä kalliossa”, Martin sanoi.

”Selvästi pidätte kaivamisesta”, Jeanne sanoi.

”Ainakin meillä on siihen paljon osaamista”, Martin sanoi.

Lyhyen tauon jälkeen he antoivat portaista nouseville yhä uusille sotilaille tilaa levätä ja lähtivät itse taas jatkamaan portaiden kiipeämistä. Kaikki sotilaat eivät mahtuneet tasanteelle, vaan he istuivat portailla lepäämässä.

Parin tasanteen jälkeen he saapuivat kohtaan, jossa portaat haarautuivat kahteen eri suuntaan. Heidän oli pakko pysähtyä risteykseen, koska Burhleo ei muistanut kumpaan suuntaan heidän tulisi kulkea seuraavaksi. Lepohetki tuli muutenkin tarpeeseen, mutta se oli myös merkki Burhleon iän tuomasta rasitteesta. Kallas ja Saesteorra vilkaisivat toisiaan huolestuneina.

Burhleo istui portaiden keskellä kohtaa, jossa portaat haarautuivat, ja katsoi vuorotellen kumpaankin suuntaan. Lopulta hän huokaisi ja painoi päänsä.

”Kuten sanoin aiemmin, en ole käynyt täällä pitkään aikaan. Hyvin pitkään aikaan. Tästä kohdasta minulla ei ole mitään muistikuvaa”, Martin sanoi.

”Olet kuitenkin kulkenut tämän reitin?” Venir kysyi.

”Muistaakseni”, Martin vastasi.

Kallas ja Saesteorra eivät voineet kuin odottaa sotilaiden kanssa sitä, jos Burhleon muistikuvat tarkentuisivat. Sitä ennen portaisiin ehti syntyä melkoinen ruuhka, kun koko osasto tiivistyi risteyksen alapuolelle.

Lopulta Burhleo äännähti helpottuneena.

”Nyt minä tiedä. Tähän suuntaan”, Martin sanoi.

Burhleo nousi ylös ja astui vasemmanpuoleiseen haaraan.

”Muistitko, mihin suuntaan meidän pitää mennä?” Venir kysyi.

”En, mutta toisesta suunnasta tulee ruuan tuoksua. Emme kuitenkaan halua mennä keittiöiden suuntaan, joten meidän täytyy mennä toiseen suuntaan”, Martin sanoi.

Kallas ja Saesteorra vilkaisivat toisiaan yhä hieman epäileväisinä.

”Jos epäilet mihin suuntaan sinun tulisi kulkea, seuraa nenääsi”, Martin sanoi.