Hyökkäys päälinnaan IV

 Betula pubescens, osa 163

Saesteorra nieleskeli pelkoaan. Samalla läpitunkematon pimeys hänen ympärillään antoi hänelle kylmää halausta. Tuntui kuin hän olisi astunut johonkin toiseen maailmaan, joka oli pelkkää mustaa. Ja portaat kaiken pimeyden keskellä tuntuivat jatkuvan loputtomiin.

Askel. Portaan reunan tunnustelu. Varovainen jalan ojennus reunan yli ja askelman tunnustelu. Toinen askel. Seuraava tunnustelu. Askel. Ja sitten taas seuraava. Ja yhä uusi. Yhä uusi tunnustelu. Yhä uusi.

Pimeyden läpi yhtäkkiä kuuluva ääni sai hätkähtämään.

”Noniin, pääsemmehän me portaiden loppuun asti”, Martin sanoi.

Sanat kuulostivat lohduttavilta, vaikka Saesteorra ei edelleenkään nähnyt mitään. Lopulta portaat kuitenkin loppuivat ja hän oli tasaisella. Mieli ei kuitenkaan luottanut siihen ja tunnustelu jatkui.

”Luulin, etteivät ne koskaan loppuisi”, Venir sanoi.

Saesteorra säikähti takaansa kuuluvaa kapteeni Kallaksen ääntä. Hän toivoi, ettei kumpikaan miehistä kuullut hänen reaktiotaan. Pimeys ei sopinut hänelle.

”Joko nyt voimme sytyttää jonkinlaisen valon?” Venir kysyi.

Burhleo vastasi sytyttämällä pienen lyhdyn.

”Ei kuitenkaan sytytetä liikaa valoja. Valo kuluttaa ilmaa ja näin isolla joukolla sille on muutakin käyttöä”, Martin sanoi.

Portaista alas saapuvat sotilaat näyttivät helpottuneelta, kun pääsivät taas valoon. Burhleo sytytti toisen lyhdyn ja antoi sen yhdelle sotilaista.

”Jää sinä näyttämään valoa portaissa tuleville”, Martin sanoi.

Sotilas nyökkäsi ja Saesteorra näki tämän olevan varsin tyytyväinen saamaansa tehtävään. Valon arvon ymmärtää kunnolla vasta silloin kun sitä ei ole.

”Nyt eteenpäin”, Martin sanoi.

Burhleo käveli portaiden alapäässä olevan pienen huoneen poikki ja avasi sen toisella seinällä salaoven. Saesteorra ja Kallas seurasivat muiden jo portaista ehtineiden kanssa Burhleon perässä.

”Osaatko sanoa kuinka pitkä matka meillä on edessämme?” Venir kysyi.

”Ei ehkä niin pitkä kuin minkä kuljimme tunnelissa yläkaupungin portin taakse päästäksemme. Mutta päälinnan sisällä matka jatkuu vielä pitkälti muurien sisällä”, Martin vastasi.

Kallas naurahti.

”Mitä?” Martin kysyi.

”Eli et vastannut kysymykseeni”, Venir vastasi.

Burhleo pysähtyi miettimään.

”Niin. Ehkäpä en sitten vastannutkaan. Näitä reittejä ei tule kuljettua joka päivä, joten on hankala arvioida kovinkaan tarkkaan miten pitkiä ne ovat. Matka saattaa olla pidempi tai sitten lyhyempi”, Martin sanoi.

”Tiedämme sitten, kun olemme linnassa”, Venir sanoi.

”Niin juuri”, Martin sanoi.

Burhleo astui sisään avaamastaan salaovesta ja muut seurasivat hänen perässään tunneliin.