Earnestin talvi III

Betula nana, osa 175

Metsä Earnestin alapuolella oli paksun lumipeitteen vuoraama. Mihail ja Emily kulkivat Earnestiin kulkevaa polkua pitkin alaspäin vuorenrinnettä ja poikkesivat sitten polulta metsään. Liikkuminen oli hidasta, kun lunta oli polvenkorkeuteen saakka eikä heillä ollut lumikenkiä.

”Ensi talveksi voisi hankkia kyllä lumikengät, jos siis olemme vielä silloin täällä”, Emily sanoi.

”Se olisi hyvä”, Mihail sanoi.

Mihail huokaisi.

”Mitä?” Emily kysyi.

”Minun ja Nilsin työ on aivan umpikujassa. Emme vain pääse eteenpäin”, Mihail vastasi.

”Ehkä sinun pitää ajatella asiaa uudella tavalla”, Emily sanoi.

”Millä tavalla?” Mihail kysyi.

”En minä siihen osaa vastata”, Emily vastasi.

Mihail hymähti.

”Ei minun sinulta pitäisi kysyä apua, kun sinä et halua edes minun tekevän koko tutkimustyötä”, Mihail sanoi.

Emily muisti mustaan kaapuun pukeutuneen miehen ja tämän sanat. Se toi mieleen myös puisten jumalten ennustuksen hänen valinnastaan.

”Tiedätkö, että tapasin mustaan kaapuun pukeutuneen miehen syksyllä täällä metsässä?” Emily kysyi.

”Tiedän”, Mihail vastasi.

”Miksi et ole sanonut mitään?” Emily kysyi.

”Koska olen odottanut, että sinä sanot”, Mihail vastasi.

Emily nyökkäsi.

”Mitä hän halusi?” Mihail kysyi.

Emily ei tiennyt mitä hänen olisi pitänyt vastata.

”Hän halusi puhua kanssani”, Emily sanoi.

”Mutta päädyit käsirysyyn hänen kanssaan. Se on vaarallista. Sitä miestä, tai olentoa, ei kannata suututtaa”, Mihail sanoi.

”Tiedän. Menetin malttini”, Emily sanoi.

Mihail tarttui Emily kädestä ja veti hänet luokseen.

”Hyvä, ettei siinä käynyt pahemmin”, Mihail sanoi.

Mihail puristi Emilyn tiukkaan halaukseen ja suuteli häntä. Mihail ja Emily jäivät halaukseen pitkäksi aikaa suudelman jälkeenkin. Lopulta heille tuli kylmä ja heidän oli pakko jatkaa lumessa tarpomista.

302.

300. blogikirjoitus tuli vastaan niin yllättäen, että se meni hieman ohikin. Blogin 300. kirjoitus oli siis toissa viikon Betula nana -osa 173 Earnestin talvi ja nyt on siis kyseessä blogin 302. teksti. Kun katsoo, milloin edelliset sadat ovat tulleet täyteen, niin voi havainta, että kirjoitustahti on hieman rauhoittunut. 100. kirjoitus julkaistiin 27.6.2012 ja 200. kirjoitus 3.7.2013. Viimeisimpään sataan tekstiin kului aikaa siis reilusti yli vuosi. 100.-tekstissäni pohdin käyttämiäni tunnisteita ja 200.-tekstissäni poimin muutaman mielestäni parhaista kirjoittamastani bloggauksesta. Nyt ajattelin hieman pohtia sitä, mihin suuntaan blogini ovat mahdollisesti tulevaisuudessa menossa.

Tällä blogillani on pidempi ja erityisesti tekstirunsaampi historia kuin sijoitusblogillani Elämästä sijoittamiseen, josta tällä hetkellä löytyy vain 16 kirjoitusta. Tämän blogin vahvuutena onkin kirjoitusten runsaus. Suurin osa kirjoituksista on kuitenkin Betula nana -jatkokertomusta ja jos nuo kirjoitukset blogin historiasta poistaa jää jäljelle vain 128 kirjoitusta. Juuri noiden tekstien määrä onkin pudonnut radikaalista ja on nykyään samaa tasoa kuin sijoitusblogissani.

Edellä mainitsemastani syystä suurimpana tulevaisuuden huolena itselläni on se, että minulla ei ole riittävästi aikaa blogikirjoittamista varten. Siitäkin huolimatta, että ei näiden kirjoitusten tekemiseen kovin paljoa aikaa mene. Kuitenkin kirjoittaminen vaatii aina sen pienen keskittymisajan, jota ei aina kovimman kiireen aikana tunnu löytyvän. Pyrkimyksenäni onkin hieman enemmän saada aikaa kirjoittamiseen, siis myös muun kuin vain jatkokertomuksen ja pikkuhiljaa etenevän romaanikäsikirjoituksen kirjoittamiseen.

Yksi asia, mitä olen pohtinut blogini osalta, on nimenomaan Betula nanan rooli blogissa. Mielestäni jaksoformaatti sopii huonosti bloggerin alustaan ja en ole vielä ainakaan keksinyt kuinka saisin järkevästi toteutettua osien välisen selaamisen. Siksi olenkin välillä pohtinut, että jättäisin bloggerin ja siirtyisin joko a) toiseen palveluun tai b) tekisin itse koko sivuston. Toistaiseksi asia on ollut vain ajatuksen tasolla, mutta se on yksi mahdollinen muutos, joka voi joskus tulevaisuudessa tapahtua. Yksi mahdollisuus on myös se, että siirtäisin Betula nanan omaan blogiinsa ja jättäisin tämän Elämästä kirjoitamiseen -blogin vain kirjoittamiselle ja yleiselle asialle.

Mutta tällaista mietintöä tällä kertaa.

Earnestin talvi II

Betula nana, osa 174

Linnanpiha oli puhdistettu lumesta vain kulureiteiltään. Iso osa linnanpihasta oli paksun lumikerroksen peitossa, kun ensin oli satanut paljon lunta ja päälle kasattu vielä leveiden kulkureittien lumet. Lunta oli niin paljon, että sitä kuljetettiin jo muurin ulkopuolelle ja kipattiin portin ulkopuolelta linnan viereiseltä jyrkänteeltä alas. Sama tehtiin lumelle, joka oli peittänyt linnoituksen muurin ympäristöä ja linnoitukselle tulevaa tietä.

Mihail käveli ensin linnanpihan ympäri ja nousi sitten muurille katselemaan lumista seutua. Vaikka vuorenrinteellä oli lunta paksu kerros, oli sitä suurimmassa osassa Léostaa vain ohut kerros. Ruhtinaskunnan eteläosassa lunta ei tullut kuin erityisen kylminä talvina. Ruhtinaskunnan pohjoisimmassa osassa lunta oli taas rannikolle saakka.

Mihail yritti selventää ajatuksiaan mustaan kaapuun pukeutuneen miehen kirjoituksista. Hän oli lukenut samat tekstit jo liiankin moneen kertaan. Piti saada jotakin muuta ajateltavaa edes hetkeksi, että pystyisi katsomaan asiaa edes hieman tuoreemmilla silmillä. Mihaililla ei kuitenkaan ollut aikaa. Hänen kuollut siskonsa odotti, että hän keksisi ratkaisun.

Emily käveli linnanpihan poikki ja huomasi Mihailin linnoituksen muurilla. Hän nousi portaat ylös muurille ja meni Mihailin luokse.

”Mitäs sinä täällä?” Emily kysyi.

”Yritän saada ajatuksiani liikkeelle”, Mihail vastasi.

”Oletteko vieläkin jumissa?” Emily kysyi.

”Pahemmin kuin missään vaiheessa aikaisemmin”, Mihail sanoi.

”Me olemme päässeet Emman ja Mian kanssa hyvin vauhtiin vaakunan teossa. Lippu on jo puoliksi valmis”, Emily sanoi.

”Siitä lipusta on varmaan hyvä tehdä useampi kopio”, Mihail sanoi.

”Niin Emma ja Miakin sanoivat. Teemme nyt tuosta ensimmäisestä hieman tarkemman ja hienomman version, että sinun lipunkantajasi voi sitä sitten kantaa. Kopioihin riittää hieman vähempi koristeellisuus”, Emily sanoi.

”Se on totta”, Mihail sanoi.

Mihail ja Emily katselivat hetken maisemaa vaitonaisina. Linnoituksen piipusta nousi paksu savu, kun se mitä linnoitusta pystyttiin pitämään talvella lämpöisenä, tehtiin polttamalla runsaasti puuta salien takoissa.

”Haluatko lähteä käymään kävelemässä?” Mihail kysyi.

”Nytkö?” Emily kysyi.

”Niin, se voisi selventää ajatuksiani paremmin kuin tämä maiseman katselu”, Mihail vastasi.

”Voidaan me lähteä”, Emily sanoi.

”Oletko pukeutunut riittävän lämpimäsi?” Mihail kysyi.

”Olen minä ehkä. Käyn hakemassa Sijan vielä matkaan. Hyvä olla linnuista joku mukana, jos joudumme ongelmiin”, Emily vastasi.

Mihail nyökkäsi, muttei kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota.

Earnestin talvi

Betula nana, osa 173

Talvi saapui Earnestiin ja Léostaan. Earnestissa talven lähestymisen saattoi erottaa päivän tarkkuudella, kun lumipeitteen reuna alkoi laskeutua vuorten huipuilta kohti linnoitusta. Talven aikana linnoitusta peitti paksu lumipeitto, kun linnoitus sijaitsi kohtuullisen korkealla vuorten rinteellä ja mereltä puhalsi koko ajan kostea tuuli, joka vuoristoon osuessa satoi lumena alas.

Paksukaan lumikerros ei keskeyttänyt Mihailin ja Nilsin tutkimustyötä. Tutkimustyö oli kesken ihan muista syistä. He olivat jumissa. Sanojen ja lauseiden merkitykset olivat herenneet aukeamasta heille.

”Ei tästä tule mitään”, Mihail sanoi.

Mihail tuijotti edessään olevaa kirjaa ja paperin paloja, jotka olivat täynnä luonnostelmia, tuherruksia ja pohdintoja.

”Älkää vajotko epätoivoon, ylhäisyys”, Nils sanoi.

”Tässä on jo aika syvälle epätoivoon vajottu. Emme ole päässeet viikkoon ollenkaan eteenpäin ja sitäkin edeltävä kuukausi oli yhtä tuskaa”, Mihail sanoi.

”Kyllä me vielä ratkaisun keksimme”, Nils sanoi.

Mihail huokaisi. Hän tiesi, että ratkaisu oli jossakin hänen nenänsä edessä olevassa kirjassa. Se pitäisi vain löytää.

”Minä tarvitsen raitista ilmaa”, Mihail sanoi.

”Se on varmaan hyvä idea”, Nils sanoi.

Mihail nyökkäsi ja lähti työhuoneesta. Nils jäi sammuttamaan kynttilöitä, joiden steariini oli valunut telinettä pitkin kivilattiaan saakka.

Linnoituksen käytävä oli pimeä. Soihtuja ja kynttilöitä oli vain harvassa. Valoa oli enemmän portaissa, jotka johdattivat alas ja ylös. Alhaalla olivat miesten makuutilat, keittiö ja isot salit sekä vielä alempana kellari ja tyrmät. Ylhäällä olivat Mihailin ja Emilyn makuusali, Nilsin makuusali, Bernin makuusali ja Emilyä auttamaan saapuneiden kahden naisen makuusali.

Mihail nousi ensin portaat yläkertaan hakeakseen lisää vaatetta. Talvinen linnoitus oli kolkko paikka, joten hänellä oli jo paksulti vaatteita yllään, mutta ulos hän puki silti vielä paksun viitan ylleen. Ulkovaatteisiin pukeuduttuun Mihail laskeutui portaita takaisin alaspäin. Portaat johdattivat hänet linnoituksen aulaan. Aulasta pääsi ulos sekä kahteen linnoituksen pääsaliin.

Ruokasalissa oli suuri takka, jossa paloi lähes aina valkea. Takkaa lähin pöytä oli miehistön lempipaikka viettää aikaansa. Nytkin pöydässä istu muutama mies viettämässä taukoa. Osa miehistä oli varmaankin lepäämässä ja osa ympäri linnoitusta erilaisissa askareissa. Ruokasalin vieressä oli toinen pääsali, jota kutsuttiin Kotkanpesäsaliksi.

Kotkanpesäsali oli varustettu virallisia vastaanottoja varten valtaistuinkorokkeella ja kilpirivistöillä. Kilpirivistöt olivat tosin antiikkia, kun suurin osa suvuista oli sammunut suuressa sodassa tai viimeistään sen jälkipuinneissa. Netronovan vaakunaa salissa ei ollut, sille oli kuitenkin varattu paikka salin päädystä valtaistuinkorokkeen yläpuolelta.

Mihail avasi linnoituksen pääoven ja astui ulos.

Vaakuna II

Betula nana, osa 172

”Millainen sen vaakunan pitäisi olla?” Emily kysyi.

”En tiedä, mutta karshaanien kirjastossa Parkonissa olleessa kirjassa, missä kerrottiin minun suvustani, oli vaakuna sukuni kohdalla. Siitä voisi ottaa mallia”, Mihail vastasi.

”Mitä siinä vaakunassa oli?” Emily kysyi.

”Siinä oli keskisinisellä pohjalla kultainen pihlaja, jossa oli punaisia marjoja”, Mihail vastasi.

”Haluatko, että kirjon sinulle lipun?” Emily kysyi.

”Tee minkälaisena tahdot. Yksi mallikappale kuitenkin tarvitaan sitä varten, että sitä voidaan kopioida. Materiaalilla ei ole niin väliä aluksi”, Mihail vastasi.

Emily nyökkäsi.

”Käykö tämä?” Mihail kysyi.

”Käy”, Emily vastasi.

”Jos tarvitse jotakin, niin käy hakemassa Netronovalasta tai pistä miehet hakemaan. Bern on varmasti halukas auttamaan siinä asiassa”, Mihail sanoi.

Emily nyökkäsi.

”En kyllä ole ollut koskaan mikään kovin hyvä kirjoja”, Emily sanoi.

”Sillä ei ehkä tässä tilanteessa ole ihan hirveästi merkitystä. Voit myös kutsua tänne jonkun tai mennä tapaamaan jotakuta, joka on taitavampi kirjoja”, Mihail sanoi.

”Minä pohdin asiaa ja päätän sitten”, Emily sanoi.

”Se sopii”, Mihail sanoi.

Kaksikko jäi katselemaan toisiaan.

”Olisitko halunnut keskustella jostakin muusta?” Mihail kysyi.

”En kai. Sanon kyllä sitten, jos minulla on jotakin asiaa”, Emily sanoi.

”Se on hyvä”, Mihail sanoi.

Mihail jätti Emilyn saliin yksinään. Tutkimustyö odotti tekijäänsä.

Emily päätti aloittaa vaakunalipun tekemisen. Siihen hän tarvitsi tarvikkeita ja tietotaitoa, jota Earnestissa ei ollut. Hän ei kuitenkaan halunnut itse lähteä pois Mihailin luota, joten hän lähetti miehiä Netronovalaan hakemaan tarpeita ja taitajia.