Betula pubescens, osa 140
Kaksintaistelu alkoi.
Aluksi kapteeni Cranfot ja gyllenburhilainen upseeri kiersivät toisiaan kehällä ja tutkivat toistensa liikkeitä. Tämä oli tunnustelua. Toisen vahvuudet piti selvittää ennen kuin tämä pääsi niistä hyötymään. Samalla täytyi pitää omat vahvuudet mahdollisimman hyvin salattuina.
”Mikä on nimesi, kalman tuolta puolen tullut?” Gyllenburhilainen upseeri kysyi.
”Miksi kysyt?” Tom kysyi.
”Minusta on reilua tietää sen nimi, jonka tappaa kaksintaistelussa”, gyllenburhilainen upseeri sanoi.
”Hieman ennenaikaista sanoa sitä ääneen, jos minulta kysytään”, Tom sanoi.
”En kysynytkään sitä, vaan kysyin nimeäsi”, gyllenburhilainen upseeri sanoi.
Cranfot hymähti.
”Nimeni on Tom Cranfot”, Tom sanoi.
”Kiitän nimestäsi, Tom Cranfot”, gyllenburhilainen upseeri sanoi.
”Mikä teidän nimenne sitten on?” Tom kysyi.
Gyllenburhilainen upseeri naurahti.
”Haluat tietää siltä varalta, että voitat?” Gyllenburhilainen upseeri kysyi.
”Nimi nimestä on minusta reilu vaihtokauppa”, Tom vastasi.
”Niin taitaa olla. Minun nimeni on Jannik Eodur”, gyllenburhilainen upseeri sanoi.
”Titteleillä emme teekään mitään”, Tom sanoi.
Eodur nyökkäsi.
”Niin emme teekään”, Jannik sanoi.
Cranfot ja Eodur kiersivät lisää kehää toisiaan tarkkaillen.
”Oletko käynyt kaksintaisteluja ennen?” Jannik kysyi.
”En voi myöntää käyneeni”, Tom vastasi.
”Aivan. Reilun pelin nimissä minun täytyy kertoa sinulle omasta kokemuksestani”, Jannik sanoi.
”Sinullako sellaista on?” Tom kysyi.
”Tämä ei todellakaan ole minun ensimmäinen kaksintaisteluni”, Jannik vastasi.
”Mitä tarkoitat?” Tom kysyi.
”Olen harjoitellut miekkailua jo nuoresta pojasta alkaen ja olin akatemiassa kaksintaistelukerhon parhaita oppilaita vuosikymmeniin. Olen myös tappanut kaksintaistelussa viisi vastustajaa. Kaksi heistä oli upseereja meidän tavoin”, Jannik vastasi.
Cranfot tiesi Eodurin odottavan hänen reaktiotaan.
”Pitäisikö tuon pelottaa minua?” Tom kysyi.
”Ei kai erityisemmin. Ajattelin vain, että on reilua tietää vastustajasta, että onko hän käynyt ennen kaksintaisteluita”, Jannik vastasi.
torstai 26. marraskuuta 2020
Kaksintaistelu
torstai 19. marraskuuta 2020
Taistelu yläkaupungin portista VII
Betula pubescens, osa 139
Cranfot hymähti gyllenburhilaiselle upseerille ja tämän kommenteille. Hän kääntyi taas kohti Suomasta, joka näytti järkyttyneeltä. Cranfot ei ollut varma johtuiko se enemmän gyllenburhilaisesta upseerista ja tämän kommenteista vai tilanteesta ylipäätään.
”Käymme kaksintaistelun”, Tom sanoi.
”Miksi?” Solkar kysyi.
”Koska hän haastoi minut. Gyllenburhilaiset eivät kai kykene voittamaan taisteluja muuten kuin koittamalla onneaan. Harmi vain, ettei onni ole tänään myötäinen”, Tom vastasi.
Cranfot osoitti vastauksensa lopun edessään seisovalle upseerille. Netronovalalaiset sotilaat hurrasivat Cranfotin lausahdukselle. Yhä useampi sotilas keskeytti taistelun ja kerääntyi ympärille katsomaan kuinka kaksintaistelussa kävisi.
Solkar meni Cranfotin luokse. Gyllenburhilainen upseeri huomasi tämän.
”Täällä meilläpäin on tapana, että kaksintaistelut käydään kahden sotilaan välillä. Ei useamman”, gyllenburhilainen upseeri sanoi.
Cranfot näki parhaaksi rauhoitella gyllenburhilaista upseeria ennen kuin tämä ehti esittää sen enempää syytöksiä.
”Sama tapa on käytössä meilläkin, älä huolehdi”, Tom sanoi.
Suomas vilkaisi gyllenburhilaista upseeria, mutta ei sanonut tälle mitään. Sen sijaan hän kääntyi Cranfotiin päin.
”Miksi teet tämän?” Solkar kysyi.
”Koska näin voitamme taistelun nopeammin”, Tom sanoi.
Suomas pudisteli päätään.
”Älä huoli. Minä kyllä voitan hänet”, Tom sanoi.
”En minä sitä epäilekään. Minä vain pelkään, että tämä käy myös sinun kohtaloksesi”, Solkar sanoi.
”Älä pelkää, mutta ole valmis. Kun hän kuolee, ovat byllenburhilaiset vailla johtajaa. Silloin heidän kimppuunsa täytyy iskeä nopeasti. Luotan, että sinä pystyt siihen”, Tom sanoi.
Suomas pudisteli vieläkin päätään. Hän halusi keksiä jotakin, jolla voisi kääntää Cranfotin pään. Samalla hän kuitenkin tiesi, ettei mitään sellaista olisi, mitä hän olisi voinut sanoa.
”Mehän sovimme, että näemme kaupungilla”, Solkar sanoi.
”Niin sovimme ja niin me teimme”, Tom sanoi.
”Sovitaan vielä, että lähdemme täältä yhdessä pois”, Solkar sanoi.
”Lähdemme täältä yhdessä pois”, Tom sanoi.
Suomas halasi ystäväänsä ja vetäytyi sitten ringin reunalle antaen Cranfotille ja gyllenburhilaiselle upseerille tilaa. Suomas ei voinut muuta kuin katsoa sivusta ja jännittää kaksintaistelun lopputulemaa.
torstai 12. marraskuuta 2020
Taistelu yläkaupungin portista VI
Betula pubescens, osa 138
Veri jatkui vuotamistaan pitkin Gyllenburhin katuja. Uusien sotilaiden myötä netronovalalaiset pääsivät niskan päälle taistelussa yläkaupungin portista. Gyllenburhilaiset kuitenkin jatkoivat sitkeästi taistelua, koska myöskään perääntyminen ei ollut hyvä vaihtoehto. Uuden netronovalalaisen osaston liittyminen taisteluun ei ollut murtanut gyllenburhilaisten tahtoa.
Kapteeni Suomas yritti löytää kapteeni Cranfotia taistelun keskeltä. Kaiken melskeen keskellä se oli vaikeaa. Taistelun keskellä ei ollut selkeää linjaa, jossa armeija vaihtui toiseksi. Osastojen muodostelmat olivat hajonneet, jättäen kunkin sotilaan taistelemaan yksin. Nämä murjoivat toisiaan niin kuin hetkessä parhaaksi näkivät ja yrittivät selvitä näkemään seuraavan päivän.
Muurin toiselta puolelta saakka osaston mukana Suomasta seurannut aliupseeri odotti kapteeninsa käskyjä.
”Yrittäkää saada taisteluun jotakin järjestystä. Etsikää muita aliupseereja ja muodostakaa muodostelmat uudelleen ja edetkää eteenpäin. Se on helpompaa, kun rivit on saatu suoriksi”, Solkar sanoi.
”Kyllä, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
”Minä yritän löytää kapteeni Cranfotin, jotta voimme suunnitella seuraavan siirtomme. Ehkä voimme saada tämän taistelun vihdoin päätökseensä”, Solkar sanoi.
”Niin, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
Aliupseeri jätti Suomaksen etsimään upseeritoveriaan yksin ja lähti kokoamaan joukkoja takaisin muodostelmiin. Työ oli tehtävä sotilas kerrallaan.
Suomas eteni taistelun kaaoksen keskellä välillä auttaen sotilaita vastustajiensa kanssa. Pääsääntöisesti hän kuitenkin väisti paikat, joissa tilanne oli tiukka. Sen sijaan hän kokosi sotilaita ja ohjasi heidät avuksi. Samalla hän koitti saada edes pientä järjestystä järjettömyyden keskelle ja muistutti sotilaita muodostelmien eduista.
Taistelun kaaos ei kuitenkaan hellittänyt. Ei ennen kuin sen keskellä yhtäkkiä ilmestyi selkeys. Sotilaat pysähtyivät. Äänet hiljentyivät. Taistelu lakkasi.
Suomas näki kuinka sotilaat väistivät edessään olevia ja muodostivat laajan ringin, jonka keskellä jäi tyhjä tila. Tyhjässä tilassa seisoi kaksi sotilasta toisiaan katsoen. Suomas työntyi ringin reunalle ja tunnisti toisen sotilaista. Kapteeni Cranfot. Häntä vastassa oli gyllenburhilainen upseeri.
”Kapteeni Cranfot”, Solkar sanoi.
Cranfot käänsi katseensa upseeritoveriinsa.
”Kapteeni Suomas, ehdit vihdoin tänne saakka”, Tom sanoi.
”Mitä täällä tapahtuu?” Solkar kysyi.
”Täällä tehdään teistä ja kaikista muista pettureista hakkelusta”, gyllenburhilainen upseeri vastasi.
Ringissä seisovat gyllenburhilaiset sotilaat hurrasivat upseerinsa vastaukselle. Monet sotilaista huusivat jatkoa upseerinsa sanoille. Hengen nostatusta ennen ratkaisua.
torstai 5. marraskuuta 2020
Taistelu yläkaupungin portista V
Betula pubescens, osa 137
Pitkän odotuksen jälkeen Kallas kuuli keskikaupunkiin johtavan kadun suunnalta alakaupunkilaisten huutoja. Hän käänsi katseensa huutojen osoittamaan suuntaan ja näki uuden osaston saapuvan. Kapteeni Suomas oli vihdoin ehtinyt yläkaupungin portille.
”Lisää teikäläisiä näyttäisi olevan saapumassa”, Martin sanoi.
”Vihdoinkin”, Venir sanoi.
Kallas laskeutui tornista alas ja meni Suomasta vastaan. Burhleo seurasi Kallaksen mukana.
”Vihdoin ehdit tänne saakka”, Venir sanoi.
”Tiivis kaupunki on osastolle vaikea paikka edetä nopeasti. Varsinkin, kun koko ajan täytyy olla varuillaan hyökkäysten varalta”, Solkar sanoi.
”Hyvä kuitenkin nähdä sinua”, Venir sanoi.
”Sinua myös”, Solkar sanoi.
Kapteeni Suomas vilkuili ympärilleen ja huomasi Burhleon.
”Kuka hän on?” Solkar kysyi.
”Hän on alakaupunkilainen Martin Burhleo, joka auttoi meitä saamaan portin haltuumme”, Venir vastasi.
Suomas nyökkäsi.
”Hyvä, että olet löytänyt myös ystäviä vihollisten keskeltä”, Solkar sanoi.
”Hän ehkä ennemmin löysi minut”, Venir sanoi.
Suomas ei kiinnittänyt huomiota Kallaksen sanomisiin.
”Missä kapteeni Cranfot on?” Solkar kysyi.
Kallas käänsi katseensa kohti portin ja muurin toisella puolella käytävää taistelua.
”Hän johtaa taistelua portin sisäpuolella”, Venir sanoi.
”Hän on taistelun kärjessä?” Solkar kysyi.
”Niin. Hän haluaa tehdä kaikkensa, jotta tämä taistelu voitetaan. Täällä ratkaistaan, kuinka lopputaistelu etenee”, Venir sanoi.
Suomas yritti sanoa jotakin, mutta sanaakaan ei tullut ulos hänen suustaan.
”Luulen, että hän jo kaipaisi sinun ja osastosi apua”, Venir sanoi.
”Niin, tietysti. Minä menen”, Solkar sanoi.
Suomas antoi komennot ja ryntäsi niin kovalla vauhdilla kohti taistelua, että sotilailla oli vaikeuksia pysyä hänen perässään. Kallas katseli ohitseen kiirehtiviä sotilaita ja toivoi, että taistelun ratkaisu olisi vihdoin edessä. Ja että tämä kaikki kääntyisi heidän edukseen. Verta oli vuodatettu jo yhden kaupungin edestä.