Betula pubescens, osa 123
Kallas odotti, miten vanha mies toimisi. Perääntyisikö hän vai kertoisinko avoimesti, mitä tiesi.
”Toiset reitit, joista puhun, ovat salaisia tunneleita, jotka kulkevat muurin alitse”, Martin sanoi.
”Miksi muurin ali kulkee tunneleita?” Venir kysyi.
”Jo silloin, kun yläkaupungin muuri rakennettiin kaupungin alkuperäiseksi ulkomuuriksi, muurin ali rakennettiin salaisia tunneleita pakoreiteiksi kaupungin asukkaille. Kaikki eivät tunneleista tienneet, vaan niiden salaisuudet uskottiin vain kaupungin hallitsijalle ja tämän lähimmille neuvonantajille”, Martin vastasi.
”Tietääkö näistä tunneleista kukaan muu kuin sinä?” Venir kysyi.
”Luulen, että ei. Muut, jotka tiesivät, eivät selvinneet vallanvaihdoksesta elossa. Täysin varma en tietenkään voi olla, ettei kukaan ole tunneleita löytänyt. Ne ovat kuitenkin niin hyvin piilotettuja, että epäile, ettei niitä löydetä sattumalta”, Martin vastasi.
”Voitko näyttää minulle tunnelit?” Venir kysyi.
”Luulen, että yksi tunneli riittää teidän tarkoituksiinne”, Martin vastasi.
Kallas tiesi, että hyvin riitti, mutta olisi ollut hyödyllistä saada tieto myös muista tunneleista. Vanha mies varmasti tiesi tämän myös ja halusi pitää muut tunnelit omana tietonaan, jotta voisi niitä tarpeen vaatiessa käyttää.
”Hyvä on, pidä pelastusreittisi. Meillä ei ole aikaa jäädä tästä asiasta vääntämään”, Venir sanoi.
”Ei niin. Lähdetään siis katsomaan tunnelia”, Martin sanoi.
Kallas nyökkäsi. Hän otti osastostaan mukaansa pienen joukon sotilaita ja jätti loput vartioimaan porttia. Jos tunneli todella oli olemassa, kuten vanha mies kertoi, niin sotilaita voisi hakea lisää. Joka tapauksessa sotilaita tarvittiin muurin molemmille puolille.
Vanha mies oli istuutunut odottamaan, kun Kallas jako osastoaan. Nyt Kallas ja hänen sotilaansa olivat valmiita ja he menivät vanhan miehen luokse.
”Lähdetään siis”, Venir sanoi.
”Tässä olen odottanut teitä”, Martin sanoi.
Myös vanha mies otti mukaansa muutaman rotevan alakaupunkilaisen. Nämä olivat kuitenkin aseettomia ja Kallaksella oli mukanaan enemmän sotilaita. Jos he olivat menossa väijytykseen, niin ainakaan gyllenburhilaiset eivät päässeet helpolla.
”Edetään varovaisesti, mutta nopeasti. Reitti menee osittain talojen läpi, joten muistakaa käyttäytyä kunnioittavasti”, Martin sanoi.
Kallas ja tämän johtavat sotilaat nyökkäilivät. Vanha mies lähti johdattamaan heitä alakaupungin läpi.
torstai 30. heinäkuuta 2020
torstai 23. heinäkuuta 2020
Yläkaupungin portti IV
Betula pubescens, osa 122
Kallaksesta tuntui, että vanha mies halusi vain pelata aikaa ja johdatella häntä pois sieltä, missä hänen pitäisi olla.
”Kuka siis oikeasti olet?” Venir kysyi.
”Yritän kertoa asioita lyhyesti, koska yö on lyhyt ja meillä on muutakin tehtävää kuin tarinoida”, vanha mies sanoi.
Vanha mies yski ennen kuin jatkoi.
”Oletan, että ette tiedä kovinkaan tarkkaan Suuren keisarikunnan alueella tapahtuvista asioista. Varsinkaan syrjäisen kaivoskaupungin, kuten Gyllenburhin asioista”, vanha mies sanoi.
”Emme kovinkaan tarkkaan”, Venir sanoi.
”Kerron siis, että Gyllenburhia hallitsee tällä hetkellä aatelinen Eon Högdun. Högdun ei ole millään mittapuulla perinteinen aatelissuku, vaan pieni nousukassuku, joka onnenkantamoisella onnistui pääsemään aateliston huipulle, kun edellinen hallitsija syrjäytettiin”, vanha mies sanoi.
Kallas nyökkäsi. Hän toivoi, että näillä tiedoilla olisi oikeasti jotakin merkitystä.
”Kaupungin vanha hallitsijasuku oli nimeltään Burhleo, joka polveutuu ensimmäisistä täällä kaivostoimintaa harjoittaneista suvuista. Syrjäyttämisen jälkeen suvun jäsenet joko pakenivat muualle tai heidät murhattiin raa’asti. Muutama on onnistunut piilottelemaan kaupungissa ja lähiseudulla”, vanha mies sanoi.
Vanha mies piti pitkän tauon, joka koetteli Kallaksen kärsivällisyyttä.
”Menkää asiaan. Ette ole vieläkään kertoneet kuka olette”, Venir sanoi.
Vanha mies huokaisi.
”Olette nuori ja kärsimätön”, vanha mies sanoi.
”Minulla on kiire, kuten itsekin tiedätte”, Venir sanoi.
Vanha mies nyökkäsi. Tämä suoristi selkänsä ja näytti yhtäkkiä aivan toiselta ihmiseltä.
”Minä olen Martin Burhleo. Se mies, joka perusteettomasti syrjäytettiin paikaltaan kaupungin hallitsijana”, vanha mies sanoi.
”Ja haluaisit palata paikallesi”, Venir sanoi.
”Katsotaan sitä sitten, kunhan olemme ensin selvinneet siitä, että te valloitatte kotikaupunkimme”, Martin sanoi.
Kallas nyökkäsi. Nyt hän ainakin tiesi, mitä vanha mies tavoitteli. He eivät olleet vain sen varassa, mitä vanha mies halusi kertoa.
”Seuraavaksi voit kertoa lisää niistä toisista reiteistä muurin toiselle puolelle”, Venir sanoi.
Kallaksesta tuntui, että vanha mies halusi vain pelata aikaa ja johdatella häntä pois sieltä, missä hänen pitäisi olla.
”Kuka siis oikeasti olet?” Venir kysyi.
”Yritän kertoa asioita lyhyesti, koska yö on lyhyt ja meillä on muutakin tehtävää kuin tarinoida”, vanha mies sanoi.
Vanha mies yski ennen kuin jatkoi.
”Oletan, että ette tiedä kovinkaan tarkkaan Suuren keisarikunnan alueella tapahtuvista asioista. Varsinkaan syrjäisen kaivoskaupungin, kuten Gyllenburhin asioista”, vanha mies sanoi.
”Emme kovinkaan tarkkaan”, Venir sanoi.
”Kerron siis, että Gyllenburhia hallitsee tällä hetkellä aatelinen Eon Högdun. Högdun ei ole millään mittapuulla perinteinen aatelissuku, vaan pieni nousukassuku, joka onnenkantamoisella onnistui pääsemään aateliston huipulle, kun edellinen hallitsija syrjäytettiin”, vanha mies sanoi.
Kallas nyökkäsi. Hän toivoi, että näillä tiedoilla olisi oikeasti jotakin merkitystä.
”Kaupungin vanha hallitsijasuku oli nimeltään Burhleo, joka polveutuu ensimmäisistä täällä kaivostoimintaa harjoittaneista suvuista. Syrjäyttämisen jälkeen suvun jäsenet joko pakenivat muualle tai heidät murhattiin raa’asti. Muutama on onnistunut piilottelemaan kaupungissa ja lähiseudulla”, vanha mies sanoi.
Vanha mies piti pitkän tauon, joka koetteli Kallaksen kärsivällisyyttä.
”Menkää asiaan. Ette ole vieläkään kertoneet kuka olette”, Venir sanoi.
Vanha mies huokaisi.
”Olette nuori ja kärsimätön”, vanha mies sanoi.
”Minulla on kiire, kuten itsekin tiedätte”, Venir sanoi.
Vanha mies nyökkäsi. Tämä suoristi selkänsä ja näytti yhtäkkiä aivan toiselta ihmiseltä.
”Minä olen Martin Burhleo. Se mies, joka perusteettomasti syrjäytettiin paikaltaan kaupungin hallitsijana”, vanha mies sanoi.
”Ja haluaisit palata paikallesi”, Venir sanoi.
”Katsotaan sitä sitten, kunhan olemme ensin selvinneet siitä, että te valloitatte kotikaupunkimme”, Martin sanoi.
Kallas nyökkäsi. Nyt hän ainakin tiesi, mitä vanha mies tavoitteli. He eivät olleet vain sen varassa, mitä vanha mies halusi kertoa.
”Seuraavaksi voit kertoa lisää niistä toisista reiteistä muurin toiselle puolelle”, Venir sanoi.
torstai 16. heinäkuuta 2020
Yläkaupungin portti III
Betula pubescens, osa 121
Kallas yritti arvata vanhan miehen aikeita. Hän halusi tietää sen, mitä vanha mies haluaisi vastalahjaksi avustaan. Harva auttoi pyyteettömästi, varsinkaan vihollisarmeijaa.
”Miten voisit auttaa meitä?” Venir kysyi.
”Ainakin voin tarjota niitä sotilaidenne kaipaamia vaatteita, mutta keksin nopeasti monia muitakin tapoja, joilla voimme auttaa teitä. Kuten olettekin jo ehkä huomanneet, ette ole ainoita, jotka haluavat päästä portista sisään ja yläkaupunkiin. Muurin toiselle puolelle on myös muita reittejä kuin vain portti”, vanha mies vastasi.
”Millaisia reittejä?” Venir kysyi.
Vanha mies hymähti.
”Arvasin, että se kiinnittäisi huomiosi”, vanha mies sanoi.
Kallas ei pitänyt tästä. He olivat liikaa vanhan miehen tahdon varassa. Vanha mies varmasti ymmärsi sen ja siksi ylipäätään tullut hänen puheilleen.
”Miksi haluat auttaa meitä?” Venir kysyi.
”Minä ja moni muu alakaupungin asukas on pettynyt yläkaupunkilaisten pöyhkeilyyn ja välinpitämättömyyteen. Teidän avullamme meillä voi olla mahdollisuus nousta parempaan asemaan”, vanha mies vastasi.
Kallas nyökkäsi.
”En sitten voi luvata mitään paremmasta, vaikka haluaisinkin”, Venir sanoi.
”Jos lupaisit jotakin sellaista, olisit samanlainen kuin yläkaupungin herrat. Sellaiset lupaukset hyvin harvoin pitävät. Puheilla ei ole mitään merkitystä, jos niiden perässä ei seuraa tekoja”, vanha mies sanoi.
”Sota on aina tuhoisinta niille, joilla on vähiten”, Venir sanoi.
”Mutta jos ei ole mitään, ei voi mitään menettääkään. Meillä ei ole sitä pelkoa, toisin kuin yläkaupungin asukkailla”, vanha mies sanoi.
”Silti henkensä tai läheisen hengen voi menettää, vaikka ei olisikaan mitään maallista menetettävää”, Venir sanoi.
”Samaan tapaan me kaikki voimme menettää henkemme ja millään maallisella ei silloin ole arvoa”, vanha mies sanoi.
Kallas nyökkäsi ja yritti miettiä, olisiko vanhaan mieheen luottaminen sen arvoista.
”Näen, että ette luota minuun”, vanha mies sanoi.
”Onko se yllättävää?” Venir kysyi.
”Ei, ei ollenkaan. Jos heti luottaisit minuun, pitäisi sinua typeryksenä”, vanha mies vastasi.
”Miten aiot saada minut luottamaan itseesi?” Venir kysyi.
”Kertomalla kuka olen”, vanha mies vastasi.
Kallas yritti arvata vanhan miehen aikeita. Hän halusi tietää sen, mitä vanha mies haluaisi vastalahjaksi avustaan. Harva auttoi pyyteettömästi, varsinkaan vihollisarmeijaa.
”Miten voisit auttaa meitä?” Venir kysyi.
”Ainakin voin tarjota niitä sotilaidenne kaipaamia vaatteita, mutta keksin nopeasti monia muitakin tapoja, joilla voimme auttaa teitä. Kuten olettekin jo ehkä huomanneet, ette ole ainoita, jotka haluavat päästä portista sisään ja yläkaupunkiin. Muurin toiselle puolelle on myös muita reittejä kuin vain portti”, vanha mies vastasi.
”Millaisia reittejä?” Venir kysyi.
Vanha mies hymähti.
”Arvasin, että se kiinnittäisi huomiosi”, vanha mies sanoi.
Kallas ei pitänyt tästä. He olivat liikaa vanhan miehen tahdon varassa. Vanha mies varmasti ymmärsi sen ja siksi ylipäätään tullut hänen puheilleen.
”Miksi haluat auttaa meitä?” Venir kysyi.
”Minä ja moni muu alakaupungin asukas on pettynyt yläkaupunkilaisten pöyhkeilyyn ja välinpitämättömyyteen. Teidän avullamme meillä voi olla mahdollisuus nousta parempaan asemaan”, vanha mies vastasi.
Kallas nyökkäsi.
”En sitten voi luvata mitään paremmasta, vaikka haluaisinkin”, Venir sanoi.
”Jos lupaisit jotakin sellaista, olisit samanlainen kuin yläkaupungin herrat. Sellaiset lupaukset hyvin harvoin pitävät. Puheilla ei ole mitään merkitystä, jos niiden perässä ei seuraa tekoja”, vanha mies sanoi.
”Sota on aina tuhoisinta niille, joilla on vähiten”, Venir sanoi.
”Mutta jos ei ole mitään, ei voi mitään menettääkään. Meillä ei ole sitä pelkoa, toisin kuin yläkaupungin asukkailla”, vanha mies sanoi.
”Silti henkensä tai läheisen hengen voi menettää, vaikka ei olisikaan mitään maallista menetettävää”, Venir sanoi.
”Samaan tapaan me kaikki voimme menettää henkemme ja millään maallisella ei silloin ole arvoa”, vanha mies sanoi.
Kallas nyökkäsi ja yritti miettiä, olisiko vanhaan mieheen luottaminen sen arvoista.
”Näen, että ette luota minuun”, vanha mies sanoi.
”Onko se yllättävää?” Venir kysyi.
”Ei, ei ollenkaan. Jos heti luottaisit minuun, pitäisi sinua typeryksenä”, vanha mies vastasi.
”Miten aiot saada minut luottamaan itseesi?” Venir kysyi.
”Kertomalla kuka olen”, vanha mies vastasi.
torstai 9. heinäkuuta 2020
Yläkaupungin portti II
Betula pubescens, osa 120
Kun osa osaston sotilaista oli kiertämässä slummin hökkeleitä etsien valepukuja, joiden turvin he voisivat päästä edes lähemmäksi porttia, Kallas seurasi tiiviisti portin tapahtumia. Portista kulki koko ajan sotilaita molempiin suuntiin, mutta itse portin vartiointia ei vahvistettu. Sitä hän piti hyvänä merkkinä. Gyllengurhilaiset eivät edelleenkään uskoneet joutuvansa puolustamaan yläkaupungin muuria tai portteja. Kallas toivoi pystyvänsä hyödyntämään tämän oletuksen ja yllättämään porttia vartioivat sotilaat.
Täysin valmistautumattomia sotilaat tuskin enää olivat. Hälytykset kaikuivat edelleen pitkin kaupunkia. Korkeintaan he ajattelivat, ettei taistelu tulisi koskemaan heitä. Ei heillä ollut siihen mitään syytä. Kaupungin muurit olivat korkeat ja tieto sisään päässeestä netronovalalaisista tuskin oli kiirinyt portin sotilaille. Luultavasti he vain tiesivät, että alakaupungin portilla käytiin taistelua. Kallas saattoi kuvitella heidän ajattelevan, että muureille oli yritetty hyökätä yön pimeyden turvin ja porttia takoa auki. Gyllenburhilaisilla ei ollut mitään syytä pelätä, että vihollisarmeijan kapteeni seuraisi heidän liikkeitään läheisen talon katolta.
Yksi osaston sotilaista nousi Kallaksen vierelle katolle.
”Osa sotilaista palasi”, sotilas sanoi.
Kallas nyökkäsi ja laskeutui alas katolta. Katolle jäi vielä pari sotilasta tarkkailemaan porttia siltä varalta, että siellä tapahtuisi jotakin erikoista.
”Mitä löysitte?” Venir kysyi.
Yksi sotilaista astui Kallaksen luokse. Hän ilmeisesti puhuisi muidenkin puolesta. Kallas muisteli, että sotilaan nimi oli Radel Merikeino.
”Herra kapteeni. Löysimme jonkin verran vaatteita. Tapasimme myös ihmisiä ja yksi heistä halusi tulla mukaamme ja puhumaan kanssanne”, Radel vastasi.
Kallas huomasi nyt sotilaiden takana seisovan vanhan miehen. Mies oli väsyneen näköinen ja seisoi hieman kyyryssä kuin kaikkien elon vuosien painamana. Vanhus näytti myös vielä rähjäisemmältä, jos se oli edes mahdollista, kuin Kallas ja hänen sotilaansa.
”Puhuisitteko hänen kanssaan, herra kapteeni?” Radel kysyi.
Kallas katsoi vanhusta ja sotilaitaan.
”Tuokaa hänet luokseni”, Venir vastasi.
Kallas astui vähän kauemmaksi sotilaistaan ja vanha mies tuli hänen luokseen. Mies käveli huonosti, joten Merikeino auttoi tätä. Merikeino jäi myös vanhuksen lähelle ainoana yhtään tututtuna henkilönä. Toisaalta myös turvaamaan kapteenia, jos vanhus käyttäytyisikin arvaamattomasti.
”Tekö johdatte näitä sotilaita, jotka tulivat talooni etsimään naamioitumiseen sopivia vaatteita?” Vanha mies kysyi.
”Kyllä, minä johdan heitä”, Venir vastasi.
”Haluaisitte siis päästä yläkaupungin porttien toiselle puolelle?” Vanha mies kysyi.
Kallas ei ollut varma mitä vanha mies halusi. Tämä saattaisi haluta kuulla heidän aikeistaan, jotta voisi paljastaa heidät puolustajille. Toisaalta kaiken näkemänsä perusteella alakaupungin asukkailla ei ollut hirveän paljoa myötätuntoa yläkaupungin asukkaita kohtaan. Kallas yritti tutkia vanhan miehen ilmettä, mutta ei saanut tulkittua sitä. Vanhan miehen ajatuksen pysyivät arvoituksena.
”Se on pyrkimyksemme”, Venir vastasi.
Vanha mies nyökkäsi ja mietti hetken.
”Voisin olla teille avuksi”, vanha mies sanoi.
Kun osa osaston sotilaista oli kiertämässä slummin hökkeleitä etsien valepukuja, joiden turvin he voisivat päästä edes lähemmäksi porttia, Kallas seurasi tiiviisti portin tapahtumia. Portista kulki koko ajan sotilaita molempiin suuntiin, mutta itse portin vartiointia ei vahvistettu. Sitä hän piti hyvänä merkkinä. Gyllengurhilaiset eivät edelleenkään uskoneet joutuvansa puolustamaan yläkaupungin muuria tai portteja. Kallas toivoi pystyvänsä hyödyntämään tämän oletuksen ja yllättämään porttia vartioivat sotilaat.
Täysin valmistautumattomia sotilaat tuskin enää olivat. Hälytykset kaikuivat edelleen pitkin kaupunkia. Korkeintaan he ajattelivat, ettei taistelu tulisi koskemaan heitä. Ei heillä ollut siihen mitään syytä. Kaupungin muurit olivat korkeat ja tieto sisään päässeestä netronovalalaisista tuskin oli kiirinyt portin sotilaille. Luultavasti he vain tiesivät, että alakaupungin portilla käytiin taistelua. Kallas saattoi kuvitella heidän ajattelevan, että muureille oli yritetty hyökätä yön pimeyden turvin ja porttia takoa auki. Gyllenburhilaisilla ei ollut mitään syytä pelätä, että vihollisarmeijan kapteeni seuraisi heidän liikkeitään läheisen talon katolta.
Yksi osaston sotilaista nousi Kallaksen vierelle katolle.
”Osa sotilaista palasi”, sotilas sanoi.
Kallas nyökkäsi ja laskeutui alas katolta. Katolle jäi vielä pari sotilasta tarkkailemaan porttia siltä varalta, että siellä tapahtuisi jotakin erikoista.
”Mitä löysitte?” Venir kysyi.
Yksi sotilaista astui Kallaksen luokse. Hän ilmeisesti puhuisi muidenkin puolesta. Kallas muisteli, että sotilaan nimi oli Radel Merikeino.
”Herra kapteeni. Löysimme jonkin verran vaatteita. Tapasimme myös ihmisiä ja yksi heistä halusi tulla mukaamme ja puhumaan kanssanne”, Radel vastasi.
Kallas huomasi nyt sotilaiden takana seisovan vanhan miehen. Mies oli väsyneen näköinen ja seisoi hieman kyyryssä kuin kaikkien elon vuosien painamana. Vanhus näytti myös vielä rähjäisemmältä, jos se oli edes mahdollista, kuin Kallas ja hänen sotilaansa.
”Puhuisitteko hänen kanssaan, herra kapteeni?” Radel kysyi.
Kallas katsoi vanhusta ja sotilaitaan.
”Tuokaa hänet luokseni”, Venir vastasi.
Kallas astui vähän kauemmaksi sotilaistaan ja vanha mies tuli hänen luokseen. Mies käveli huonosti, joten Merikeino auttoi tätä. Merikeino jäi myös vanhuksen lähelle ainoana yhtään tututtuna henkilönä. Toisaalta myös turvaamaan kapteenia, jos vanhus käyttäytyisikin arvaamattomasti.
”Tekö johdatte näitä sotilaita, jotka tulivat talooni etsimään naamioitumiseen sopivia vaatteita?” Vanha mies kysyi.
”Kyllä, minä johdan heitä”, Venir vastasi.
”Haluaisitte siis päästä yläkaupungin porttien toiselle puolelle?” Vanha mies kysyi.
Kallas ei ollut varma mitä vanha mies halusi. Tämä saattaisi haluta kuulla heidän aikeistaan, jotta voisi paljastaa heidät puolustajille. Toisaalta kaiken näkemänsä perusteella alakaupungin asukkailla ei ollut hirveän paljoa myötätuntoa yläkaupungin asukkaita kohtaan. Kallas yritti tutkia vanhan miehen ilmettä, mutta ei saanut tulkittua sitä. Vanhan miehen ajatuksen pysyivät arvoituksena.
”Se on pyrkimyksemme”, Venir vastasi.
Vanha mies nyökkäsi ja mietti hetken.
”Voisin olla teille avuksi”, vanha mies sanoi.
torstai 2. heinäkuuta 2020
Yläkaupungin portti
Betula pubescens, osa 119
Lopulta portti yläkaupunkiin oli heidän edessään. Kapteeni Kallas oli johtanut osastonsa slummin läpi ja seuraavaksi edessä olisi yritys vallata portti. Tehtävästä ei tulisi helppoa, sillä portti oli vahvasti miehitetty molemmin puolin ja myös sen päällä kulki varustus, jolla kiersi vartioita.
Portti oli kuitenkin auki, mitä Kallas piti outona, kun taistelu kaupungista oli meneillään. Ehkä se oli aukaistu sotilaiden liikkumisen helpottamiseksi ja gyllenburhilaiset uskoivat taistelujen olevan vielä kaukana portilta. Ehkä he myös ajattelivat, että portin ehtisi laittaa vielä myöhemmin kiinni, jos taistelu jossakin vaiheessa alkaisi lähestyä porttia ja yläkaupunkia. Sitä gyllenburhilaiset tuskin pitivät edes huonona skenaariona.
Kallas saattoi vain arvailla mitä kaikkea gyllenburhilaisilla ja etenkin heidän upseereillaan liikkui mielessään. Jos hän tietäisi, seuraavat askeleet olisivat paljon helpompia. Seuraavaksi Kallaksen piti keksiä, miten he pääsisivät huomaamattomasti lähemmäksi porttia tai parhaassa tapauksessa sen toiselle puolelle. Portti ja sen molemmin puolin jatkuva muuri suojasivat yläkaupunkia alakaupungin suunnasta tulevalta hyökkäykseltä. Sisäpuolelta tulevaa hyökkäystä ajatellen niitä ei oltu rakennettu.
He olivat kuitenkin vielä muurin ja portin ulkopuolella alakaupungin slummin hökkelien seassa piilottelemassa.
Kallas aisti levottomuutta ympärillään olevissa sotilaissa. Jo edellinen tehtävä vuorten kautta kaupunkiin koukkaamisessa oli vaatinut paljon rohkeutta heiltä kaikilta. Portin valtaaminen oli vielä paljon uhkarohkeampaa.
”Yritetään keksiä jokin tapa, jolla pääsemme hiipimään portin toiselle puolelle”, Venir sanoi.
”Ehkä voisimme pukeutua joksikin gyllenburhilaiseksi”, sotilas sanoi.
”Ainakin olisimme sopivassa siivossa näyttääksemme alakaupungin asukkailta”, Venir sanoi.
”Ja ehkä näistä hökkeleistä löytyisi vaatteita, joita voisimme käyttää”, sotilas sanoi.
Kallas jäi miettimään asiaa. Sotilaiden lähettäminen asumuksiin saattaisi herättää vastarintaa slummin asukkaissa ja ei menisi kuin pieni hetki, kun heidän sijaintinsa olisi paljastunut. Toisaalta, jos edes pieni määrä vaatetusta saataisiin haalittua rauhanomaisesti, voisivat he niiden turvin päästä portin lähelle tai jopa sen läpi.
Sotilas osoitti huomaamaansa pientä joukkoa alakaupungin asukkaita, jotka kävelivät kohti porttia tavaranyssäkät mukanaan. Kallas arvioi joukon koostuvan yhdestä tai kahdesta perheestä. Nämä olivat ilmeisesti pyrkimässä sisään portista.
Porttia vartioivat gyllenburhilaiset sotilaat pysäyttivät tulijat. Lyhyen keskustelun päätteeksi heidät käännytettiin pois aseella uhaten. Näky teki Kallaksen surulliseksi. Netronovalassa mitään vastaavaa ei olisi koskaan tehty.
”Slummin asukkaiksi pukeutuneena emme taitaisi sittenkään päästä portista läpi”, sotilas sanoi.
”Niin, emme näköjään”, Venir sanoi.
”Mutta lähemmäksi porttia voisimme päästä. Varsinkin, jos alakaupungin asukkaita tulee vielä lisää pyrkimään portin toiselle puolelle”, sotilas sanoi.
Kallas jatkoi vaihtoehtojen punnitsemista. Odottaa ei voinut liian pitkään, koska myöhemmin portti ei ehkä olisi enää auki. Hän päätti ottaa riskin.
”Hajaantukaa hieman kauemmaksi etsimään vaatteita taloista. Älkää kuitenkaan ottako mitään väkipakolla. Jos joku kysyy mitä teemme, niin kertokaa, että yritämme auttaa heitä pääsemään portista läpi. Saatamme aiheuttaa lisää häiriötä, joka voisi kääntyä eduksemme” Venir sanoi.
Lopulta portti yläkaupunkiin oli heidän edessään. Kapteeni Kallas oli johtanut osastonsa slummin läpi ja seuraavaksi edessä olisi yritys vallata portti. Tehtävästä ei tulisi helppoa, sillä portti oli vahvasti miehitetty molemmin puolin ja myös sen päällä kulki varustus, jolla kiersi vartioita.
Portti oli kuitenkin auki, mitä Kallas piti outona, kun taistelu kaupungista oli meneillään. Ehkä se oli aukaistu sotilaiden liikkumisen helpottamiseksi ja gyllenburhilaiset uskoivat taistelujen olevan vielä kaukana portilta. Ehkä he myös ajattelivat, että portin ehtisi laittaa vielä myöhemmin kiinni, jos taistelu jossakin vaiheessa alkaisi lähestyä porttia ja yläkaupunkia. Sitä gyllenburhilaiset tuskin pitivät edes huonona skenaariona.
Kallas saattoi vain arvailla mitä kaikkea gyllenburhilaisilla ja etenkin heidän upseereillaan liikkui mielessään. Jos hän tietäisi, seuraavat askeleet olisivat paljon helpompia. Seuraavaksi Kallaksen piti keksiä, miten he pääsisivät huomaamattomasti lähemmäksi porttia tai parhaassa tapauksessa sen toiselle puolelle. Portti ja sen molemmin puolin jatkuva muuri suojasivat yläkaupunkia alakaupungin suunnasta tulevalta hyökkäykseltä. Sisäpuolelta tulevaa hyökkäystä ajatellen niitä ei oltu rakennettu.
He olivat kuitenkin vielä muurin ja portin ulkopuolella alakaupungin slummin hökkelien seassa piilottelemassa.
Kallas aisti levottomuutta ympärillään olevissa sotilaissa. Jo edellinen tehtävä vuorten kautta kaupunkiin koukkaamisessa oli vaatinut paljon rohkeutta heiltä kaikilta. Portin valtaaminen oli vielä paljon uhkarohkeampaa.
”Yritetään keksiä jokin tapa, jolla pääsemme hiipimään portin toiselle puolelle”, Venir sanoi.
”Ehkä voisimme pukeutua joksikin gyllenburhilaiseksi”, sotilas sanoi.
”Ainakin olisimme sopivassa siivossa näyttääksemme alakaupungin asukkailta”, Venir sanoi.
”Ja ehkä näistä hökkeleistä löytyisi vaatteita, joita voisimme käyttää”, sotilas sanoi.
Kallas jäi miettimään asiaa. Sotilaiden lähettäminen asumuksiin saattaisi herättää vastarintaa slummin asukkaissa ja ei menisi kuin pieni hetki, kun heidän sijaintinsa olisi paljastunut. Toisaalta, jos edes pieni määrä vaatetusta saataisiin haalittua rauhanomaisesti, voisivat he niiden turvin päästä portin lähelle tai jopa sen läpi.
Sotilas osoitti huomaamaansa pientä joukkoa alakaupungin asukkaita, jotka kävelivät kohti porttia tavaranyssäkät mukanaan. Kallas arvioi joukon koostuvan yhdestä tai kahdesta perheestä. Nämä olivat ilmeisesti pyrkimässä sisään portista.
Porttia vartioivat gyllenburhilaiset sotilaat pysäyttivät tulijat. Lyhyen keskustelun päätteeksi heidät käännytettiin pois aseella uhaten. Näky teki Kallaksen surulliseksi. Netronovalassa mitään vastaavaa ei olisi koskaan tehty.
”Slummin asukkaiksi pukeutuneena emme taitaisi sittenkään päästä portista läpi”, sotilas sanoi.
”Niin, emme näköjään”, Venir sanoi.
”Mutta lähemmäksi porttia voisimme päästä. Varsinkin, jos alakaupungin asukkaita tulee vielä lisää pyrkimään portin toiselle puolelle”, sotilas sanoi.
Kallas jatkoi vaihtoehtojen punnitsemista. Odottaa ei voinut liian pitkään, koska myöhemmin portti ei ehkä olisi enää auki. Hän päätti ottaa riskin.
”Hajaantukaa hieman kauemmaksi etsimään vaatteita taloista. Älkää kuitenkaan ottako mitään väkipakolla. Jos joku kysyy mitä teemme, niin kertokaa, että yritämme auttaa heitä pääsemään portista läpi. Saatamme aiheuttaa lisää häiriötä, joka voisi kääntyä eduksemme” Venir sanoi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)