Betula pubescens, osa 120
Kun osa osaston sotilaista oli kiertämässä slummin hökkeleitä etsien valepukuja, joiden turvin he voisivat päästä edes lähemmäksi porttia, Kallas seurasi tiiviisti portin tapahtumia. Portista kulki koko ajan sotilaita molempiin suuntiin, mutta itse portin vartiointia ei vahvistettu. Sitä hän piti hyvänä merkkinä. Gyllengurhilaiset eivät edelleenkään uskoneet joutuvansa puolustamaan yläkaupungin muuria tai portteja. Kallas toivoi pystyvänsä hyödyntämään tämän oletuksen ja yllättämään porttia vartioivat sotilaat.
Täysin valmistautumattomia sotilaat tuskin enää olivat. Hälytykset kaikuivat edelleen pitkin kaupunkia. Korkeintaan he ajattelivat, ettei taistelu tulisi koskemaan heitä. Ei heillä ollut siihen mitään syytä. Kaupungin muurit olivat korkeat ja tieto sisään päässeestä netronovalalaisista tuskin oli kiirinyt portin sotilaille. Luultavasti he vain tiesivät, että alakaupungin portilla käytiin taistelua. Kallas saattoi kuvitella heidän ajattelevan, että muureille oli yritetty hyökätä yön pimeyden turvin ja porttia takoa auki. Gyllenburhilaisilla ei ollut mitään syytä pelätä, että vihollisarmeijan kapteeni seuraisi heidän liikkeitään läheisen talon katolta.
Yksi osaston sotilaista nousi Kallaksen vierelle katolle.
”Osa sotilaista palasi”, sotilas sanoi.
Kallas nyökkäsi ja laskeutui alas katolta. Katolle jäi vielä pari sotilasta tarkkailemaan porttia siltä varalta, että siellä tapahtuisi jotakin erikoista.
”Mitä löysitte?” Venir kysyi.
Yksi sotilaista astui Kallaksen luokse. Hän ilmeisesti puhuisi muidenkin puolesta. Kallas muisteli, että sotilaan nimi oli Radel Merikeino.
”Herra kapteeni. Löysimme jonkin verran vaatteita. Tapasimme myös ihmisiä ja yksi heistä halusi tulla mukaamme ja puhumaan kanssanne”, Radel vastasi.
Kallas huomasi nyt sotilaiden takana seisovan vanhan miehen. Mies oli väsyneen näköinen ja seisoi hieman kyyryssä kuin kaikkien elon vuosien painamana. Vanhus näytti myös vielä rähjäisemmältä, jos se oli edes mahdollista, kuin Kallas ja hänen sotilaansa.
”Puhuisitteko hänen kanssaan, herra kapteeni?” Radel kysyi.
Kallas katsoi vanhusta ja sotilaitaan.
”Tuokaa hänet luokseni”, Venir vastasi.
Kallas astui vähän kauemmaksi sotilaistaan ja vanha mies tuli hänen luokseen. Mies käveli huonosti, joten Merikeino auttoi tätä. Merikeino jäi myös vanhuksen lähelle ainoana yhtään tututtuna henkilönä. Toisaalta myös turvaamaan kapteenia, jos vanhus käyttäytyisikin arvaamattomasti.
”Tekö johdatte näitä sotilaita, jotka tulivat talooni etsimään naamioitumiseen sopivia vaatteita?” Vanha mies kysyi.
”Kyllä, minä johdan heitä”, Venir vastasi.
”Haluaisitte siis päästä yläkaupungin porttien toiselle puolelle?” Vanha mies kysyi.
Kallas ei ollut varma mitä vanha mies halusi. Tämä saattaisi haluta kuulla heidän aikeistaan, jotta voisi paljastaa heidät puolustajille. Toisaalta kaiken näkemänsä perusteella alakaupungin asukkailla ei ollut hirveän paljoa myötätuntoa yläkaupungin asukkaita kohtaan. Kallas yritti tutkia vanhan miehen ilmettä, mutta ei saanut tulkittua sitä. Vanhan miehen ajatuksen pysyivät arvoituksena.
”Se on pyrkimyksemme”, Venir vastasi.
Vanha mies nyökkäsi ja mietti hetken.
”Voisin olla teille avuksi”, vanha mies sanoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti