Viime syksyn lehtiä

Tämän tekstin otsikko oli alun perin ”Uuden syksyn lehtiä”, mutta koska syksystä, ja näin alkuperäisestä aiotusta julkaisuajankohdasta, on kulunut niin pitkä aika, päätin vaihtaa otsikkoa. Teksti on siis ehtinyt olla jo jonkin aikaa ajatuksissa ja kirjoitettavana. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sanotaan. Sanonnan paikkansa pitävyydestä en tiedä, mutta nyt itse asiaan.

Viime vuonna, ja etenkin viime syksynä, elämäni muuttui enemmän kuin hyvin pitkään aikaan. Kun viime vuoden keväällä tietojärjestelmätieteen kandiksi valmistuminen lopulta näytti toteutuvan, päätin hakea uutta opiskelupaikkaa Lapin yliopistosta Rovaniemeltä ja tällä kertaa pääsin sisään. Kouluhakuja olin kyllä jo tehnyt jo edeltävinäkin vuosina ja myös samaan kohteeseen. Mutta edessä oli siis muutto ja täysin uusien opintojen alku. Tässä tekstissä kerron mitä lähdin opiskelemaan ja miksi. Aikomuksenani on kirjoittaa myöhemmin lisää siitä, miten uusien opintojen alku on lähtenyt liikkeelle, ja miltä asuminen uudessa paikassa on tuntunut.

Elokuun puolivälissä minulla alkoivat siis uudet opinnot Lapin yliopistossa Rovaniemellä. Uusi koulutusohjelma on nimeltään audiovisuaalinen mediakulttuuri (AVM) ja pääaineena mediatiede. Tässä yhteydessä media viittaa yleisemmin viestintäkanaviin ja viestin välittäjiin eikä vain joukkotiedotusvälineisiin. Oppiaineessa tutkitaan kaikkea audiovisuaalista kulttuuria ja taidetta, joita nykymaailma on pullollaan, mutta ei keskitytä mihinkään tiettyyn kanavaan tai tapaan. Audiovisuaalinen voi olla esimerkiksi elokuvia, pelejä tai audiovisuaalisia taideinstallaatioita. Oppiaine on Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa ja siitä valmistuu taiteiden kandidaatiksi ja maisteriksi.

 

Auringonnousu matkan varrelta opinahjoon.

Tärkein syy hakea uusiin opintoihin oli se, että minulla on ollut jo pitkään halu päästä tekemään taiteellista työtä. Parhaaksi väyläksi tähän koin täysin uusien opintojen aloittamisen ja näin alanvaihdoksen. Olen moneen kertaan pohtinut sitä, että onko koulutus tarpeellinen taiteen tekemistä varten ja mihin ja missä vaiheessa sitä tarvitsee. Tämä ihan vain siitä syystä, että muodollinen koulutus tai tutkinto ei sinänsä ole mitenkään pakollinen taiteen tekemiseen. Enemmän kyse on luomisen halusta ja teknisistä taidoista, joilla sitä luomista voi toteuttaa. Koin kuitenkin, että tutkinnosta voisi saada uskottavuutta ja itseluottamusta taiteen tekemiseen. Myös monien asioiden opettelu on helpompaa käymällä kursseja kuin itsenäisesti ja AVM tuntui tarjoavan hyvässä paketissa taitoja, joita itse halusin kehittää. Erityisesti pelien ja animaation tekoon liittyviä taitoja, jotka tuonne audiovisuaalisen kentälle siis osuvat.

Toisena syynä oli se, että olin jo pitkään kokenut, että aikaisemmat opintoni tietojärjestelmätieteessä olivat aika lailla umpikujassa. En ollut halunnut opiskella pääainettani enää hyvään aikaan enkä tehdä työkseni suurinta osaa niistä asioista, joihin opinnot minua valmistivat. Sain myös loppukeväästä vihdoin ja viimein kasaan kandidaatintutkinnon, joten siinäkin mielessä oli sopiva hetki vaihtaa opinahjoa. Jos syystä tai toisesta halu tai tarve tietojärjestelmätieteen pariin palaa, voi maisteriopintoja varten myöhemmin palata Jyväskylään.

Olen aika paljon miettinyt sitä, että olisiko alanvaihto kannattanut tehdä jo paljon aikaisemmin ja jättää tietojärjestelmätieteen kandidaatintutkinnon teko kesken. Perustellusti voi sanoa, että ehkä olisi kannattanut. Nyt tuli kuitenkin tehtyä näin. Sitä voi jossitella, mutta puolestaan siitä olen melko varma, että jos olisin jatkanut tietojärjestelmätieteen opintoja, niin niistä en olisi koskaan valmistunut maisteriksi.

Muita uusiin opintoihin ja uuteen paikkakuntaan liittyviä ajatuksia sitten toisessa kirjoituksessa. Josko niiden kanssa ei menisi aivan yhtä pitkään saada tekstiä blogiin saakka.

Japania 2: syitä opiskella japania

Edellisessä tämän sarjan tekstissä kerroin siitä, että aion opiskella tänä kesänä japania. Tässä tekstissä käyn hieman läpi niitä syitä ja motivaatioita, joita minulla japanin opiskeluun. Näitä molempia löytyy niin kulttuurista, lukemistani kirjoista kuin yleisemmin maasta ja sen kulttuurista.

Ainakin omalle ikäluokalleni ensimmäisenä asiana Japanista tulee mieleen sen populaarikulttuurin tuotteet, kuten manga ja anime. Ne ovat myös minun ensikosketukseni japanilaiseen kulttuuriin sekä yleisemmin koko maahan. Lukemani manga on ollut japanista käännettyä joka suomeksi tai englanniksi, mutta animea olen katsonut lähes yksinomaan alkuperäisillä äänillä ja sitten joko suomeksi tai englanniksi tekstitettynä. Näin ainakin hieman sanoja ja ääntämistä on tullut tutuksi, vaikka kieltä en varsinaisesti ole aiemmin opiskellutkaan. Mangaan ja animeen tutustuin yläasteen ja lukion aikana, mutta olen jatkanut näistä asioista nauttimista sen jälkeenkin. Koska kaikki teokset väkisin muuttuvat jonkin verran käännöstyön aikana, on mielestäni aina perusteltua opetella alkuperäisteosten kieltä ja kulttuuria.

Muuhun japanilaiseen populaarikulttuuriin olen tutustunut varsin rajallisesti. Musiikkiin olen tutustunut lähinnä animesarjojen ja -elokuvien soundtrackien kautta. Sieltä on kuitenkin löytynyt paljon sellaista musiikkia, jota olen kuunnellut varsin paljon. Voisikin olla mielenkiintoista tutustua japanilaiseen populaarikulttuuriin yleisemmin. Tässäkin kielitaidosta voisi olla hyötyä, vaikka kielitaidon puute ei ole esimerkiksi musiikin kuuntelemista tähänkään asti estänyt.

Tänä keväänä tutustuin japanilaiseen kulttuuriin itselleni uudenlaisesta näkökulmasta, kun luin Toyotan tapaan -kirjan. Kyseinen kirja oli jo itsessään todella hyvä ja mielenkiintoinen, mutta se herätti myös yleisemmän kiinnostuksen japanilaiseen filosofiaan, yrityskulttuuriin sekä taloustieteeseen. Vaikka näihin kaikkiin voi varmasti tutustua myös suomeksi lukemani Toyotan tapaan -kirjan tapaan, on mahdollisuuksien määrä lähes loputon alkuperäiskielellä.

Näiden jo mainittujen osa-alueiden lisäksi olen yleisemminkin kiinnostunut Japanista ja sen kulttuurista. Joskus voisikin olla mielenkiintoista käydä Japanissa tutustumassa maan erittäin monipuoliseen kulttuuriin paikanpäällä. Tähän kielitaito ja tapakulttuurin tuntemus olisivat tietenkin ehdottoman tärkeää.

Uusi kielitaito ja kulttuurituntemus ovat varmasti hyödyksi myös työuralla. Monet japanilaiset yritykset toimivat Euroopassa ja päinvastoin. Erityisesti työmahdollisuuksia tarjoaa varsinainen opiskelualani tietojärjestelmätiede. Toisaalta harrastuneisuuteni suuntautuu enemmän kulttuurialalle ja japanilaisethan ovat olleet aina hyvin kiinnostuneita suomalaisesta kulttuurista ja samoin suomalaiset ovat kiinnostuneita japanilaisesta kulttuurista. Matkustajia liikkuu myös paljon kumpaankin suuntaan. Mahdollisuuksia pitäisi siis olla tarjolla myös tällä saralla.

Minulla on siis runsaasti eri syitä opiskella japania. Voisikin ehkä kysyä, miksi en ole aloittanut japanin opintojani jo aikaisemmin. Ainakin opiskelumotivaation pitäisi olla kohdallaan näissä nyt alkaneissa kieliopinnoissa.

Japania 1: uusi kieli

Tämän vuoden kesäopintojen ensimmäisenä kurssina aloitin kaksi viikkoa sitten maanantaina japanin kurssin. Kesän aikana tarkoitukseni on käydä yhteensä kaksi kurssia japania ja ajattelin seurata asiaa ja uuden kielen opiskelun etenemistä näin blogissa. Kerrankin on siis tarjolla hieman enemmän juttua opinnoistani.

En ole siis aikaisemmin opiskellut japania kielikurssilla. Olen kuitenkin tutustunut kieleen ja kulttuuriin manga- ja animeharrastuksen kautta. En tiedä onko tuosta harrastuneisuudesta opiskelumotivaation lisäksi kovinkaan paljoa muuta iloa japanin opiskelussa. Ehkä joidenkin sanojen lausuminen voi olla hieman jo entuudestaan tuttua ja samoin myös jotkin osa-alueet japanilaisesta kulttuurista.

Japanin oppikirja.

Yleisellä tasolla lähden siis liikkeelle aikalailla nollasta uuden kielen opiskelun kanssa. Ainakin alkuun se on tuntunut jopa mukavalta, kun ei oleteta valtavaa määrää aikaisempaa osaamista. Tämä asia tietysti muuttuu pikkuhiljaa kurssin edetessä ja toiselle kurssille mentäessä oletettuja asioita on varmasti jo vino pino.

Uusien asioiden opettelu on myös lähtenyt suhteellisen mukavasti liikkeelle. Tämä voi toki johtua siitä, että alkukurssista asioita käydään läpi suhteellisen verkkaisesti. Iso osa ajasta onkin mennyt hiragana-merkkien opetteluun, mutta ne alkavat pikkuhiljaa näyttää jo tutuilta. Merkkien opettelun jälkeen tuntien tahti saattaa kiihtyä, kun voi olettaa meidän pystyvät lukemaan oppikirjaa. Kirja kun sisältää vain japania.

Vuosi 2013

Tammikuun päivät ovat alkaneet lipumaan ohi jopa huolestuttavalla nopeudella, joten on ehkä aika vilkaista hieman taustapeiliä. Vuosi 2013 oli jälleen hieman erilainen vuosi, hyvin monella mittapuulla, niin hyvässä kuin pahassa. Vuoteen mahtui paljon onnistumisen tunteita, asioiden etenemistä oikeaan suuntaan, sekä suuria pettymyksiä.

Kolme pettymystä

Koska huonoista uutisista on mielestäni hyvä aloittaa, niin aloitan kertomalla kolmesta raskaasta pettymyksestä, jotka osuivat vuoteni varrelle. Ehdin pettymään toiseen ihmiseen, omaan työhöni ja omaan itseeni vuoden aikana. Ajoittain on siis uiskenneltu varsin syvissä ja tummissa vesissä.

Ensimmäisenä petyin toiseen ihmiseen. Samalla tämä pettymys oli näistä kolmesta suurin ja varmasti myös merkityksellisin. Tästä pettymyksestä myös opin eniten. Opin paljon itsestäni, luottamuksesta ja rakkaudesta. Kyseinen pettymys varmasti muovasi minua uuteen suuntaan. Se sai minut myös ajattelemaan sitä, mitä oikeasti haluan elämältä. Tästä kirjoitin myös kirjoituksen Mitä haluan elämältä? Tämä ja muu pohdiskelu auttoi siihen, että syvät haavat parantuivat yllättävän nopeasti.

Toisena petyin omaan työhöni. Edellytys-nimellä kulkeva kirjaprojektini oli mielestäni kaikkien aikojen paras tekemäni kirjallinen työ. Eikä se ole onnistunut löytämään kustantajaa. Tämä pettymys osui erityisesti kesän ajalle, kun puoli vuotta kirjan lähettämisestä kustantajille tuli täyteen. Lopulta tästä pettymyksestä sain kuitenkin uutta virtaa. Jos paras ei ole riittävän hyvä, niin se pitää ylittää. Sitä olen tekemässä paraikaa.

Kolmantena petyin omaan itseeni. Erityisesti petyin siihen kykyyn, millä otan vastuuta itsestäni ja tekemisistäni. Tämän pettymys ei koske mitään pitkäaikaista toimintaa, vaan hetkellistä vastuun kantamisen romahtamista. Tarkemmin sanottuna tämä pettymys koskee syksyn omalle kohdalle hyvinkin kosteita fuksiaisia. Rennosti ottaminen on kyllä sallittua, mutta se ei tarkoita sitä, että aivot viskattaisiin narikkaan. Aina kuitenkin oppii uutta itsestään ja itsekontrollista. Eteenpäin mentiin tässäkin asiassa joitakin askelia.

Opiskelu

Sitten niintä parempia uutisia. Opiskelujen suhteen vuosi 2013 alkoi sillä, että aloitin (jälleen kerran) uudessa pääaineessa. Vaihto ei tuntunut niin suurelta kuin aikaisemmin. Nyt vaihdoin kuitenkin tuttuun kaupunkiin ja ennen kaikkea tuttuun yliopistoon. Vuoden ajan opiskelin siis Jyväskylän yliopistossa tietojärjestelmätiedettä ja samalla tiellä jatketaan.

Vuoden opiskelut sujuivat aikaisempaan verrattuna todella hyvin. Opintopistetili on karttunut paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Tulevaisuuden sumujen toisella puolella odotteleva valmistuminen tuntuu nyt ensimmäistä kertaa asialta, joka voi joskus tapahtua ihan oikeasti. Vuoden aikana myös opiskelumotivaationi teki paluun muonavahvuuteen muutaman vuoden katoamisen jälkeen.

Kirjoittaminen

Se asioista kaikkein rakkain. Verrattuna edelliseen vuoteen kirjoittamisen suhteen oli hieman suvantoa. Loppuvuotta kohden vauhtia alkoi kuitenkin löytyä uudelleen uuden kirjaprojektin merkeissä. Jopa bloggauksia kirjoitin vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tämä siitä huolimatta, että perustin itselleni toisen blogin.

Kirjaprojektit etenivät ja eivät. Alkuvuodesta kirjoitin hitaasti ja harvakseltaan Edellytys-projektiin liittyvää materiaalia (jatko-osaa sekä lyhyttä esiosaa). Tahti kuitenkin hyytyi ja kesällä koko homma pysähtyi. Koko projektiryhmä onkin nyt siirtynyt telakalle odottamaan parempia aikoja. Vuoden lämpimällä puoliskolla kehittelin myös uusia kirjaideoita, mutta mikään ei oikein tahtonut ottaa tuulta alleen.

Lokakuussa tilanteeseen tuli kuitenkin muutos, kun tein yhdelle kesän aikana muutamalla sivulla aloittamalleni projektille uudelleen käynnistyksen. Nyt tuo projekti kulkee tietokoneeni sisällä nimellä Jenny ja sivuja on kertynyt todella nopeasti. Erityisesti joululoma oli tehokasta kirjoitusaikaa. Jenny eroaa edellisistä projekteista monella tapaa ja siihen liittyy hyvin paljon vielä kysymyksiä, joihin minulla ei ole minkäänlaisia vastauksia. Tämän projektin myötä ole myös uudistanut tapaani kirjoittaa, minkä toivon näkyvän myös tuloksessa. Tavoitteenani on, että projekti pääsisi vuoden 2014 aikana kustantajien arvioitavaksi.

Uusia tuulia

Keväällä uutta oli uusi pääaine. Tämä kuitenkin menee jokseenkin samaan opiskelun jatkumoon aikaisempien opintojen kanssa. Syksyllä sen sijaan löysin itselleni jotakin aivan uutta, kun menin katsastamaan Jyväskylän Kokoomusopiskelijoiden (JyKo) uusien iltaan tunnelmia ilman mitään sen suurempia odotuksia tai aikomuksia. Lähdin uusien illasta pois JyKon ehdokkaana syksyllä olleisiin Jyväskylän ylioppilaskunnan (JYY) edustajiston vaaleihin.

Ääniä en sentään saanut riittävästi edustajistopaikkaan, mutta varasijalla ollaan kuitenkin kärkkymässä. Kampanjointiseura ständillä oli kuitenkin erinomaista. Hymyä saatiin irti pahimmallakin koiranilmalla. Kävin syksyn aikana myös kolmessa edustajiston kokouksessa. Kyseisiä tapahtumia suosittelen myös muille JYYn jäsenille.

Kun opiskelijapolitiikkaan tuli mukaan lähdettyä, niin päätin lähteä mukaan kunnollisella panoksella. Pääsin mukaan Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunnan liittokokoukseen. Hain myös JYYn hallitukseen. Molemmat olivat silmiä avaavia ja opettavaisia kokemuksia. Hallituspaikka jäi kuitenkin saamatta. Sen sijaan tulin valituksi Jyväskylän ylioppilaslehden johtokuntaan. JyKosta tuli myös vastuuta ryhmävastaavan tehtävällä sekä hallituspaikalla.

On osittain hieman ihmekin, etten ole aikaisemmin lähtenyt mihinkään poliittiseen tai järjestötoimintaan mukaan. Molempia olen nimittäin pohtinut jo aikaisemmin, mutta sopivaa nykäisyä mukaan toimintaan ei ole sattunut osumaan omalle kohdalleni. Viime syksynä näin kuitenkin kävi. Saa nähdä minne tämä tie lopulta kuljettaa.

Opintotuesta

Monet tahot haluaisivat muuttaa nykyistä opintotukijärjestelmää. Usein kuulee puhuttavan siirtymisestä opintolainapohjaisempaan järjestelmään. Tätä perustellaan sillä, että nuoret saadaan opiskelemaan nopeammin ja näin nopeammin työelämään. Minä sanon tähän (vähän rumasti, mutta en katso aiheelliseksi kaunistella asiaa), että ottakaa pää pois perseestä.

Ensimmäisenä kannattaisi miettiä, että miksi ihmiset vehtaavat opintojensa kanssa eivätkä siirry työelämään. Omalla ja monien tuntemieni ihmisten kohdalla asia on niin, että ei ole mitään hajua miksikä sitä edes haluaa opiskella ja tehdä työkseen puolen vuosisadan ajan, että pystyn maksamaan eläkkeet niille ihmisille, jotka nyt maksavat minulle sen määrän opintotukea, että soluasunnossa asuessa vuokran jälkeen käteen jää 178€. Kyllähän sillä elossa pysyy, mutta pakkohan sitä ihmisen on tehtävä jotakin muutakin kuin istuttava illat kotona, että ei lähde järki (nuorten mielenterveysongelmista en jaksa tässä välissä sanoa mitään vaikka ne myös omalta osaltaan asiaan liittyvät). Jokainen voi myös miettiä, että kun ajattelee asiaa juuri mainitsemallani tavalla, niin motivaatiotahan riittää aamulla juuri ja juuri sinne jääkaapille asti, mistä löytyy loppukuusta pääasiassa vain se kuuluisa valo. Motivaation liittyvä mielenkiintoinen seikka on myös se, että opiskellessa saa vähemmän rahaa valtiolta, kun jos vain istuu kotona tekemättä mitään.

Mitenkä sitten nuorten epätietoisuutta omista uravalinnoista voisi auttaa? Koulujen opinto-ohjausta on Lisättävä, isolla L:llä. Jo peruskoulussa pitäisi opinto-ohjausta olla enemmän, mutta niin myös lukiossa ja yliopistossa (ja luultavasti myös ammattikoulussa ja ammattikorkeakoulussa, joku joka on niissä opiskellut osaa varmasti sanoa paremmin). Lukiossa kolmen vuoden aikana oli yksi kurssi opinto-ohjausta, joka oli jaettu kolmelle vuodelle. Tästähän on sitten yhtä paljon hyötyä kuin siitä, että kantaa avannosta vettä kahden metrin päässä olevaan toiseen avantoon.

Toinen syy opintojen venymiseen on se, että opiskelijat käyvät töissä opintojen aikana. Tämä työssä käyminen johtuu monesti siitä, että a) ei asu huonossa solussa ja haluaa syödäkin joskus b) ei halua aloittaa (yli)velkaantumista (johon muuten myös opintotuki mielestäni kannustaa) vielä 20-vuotiaana c) haluaa kuvaa ja kokemusta työelämästä jo opiskeluvaiheessa, ettei sitten ensimmäisellä työviikolla tarvitse todeta opiskelleensa viisi vuotta alaa, jota ei halua tehdä työkseen. Mielenkiintoinen seikka on myös se, että ilmeisesti joidenkin mielestä opiskelijat saataisiin nopeammin työelämään ottamalla heidät pois työelämästä. Tietysti kannattaahan sitä tilkkupeiton jalkopäätä jatkaa toisesta päädystä otetulla palalla.

Eniten tässä koko yhteiskunnallisessa keskustelussa itseäni ärsyttää se, että opiskelijat halutaan nopeammin työelämään siksi, että työurat pitenisivät koska muutama edellinen sukupolvi on suoraan sanottuna ahneuksissa rakentanut eläkesysteemin, joka ei yksinkertaisesti voi toimia. Suurten ikäluokkien luoma ”eläkepommi” ei sekään varmasti mikään yllätys ollut. Nuo ihmiset ovat kuitenkin syntyneet vuosina 1945–1950. Reilu kuusikymmentä vuotta ei ilmeisesti ollut yhteiskunnalle riittävän pitkä aika valmistautua tähän hetkeen. Mutta ei siinä mitään, pullamössösukupolvi ja nettisukupolvi maksavat ahneensukupolven laskut.

Suurin ongelma viisailla (ja ei niin viisailla) päättäjillä ja muilla ”isoilla herroilla” tuntuu olevan, että he luulevat voivansa yhtä narua vetämällä korjata asioita. Sitten ei välttämättä huomata, että kyseinen naru saattaakin olla se, joka saa koko järjestelmän pysymään edes jotenkin kasassa. Narusta vetämällä vedetään korttitalon perustuslaatta pois. Tästä esimerkkinä se, että EU:n ulkopuolisista maista tulevien opiskelijoiden lukukausimaksuilla ei luultavasti saada aikaan muuta kuin se, että EU:n ulkopuolelta ei enää tule opiskelijoita suomeen. Tosin ei siinä mitään, täällähän me samassa lietesammiossa jo olemmekin kaikkien muiden eurooppalaisten tapaan.

PS. Jos kirjoittaisin sillä ihmisarvolla muista ihmisistä, mitä tunnen itse nuorena ja erityisesti opiskelijana saavani, niin se ei olisi kaunista luettavaa.

Matkalla tulevaisuuteen, pysäkkinä Jyväskylä

Niin vain muutin kahden vuoden tauon jälkeen takaisin Jyväskylään. Vieläpä samaan taloon, samaan rappuun ja samaan kerrokseen, josta kaksi vuotta aikaisemmin muutin pois. Asunto ei sentään ole sama. Kun ensimmäistä kertaa käveli Kuokkalan kauppakeskukseen, niin piti ihan ajatuksella miettiä, että mitä sitä onkaan tehnyt viimeisen kahden vuoden aikana. Paljon on tullut tehtyä ja paljon on tapahtunut. Ikinä en olisi kuitenkaan uskonut löytäväni itseäni kahta vuotta myöhemmin näin täsmällisesti samasta paikasta.

Jyväskylään palasin lukemaan fysiikan sijasta tietojärjestelmätiedettä (tjt). Ensimmäiset puolitoistaviikkoa ovat tuntuneet varsin mukavilta ja ennen kaikkea itseä kiinnostavilta. Ainakin näin alun perusteella tjt tuntuu paljon fysiikkaa omemmalta. Kevät näyttää, että kuinka homma todellisuudessa sitten lähteekään sujumaan, toivottavasti paremmin kuin koskaan aikaisemmin.

Ensimmäisten päivien perusteella tuntuu myös siltä, että pärjätäkseen ei tarvitse panostaa opiskeluun samalla ylitsepääsemättömältä tuntuvalla määrällä, mitä itse olisi fysiikassa pitänyt panostaa. Tämä voi olla ihan puhtaasti ensimmäisen viikon kevyen aloituksen luomaa harhaa, mutta syynä voi olla myös oma kiinnostus. Omasta mielestä tässä tärkeintä on kuitenkin se, että opiskelussa pärjäämisen kanssa jää mahdollisuus myös muuhun. Itse en kuitenkaan enää kykene olemaan kirjoittamatta (tai kykenen, mutta en hyvin seuraamuksin) ja kirjoittaminen tuppaa syömään aikaa joskus myös opiskelulta.

Kevääseen toiveena ja tarkoituksena on siis yrittää saada opiskelu ja kirjoittaminen jonkinlaiseen tasapainoon niin, että kumpikin olisi mahdollista ja onnistuisi hyvin sekä myös, että molemmat voisivat hyötyä toisistaan. Lisäksi tarkoitus olisi saada Edellytys korkeamman tahon, eli kustantajien, arvioitavaksi. Jos tällä kertaa tulisi muutakin kuin hylsyjä ja bumerangeja.