Savanni

Betula pubescens, osa 8

Reuelin jälkeen savanni ei muuttunut paljoakaan. Se jatkui loputtomana ja kuivana pitkälle silmänkantamattomiin mihin tahansa suuntaan katsoikin. Ainoat virikkeet maisemassa olivat satunnaiset pystyyn kuivuneet puut ja armeijan jälkeensä jättämä ura.

”Kallas, milloin tämä savanni loppuu?” Edkar kysyi.

”Herra kenraali, pelkään, ettei ihan pian”, Venir vastasi.

Edkar hymähti tyytymättömänä.

”Onneksi meillä on edes nämä epäkuolleet hevoset. Normaalit olisivat varmaankin jo nääntyneet kuoliaaksi”, Edkar sanoi.

”Mahdollisesti”, Venir sanoi.

Savanni jatkui ja jatkui, mutta lopulta se alkoi pikkuhiljaa muuttua. Puut eivät enää olleet kuivuneita ja niitä alkoi tulla vastaan useammin. He alkoivat myös nähdä eläimiä, joita kaikkia armeijan läsnäolo ei ollut karkottanut pois.

Lopulta he myös saavuttivat armeijan pääkolonnan.

”Herra kenraali, hyvä, että saavutitte meidät”, Solkar sanoi.

”Miten täällä on sujunut, Suomas?” Edkar kysyi.

”Oikein hyvin, herra kenraali. Olemme edenneet kohti pohjoista aivan kuin olemme suunnitelleetkin”, Solkar vastasi.

”Hyvä, hyvä”, Edkar sanoi.

Edkar seurasi armeijan kulkua taas itse sen sivustalla kulkien. Illalla myös Nils Tammen seuraajat kävivät raportoimassa kuulumisia Netronovalasta. He pitivät kaupunkiin joka ilta yhteyttä taikapeilin avulla.

Kaikki vaikutti olevan hyvin. Se oli tylsää, mutta Edkar oli oppinut arvostamaan tylsyyttä. Hän oli varma, että hän tulisi vielä kaipaamaan savannin tylsyyttä, kunhan he pääsisivät pohjoiseen.

Kävellen mennään

Kuten aiemmin kirjoitin tekstissäni Uudenvuodenlupaus, tein tänä vuonna uudenvuodenlupauksen. Tavoitteena on siis kävellä joka päivä 10 000 askelta (tai tuo aktiivisuuskellohan ei mittaa varsinaisesti askelia, vaan aktiivisuutta, mutta kuitenkin). Nyt, kun vuotta on kulunut pari kuukautta, ajattelin päivittää tilannetta sen suhteen, miten uudenvuodenlupauksen toteuttaminen on lähtenyt sujumaan.

Ihan hyvinhän se, näin lyhyesti sanottuna.

Jos haluaa tarkemmin tietää, niin olen kyllä kävellyt joka päivä tuon 10 000 askelta, mutta useimmiten olen kävellyt myös sitä paljon enemmän. Aktiivisuuteni päiväkeskiarvo liikkuu jossakin hieman 13 000 askeleen yläpuolella. Tänään tuli täyteen jo 88. 10 000 askeleen päivä.

Jyväskylän alueen lukuisten järvien rannat ovat ehdottomia suosikkejani kävelyreiteistä. Talven aikana on tullut käytyä myös pari kertaa jäällä kävelemässä.

Ehkä aika paljonkin itse varsinaista päiväaktiivisuutta tai lukuja tärkeämpi asia on se, että nyt tulee ylipäätään liikuttua enemmän. Sitä myötä myös yleinen fyysinen olotila on parantunut huomattavasti. Ehkä myös peruskunto hieman kohentunut, vaikka tilaa olisi myös muunlaiselle lihastreenille. Jokapäiväisen kävelemisen ansiosta sekin on varmasti helpompaa aloittaa. Myöskään päivittäisen liikkumisannoksen merkitystä omalla mielenterveydelle tuskin voi korostaa liikaa. Myös siihen asiaan liikkuminen on tuonut omalla kohdallani huiman parannuksen.

Voi siis varmaan jo tässä vaiheessa vuotta sanoa, että uudenvuodenlupaus on täyttänyt tarkoituksensa. Henkinen ja fyysinen olotilani on parantunut ja se on auttanut rutkasti kaikilla muillakin elämän osa-alueilla. Samalla tahdilla aion jatkaa vuoden loppuun saakka ja myös sen jälkeen. Päivittäisen aktiivisuuden mittaaminen on omaan elämääni hyvin sopiva liikunnan pelillistäminen.

Nyt luettavana: Noin seitsemän taidetta

Sarjakuvateos Noin seitsemän taidetta on seitsemän sarjakuvan kokoelma. Kaikki sarjakuvat ovat Pauli Kallion käsikirjoittamia ja jokainen puolestaan eri piirtäjän piirtämiä. Seitsemää tarinaa ovat piirtäneet Kati Kovàcs, Reetta Niemensivu, Ninka Reittu-Kuurila, Tiitu Takalo, Ville Ranta, Ville Pirinen ja Timppa Mäkelä. Kaikkien piirtäjien tyylit ovat tunnistettavia ja hyvin erilaisia. Osa piirtäjistä oli myös itselleni jo entuudestaan eri yhteyksistä tuttuja. Sarjakuvakirja tarttui mukaani jälleen kaupunginkirjaston sarjakuvien esiinnostohyllystä, jota aina kirjastossa käydessäni vilkaisen.

Kirjan kansi on Kati Kovàcsin käsialaa.

Erityisen mielenkiintoista kirjassa on päästä vertaamaan eri piirtäjien tulkintoja saman käsikirjoittajan kirjoittamiin tarinoihin. Vaikka tarinat kyllä ovat hahmoiltaan ja tapahtumiltaan melko erilaisia, näkyy käsikirjoittajan jälki tarinankerronnassa erityisesti sen tahdissa ja repliikeissä. Erityisen tuttu Pauli Kallion käsikirjoitustyyli on Kramppeja & nyrjähdyksiä -sarjakuvan kautta.

Kaikki seitsemän piirrostyyliä ovat omalla tavalla loistavia. Itseäni henkilökohtaisesti viehättävät eniten Tiitu Takalon ja Ville Rannan piirrostyylit. Kirjaan Tiitu Takalo on piirtänyt sarjakuvan ”Kaikki mistä Tiina tykkää on punk” ja Ville Ranta puolestaan sarjakuvan ”Mies joka jalosti juonittelun taiteeksi”. Jos siis on kiinnostunut tutustumaan yhdellä kertaa useaan suomalaiseen nykysarjakuvapiirtäjään, on Noin seitsemän taidetta siihen hyvä valinta. Kirja sisältää jokaisesta piirtäjästä myös lyhyen taustoituksen, joten jos jonkin piirtäjän tyyli erityisesti kiehtoo, on heti tarjolla suunta, josta lähteä etsimään lisää.

Reuelin vapaakaupunki IV

Betula pubescens, osa 7

Edkar jätti Reueliin pienen osaston valmistelemaan ja aloittamaan lähetystön rakentamisen. Sille oli löydetty sopiva paikka yhdessä kyläläisten kanssa Aegyzan puolelle kaupunkia. Kiitokseksi kyläläisille Edkar päätti, että Netronovala rakennuttaa Reueliin torin ja sen reunalle muistomerkin kahden kaupungin välisen ystävyyden merkiksi. Reueliin jätetyn osaston oli määrä valmistella myös torin rakentamista ensin valitsemalla sille ja muistomerkille sopiva paikka yhdessä kyläläisten kanssa.

”Toivottavasti täällä kaikki sujuu hyvin”, Miranda sanoi.

”Miksi ei sujuisi?” Edkar kysyi.

”En tiedä. Toivon vain, että sujuu. Joskus asiat eivät vain suju niin kuin niiden pitäisi sujua”, Miranda vastasi.

Edkar nyökkäsi.

”Eiköhän kaikki suju hyvin. Kohtahan tänne tulee Netronovalasta lisää väkeä”, Edkar sanoi.

Edkar toivoi, ettei matkalle osuisi enää lisää hidasteita. Vaikka hänen armeijansa pääjoukko oli ohittanut Reuelin vapaakaupungin paljoakaan hidastamatta, maksoi heidän pysähtymisensä kaupunkiin silti ainakin päivän matkanteon verran. Se ei varmasti miellyttäisi Suuren keisarikunnan kenraaleja, jotka jo ilmeisesti odottivat heidän saapumistaan. Edkar tosin epäili, että ainoat jotka odottivat heidän saapumistaan, oli Suuren keisarikunnan pääkaupungin Burgtunin byrokraatit.

”Missä Venir on?” Edkar kysyi.

”Uskoisin hänen olevan vielä kylässä”, Miranda vastasi.

Edkar käänsi katseensa Reueliin. Hän ei nähnyt Veniriä.

”Meidän pitäisi lähteä”, Edkar sanoi.

”Niin, kenraali”, Miranda sanoi.

Lopulta Venir ratsasti Edkarin ja Mirandan luokse Reuelin ulkopuolelle.

”Kaikki valmista?” Edkar kysyi.

”Kyllä, herra kenraali. Voimme lähteä”, Venir vastasi.

Edkar nyökkäsi ja käänsi epäkuolleen hevosensa jälleen kohti pohjoista. Seurue lähti kulkemaan edeltä marssineen armeijan jalanjälkiä pitkin.

Reuelin vapaakaupunki III

Betula pubescens, osa 6

Edkar halusi varmistaa, että seuraavalla Netronovalasta tulijalla olisi ystävällinen vastaanotto Reuelissa. Niinpä hän pyysi kokoon kaikki vapaakaupungin asukkaat kysyäkseen heidän mielipidettään säännöllisen kauppayhteyden ja Netronovalan lähetystön rakentamisesta. Sillä aikaa kuolleiden armeija oli jo ehtinyt ohittaa vapaakaupungin ja jäljellä olivat enää Edkarin oma henkilökohtainen vartio-osasto sekä pieni osasto, jonka Edkar aikoi jättää Reueliin rakentamaan lähetystöä.

”En arvannut, että täällä asuu näin paljon väkeä”, Miranda sanoi.

”Ensivilkaisu voi pettää”, Venir sanoi.

”Hyvä, jos saamme kerrottua asian kerralla kaikille”, Edkar sanoi.

Reuelilaiset katsoivat vieraita kiinnostuneina ja hieman levottomina. Puheensorinaa ja vilkuilua riitti. Kun väkeä ei enää tullut lisää, Edkar astui reuelilaisten eteen.

”Hyvät Reuelin vapaakaupungin asukkaat. Minä olen kenraali Edkar Netronova ja johdan tästä kaupunkinne ohi kulkenutta armeijaa, joka on marssinut pitkän matkan aavikon toiselta puolelta Aegyzan Netronovalasta”, Edkar sanoi.

Reuelilaiset hiljentyivät heti, kun Edkar aloitti puhumisen.

”Lähden pian armeijani perään, mutta sitä ennen haluaisin kuulla teitä. Toivoisin, että voisimme yhdessä rakentaa säännöllisen kauppareitin täältä teidän vapaakaupungistanne aina Netronovalaan saakka. Kauppa olisi varmasti molempia osapuolia hyödyttävä. Tätä kauppareitin perustamista vauhdittaakseni haluaisin perustaa tänne kaupunkiinne lähetystön”, Edkar sanoi.

Edkar piti tauon.

”Mitä mieltä olisitte tällaisesta ja sopisiko se teille?” Edkar kysyi.

Reuelilaisten joukossa vallitsi ensin hiljaisuus, mutta sitten alkoi kuulua kuiskauksia ja lopulta muutamat nousivat seisomaan kysyäkseen tarkentavia kysymyksiä.

”Mitä arvon kenraali tarkoittaa lähetystöllä?” Ensimmäinen reuelilainen kysyi.

”Tarkoitan lähetystöllä sitä, että rakentaisimme tänne talon, jossa edustajamme asuisivat ja jossa he voisivat käydä vuoropuhelua teidän kaupunkilaisten kanssa”, Edkar sanoi.

”Mihin olette menossa sotimaan?” Toinen reuelilainen kysyi.

”Olemme menossa kauas pohjoiseen Suuren keisarikunnan avuksi. Teidän onneksi se sota on täältä niin kaukana, että tuskin tämän enempää joudutte sen kanssa tekemisiin”, Edkar vastasi.

Kun enempää kysymyksiä ei kuulunut, alkoi reuelilaisten keskuudessa taas voimakkaampi puheensorina. Sivusta kuultuna mielipiteet netronovalalaisten lähetystöstä olivat hyväksyvän puolella.