Kobratyttö II

Betula nana, osa 132

Nashan ilmaantumisen jälkeen vartijat pitivät Emilyyn hieman pidempää etäisyyttä kuin aikaisemmin. Toisaalta vartijoiden käytös muuttui aikaisempaa hieman töykeämmäksi. Joel sen sijaan yritti olla entistäkin ystävällisempi, mutta se tutui Emilystä edelleen aivan tekaistulta. Sen verran Joelin käytös muuttui myös, ettei hän enää syönyt joka kerta Emilyn kanssa. Välillä kului päivä tai kaksi, jolloin Emily ei nähnyt Joelia ollenkaan. Emily ei pistänyt asiaa laisinkaan pahitteeksi.

Emily ei tiennyt kuinka oli mahdollista, mutta hän huomasi nopeasti, että hän pystyi vaihtamaan Nashan kanssa suorasanaisia ajatuksia aivan kuin puhuisi kobransa kanssa. Emily eipäili, että puunkirous saattoi olla asian takana. Asia ihmetytti Nashaa suuresti, mutta Emily ei halunnut paljastaa asiaa kobralle.

Tapaamisen ensi-ilojen jälkeen Emily tajusi kysyä Nashalta kuinka tämä oli osannut tulla juuri oikeaan paikkaan juuri oikeaan aikaan. Emilyn lähdöstä yliopistolta oli kuitenkin kulunut aikaa jo kaksi vuotta eikä hän ollut pitänyt lemmikkiinsä mitään yhteyttä.

”En oikein itsekään tiedä kuinka osasin tulla tänne. Tunsin vain jonkinlaisen hiljaisen kutsun ja tiesin, että minun pitää tulla juuri tänne juuri tähän aikaan”, Nasha kertoi mielessään.

Emily katsoi Nashaa ihmetellen.

”Muistan kuitenkin unen tai näyn tästä paikasta, joka oli hyvin tarkka. Aikaisemmin, lähes kaksi vuotta sitten, kuulin myös puissa humisevan tuulen tapaisen kuiskauksen, joka kertoi sinun olevan kunnossa”, Nasha jatkoi.

”Puiset jumalat”, Emily ajatteli.

”Ketkä?” Nasha ihmetteli mielessään.

”Pohjoisessa tapaamiani jumalia”, Emily ajatteli.

”No tuo ei kyllä selittänyt ollenkaan”, Nasha totesi mielessään.

”Sain heiltä lahjan”, Emily ajatteli osittain katkeralla äänellä ja puristi vasenta käsivartta.

Emilyn puunkirous oli jälleen alkanut levitä. Hänen oli pakko pitää koko ajan hansikasta vasemmassa kädessään, koska koko käsi oli vihreä. Myös hänen kaulaansa oli alkanut jälleen nousta vihreitä suonia ja juurakon päätä.

”Millaisen lahjan?” Nasha kysyi mielessään.

”Ei minkäänlaisen”, Emily vastasi mielessään ja kääntyi pois

”Voiko se liittyä jotenkin tähän, että pystyt lukemaan ajatuksiani ja välittämään omia ajatuksiasi minulle?” Nasha kysyi mielessään.

Emily kieltäytyi ajattelemasta vastausta.

Nasha osasi kuitenkin tuntea emäntänsä ahdistuksen ja kietoutui tämän ympärille turvaksi. Nashan puolesta emäntä sai kertoa huolistaan sitten, kun se hänelle sopi.

Kobratyttö

Betula nana, osa 131

Emily kävelee kirjaston hyllyjen välissä. Hänellä on Fagalesin historiasta kertova kirja käsissään. Vartija seuraa hänen perässään. Toinen vartija on jäänyt Emilyn käyttämän työpöydän luokse. Työpöytä odottaa muutaman hyllyjen risteyksen takana.

Työpöytä on kirjaston valoisalla puolella. Ikkunoista näkyy puutarha. Emily kuitenkin keskittyy kirjoihin. Hän on lukenut Fagalesin historiaa ja tehnyt muistiinpanoja. Emily ajatteli, että nyt kun hänellä ei ollut mutakaan tekemistä vankina ollessaan, hän voisi keskittyä opiskelemaan yhtä heikoimmista oppiaineistaan. Historia oli myös turvallinen opiskelun ala koko ajan kyttäävien vartioiden edessä.

Emily laski painavan kirjan pöydälle ja istuutui tuolille. Emilyä seurannut vartija murahti toiselle vartijalle jotakin. Pöydän luona odottanut vartija murahti takaisin. Antaa gorillojen murista, Emily ajatteli ja avasi kirjan raskaan kannen.

Tunteja ja vartijoiden vaihdosta myöhemmin Emily oli käynyt neljänneksen kirjasta läpi. Hän ei lukenut sivuja sanasta sanaan, vaan poimi tärkeimmät kohdat. Täydellisessä lukemisessa olisi tuhrautunut aikakausia.

”Haluan takaisin huoneeseeni”, Emily sanoi vartijoille.

Vartijat nyökkäsivät. Toinen vartijoista lähti edeltä avaamaan kirjaston ovea. Emilyn muistiinpanot ja kesken olevat kirjat jäivät työpöydälle. Emily tiesi, että hänen muistiinpanojaan luettiin ja hänen lukemiaan kirjojaan tarkkailtiin. Hän oli arvannut sen jo alun perin ja siksi hän oli kirjavalinnoissaan varovainen.

Vartijat saattoivat Emilyn pitkiä käytäviä pitkin huoneeseensa. Ovi Emilyn takana naksahti lukkoon. Emily käveli väsyneenä sänkynsä luokse ja kaatui sille makaamaan. Emily katseli sängyn kattoa ja huoneen kattoa, kunnes kuuli ikkunalasiinsa koputettavan.

Emily nousi istumaan sängylle ja katsoi ikkunaan. Mitään ei näkynyt, mutta koputus toistui. Emily nousi ylös ja käveli ikkunalle.

Juuri ennen kuin Emily ehti ikkunan luokse, jokin paiskautui ikkunan alareunasta läpi. Emily kiljahti, mikä sai vartijat ryntäämään sisään huoneeseen.

Vartijat näkivät rikkinäisen ikkunan ja hyökkäsivät heti Emilyn kimppuun luullen tämän särkeneen ikkunan. Vartijat huomasivat kuitenkin nopeasti, että ikkunan oli särkenyt aivan joku muu, kun vihainen kobra hyökkäsi heidän kimppuunsa.

Emilyllä kesti jonkin aikaa tajuta mitä tapahtui. Sitten hän tajusi, että ikkunalasin läpi oli hyökännyt hänen lemmikkikobransa Nasha. Nyt kobra sähisi vartijoille, jotka yrittivät saada käärmettä kiinni.

”Nasha, lopeta”, Emily komensi.

Nasha väisti vartijan hyökkäyksen ja kiemurteli sitten Emilyn luokse. Toinen vartija syöksyi käärmeen perään, mutta Emily astui Nashan eteen.

Vartija tarttui Emilyyn, mutta samalla ovelta kuului huuto.

”Mitä täällä tapahtuu?” Joel kysyi.

Emily ja vartijat käänsivät katseensa ovelle. Joel astui sisälle huoneeseen kahden vartijan saattamana.

”Minun lemmikkikäärmeeni tuli ikkunan läpi sisälle ja vartijat hyökkäsivät sen kimppuun”, Emily vastasi.

”Kuinka Nasha on tänne löytänyt?” Joel kysyi ja huomasi käärmeen.

”En minä tiedä”, Emily vastasi.

”Olkoon nyt sitten täällä”, Joel sanoi ja katsoi Emilyä

Emily vastasi Joelin katseeseen kiitollisena.

”Tuo ikkuna pitää kuitenkin korjata. Hakekaa tänne korjaaja”, Joel sanoi ja lähti pois.

Yksi vartijoista lähti hakemaan korjaajaa, yksi seurasi Joelia ja kaksi jäi huoneeseen tarkkailemaan Emilyä ja Nashaa. Emily ei vartijoista enää välittänyt. Jälleennäkeminen uskollisen lemmikin kanssa oli iloinen.

Kohti Imperasin laaksoa II

Betula nana, osa 130

Maisemat lipuivat hiljalleen ohitse lentävän maton alla. Linnut nukkuivat ja Narsha nuokkui unen rajamailla. Mihail ja Sarnel sen sijaan istuivat lentävän maton kärjessä virkeinä ja katselivat alapuolista maisemaa samalla keskustellen tulevasta.

”Tämä tuntuu itsemurhareissulta”, Sarnel sanoi.

”Kyllä me onnistumme”, Mihail sanoi.

”Kuinka ihmeessä?” Sarnel kysyi.

”Meidän täytyy toimia huomaamattomasti”, Mihail vastasi.

”Meidän täytyy olla oikeasti näkymättömiä”, Sarnel sanoi.

Sarnel katseli maisemaa selvästi tyytymättömänä.

”Miksi vastustat tätä matkaa näin ankarasti?” Mihail kysyi.

”Olen vain realisti. Pidän todennäköisenä, että päädymme kaikki seipään nokkaan”, Sarnel vastasi.

”Älä huoli. Minulla riittää kyllä voimia pitää meidät pois seipään nokasta. Toivottavasti minulla on sitä riittävästi myös Emilyn pelastamiseksi”, Mihail sanoi.

”Mikä on tämä uusi voima, josta puhut? Ei muuttuminen takaisin nuoreksi uutta voimaa tuo, se vain palautti vanhat”, Sarnel ihmetteli.

”Tein sopimuksen”, Mihail vastasi.

”Kenen kanssa?” Sarnel sanoi.

”Et halua tietää”, Mihail vastasi.

”Haluan tietää sitä suuremmalla syyllä”, Sarnel sanoi.

”On parempi, jos te kaikki olette ulkopuolisia tässä asiassa”, Mihail sanoi.

Sarnel tuijotti Mihailia ja tämän olemus ilmeisesti sai hänet puhuttua ympäri.

”Hyvä on. Menemme Imperasiin ja pelastamme Emilyn. Tarvitsemme suunnitelman”, Sarnel sanoi.

”Ja hyvän sellaisen”, Mihail sanoi.

”Onneksi meillä on tässä aikaa suunnitella”, Sarnel sanoi.

”On parempi edetä hitaasti, niin ehdimme kerätä voimia. Imperasissa tulemme varmasti tarvitsemaan kaiken, minkä itsestämme irti saamme. Ehkä hieman enemmänkin”, Mihail sanoi.

Palatsin vanki

Betula nana, osa 129

Emily katsoi ulos ikkunasta. Lasin ulkopuolella oli paksut kalterit. Kalterin toisella puolella näkyi kaunis maisema tiilitaloineen ja puistoineen. Emily ei olisi voinut enempää vihata maisemaa.

Jonakin toisena aikana ja toisella tavalla paikkaan tulleen hän olisi varmasti rakastanut maisemaa. Nyt hänen sydämensä oli kuitenkin aivan muualla.

Emily oli vankina, muttei silti osannut muuta kuin olla huolissaan Mihailista. Kuinkahan tämän oli käynyt?

Emily kääntyi pois ikkunasta. Huone oli tilava. Huoneen perällä oli suuri sänky. Sängyn vieressä oli sermi, jonka takana saattoi vaihtaa vaatteita. Ja vaatteita Emilylle oli tuotu paljon. Hän saattoi vaihtaa vaatteet kerran tunnissa, eikä hänen silti tarvitsisi käyttää samaa asua kahta kertaa viikossa. Vaatteet olivat upeita, mutta Emily tyytyi vaatteisiin, jotka hänellä oli päällään silloin, kun hänet oli kaapattu.

Emily meni istumaan ikkunan vieressä olevan nojatuoliin. Nojatuolin vieressä oli toinen samanlainen ja ikkunasta vastakkaisessa nurkassa oli toiset kaksi nojatuolia. Molempien nojatuoliparien välissä oli pieni pöytä. Näiden kalusteiden lisäksi huoneessa oli vain muutama suuri maljakko.

Huoneen ovi ei ollut lukossa, mutta sen ulkopuolella oli kolme vartijaa. Jos Emily lähtisi huoneesta, niin kaksi vartijaa lähtisi seuraamaan häntä ja yksi jäisi ovelle. Emily ei pitänyt vartijoiden seurannasta, joten hän pysytteli pääasiassa huoneessaan. Kerran tai kahdesti päivässä oli kuitenkin pakko käydä ulkona, etteivät seinät alkaneet kaatua päälle.

Vartijat eivät puhuneet Emilylle sanaakaan. Ainoa, jonka kanssa Emily oli koko vankiaikanaan puhunut, oli Joel. Emily näki Joelia jokaisen ruokailun yhteydessä ja Joel yritti herättää keskustelua mahdollisimman runsaasti. Emily ei kuitenkaan yleensä ollut juttupäällä.

Emily yritti saada aikaansa kulumaan huoneessaan, mutta tekemistä ei ollut. Lopulta hän kyllästyi ja hänen oli pakko lähteä ulos huoneesta.

Emily avasi oven ja katsoi ulos. Huoneen ulkopuolella oli kolme vartijaa paikoillaan. Yksi vartijoista katsoi takaisin. Emily astui ulos huoneesta ja lähti kävelemään pitkin käytävää. Kaksi vartijaa lähti seuraamaan häntä. Vartijoiden katse painoi niskassa ja alkoi nopeasti ahdistaa.

Emily halusi pois. Emily halusi Mihailin luokse.