Tähän asti sanahaasteessa on ollut ideana, että molemmat
haasteen osalliset sanovat kuukauden ensimmäisenä päivänä yhden sanan ja
molemmat kirjoittavat näistä molemmista sanoista. Tällä konseptilla teimme
seitsemän haastetta ja viimeksikin käytimme samaa ideaa, mutta yksittäisten
sanojen sijasta sanapareja.
Tuo alkoi kuitenkin hieman tuntua jo itsensä toistolta,
joten olemme vieneet juttua hieman uuteen suuntaan. Tämän kuun aiheen onkin
antanut vieraileva tähti Timo, Sailan puoliso, jonka tuoretta blogia Oman elämänsä alastonkokki kannattaa myös käydä vilkaisemassa. Aiheeksi Timo antoi Asterixin
ja Obelixin villisikajuhlat.
Sailan kirjoitus löytyy tästä: [linkki].
Lue myös Sanahaaste I, Sanahaaste II, Sanahaaste III,
Sanahaaste IV, Sanahaaste V, Sanahaaste VI, Sanahaaste VII ja Sanahaaste VIII.
Asterixin ja Obelixin villisikajuhlat
Nuotion puut rätisivät, kun kuuma tuli nuoli niitä lämpimässä syleilyssään. Puiden alla tulikuumat hiilet hehkuivat kirkkaanpunaisina. Illan pimeys oli kietoutunut metsästä kylän ja nuotion ympärille. Suuri nuotio paloi kuitenkin kirkkaana ja valaisi laajan alueen.Nuotion ympärillä oli suuri ja leveä pöytä, joka kiersi koko nuotion ympäri. Pöytä oli rakennettu lyhyemmistä osista ja sen muodostamassa ympyrässä oli yksi aukko kylän keskuksen suunnalla. Tästä aukosta pöytään tuotiin lisää ruokaa ja nuotioon lisää puuta.Pöydän jokainen kolkka oli tarkkaan täytetty ruoka-astioilla, joiden sisällöt odottivat syöjiään. Erityisen monta oli suuria vateja, joissa oli kokonainen nuotiolla paistettu villisika. Villisiat olivat samana päivänä kylää ympäröivästä metsästä pyydystettyjä pääosin Asterixin ja Obelixin toimesta. Obelix oli koko päivän odottanut sitä hetkeä, kun pyydystettyjä villisikoja pääsi syömään ja nyt sen aika oli käsillä.”Joko me päästään syömään villisikaa, Asterix?” Obelix kysyi.”Maltahan vielä hetki, Obelix”, Asterix vastasi.”Olet sanonut noin koko päivän. En jaksa enää odottaa”, Obelix sanoi.”Sinun on kuitenkin odotettava”, Asterix sanoi.Obelix nurisi Asterixille, mutta tämä vain hymyili ystävälleen.”Idefixikin sai jo kasan luita”, Obelix sanoi ja osoitti maassa tyytyväisenä luita pureskelevaa koiraa.”Idefix onkin koira”, Asterix sanoi.”Tarkoittaako se sitten sitä, että Idefix voi etuilla?” Obelix kysyi.”Ei Idefix etuile, luut ovat eilisestä villisiasta”, Asterix vastasi.”Kummasta?” Obelix kysyi.”Molemmista”, Asterix vastasi.”Ne olivat kyllä hyviä villisikoja”, Obelix sanoi ja muisteli eilen syömiään villisikoja.Muistelu toi veden Obelixin kielelle ja se sai hänen nälkänsä vain pahentumaan.”Eikö me kuitenkin voitaisi jo aloittaa? Tekisi niin mieli villisikaa”, Obelix sanoi.”Sanoin jo, että pitää vielä odottaa”, Asterix sanoi.”Enää ei tarvitse odottaa. Ala mennä syömään, Obelix”, kylän päällikkö Aladobix sanoi seisten kilpensä päällä.Kilvenkantajat olivat kantaneet Aladobixin Asterixin ja Obelixin luokse näiden huomaamatta.”Nytkö on illallisaika?” Obelix kysyi.”Kyllä, kyllä. Ruoka pitää syödä pois ennen kuin se jäähtyy”, Aladobix sanoi.”Vihdoinkin. Tule Asterix, nyt mennään syömään”, Obelix sanoi ja ryntäsi pöydän ääreen.Ei mennyt kauaakaan, kun ensimmäinen villisika oli kadonnut Obelixin edestä.”Hänellä on kyllä ihailtava ruokahalu”, Aladobix sanoi.”Onneksi meillä kaikilla ei ole yhtä hyvää ruokahalua. Muuten Villisiat loppuisivat pian koko Galliasta”, Asterix sanoi.”Taidat olla oikeassa. Mennään mekin syömään. Oman ruokahalumme mukaan tietenkin”, Aladobix sanoi ja kilvenkantajat kantoivat hänet pöydän luokse.Asterix hymähti huvittuneena ja meni Obelixin viereen nauttimaan runsasta illallista.
