Pitkä penger

Betula nana, osa 92

Karshaanien maa näkyi kaukana edessä. Sitä ennen portin takana näkyi pitkä penger, jossa on muutamia suuria siltoja ja satamalaitureita. Penkere oli sen keskellä kulkevaa kivilaatoilla päällystettyä tietä lukuun ottamatta autio. Vain matala ruoho viihtyi penkereen reunoilla, kun suolainen merituuli piiskasi korsia.

”Miltä näyttää?” Narsha kysyi Mihaililta.

”Ajattelin tämän olevan hieman vehreämpi paikka”, Mihail vastasi.

”Odotahan vain, kun pääsemme perille saakka”, Kaemon sanoi.

Kaemon ei selvästikään ollut tyytyväinen tilanteen kulkuun. Hänen mielestään hänen olisi pitänyt olla ainoa, joka pääsi portin sisäpuolelle. Nyt Narsha ja tämän uudet ystävät olivat päässeet myös sisälle. Kyse oli ehkä siitä, että Vilkram oli halunnut varmistaa vieraiden turvallisuuden, mutta Narsha aavisti jotakin paljon suurempaa turvallisuusriskiä. Tämän riskin aiheuttajaa hän ei kuitenkaan vielä osannut arvata.

”Kävelemmekö me tuonne asti?” Emily kysyi katsellessaan kaukana penkereen päässä näkyvää maamassaa.

”Emme toki”, Narsha sanoi.

”Pääsette pian näkemään osan niistä ihmeistä, mitä me edelleen pidämme täällä hengissä”, Kaemon sanoi.

Emily vilkaisi ihmetellen Mihailia, joka kertoi katseellaan, ettei tiennyt asiasta yhtään enempää.

Samassa vedestä nousi kaksi suurta vaunua, yksi penkereen kummaltakin puolelta. Vainut olivat kuin suuret metalliset arkut eikä kummassakaan ollut kuljettajaa eikä vetojuhtia. Vainuissa ei ollut edes pyöriä. Vaunut laskeutuivat heidän eteensä tielle merivettä valuen.

”Mitä nämä ovat?” Emily kysyi.

”Nämä on syntyteräksestä valettuja ja taialla tuhansia vuosia kyllästettyjä vaunua, joita me edelleenkin vuosituhansien jälkeen käytämme liikkumiseen”, Kaemon kertoi.

”Ovat nämä hieman samanlaisia kuin yliopiston raitiovaunut?” Emily kysyi.

”Hieman, mutta nämä ovat ikuisia ja tuhansia kertoja tiiviimmin taikuuden kyllästämiä”, Narsha vastasi.

”Eikö syntyteräksen valmistaminen ole mahdotonta?” Mihail ihmetteli.

”Ei se suinkaan mahdotonta ole. Sitä vain ei osaa kukaan enää valmistaa. Tai ehkä jollakin vanhalla sepällämme taito olisi, mutta he eivät sitä käytä. Muut kuin karshaanit eivät toki ole koskaan syntyterästä osanneetkaan valmistaa”, Kaemon sanoi.

Vaunujen kirkkaan metallinkiiltävään kylkiin aukesi ovet ja ovien alle portaat maahan saakka, kun he lähestyivät vaunuja.

”Kyytiin vain. Jos ette halua kävellä”, Kaemon sanoi nähdessään muiden epäröivän vainun kyytiin nousemista.

He jakautuivat tasaisesti kahteen vaunuun. Kaemon, Mihail ja Sarnel ensimmäiseen vaunuun ja Narsha, Emily ja linnut toiseen vaunuun. Linnut olisivat halunneet mieluiten lentää, mutta Kaemon kehotti heitä välttämään lentämistä sen ajan kun he olivat karshaanien maassa.

”Lisäksi ette edes pääsisi lentämällä sisälle”, Kaemon sanoi.

”Sisälle minne? Mehän tulimme jo portin läpi”, Sija sanoi.

”Ensimmäisen portin läpi kyllä, mutta ette viimeisen portin läpi”, Kaemon sanoi.

Niin he lähtivät matkaan kohti pitkän penkereen toista päätä.