Betula nana, osa 90
Kaemonin käsitys haastattelusta oli varsin erikoinen.
Ensimmäisen puoli tuntia muiden poistumisen jälkeen Kaemon ei tehnyt muuta kuin
istuutui Vilkramin tammiseen tuoliin ja rapsutti Hainixia. Hainix puolestaan
kehräsi tyytyväisenä.
”Milloinka aloitamme haastattelun?” Mihail kysyi, kun
Hainixin kehräys oli ollut huoneen ainoa ääniä puolen tunnin ajan.
”Aloitimme sen jo”, Kaemon vastasi.
”Odotin hieman toisenlaista haastattelua”, Mihail sanoi.
”Te ihmiset aina oletatte, että kaikki on sellaista, mihin
te olette tottuneet”, Kaemon sanoi.
”Mistä tiedät, että olen samanlainen kuin kaikki muutkin
ihmiset?” Mihail kysyi.
”Et ole ainakaan osoittanut olevasi erilainen kuin muut”,
Kaemon vastasi.
”Miksi olet niin varma asiasta?” Mihail kysyi.
”Siksi, että ihmiset ovat olleet aivan samanlaisia jo
tuhansia vuosia eivätkä he mihinkään ole muuttumassa”, Kaemon vastasi.
”Ovatko karshaanit sitten muuttuneet?” Mihail kysyi.
Kaemon naurahti.
”Karshaanit ovat pysyneet vielä ihmisiäkin enemmän muuttumattomina.
Emmehän me muuten tässä olisi”, Kaemon vastasi.
”Kuinka niin?” Mihail ihmetteli.
”Jos karshaanit olisivat vähääkään muuttuneet aikojen
saatossa, niin te olisitte jo portin sisäpuolella tai sitten teidät olisi
käännytetty jo aikaa sitten pois. Ihmiset ovat kuitenkin jonnekin kehittyneet”,
Kaemon selitti.
”Juuri sanoit, että emme ole muuttuneet mihinkään”, Mihail
sanoi.
Kaemon huokaisi.
”Haluatko, että alan selittämään asiaa läpi?” Kaemon kysyi.
”Ehkä meillä on tärkeämpääkin puhuttavaa”, Mihail sanoi
hetken harkinnan jälkeen.
”Meillä on paljonkin tärkeämpää puhuttavaa ja sitä on paljon”,
Kaemon sanoi astetta aikaisempaa vakavammalla äänellä.
Hainix siirtyi pois Kaemonin luota makaamaan oven eteen. Todellinen
haastattelu oli alkamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti