Betula nana, osa 496
Yksi kerrallaan Suuren keisarikunnan armeijan kuolleet ritarit ja muut sotilaat hoipertelivat takaisin jaloilleen. Ensimmäiset askeleet olivat hapuilevia, mutta vahva tarkoitus ajoi kuolleita eteenpäin. Tarkoitus paloi heidän lävitsensä ja täytti heidän rikkoutuneen mielensä. Tarkoitus sai heidät nousemaan, astumaan askeleen eteenpäin ja tarttumaan jälleen aseisiinsa. Tuo tarkoitus oli palvella Mihail Netronovaa.
Kuolleestamanatut kerääntyivät Mihailin ympärille. Heitä oli paljon ja Mihail oli väsynyt. Mutta ei vielä niin väsynyt, etteikö pystyisi vielä jatkamaan taistelua ja tarvittaessa loitsimaan ja manaamaan vielä lisää. Edelleen jatkuva taistelu ei antanut mahdollisuutta pidemmälle tauolle.
Mihail katseli ympärilleen kokoontunutta joukkoa. Tuore veri koristi suurimman osan vaatteita. Haavat, jotka olivat käyneet kunkin kuolemaksi, olivat selvästi esillä. Näistä sotilaista kävisi selvästi esiin, että nämä olivat kuolleita.
”Sotilaat, minä olen Mihail Netronova. Minä olen teidät tuonut takaisin kuoleman porttien takaa, jotta voisitte taistella uudelleen kunnian kentillä”, Mihail sanoi.
Hänen ympäriltään kuului tyytyväisen oloisiä äännähdyksiä. Tyytyväisyys oli varmasti enemmän peräisin hänestä itsestään kuin sotilaista. Mihailille sillä ei ollut väliä. Väliä oli vain sillä, että vihollisia oli nyt vähemmän ja samalla puolella taistelevia sotilaita enemmän. Tosin uusilla kuolleestamanatuilla meni vielä tovi, että nämä taistelisivat tehokkaasti. Edes miekan kädessä pitäminen oli paljon toivottua tälle päivälle.
”Totutelkaa uuteen elämäänne ja valmistautukaa taisteluun”, Mihail sanoi.
Kuolleestamanatut hajaantuivat pienempiin ryhmiin. Pikkuhiljaa nämä opettelivat kävelemään ja pitelemään miekkaa. Aikaa myöten äännähdykset muuttuivat myös sanoiksi.
Aliupseeri Kafenpoika käveli kuolleestamanattujen seasta Mihailin luokse.
”Hyvä ruhtinas, mitä tapahtui?” Nekau kysyi.
”Teimme vastahyökkäyksen ja sitten herätin kuolleet viholliset taistelemaan meidän puolestamme”, Mihail vastasi.
Kafenpoika katseli heidän ympärillään harhailevia sotilaita epäuskoisena.
”Nämä kaikki?” Nekau kysyi.
Mihail nyökkäsi, kun Kafenpoika käänsi katseensa taas häneen.
”Miten?” Nekau kysyi.
Mihail kohautti olkiaan.
”Omilla voimillani vain”, Mihail vastasi.
”Toivottavasti ette uuvuta tällä itseänne, arvon ruhtinas”, Nekau sanoi.
”Kyllä minä pärjään. Ja aion tehdä saman vielä uudestaan”, Mihail sanoi.
Kafenpoika painoi päänsä. Ennen kuin hän avasi suunsa uudestaan, hän vilkaisi ympärilleen. Hän ei halunnut kenenkään kuulevan, mitä oli sanomassa.
”Pelkään, että se on vielä tarpeen, arvon ruhtinas. Olemme niin pahasti alakynnessä”, Nekau sanoi.
”Tiedän. Tiedän sen liiankin hyvin”, Mihail sanoi.
torstai 28. toukokuuta 2026
Vastahyökkäys keskikaupungilla XIII
torstai 21. toukokuuta 2026
Vastahyökkäys keskikaupungilla XII
Betula nana, osa 495
Mihail katseli barrikadin ylitse ja odotti sopivaa hetkeä. Hän ei ollut aivan varma tulisiko sellaista. Myös sotilaat hänen ympärillään kävivät jo levottomiksi.
”Mitä odotamme, arvon ruhtinas?” Sotilas kysyi.
”Sopivaa hetkeä, mutta sellaista ei taida tulla”, Mihail vastasi.
Mihail ei katsonut sotilasta, mutta hiljaisuudesta ja pienestä liikahduksesta hän päätteli, että tämä oli tyytynyt vain nyökkäämään. Hallitsijan roolissa oli se huono puoli, että alaiset harvoin sanoivat asioita suoraan. Toki joskus vastaan tuli poikkeuksia, jotka sanoivat asiat rohkeasti suoraan. Jos sitä rohkeudeksi voi sanoa. Ehkä se oli vain ymmärtämättömyyttä tai välittämättömyyttä solisiaalisista säännöistä.
Kun tilanne ei näyttänyt muuttuvan suuntaan tai toiseen, Mihail päätti toimia. Odottaminen ei auttaisi puolustautumista.
Mihail kääntyi sotilaan puoleen.
”Oletteko valmiita?” Mihail kysyi.
”Kyllä, arvon ruhtinas. Olemme valmiina, jos te olette”, sotilas vastasi.
Mihail nyökkäsi ja vilkaisi muihin sotilaisiin, joita heidän ympärillään oli. Hän laski, että joukkoon oli liittynyt muutama uusi sotilas.
”Lähdetään liikkeelle”, Mihail sanoi.
Mihail nousi ylös ja kiipesi barrikadin ylitse. Sotilaat seurasivat häntä varovaisesti.
He pääsivät etenemään pitkän matkaa ennen kuin ensimmäiset nuolet lensivät heitä kohden. Suuren keisarikunnan armeijan sotilaat tuskin olivat odottaneet minkäänlaista vastahyökkäystä, joten sellaisen ilmaantuminen tuli yllätyksenä. Mihail huolehti heidät huomanneista jousimiehistä loitsimalla jäävaarnat näitä kohden.
Suuren keisarikunnan jalkaisin liikkuvat ritarit havahtuivat Mihailiin ja tämän johtamiin sotilaisiin vasta siinä vaiheessa, kun nämä olivat vierellä. Ja silloin oli myhäistä. Mihail loitsi jäävaarnojen sateen, joka tuhosi hyökkäävän osaston. Mihailin mukana seuranneet sotilaat huolehtivat niistä ritareista, jotka olivat onnistuneet välttämään jäävaarnansa.
Sotilaiden käydessä läpi kaatuneita Mihail istuutui talon seinustalla olevalle laatikolle tasaamaan hengitystään. Pian sotilas, jonka kanssa Mihail oli aikaisemmin keskustellut, tuli Mihailin luokse.
”Ruhtinas, se oli suuremmoista. Löimme heidät takaisin teidän ansiostanne. Voimme jatkaa muurille saakka”, sotilas sanoi.
Mihail pudisti päätään.
”Se oli vain keihäänkärki. Pääosasto on varmasti vasta tulossa ja pitämässä hallussaan sitä pätkää muurista, jonka oli he pääsivät. Muurin takaisin haltuun saamista varten tarvitsemme lisää joukkoja”, Mihail sanoi.
”Mutta mistä me sellaisia saamme?” Sotilas kysyi.
”Minä kuolleestamanaan nämä ritarit taistelemaan rinnallamme”, Mihail sanoi.
Sotilas aukaisi suunsa sanoakseen jotakin, mutta Mihail nosti kätensä kiellon merkiksi.
”Minä tarvitsen hetken aikaa. Varmistatko, ettei minua häiritä ennen kuin olen valmis”, Mihail sanoi.
Sotilas nyökkäsi ja jätti Mihailin rauhaan.
Mihail huokaisi syvään ja sitten sulki silmänsä keskittyäkseen kuolleestamanaukseen.
torstai 7. toukokuuta 2026
Vastahyökkäys keskikaupungilla XI
Betula nana, osa 494
Lopulta Suuren keisarikunnan ritareiden hyökkäys käynnistyi. Hyökkäyksen kärki osui Mihailin odotustapaikasta parin talon verran vasemmalle. Mihail jäi lyhyeksi hetkeksi seuraamaan tapahtumien etenemistä ja päätti sitten, että paras tapa pysäyttää hyökkäyksen kärki olisi tehdä isku kärjen sivustaan.
Mihail kääntyi vieressään olevan sotilaan puoleen.
”Missä aliupseeri Kafenpoika on?” Mihail kysyi.
”Arvon ruhtinas, luulisin hänen olevan tuolla hyökkäyksen kärjen tietämissä johtamassa puolustusta”, sotilas vastasi.
Mihail nyökkäsi. Jalkaisin liikkuvien ritarien liikkeet kiinnittivät taas hänen huomionsa.
”Se on varmaan hänelle tärkein paikka olla. He eivät saa päästä enää tästä pidemmälle murtautumaan”, Mihail sanoi.
Sotilas epäröi hetken, mutta päätti lopulta kysyä Mihaililta.
”Aiotteko jotakin, arvon ruhtinas?” Sotilas kysyi.
”Aion katkaista heidän hyökkäykseltään kärjen”, Mihail vastasi.
Mihail vilkaisi vierellään seisovaa sotilasta. Tämä näytti siltä, ettei uskaltanut kysyä, miten hän aikoi sen tehdä. Eikä hänellä ollut tarvetta vastata. Hän näyttäisi sen kohta.
”Keskityn vielä hetken ja sitten olen valmis. Jos joku haluaa lähteä vastahyökkäykseen, niin pyydä heitä valmistautumaan”, Mihail sanoi.
”Vastahyökkäykseen?” Sotilas kysyi.
”Vastahyökkäykseen”, Mihail vastasi.
Sotilas ei osannut kuin tuijottaa Mihailia sanattomana.
”Ole valmiina. Minulla ei mene kauaa”, Mihail sanoi.
Mihail sulki silmänsä ja keskittyi. Hän ei tiennyt menikö sotilas levittämään tietoa käynnistyvästä vastahyökkäyksestä. Hän oli täysin omassa maailmassaan.
Lopulta Mihail avasi taas silmänsä. Hän katsoi vierelleen. Aikaisemmin siinä ollut sotilas ei ollut enää siinä. Ennen kuin Mihail ehti pettymään, hänen selkänsä takaa kuului ääni.
”Olemme mukanasi, arvon ruhtinas”, sotilas sanoi.
Mihail kääntyi katsomaan taakseen. Sotilaan ympärillä oli pieni ja sekalainen, mutta itsevarman oloinen joukko sotilaita.
”Oletteko valmiita?” Mihail kysyi.
”Olemme, arvon ruhtinas”, sotilas vastasi.
”Sitten on aika näyttää Suuren keisarikunnan armeijan ritareille, että he eivät ole ainoita, jotka pystyvät murtamaan vastustajan linjoja”, Mihail sanoi.
Sotilaat näyttivät tyytyväisiltä ja he kohottivat aseitaan Mihailin sanojen perässä. Mihail toivoi, että mahdollisimman moni heistä myös palaisi takaisin Aegyzaan.