Vastahyökkäys keskikaupungilla XIX

Betula nana, osa 502

Mihail räjäytti talon oven säpäleiksi jäävaarnoilla. Hän odotti pienen hetken kolinan rauhoittumista ja astui sitten sisään taloon.

”Älkää, arvon ruhtinas, on vaarallista mennä yksin”, joku sotilas sanoi.

Mihail katsoi taakseen.

”Tulkaa sitten mukaani”, Mihail sanoi.

Hän kuuli kuinka pieni joukko varovaisia askeleita seurasi häntä taloon.

Talo oli raunioina. Kaikki sen asukkaat olivat poistuneet jo hyvän aikaa sitten. Nämä toivottavasti olivat vieneet suuren osan tärkeimmistä tavaroistaan mukanaan. Lopuista ei enää käyttökelpoiseksi olisi.

Mihail askelsi varovaisesti hämärässä ja hiljaisessa talossa. Hän ja sotilaat tutkivat jokaisen nurkkauksen. Maantason kerroksesta ei löytynyt ketään. Talon toisen puolen ikkunoista olisi saattanut hyvinkin ehtiä pakenemaan, jos niin oli halunnut tehdä. Jostain syystä Mihaililla oli tunne siitä, että talossa oli vielä vihollisen sotilaita.

”Tarkistakaa kellari”, Mihail sanoi.

Osa sotilaista nyökkäsi ja kääntyi kohti alas vieviä portaita. Mihail puolestaan käänsi katseensa leveämpiin portaisiin, jotka veivät ylös. Jos talossa oli vielä joku, niin todennäköisesti tämä löytyi ylemmistä kerroksista.

”Noustaan ylös”, Mihail sanoi.

”Olisiko jonkun hyvä jäädä varmistamaan keskikerros?” Eräs sotilaista kysyi.

Mihail kohautti olkiaan.

”Olemme oman joukon keskellä, mutta voit jäädä minun puolestani, jos se tuntuu tarpeelliselta”, Mihail vastasi.

Sotilas epäröi hetken ja nyökkäsi sitten.

Mihail nousi portaita ylös. Välillä hän siirsi jalalla tavaraa pois tieltä. Kuten lattioilla muutenkin, myös portaissa oli hajallaan tavaraa.

Ylemmässä kerroksessa oli pimeää ja hiljaista. Jos joku oli piilossa, niin tämä oli hyvin hiljaa ja paikoillaan.

”Haravoidaan kerros”, Mihail sanoi.

Sotilaat hajaantuivat kerroksen eri suuntiin. Samalla Mihail katsoi portaitai, jotka nousivat vielä seuraavaan kerrokseen ja kääntyi viimeisenä tulleen sotilaan puoleen.

”Voitko jäädä tähän varmistamaan, ettei kukaan liiku kerrosten välillä?” Mihail kysyi.

”Voin jäädä, arvon ruhtinas”, sotilas vastasi.

Mihailin ympärillä liikkuva sotilasjoukko vaihtui niin tiuhaan, että hän ei tahtonut pysyä perässä edes näiden kasvoista ja puhumattakaan näiden nimistä. Hän oli melko varma, ettei ollut nähnyt varmistamaan jäänyttä sotilasta koskaan aikaisemmin, mutta luultavasti tämä oli vain kulkenut joukon mukana siinä missä muutkin.

Vastahyökkäys keskikaupungilla XVIII

Betula nana, osa 501

Alku sujui kuin aikaisemmillakin kerroilla. Mihailin jäävaarnat surmasivat Suuren keisarikunnan armeijan sotilaita ja ritareita. Keskikaupunki oli kuitenkin rakennettu paljon yläkaupunkia tiiviimmin. Paikkoja suojautua ja piiloutua oli paljon enemmän. Puoliksi romahtaneet talot vain lisäsivät piilopaikkojen määrää ja Mihail joutui käyttämään jäävaarnoja myös mahdollisten piilojen tuhoamiseen.

Tiheämpään ja korkeammaksi rakennettu kaupunkialue mahdollisti myös barrikadien rakentamisen. Suuren keisarikunnan armeijan sotilaat eivät olleet viivytelleet, vaan nämä olivat rakentaneet katusulkuja jokaiseen mahdolliseen kohtaan, mihin vain olivat ehtineet sellaisen rakentaa. Osa kaduista oli suljettu romahduttamalla kadun viereiset rakennukset kadulle. Tämä pakotti hyökkääjien suuntaamaan kapeikkoihin, joita oli helpompi puolustaa sekä esti barrikadien kiertämisen. Suljettujen katujen verkosto teki keskikaupungista labyrintin, jonka läpi he joutuivat harhailemaan.

Mihail pysähtyi hengittämään toisen heidän haltuunsa ottaman barrikadin taakse. Eräs sotilaista tuli hänen luokseen.

”Oletteko kunnossa, arvon ruhtinas?” Sotilas kysyi.

Mihail nyökkäili ensimmäiseksi vastaukseksi.

”Olen minä. Minun täytyy vain hengähtää”, Mihail vastasi.

Mihail huomasi, että hänen ympärilleen kerääntyneet sotilaat katsoivat häntä huolestuneina. Hän olisi halunnut painaa päänsä käsiensä varaan saadakseen levättyä paremmin. Sen sijaan hän pakotti itsensä seisaalleen.

Heidän takanaan olevasta talosta kuului rysähdys.

”Varokaa”, joku huudahti.

Ennen kuin Mihail ehti kääntyä kokonaan rysähdyksen suuntaan hänen osui nuoli. Nuoli kimposi jääkilvestä, jonka hän oli loitsinut ympärilleen omaksi viimeiseksi suojakseen. Kimmonnut nuoli osui Mihailin vieressä seisovaan sotilaaseen ja upposi tämän suojusten väliseen rakoon.

Sotilas parahti ja kaatui maahan.

Mihail vilkaisi vierellään vaikeroivaa sotilasta ja loitsi jäävaarnan kohti vihollisen jousiampujaa. Jousiampuja oli jo ehtinyt kadota viereisen talon sisään ja jäävaarna lävisti turhaan talon katon. Mihail kääntyi sotilaan puoleen, jota muut jo auttoivat.

”Osuiko pahasti?” Mihail kysyi.

”Ei niin pahasti kuin teihin olisi osunut, jos teillä ei olisi ollut tuota kilpeä”, sotilas vastasi.

Mihail havaitsi, että normaalisti läpikuultavana lähes näkymätön jääkilpi oli nyt melko selvästi näkyvillä. Häneen osunut nuoli oli jättänyt selvät jäljet kilpeen. Mihail loitsi kilven jälleen ehjäksi. Tavalliset nuolet tuskin riittäisivät kilven murtamiseen, mutta oli parempi olla varovainen. Eivätkä nuolet tai tikarit todennäköisesti olleet ainoita asioita, joita jääkilven täytyisi vielä kestää ennen kuin päivä hämärtyisi iltaan.

Sotilas parahti, kun nuoli vedettiin irti. Verenvuoto oli pieni.

”Palaa takaisin ja paikkauta tuo”, Mihail sanoi.

Sotilas nyökkäsi.

”Kiitos, että johdatte meitä, arvon ruhtinas”, sotilas sanoi.

Sotilasta lähdettiin taluttamaan pois. Mihail sen sijaan päätti kostaa sille, joka oli nuolen ampunut ja hän käänsi katseensa kohti viereistä taloa.

Vastahyökkäys keskikaupungilla XVII

Betula nana, osa 500

Mihail katsoi mykkänä aliupseerin perään. Hän oli varma, että Kafenpoika oli tarkoittanut Emilyä. Aliupseeri oli jo ehtinyt kadota portaisiin, jotka veivät alas muurilta. Hän voisi haeututtaa tämän takaisin ja varmistaa asian. Mutta sillä ei lopulta ollut mitään merkitystä. Jos tämä oli lähettänyt sanan, kuten väitti, niin aliupseerin kovistelu oli myöhäistä.

Emily on tulossa muurille etulinjaan. Ja Mihail tiesi, ettei tämä antaisi hänen lähteä kolmanteen hyökkäykseen, joka sisältäisi suuren kuolleestamanauksen. Tuskin ollenkaan enää lisähyökkäykseen, kun Emily saisi tietää kahdesta edellisestä. Hyökkäys pitäisi siis aloittaa ennen kuin Emily ehtisi muurille saakka.

Mihail kääntyi kohti keskikaupunkia ja astui muurin etureunalle. Taistelut olivat vahingoittaneet monia rakennuksia ja raunioissa vaanivat Suuren keisarikunnan armeijan jäljellä olevat jalkaritarit ja muut sotilaat. Seuraava hyökkäys olisi vaikein kaikista kolmesta.

Sotilas astui Mihailin vierelle.

”Arvon ruhtinas, mitä asiaa aliupseerilla oli?” Sotilas kysyi.

”Halusi toivottaa onnea hyökkäykseemme”, Mihail vastasi.

Mihailin ei tarvinnut edes valehdella. Hänen tarvitsi kertoa vain puolet totuudesta.

Sotilas näytti yllättyneeltä.

”Olen ymmärtänyt, että aliupseeri Kafenpoika ei ole ollut näiden hyökkäyksien kannalla”, sotilas sanoi.

”Hän ei ole ollut. Mutta nyt hän on varmaan jo luopunut yrityksistään estää minua”, Mihail sanoi.

Sotilas nyökkäili.

”Olemmeko valmiita hyökkäykseen?” Mihail kysyi.

”Lähestulkoon, arvon ruhtinas”, sotilas vastasi.

”Olemme valmiita nyt. Lähdemme hyökkäykseen”, Mihail sanoi.

Sotilas käännähti Mihailiin päin.

”Mutta kaikki eivät ole vielä perillä”, sotilas sanoi.

”He ehtivät kyllä mukaan. Taistelu ei ole ohitse minuuteissa. Eikä tämäkään taistelu riitä Suuren keisarikunnan armeijan lyömiseen”, Mihail sanoi.

Sotilas nyökkäsi ja lähti välittämään käskyä hyökkäykseen lähdöstä.

Mihail katsoi taakseen kohti yläkaupunkia. Emilyä ei näkynyt. Ei vielä. Hän sulki silmänsä ja teki viimeiset keskittymiset ennen kuin käynnisti hyökkäyksen.