Vastahyökkäys keskikaupungilla XVIII

Betula nana, osa 501

Alku sujui kuin aikaisemmillakin kerroilla. Mihailin jäävaarnat surmasivat Suuren keisarikunnan armeijan sotilaita ja ritareita. Keskikaupunki oli kuitenkin rakennettu paljon yläkaupunkia tiiviimmin. Paikkoja suojautua ja piiloutua oli paljon enemmän. Puoliksi romahtaneet talot vain lisäsivät piilopaikkojen määrää ja Mihail joutui käyttämään jäävaarnoja myös mahdollisten piilojen tuhoamiseen.

Tiheämpään ja korkeammaksi rakennettu kaupunkialue mahdollisti myös barrikadien rakentamisen. Suuren keisarikunnan armeijan sotilaat eivät olleet viivytelleet, vaan nämä olivat rakentaneet katusulkuja jokaiseen mahdolliseen kohtaan, mihin vain olivat ehtineet sellaisen rakentaa. Osa kaduista oli suljettu romahduttamalla kadun viereiset rakennukset kadulle. Tämä pakotti hyökkääjien suuntaamaan kapeikkoihin, joita oli helpompi puolustaa sekä esti barrikadien kiertämisen. Suljettujen katujen verkosto teki keskikaupungista labyrintin, jonka läpi he joutuivat harhailemaan.

Mihail pysähtyi hengittämään toisen heidän haltuunsa ottaman barrikadin taakse. Eräs sotilaista tuli hänen luokseen.

”Oletteko kunnossa, arvon ruhtinas?” Sotilas kysyi.

Mihail nyökkäili ensimmäiseksi vastaukseksi.

”Olen minä. Minun täytyy vain hengähtää”, Mihail vastasi.

Mihail huomasi, että hänen ympärilleen kerääntyneet sotilaat katsoivat häntä huolestuneina. Hän olisi halunnut painaa päänsä käsiensä varaan saadakseen levättyä paremmin. Sen sijaan hän pakotti itsensä seisaalleen.

Heidän takanaan olevasta talosta kuului rysähdys.

”Varokaa”, joku huudahti.

Ennen kuin Mihail ehti kääntyä kokonaan rysähdyksen suuntaan hänen osui nuoli. Nuoli kimposi jääkilvestä, jonka hän oli loitsinut ympärilleen omaksi viimeiseksi suojakseen. Kimmonnut nuoli osui Mihailin vieressä seisovaan sotilaaseen ja upposi tämän suojusten väliseen rakoon.

Sotilas parahti ja kaatui maahan.

Mihail vilkaisi vierellään vaikeroivaa sotilasta ja loitsi jäävaarnan kohti vihollisen jousiampujaa. Jousiampuja oli jo ehtinyt kadota viereisen talon sisään ja jäävaarna lävisti turhaan talon katon. Mihail kääntyi sotilaan puoleen, jota muut jo auttoivat.

”Osuiko pahasti?” Mihail kysyi.

”Ei niin pahasti kuin teihin olisi osunut, jos teillä ei olisi ollut tuota kilpeä”, sotilas vastasi.

Mihail havaitsi, että normaalisti läpikuultavana lähes näkymätön jääkilpi oli nyt melko selvästi näkyvillä. Häneen osunut nuoli oli jättänyt selvät jäljet kilpeen. Mihail loitsi kilven jälleen ehjäksi. Tavalliset nuolet tuskin riittäisivät kilven murtamiseen, mutta oli parempi olla varovainen. Eivätkä nuolet tai tikarit todennäköisesti olleet ainoita asioita, joita jääkilven täytyisi vielä kestää ennen kuin päivä hämärtyisi iltaan.

Sotilas parahti, kun nuoli vedettiin irti. Verenvuoto oli pieni.

”Palaa takaisin ja paikkauta tuo”, Mihail sanoi.

Sotilas nyökkäsi.

”Kiitos, että johdatte meitä, arvon ruhtinas”, sotilas sanoi.

Sotilasta lähdettiin taluttamaan pois. Mihail sen sijaan päätti kostaa sille, joka oli nuolen ampunut ja hän käänsi katseensa kohti viereistä taloa.