Suuren keisarikunnan raja IV

Betula pubescens, osa 12

Edkarin uhkaus tehosi. Lyhyen keskustelun jälkeen vartioaseman vartijat päättivät vapauttaa tiedustelijan. Hänet päästettiin vapaaksi pääportista ja tiedustelijaa vastaan Edkar lähetti kaksi aseetonta sotilasta. Tiedustelija oli huonossa kunnossa ja hänet oli käytännössä kannettava pois vartioasemalta.

Tiedustelija tuotiin Edkarin luokse. He olivat vetäytyneet vartioaseman muurista hieman kauemmaksi voidakseen keskustella rauhassa. Tiedustelija yritti tehdä Edkarille kunniaa, mutta hän oli siihen liian heikossa kunnossa.

”Oletko kunnossa?” Edkar kysyi.

”Minä selviän, herran kenraali. Kiitoksia, herra kenraali”, tiedustelija vastasi.

Tiedustelijaa lähdettiin viemään pääarmeijan luokse hoidettavaksi. Edkar lähetti kolmanneksen osastostaan mukaan saattamaan. Loput jäivät odottamaan vartioaseman reagointia Edkarin muihin pyyntöihin.

”Tuleekohan vartioaseman komentaja tänne tapaamaan meitä?” Solkar kysyi.

”Epäilen. Luulen, että hän vaatii minut yksin ja aseettomana sisälle”, Edkar vastasi.

”Aiotko suostua sellaiseen?” Solkar kysyi.

”En”, Edkar vastasi.

”Mitä jos he eivät sitten päästäkään meitä rajan yli?” Solkar kysyi.

”Sitten jäämme tähän rajalle odottamaan. Eivätköhän he pian käy levottomiksi ja lähetä sanaa kauemmaksi. Varsinkin, jos he yhtään tiedustelevat armeijamme kokoa ja sijaintia”, Edkar vastasi.

Jonkin ajan kuluttua toinen vartija palasi muurille seuranaan upseeri. Edkar seurueineen liikkui taas lähemmäksi muuria.

”Keitä olette ja millä asioilla liikutte täällä Suuren keisarikunnan alueella?” Upseeri kysyi.

”Kuten jo aiemmin sanoin, olen Edkar Netronova ja johdan Netronovalan armeijaa. Olemme matkalla pohjoiseen Suuren keisarikunnan avunpyynnön johdosta. Tietääksemme emme ole vielä astuneet keisarikunnan alueelle. Jos olemme, niin rajanne on huonosti merkitty”, Edkar sanoi.

”En usko, että ketään teidän kaltaistanne olisi pyydetty Suuren keisarikunnan avuksi. Pysykää siis poissa ja palatkaa sinne, mistä olette tulleetkin”, upseeri sanoi.

”Komennan mielelläni armeijan palaamaan kotiin, mutta haluan ensin varmistaa, että sinä välität tästä tapaamisestamme viestit Burgtuniin ja Suthcarriin ja kerrot samalla terveiset Netronovalan ruhtinaalta Mihail Netronovalta. Haluan myös odottaa paluuviestejä. Jos niissä välittyy sama viesti, minkä sinä nyt annat, niin lupaamme palata Netronovalaan. Sitä ennen odotamme niillä sijoilla, joilla nyt olemme. Toivottavasti tämä sopii teille”, Edkar sanoi.

Upseeri vilkaisi rinnalla seisovia vartijoita.

”Vaikka pidänkin viestejä turhana ajanhaaskauksena, lähetän ne joka tapauksessa”, upseeri sanoi.

”Kiitän tästä ajankäytöstänne. Lähettäkää leiriimme lähetti, kun olette saaneet vastaukset”, Edkar sanoi.

Tämän sanottuaan Edkar lähti pois vartioaseman luota ja palasi seurueineen armeijansa luokse.

Suuren keisarikunnan raja III

Betula pubescens, osa 11

Mahdollinen syypää tiedustelijan katoamiseen löytyi nopeasti. Ensin he törmäsivät polkuun, joka kulki heidän olettamansa Suuren keisarikunnan rajan suuntaisesti. Polkua seuraamalla he löysivät lopulta myös pientä linnoitusta muistuttavan vartioaseman.

”Nuo liput eivät ole Suuren keisarikunnan lippuja”, Solkar sanoi.

”Eivät niin. Ne ovat Emnetumin ruhtinaskunnan lippuja”, Edkar sanoi.

Vihreässä lipussa oli valkoinen hanhi.

”Luulin, että heillä olisi keisarikunnan tunnukset käytössä”, Solkar sanoi.

”Ei keisarikunta ole niin yhtenäinen. Monet ruhtinaskunnat käyttävät vain omia tunnuksiaan”, Edkar sanoi.

Edkarin käskystä soitettiin torvella lähestymisääni. Ääni sai pienen vartioaseman kuhisemaan. Hetken odoteltuaan Edkar joukkoineen ratsasti kohti vartioasemaa.

Muurin lähellä heidät komennettiin pysähtymään. Muurilla olevat vartijat olivat virittäneet jousensa heitä kohden.

”Kuka siellä kulkee?” Vartija kysyi.

”Edkar Netronova, Netronovalan armeijan kenraali”, Edkar vastasi.

Vartija keskusteli hetken toisen vartijan kanssa.

”Mihin sinä ja joukkosi ovat matkalla?” Vartija kysyi.

”Minä ja armeijani, josta tässä on vain pieni etujoukko, olemme matkalla pohjoiseen Suuren keisarikunnan armeijoiden avuksi sodassa Imperiumia vastaan. Meidät on pyydetty sinne”, Edkar vastasi.

Vartija keskusteli taas toisen vartijan kanssa. Edkar ei enää jäänyt odottamaan seuraavaa kysymystä.

”Haluaisin keskustella tämän vartioaseman komentajan kanssa. Voimme tulla sinne vartioasemanne sisään tai komentajanne voi tulla tänne ulos minun luokseni”, Edkar sanoi.

Vartijat vilkaisivat Edkariin päin ja jatkoivat sitten keskusteluaan.

”Haluaisin myös tietää, onko yksi tiedustelijoistamme täällä?” Edkar kysyi.

Toinen vartija lähti pois muurilta ja Edkarin kanssa puhunut vartija kääntyi taas Edkarin suuntaan.

”Onko tämä teidän tiedustelija samanlainen hirviö kuin millaisia tekin olette?” Vartija kysyi.

Edkar vilkaisi sotilaitaan.

”Hän on samanlainen normaali kuin mekin”, Edkar vastasi.

Vartija katsoi Edkaria hetken aikaa.

”Tiedustelijanne lienee tyrmässämme”, vartija sanoi.

”Sitten teidän on syytä vapauttaa hänet välittömästi”, Edkar sanoi.

”En näe sille mitään syytä”, vartija sanoi.

”Jos ette vapauta häntä välittömästi, niin tuhoamme tämän teidän vartioasemanne maan tasalle vielä tänään”, Edkar sanoi.

Neljä suosikkia: maaliskuu 2018

Kuukausi on jälleen vierähtänyt ja nyt on aika paljastaa maaliskuun 2018 neljä suosikkiani. Kuukauden suosikkini olivat tällä kertaa: Kaisa ja Christoffer Lekan kirja Tour d’Europe, Hayao Miyazakin elokuva Henkien kätkemä, BBC:n vuoden 1995 minisarja Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Pauli kallion kirja Noin seitsemän taidetta.

Tour d'Europe -kirjan kansi.

Kirjoitin Kaisa ja Christoffer Lekan kirjasta Tour d’Europe jo bloggauksessani Nyt luettavana: Tour d’Europe ja halusin nostaa sarjakuvakirjan myös tälle listalle. Kyseisen kirjan lukeminen on saanut vakavasti harkitsemaan pidempääkin pyöräretkeä, kun aiemmin on pohtinut oikeastaan vain päiväreissujen tekemistä. Täytynee ryhtyä asiaa vakavasti suunnittelemaan. Mahdollista pyöräilyreissua odotellessa täytyy myös tutustua lisää Kaisa Lekan tuotantoon.

Henkien kätkemä -elokuvan DVD-kotelo. Samalla viikolla, kun kävin katsomassa elokuvan Ilokivellä, katsoin sen myös kotona DVD:ltä.

Olen nähnyt Hayao Miyazakin ohjaaman elokuvan Henkien kätkemä useita kertoja aikaisemminkin, mutta nyt näin sen ensimmäistä kertaa teatterissa ja vieläpä filmiversiona. Kyseessä oli KAVIn (Kansallisen audiovisuaalisen instituutin) aluesarjan näytös ylioppilastalo Ilokivellä. Henkien kätkemä on yksi suosikkianimaatioistani ja ylipäätään suosikkielokuvistani. Sen vuoksi elokuvan näkemiseen ensimmäistä kertaa suurelta kankaalta liittyi normaalia vahvempia tunteita. Erityisesti musiikki pääsi aivan eri tavalla oikeuksiinsa teatterissa kuin kotona DVD:ltä katsottaessa. Edelleenkään en ole aivan varma, mistä elokuva kertoo. Hyvä se kuitenkin on siitä huolimatta ja tai ehkä juuri siitä syystä. Jokainen voi tulkita itseään turhaan selittelemätöntä elokuvaa juuri omista lähtökohdistaan.

Ylpeys ja ennakkoluulo -sarjan DVD-kotelo.

Minulla ei ollut aikaisemmin kovinkaan tarkkaa tietoa Jane Austenin Ylpeydestä ja ennakkoluulosta. Tyttöystäväni suhtautuu siihen ja erityisesti siitä BBC:n vuonna 1995 tekemään tv-sarjaan varsin intohimoisesti. Niinpä minun kohtalonani oli tuo tv-sarja katsoa. Alkuun suhtauduin sarjaan hieman penseästi ja ensimmäisen jakson jälkeen olin jo kyllästyä koko sarjaan. Pienen sulattelun jälkeen olin kuitenkin valmis jatkamaan sarjan katsomista ja toisen jakson jälkeen olin jo innokas näkemään, mitä sarjan hahmoille tapahtuu. Alkuun hitaasti käynnistyvä sarja tuntui myöhemmin loppuvan liian aikaisin. Ei sillä tavalla, että juoni olisi jäänyt kesken, vaan sillä tavalla, että hahmoja olisi halunnut seurata pidempäänkin. Lopulta siis pidin sarjasta hyvinkin paljon ja kiinnostuin taas lisää Iso-Britannian historiasta. Tämän myötä myös itse kirja täytynee laittaa luettavien kirjojen jonoon.

Noin seitsemän taidetta -kirjan kansi.

Kuten muistakin kirjoista, joita näissä listoissa on ollut, kirjoitin myös Pauli Kallion kirjasta Noin seitsemän taidetta oman erillisen bloggauksen. Tekstin voi lukea tästä: Nyt luettavana: Noin seitsemän taidetta. Nostin kirjan tälle listalle sen vuoksi, että siinä pystyy yhdellä kertaa tutustumaan niin moneen suomalaiseen tämän hetken sarjakuvataiteilijaa. Toivottavasti ehdin heidän jokaisen muuhunkin tuotantoon tutustumaan.

Neljän joukosta ulos jääneet, mutta mainitsemisen arvoiset asiat: kahvilat Muisto ja The Local, Mika Lietzénin kirja Tarinoita lännestä sekä elokuva Kuninkaan puhe.

Suuren keisarikunnan raja II

Betula pubescens, osa 10

Edkar, Venir ja Solkar ratsastivat Edkarin osaston kanssa armeijan pääkolonnan kärkeen ottamaan selkoa tilanteesta. Tom Cranfot oli jäänyt kolonnan keskivaiheille huolehtiakseen siitä, ettei armeijaa voitaisi yllättää sivustoista tai selustasta. Koko kolonna oli pysäytetty ja armeija asettautui puolustusasemiin. Siihen ei pitäisi olla syytä, mutta Edkar halusi olla varovainen.

”Herra kenraali, tietävätköhän he rajalla, että me olemme tulossa?” Venir kysyi.

”Sietäisi heidän tietää”, Edkar sanoi.

Joukko saapui tiedusteluosaston luokse. Osasto oli juuri näköyhteyden päässä varsinaisen armeijan etujoukosta. Heidän luokseen tuli tiedusteluosastoa johtava luutnantti, joka teki Edkarille kunniaa.

”Herra kenraali”, luutnantti sanoi.

”Mitä täällä tapahtuu?” Edkar kysyi.

”Yksi tiedustelijoistamme on kadonnut”, luutnantti vastasi.

”Niin kuulimme”, Edkar sanoi.

”Missä hän katosi?” Solkar kysyi.

”Hän oli tiedustelemassa tästä miltei suoraan eteenpäin, mutta tarkempaa tietoa meillä ei ole. Tiedustelijat toimivat yksin”, luutnantti vastasi.

”Se käytäntö olisi parempi muuttaa. Tästä lähtien tiedustelijat kulkevat pareittain”, Edkar sanoi.

”Selvä, herra kenraali”, luutnantti sanoi.

”Kuinka ratkaisemme tämän tilanteen, herra kenraali?” Solkar kysyi.

”Helposti. Menemällä itse katsomaan”, Edkar vastasi.

Edkar määräsi tiedusteluosastosta lisää miehiä mukaansa ja käski loppujen jäämään turvaamaan armeijan edustaa. Sitten he jatkoivat eteenpäin kohti suuntaa, jossa tiedustelija oli kadonnut.

Örkki

Kirjoitin tekstissäni Minne katosivat kirjeet ja päiväkirjat? siitä, miten nykyajan digitaalinen viestitteli on kovasti uhkaamassa kadota. Hieman tähän liittyen olen jo jonkin aikaa pikkuhiljaa työstänyt kirjaa, joka koostuu pelkästään kahden henkilön välisestä viestittelystä. Tuon kirjan työnimi on Örkki. Nimi tulee siitä, että olen menossa työnimissäni ö-kirjaimessa. Seuraavaksi täytynee keksiä projekteille jokin uusi työnimeämiskäytäntö, kun kirjaimet loppuvat kesken.

Yksi motiivi kirjan kirjoittamiseen on tallentaa jollakin tapaa sitä viestintätapaa, jota pikaviestinsovelluksissa käytetään. Toki olen jonkin verran tuota tapaa muokannut kirjaa varten. Ainakin omaan viestintätapaan erona on kuvien puute. Niitä tulee viljeltyä aika paljon. Kirjasta löytyy siis pelkkää tekstiä. Muutenkin viestintätyyli on ehkä lähempänä sitä, mitä viestittely oli vuosina 2016–2017. Kirja tosin myös sijoittuu pääosin vuoteen 2017, joten tämä on siinä mielessä ihan luonnollista.

Tämä projekti on vielä suhteellisen alkutekijöissään, joten saa nähdä millaiseksi se lopulta muodostuu. Tämäkin kirjan kohdalla voin kuitenkin jo nyt sanoa, ettei se ole yhtään sellainen kuin aikaisemmin kirjoittamani tekstit. Nyt tuo toteamus taitaa pitää paikkansa enemmän kuin aikaisemmilla kerroilla.