Kirjoitin tekstissäni Minne katosivat kirjeet ja päiväkirjat? siitä, miten nykyajan digitaalinen viestitteli on kovasti
uhkaamassa kadota. Hieman tähän liittyen olen jo jonkin aikaa pikkuhiljaa
työstänyt kirjaa, joka koostuu pelkästään kahden henkilön välisestä
viestittelystä. Tuon kirjan työnimi on Örkki. Nimi tulee siitä, että olen
menossa työnimissäni ö-kirjaimessa. Seuraavaksi täytynee keksiä projekteille
jokin uusi työnimeämiskäytäntö, kun kirjaimet loppuvat kesken.
Yksi motiivi kirjan kirjoittamiseen on tallentaa jollakin
tapaa sitä viestintätapaa, jota pikaviestinsovelluksissa käytetään. Toki olen
jonkin verran tuota tapaa muokannut kirjaa varten. Ainakin omaan
viestintätapaan erona on kuvien puute. Niitä tulee viljeltyä aika paljon.
Kirjasta löytyy siis pelkkää tekstiä. Muutenkin viestintätyyli on ehkä
lähempänä sitä, mitä viestittely oli vuosina 2016–2017. Kirja tosin myös
sijoittuu pääosin vuoteen 2017, joten tämä on siinä mielessä ihan luonnollista.
Tämä projekti on vielä suhteellisen alkutekijöissään, joten
saa nähdä millaiseksi se lopulta muodostuu. Tämäkin kirjan kohdalla voin
kuitenkin jo nyt sanoa, ettei se ole yhtään sellainen kuin aikaisemmin
kirjoittamani tekstit. Nyt tuo toteamus taitaa pitää paikkansa enemmän kuin
aikaisemmilla kerroilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti