Betula pubescens, osa 88
Mitä etelämmäksi kuolleiden armeija eteni, sitä harvemmaksi metsät kävivät. Lopulta kävi mahdottomaksi sekä suunnata kohti Gyllenburhia että pysytellä piilossa keisarikunnan asukkailta. Niinpä kenraali Netronova päätti vaihtaa taktiikkaa täysin toiseen. Jatkossa ei yritettäisi pysyä piilossa, mutta myöskään ei pitänyt päästää ketään elossa kertomaan siitä, että Netronovalan armeija oli liikkumassa alueella.
Kaikki eivät pitäneet uutta toimitapaa hyvänä, koska se johti herkästi satunnaiseen ryöstelyyn ja sitä kautta siviilien turhaan tappamiseen. Tämä saattaisi kostautua myöhemmin. Erityisesti tätä mieltä oli kapteeni Kallas.
Kapteeni oli tullut puhumaan asiasta kenraali Netronovan kanssa, joka oli teltassaan tutkimassa tuoreimpia tiedusteluraportteja.
”Herra kenraali, toivoisin, että harkitsisit vielä uudestaan”, Venir sanoi.
”Luulin, että tämä asia oli jo loppuun käsitelty. Meillä ei ole varaa olla hellämielisiä”, Edkar sanoi.
”Herra kenraali, pelkään, ettei meillä ole myöskään varaa olla ylettömän raakoja”, Venir sanoi.
”Sota on ylettömän raakaa. On aina ollut ja tulee aina olemaan”, Edkar sanoi.
”Mutta tarvitseeko meidän muuttua sellaisiksi raakalaisiksi ja hirviöiksi, joina keisarikuntalaiset meitä pitävät?” Venir kysyi.
Kenraali nosti katseensa kapteeniin, mutta ei hetkeen sanonut mitään.
”Meistä ei koskaan tule sellaisia hirviötä, jollaisia keisarikuntalaiset ovat”, Edkar sanoi.
”Toivottavasti ei, herra kenraali”, Venir sanoi.
Kapteeni Kallas tiesi, että oli vain suututtanut kenraalin. Tämän päätä ei saanut enää käännettyä.
”Pyydän lupaa poistua”, Venir sanoi.
”Voit mennä”, Edkar sanoi.
Kapteeni Kallas teki kunniaa kenraalille ja poistui teltasta. Kapteenin sanat jäivät vaivaamaan kenraalia eikä hän kyennyt enää keskittymään tiedusteluraportteihin. Tämän huomasi myös Miranda, joka tuli vähän ajan päästä telttaan tuomaan kenraalille keittämäänsä yrttijuomaa.
”Herra kenraali, onko jokin vialla?” Miranda kysyi.
”Ei sen suuremmin. Vain jokin, mitä kapteeni Kallas sanoi, jäi kaivamaan mieltäni”, Edkar sanoi.
”Toivottavasti ette riidelleet kapteeni kanssa. Hänhän on paras alaisesi”, Miranda sanoi.
Kenraali Netronova olisi halunnut sanoa Mirandalle vastaan, mutta hän tiesi palvelijansa olevan oikeassa.
”Niin hän taitaa olla”, Edkar sanoi.
”Ette kuitenkaan halunneet häntä avustamaan itseäsi, vaan valitsitte kapteeni Suomaksen”, Miranda sanoi.
”Ajattelin, että Kallaksen kyvyt ovat paremmassa käytössä muualla”, Edkar sanoi.
”Tosin, jos olette eri mieltä jostakin asiasta, niin on ehkä hyvä, jos saatte hieman välimatkaa toisistanne”, Miranda sanoi.
”Niin, ehkäpä. Kallas pärjää varmasti hyvin kapteeni Cranfotin kanssa”, Edkar sanoi.
torstai 28. marraskuuta 2019
torstai 21. marraskuuta 2019
Tie etelään IX
Betula pubescens, osa 87
Kenraalin päätöksen jälkeen kuolleiden armeijan marssitahti kohti etelää oli muuttunut ripeämmäksi. Aikaa säästettiin tiedustelussa sekä jälkien peittelyssä. Armeija myös liikkui tiiviimmässä muodostelmassa, joka jätti harvempaa muodostelmaa syvemmän jäljen maastoon.
Nopeampi eteneminen paransi miehistön mielialaa. Metsässä kyykistelyn sijaan oltiin marssimassa vihdoin kohti määränpäätä. Harva tosin odotti mahdollisia edessä olevia taisteluita.
Yöksi armeija kuitenkin edelleen pysähtyi ja pystytti leirin. Aamun askareita valmistellut Miranda huomasi, että kenraalin teltasta tuli vielä valo ja meni katsomaan oliko kenraali vielä jalkeilla. Miranda löysikin kenraali Netronovan karttapöytänsä äärestä pohtimasta armeijan mahdollisia etenemisreittejä tuleville päiville.
“Herra kenraali, alkaa olla jo myöhä. Teidänkin on syytä levätä”, Miranda sanoi.
Kenraali hieman säpsähti kuullessaan Mirandan äänen. Hän ei ollut väsymykseltään kuullut avustajansa tulevan telttaan.
“Onko se jo myöhä?” Edkar kysyi.
“On, herra kenraali. Ulkona on ollut jo kauan pimeää ja sotilaat ovat jo nukkumassa”, Miranda sanoi.
Kenraali huokaisi ja hieroi väsyneitä silmiään. Sitten hän kääntyi kohti Mirandaa. Kenraali näytti väsyneeltä. Päivä oli todellakin ollut pitkä. Eikä vain päivä. Koko vuosi oli ollut pitkä.
“Toivottavasti aivan kaikki eivät ole nukkumassa”, Edkar sanoi.
Miranda naurahti.
“Vartijat ovat varmasti hereillä”, Miranda sanoi.
“Ja hyvässä lykyssä myös tarkkaavaisia”, Edkar sanoin.
“Niin, herra kenraali”, Miranda sanoi.
Kenraali kääntyi takaisin karttojensa ääreen.
“Jonkun on kuitenkin tehtävä päätöksiä ja suunnitelmia siitä, mihin etenemme huomenna”, Edkar sanoi.
“Sinun ei kuitenkaan tarvitse tehdä aivan kaikkea yksin. Määrää joku kapteeneista avuksesi. He osallistuvat aina mielellään”, Miranda sanoi.
Kenraali Netronova ärsyyntyi hieman Mirandan huomautuksesta ja oli jo sanomassa tälle vastaan. Hän kuitenkin malttoi mielensä ja pian tajusi avustajansa olevan oikeassa.
“Taidat ehkä olla oikeassa. Määrään heti huomenna jonkun jatkuvaksi avukseni”, Edkar sanoi.
Kenraalin päätöksen jälkeen kuolleiden armeijan marssitahti kohti etelää oli muuttunut ripeämmäksi. Aikaa säästettiin tiedustelussa sekä jälkien peittelyssä. Armeija myös liikkui tiiviimmässä muodostelmassa, joka jätti harvempaa muodostelmaa syvemmän jäljen maastoon.
Nopeampi eteneminen paransi miehistön mielialaa. Metsässä kyykistelyn sijaan oltiin marssimassa vihdoin kohti määränpäätä. Harva tosin odotti mahdollisia edessä olevia taisteluita.
Yöksi armeija kuitenkin edelleen pysähtyi ja pystytti leirin. Aamun askareita valmistellut Miranda huomasi, että kenraalin teltasta tuli vielä valo ja meni katsomaan oliko kenraali vielä jalkeilla. Miranda löysikin kenraali Netronovan karttapöytänsä äärestä pohtimasta armeijan mahdollisia etenemisreittejä tuleville päiville.
“Herra kenraali, alkaa olla jo myöhä. Teidänkin on syytä levätä”, Miranda sanoi.
Kenraali hieman säpsähti kuullessaan Mirandan äänen. Hän ei ollut väsymykseltään kuullut avustajansa tulevan telttaan.
“Onko se jo myöhä?” Edkar kysyi.
“On, herra kenraali. Ulkona on ollut jo kauan pimeää ja sotilaat ovat jo nukkumassa”, Miranda sanoi.
Kenraali huokaisi ja hieroi väsyneitä silmiään. Sitten hän kääntyi kohti Mirandaa. Kenraali näytti väsyneeltä. Päivä oli todellakin ollut pitkä. Eikä vain päivä. Koko vuosi oli ollut pitkä.
“Toivottavasti aivan kaikki eivät ole nukkumassa”, Edkar sanoi.
Miranda naurahti.
“Vartijat ovat varmasti hereillä”, Miranda sanoi.
“Ja hyvässä lykyssä myös tarkkaavaisia”, Edkar sanoin.
“Niin, herra kenraali”, Miranda sanoi.
Kenraali kääntyi takaisin karttojensa ääreen.
“Jonkun on kuitenkin tehtävä päätöksiä ja suunnitelmia siitä, mihin etenemme huomenna”, Edkar sanoi.
“Sinun ei kuitenkaan tarvitse tehdä aivan kaikkea yksin. Määrää joku kapteeneista avuksesi. He osallistuvat aina mielellään”, Miranda sanoi.
Kenraali Netronova ärsyyntyi hieman Mirandan huomautuksesta ja oli jo sanomassa tälle vastaan. Hän kuitenkin malttoi mielensä ja pian tajusi avustajansa olevan oikeassa.
“Taidat ehkä olla oikeassa. Määrään heti huomenna jonkun jatkuvaksi avukseni”, Edkar sanoi.
torstai 14. marraskuuta 2019
Weasin metsät VIII
Betula pubescens, osa 86
”Sinänsä kiinnostavia ajatuksia, mutta ne ovat vain arvauksia, joiden tehtävä on luoda hieman toivoa. En laskisi hirveän paljoa maantieteen edullisuuden varaan”, Edkar sanoi.
”Niin, herra kenraali, arvauksia vain. Arvauksen tueksi voisimme kuitenkin lähettää muutamia tiedustelijoita jo kohti Gyllenburhia hakemaan tietoa ja toimimaan sabotööreinä”, Solkar sanoi.
”Matka Gyllenburhiin on liian pitkä tiedustelulle. Vaikka tiedustelijat pääsisivät kaupunkiin saakka, niin he eivät ehtisi tuoda tietojaan takaisin”, Venir sanoi.
”Ehkä perinteiselle tiedustelulle, mutta ehkäpä se ei tässä tilanteessa ole se paras vaihtoehto”, Solkar sanoi.
”Minkälaista vaihtoehtoa sitten ehdotat, kapteeni?” Edkar kysyi.
”Herra kenraali, minun mielestäni tiedustelijat voisivat edetä tiettyyn paikkaan ja jäädä sinne keräämään tietoa. Sitten he voivat liittyä etujoukon mukaan, kun joukko saavuttaa heidät. Paikoillaan ollessaan tiedustelijat voisivat hyvien tilaisuuksien tullen aiheuttaa harmia alueella liikkuville Suuren keisarikunnan armeijan joukoille ja viestinviejille”, Solkar vastasi.
Kenraali Netronova jäi miettimään kapteeninsa ehdotusta.
”Kiinnijäämisemme riski vain kasvaisi”, Venir sanoi.
”Mutta on eri asia, jos yksittäinen tiedustelija jää kiinni kuin jos koko armeija jää kiinni”, Solkar sanoi.
”Se kuitenkin vetäisi Suuren keisarikunnan armeijan huomion puoleemme ja myös koko armeijan kiinnijääminen tulisi todennäköisemmäksi”, Venir sanoi.
”Kenraali kuitenkin juuri sanoi, että se olisi vain ajan kysymys joka tapauksessa. Jos haluamme päästä mahdollisimman nopeasti Gyllenburhiin, tarvitsemme sen lähiseudusta lisää tietoa”, Solkar sanoi.
”Pidän ehdotustasi silti huonona ajatuksena”, Venir sanoi.
Kapteenit tiesivät, ettei heidän väittelynsä johtaisi mihinkään lopputulokseen. Niinpä he käänsivät katseensa kenraaliin.
”Herra kenraali, mitä mieltä olette?” Solkar kysyi.
”Mitä mieltäkö minä olen?” Edkar kysyi.
Kapteenit vilkaisivat toisiaan ja nyökkäsivät kenraalille vastaukseksi.
”Olen sitä mieltä, että meillä ei ole mitään hyviä vaihtoehtoja tarjolla. Niinpä meidän on valittava huonoista se, jonka arvioimme olevan vähiten huono”, Edkar sanoi.
Edkar palasi vielä hetkeksi pohtimaan. Kapteenit olivat hieman rauhattomia, sillä he eivät olleet tottuneet odottelemaan kenraalin päätöksiä kovinkaan kauaa. He kuitenkin ymmärsivät käsillä olevan tilanteen vaikeuden.
”Suuntaamme kohti Gyllenburhia aikaisempaa nopeammalla tahdilla ja hoidamme tiedustelun kapteeni Suomaksen ehdottamalla tavalla unohtamatta kuitenkaan tavanomaistakaan tiedustelua. Kaikki tämän maailman jumaluudet olkoon puolellamme. Silloin saatamme onnistua”, Edkar sanoi.
”Sinänsä kiinnostavia ajatuksia, mutta ne ovat vain arvauksia, joiden tehtävä on luoda hieman toivoa. En laskisi hirveän paljoa maantieteen edullisuuden varaan”, Edkar sanoi.
”Niin, herra kenraali, arvauksia vain. Arvauksen tueksi voisimme kuitenkin lähettää muutamia tiedustelijoita jo kohti Gyllenburhia hakemaan tietoa ja toimimaan sabotööreinä”, Solkar sanoi.
”Matka Gyllenburhiin on liian pitkä tiedustelulle. Vaikka tiedustelijat pääsisivät kaupunkiin saakka, niin he eivät ehtisi tuoda tietojaan takaisin”, Venir sanoi.
”Ehkä perinteiselle tiedustelulle, mutta ehkäpä se ei tässä tilanteessa ole se paras vaihtoehto”, Solkar sanoi.
”Minkälaista vaihtoehtoa sitten ehdotat, kapteeni?” Edkar kysyi.
”Herra kenraali, minun mielestäni tiedustelijat voisivat edetä tiettyyn paikkaan ja jäädä sinne keräämään tietoa. Sitten he voivat liittyä etujoukon mukaan, kun joukko saavuttaa heidät. Paikoillaan ollessaan tiedustelijat voisivat hyvien tilaisuuksien tullen aiheuttaa harmia alueella liikkuville Suuren keisarikunnan armeijan joukoille ja viestinviejille”, Solkar vastasi.
Kenraali Netronova jäi miettimään kapteeninsa ehdotusta.
”Kiinnijäämisemme riski vain kasvaisi”, Venir sanoi.
”Mutta on eri asia, jos yksittäinen tiedustelija jää kiinni kuin jos koko armeija jää kiinni”, Solkar sanoi.
”Se kuitenkin vetäisi Suuren keisarikunnan armeijan huomion puoleemme ja myös koko armeijan kiinnijääminen tulisi todennäköisemmäksi”, Venir sanoi.
”Kenraali kuitenkin juuri sanoi, että se olisi vain ajan kysymys joka tapauksessa. Jos haluamme päästä mahdollisimman nopeasti Gyllenburhiin, tarvitsemme sen lähiseudusta lisää tietoa”, Solkar sanoi.
”Pidän ehdotustasi silti huonona ajatuksena”, Venir sanoi.
Kapteenit tiesivät, ettei heidän väittelynsä johtaisi mihinkään lopputulokseen. Niinpä he käänsivät katseensa kenraaliin.
”Herra kenraali, mitä mieltä olette?” Solkar kysyi.
”Mitä mieltäkö minä olen?” Edkar kysyi.
Kapteenit vilkaisivat toisiaan ja nyökkäsivät kenraalille vastaukseksi.
”Olen sitä mieltä, että meillä ei ole mitään hyviä vaihtoehtoja tarjolla. Niinpä meidän on valittava huonoista se, jonka arvioimme olevan vähiten huono”, Edkar sanoi.
Edkar palasi vielä hetkeksi pohtimaan. Kapteenit olivat hieman rauhattomia, sillä he eivät olleet tottuneet odottelemaan kenraalin päätöksiä kovinkaan kauaa. He kuitenkin ymmärsivät käsillä olevan tilanteen vaikeuden.
”Suuntaamme kohti Gyllenburhia aikaisempaa nopeammalla tahdilla ja hoidamme tiedustelun kapteeni Suomaksen ehdottamalla tavalla unohtamatta kuitenkaan tavanomaistakaan tiedustelua. Kaikki tämän maailman jumaluudet olkoon puolellamme. Silloin saatamme onnistua”, Edkar sanoi.
torstai 7. marraskuuta 2019
Weasin metsät VII
Betula pubescens, osa 85
Muina uutisina Netronovalaan liittyen oli lähinnä tieto siitä, että pohjoisen armeijan pyrkimys päästä Gyllenburhiin oli nyt tiedossa myös Netronovalassa ja asiasta kerrottaisiin myös uudelle pohjoiseen lähteneelle armeijalle. Ruhtinas oli myös pitänyt suunnitelmaa hyvänä ja antanut sille siunauksensa. Mihail Netronova ymmärsi kaivoskaupungin painoarvon rauhanneuvotteluissa.
”Seuraavaksi meidän pitää siis päästä kaivoskaupunkiin, kuten hyvin tiedätte”, Edkar sanoi.
”Niin, herra kenraali”, Solkar sanoi.
”Haluan, että kiristämme tahtia ja etenemme kaupunkiin nopeammin”, Edkar sanoi.
”Herra kenraali, silloin meidät varmasti huomataan”, Venir sanoi.
”Se riski meidän on nyt mielestäni otettava. Olen myös lähettänyt viestin kapteeni Cranfotille, että hän voi tehdä viimeiset iskunsa ja palata sitten pääosaston luokse. Uskon hänen harhauttaneen Suuren keisarikunnan armeijaa jo riittävästi”, Edkar sanoi.
”Silloin Suuren keisarikunnan kenraalit varmasti huomaavat nopeasti, että kyseessä olikin vain harhautus ja rientävät armeijoineen Trenosduniin”, Venir sanoi.
”Niin varmasti tekevätkin, jos heillä yhtään on järkeä. Täysin he eivät ole luottaneet tähänkään asti, että olisimme liikkumassa syvemmälle keisarikuntaa. Ratsain liikkuvia lähettejä ja tiedustelijoita on alkanut myös rajaseudun teillä ja kylissä. Suunnitelmiemme paljastuminen on siis vain ajan kysymys. Ja silloin keisarikunnan armeijat tulevat peräämme. Toivon mukaan olemme ennen niiden ehtimistä Trenosduniin ehtineet valloittaa ja linnoittaa kaivoskaupungin”, Edkar sanoi.
”Herra kenraali, entä jos emme ole? Mitä teemme sitten?” Venir kysyi.
Upseerit hiljenivät ja jäivät odottamaan kenraalin vastausta.
”Sitten jatkamme suoraan etelään”, Edkar sanoi.
”Herra kenraali, jos saan olla aivan rehellinen, niin tämä ei kuulosta hyvältä suunnitelmalta. Minusta meidän tulisi olla varovaisempia”, Venir sanoi.
”Saat olla, kapteeni. Minustakin meidän tulisi olla varovaisempia. Meiltä vain loppuvat sekä aika että voimat jatkaa nykyisellä tavalla”, Edkar sanoi.
Teltta muuttui taas hiljaiseksi. Kapteeni Suomas oli lopulta ensimmäinen, joka uskalsi rikkoa hiljaisuuden.
”Ehkäpä tilanteemme ei vielä ole aivan niin synkkä. Trenosdunissa on toki vahva armeija, mutta se tuskin on odottamassa hyökkäystä ja sen parhaat voimat ovat todennäköisesti taistelemassa Imperiumia vastaan. Loput joukot ovat luultavasti Trespryngissä. Muuten maantiede on ehkä puolellamme, sillä keisarikunnan meitä lähimmät liikuteltavat joukot ovat takanamme. Niitä keisarikunta ei todennäköisesti lähde siirtämään heppoisin perustein, koska se avaa tietä Imperiumille. Joukkoja siirrettäisiin siis todennäköisesti jostakin muusta suunnasta. Weasin metsien läpi se on hidasta ja etelämpää matka taas käy pitkäksi”, Solkar sanoi.
Muina uutisina Netronovalaan liittyen oli lähinnä tieto siitä, että pohjoisen armeijan pyrkimys päästä Gyllenburhiin oli nyt tiedossa myös Netronovalassa ja asiasta kerrottaisiin myös uudelle pohjoiseen lähteneelle armeijalle. Ruhtinas oli myös pitänyt suunnitelmaa hyvänä ja antanut sille siunauksensa. Mihail Netronova ymmärsi kaivoskaupungin painoarvon rauhanneuvotteluissa.
”Seuraavaksi meidän pitää siis päästä kaivoskaupunkiin, kuten hyvin tiedätte”, Edkar sanoi.
”Niin, herra kenraali”, Solkar sanoi.
”Haluan, että kiristämme tahtia ja etenemme kaupunkiin nopeammin”, Edkar sanoi.
”Herra kenraali, silloin meidät varmasti huomataan”, Venir sanoi.
”Se riski meidän on nyt mielestäni otettava. Olen myös lähettänyt viestin kapteeni Cranfotille, että hän voi tehdä viimeiset iskunsa ja palata sitten pääosaston luokse. Uskon hänen harhauttaneen Suuren keisarikunnan armeijaa jo riittävästi”, Edkar sanoi.
”Silloin Suuren keisarikunnan kenraalit varmasti huomaavat nopeasti, että kyseessä olikin vain harhautus ja rientävät armeijoineen Trenosduniin”, Venir sanoi.
”Niin varmasti tekevätkin, jos heillä yhtään on järkeä. Täysin he eivät ole luottaneet tähänkään asti, että olisimme liikkumassa syvemmälle keisarikuntaa. Ratsain liikkuvia lähettejä ja tiedustelijoita on alkanut myös rajaseudun teillä ja kylissä. Suunnitelmiemme paljastuminen on siis vain ajan kysymys. Ja silloin keisarikunnan armeijat tulevat peräämme. Toivon mukaan olemme ennen niiden ehtimistä Trenosduniin ehtineet valloittaa ja linnoittaa kaivoskaupungin”, Edkar sanoi.
”Herra kenraali, entä jos emme ole? Mitä teemme sitten?” Venir kysyi.
Upseerit hiljenivät ja jäivät odottamaan kenraalin vastausta.
”Sitten jatkamme suoraan etelään”, Edkar sanoi.
”Herra kenraali, jos saan olla aivan rehellinen, niin tämä ei kuulosta hyvältä suunnitelmalta. Minusta meidän tulisi olla varovaisempia”, Venir sanoi.
”Saat olla, kapteeni. Minustakin meidän tulisi olla varovaisempia. Meiltä vain loppuvat sekä aika että voimat jatkaa nykyisellä tavalla”, Edkar sanoi.
Teltta muuttui taas hiljaiseksi. Kapteeni Suomas oli lopulta ensimmäinen, joka uskalsi rikkoa hiljaisuuden.
”Ehkäpä tilanteemme ei vielä ole aivan niin synkkä. Trenosdunissa on toki vahva armeija, mutta se tuskin on odottamassa hyökkäystä ja sen parhaat voimat ovat todennäköisesti taistelemassa Imperiumia vastaan. Loput joukot ovat luultavasti Trespryngissä. Muuten maantiede on ehkä puolellamme, sillä keisarikunnan meitä lähimmät liikuteltavat joukot ovat takanamme. Niitä keisarikunta ei todennäköisesti lähde siirtämään heppoisin perustein, koska se avaa tietä Imperiumille. Joukkoja siirrettäisiin siis todennäköisesti jostakin muusta suunnasta. Weasin metsien läpi se on hidasta ja etelämpää matka taas käy pitkäksi”, Solkar sanoi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)