torstai 28. marraskuuta 2019

Tie etelään X

Betula pubescens, osa 88

Mitä etelämmäksi kuolleiden armeija eteni, sitä harvemmaksi metsät kävivät. Lopulta kävi mahdottomaksi sekä suunnata kohti Gyllenburhia että pysytellä piilossa keisarikunnan asukkailta. Niinpä kenraali Netronova päätti vaihtaa taktiikkaa täysin toiseen. Jatkossa ei yritettäisi pysyä piilossa, mutta myöskään ei pitänyt päästää ketään elossa kertomaan siitä, että Netronovalan armeija oli liikkumassa alueella.

Kaikki eivät pitäneet uutta toimitapaa hyvänä, koska se johti herkästi satunnaiseen ryöstelyyn ja sitä kautta siviilien turhaan tappamiseen. Tämä saattaisi kostautua myöhemmin. Erityisesti tätä mieltä oli kapteeni Kallas.

Kapteeni oli tullut puhumaan asiasta kenraali Netronovan kanssa, joka oli teltassaan tutkimassa tuoreimpia tiedusteluraportteja.

”Herra kenraali, toivoisin, että harkitsisit vielä uudestaan”, Venir sanoi.

”Luulin, että tämä asia oli jo loppuun käsitelty. Meillä ei ole varaa olla hellämielisiä”, Edkar sanoi.

”Herra kenraali, pelkään, ettei meillä ole myöskään varaa olla ylettömän raakoja”, Venir sanoi.

”Sota on ylettömän raakaa. On aina ollut ja tulee aina olemaan”, Edkar sanoi.

”Mutta tarvitseeko meidän muuttua sellaisiksi raakalaisiksi ja hirviöiksi, joina keisarikuntalaiset meitä pitävät?” Venir kysyi.

Kenraali nosti katseensa kapteeniin, mutta ei hetkeen sanonut mitään.

”Meistä ei koskaan tule sellaisia hirviötä, jollaisia keisarikuntalaiset ovat”, Edkar sanoi.

”Toivottavasti ei, herra kenraali”, Venir sanoi.

Kapteeni Kallas tiesi, että oli vain suututtanut kenraalin. Tämän päätä ei saanut enää käännettyä.

”Pyydän lupaa poistua”, Venir sanoi.

”Voit mennä”, Edkar sanoi.

Kapteeni Kallas teki kunniaa kenraalille ja poistui teltasta. Kapteenin sanat jäivät vaivaamaan kenraalia eikä hän kyennyt enää keskittymään tiedusteluraportteihin. Tämän huomasi myös Miranda, joka tuli vähän ajan päästä telttaan tuomaan kenraalille keittämäänsä yrttijuomaa.

”Herra kenraali, onko jokin vialla?” Miranda kysyi.

”Ei sen suuremmin. Vain jokin, mitä kapteeni Kallas sanoi, jäi kaivamaan mieltäni”, Edkar sanoi.

”Toivottavasti ette riidelleet kapteeni kanssa. Hänhän on paras alaisesi”, Miranda sanoi.

Kenraali Netronova olisi halunnut sanoa Mirandalle vastaan, mutta hän tiesi palvelijansa olevan oikeassa.

”Niin hän taitaa olla”, Edkar sanoi.

”Ette kuitenkaan halunneet häntä avustamaan itseäsi, vaan valitsitte kapteeni Suomaksen”, Miranda sanoi.

”Ajattelin, että Kallaksen kyvyt ovat paremmassa käytössä muualla”, Edkar sanoi.

”Tosin, jos olette eri mieltä jostakin asiasta, niin on ehkä hyvä, jos saatte hieman välimatkaa toisistanne”, Miranda sanoi.

”Niin, ehkäpä. Kallas pärjää varmasti hyvin kapteeni Cranfotin kanssa”, Edkar sanoi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti