maanantai 29. lokakuuta 2012

Helsingin kirjamessut 2012



Suuret olivat messut ja paljon myös väkeä liikkeellä. Oman mututuntuman mukaan kirjamessut olivat vielä viimevuotista tapahtumaan suuremmat ja väkeäkin enemmän. Itse en tällä kertaa kierrellyt hallia aivan yhtä pitkään kuin viime vuonna, mutta nopeasti siellä tunti jos toinenkin hurahti.

Kirjoja ei tällä kertaa tullut hankittua kuin yksi ainokainen. Fingerpori 5 tekijänsä, eli Pertti Jarlan, nimikirjoituksella. Olisihan sieltä yleisesti löytynyt paljonkin ostettavaa laidasta laitaan, mutta tiukka budjetti teki melko pian selväksi sen, että kirjaostokset jäävät vähälle. Eikä kyllä kohdalle osunutkaan kovin paljoa mitään pakko-ostettavia.

Tässä vielä hieman kuvatunnelmia messuilta:

Myös vihaiset linnut (ja nälkäiset possut) olivat löytäneet tiensä messuille.

Esittelyssä oli myös Nintendon uusi WiiU-konsoli. Kaipa se jotakin kertoo ajatellusta kohderyhmästä, kun konsolia esitellään kirjamessuilla.

Sofi Oksasen uutta romaania esiteltiin valtavan bannerin voimin (ja toki Oksanen oli myös itse paikalla).

Hobittikin oli saanut uuden kannen, kun uusi elokuvakin on kohta tulossa teattereihin.

Pertti Jarlan lisäksi myös Jussi "Juba" Tuomola oli jakamassa nimikirjoituksia.

Kirjamessuilla oli monia ja monia kirjailijoita kertomassa kirjoistaan, kuten kuvan Pekka Hiltunen, joka oli kertomassa uudesta Sysipimeä-romaanistaan.

PS. Medialle tarkoitetut tilat olivat ihan kivat.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Uljasta #2

Kävin haastattelemassa piispa Jari Jolkkosta jonkin aikaa sitten. Nyt juttu löytyy Uljas lehden kahdeksannesta numerosta. Näköislehdet löytyvät täältä.

Kuvakaappaus näköislehdestä.

Lehden sisältä juttu löytyy sivuilta 24-25 eli näköislehden pdf-tiedostosta tiedostosta sivulta 13.

torstai 25. lokakuuta 2012

Pohjoinen jokivarsi



Betula nana, osa 56

Edelliset yöt tuntureiden välissä kauempana vedestä olivat olleet viileämpiä. Seuraava yö oli hieman lauhempi, kun jokivarsi piti ilmaa hieman lämpimämpänä. Ilma ei kuitenkaan tuntunut juurikaan lämpimämmältä, sillä se oli huomattavasti kosteampaa. Niinpä kolmikko poltti koko yön nuotiota. Kauempana joenvarrella ja vuorien juurilla näkyi pienten kylien valoja.

Joki oli leveä, runsasvetinen ja se virtasi hitaasti. Joen vesi virtasi niin hitaasti, että jokea olisi voinut kuvat pitkäksi joen muotoiseksi salmeksi.

Aamulla jopa Emily oli kylmyydestä ja kosteudesta jäykkä ja heillä meni puoleen päivään saakka päästä liikkeelle. Illalla heidän oli myös pysähdyttävä aikaisemmin, kun kylmyys alkoi painaa päälle.

”Miksi täällä oikein on näin kylmä?” Emily ihmetteli ja yritti hieroa käsivarsiinsa lämpöä.

”Pohjoisessa syksy alkaa paljon aikaisemmin kuin etelässä. Yliopisto on vielä Suuressa jokilaaksossa, mikä tekee ilmaston vielä leudommaksi”, Sarnel vastasi ja yritti pysyä niin lähellä nuotiota, että pysyi lämpimänä, mutta kuitenkin niin kaukana, ettei paistunut.

Mihail istui nuotion toisella puolella ja oli niin hatarasti maailman menossa mukana, ettei edes huomannut kylmyyttä.

”Mihail pitää saada johonkin lämpimään. Muutaman päivän päästä hän ei saata herätä enää ollenkaan”, Emily sanoi ja katsoi Mihailin hoippumista huolestuneena.

Tällä kertaa Sarnel ei reagoinut Emilyn puheeseen millään tavalla.

”Kuunteletko sinä edes minua? Sarnel?” Emily ihmetteli ja tökkäsi sammakkoa etusormellaan.

Sarnel reagoi tökkäisyyn vain pienellä nykäisyllä eturaajoissaan. Emily tökkäsi uudestaan ja reaktio oli pienempi. Emily hymähti tympääntyneenä ja työnsi Sarnelia lähemmäksi nuotiota. Kymmenen minuutin päästä Sarnel säpsähti lämmöstä aavistuksen verran kauemmaksi.

”Sinäkään et enää pysy hereillä”, Emily totesi Sarnelille.

”En voi sille mitään. Tätä ruumista ei ole luotu näin kylmiin oloihin”, Sarnel sanoi hitaalla äänellä.

Emily ei osannut sanoa mitään ja pian Sarnel oli jälleen unessa.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Haaveiden aaveet



Kuinka niin nopeasti voi ajatella niin pitkälle?
Sekunnin sadasosissa vuosia
Tärkeitä päätöksiä ja pitkälle kantavia ratkaisuja
Kaikki pyörähtää päässä paikoilleen
Kuin oven kahvaa kääntäisi

Aina kuitenkin
Liian paljon
Liian nopeasti
Mielikuvitus ei tunne kohtuullisuuden rajoja
Aina pitää vetää vähintään överiksi

Liian pitkälle vedetyistä haaveista tulee aaveita
Ja aaveet jäävät
Ne syövät toisiaan
Ja vain vahvin jää jäljelle
Aaveet peittyvät vain tuoreella haaveella

torstai 18. lokakuuta 2012

Mihailin uni



Betula nana, osa 55

”Mitä?” Emily kysyi nukkuvalta Mihaililta ja astui tämän vierelle.

Mihail hengitti rauhallisesti rahisten, mutta hänen kiinni olevat silmänsä liikkuivat nopeasti aivan kuin kiihkeästi etsien jotakin.

”Mene pohjoiseen! Pohjoisessa on joki! Seuraa jokea itään, kunnes joki tekee suuren mutkan etelään! Mutkan alkaessa käänny pohjoiseen! Vuoren juurelta löytyy kylä!” Mihail julisti unissaan.

Siitä eteenpäin Mihail nukkui hiljaa eikä hänellä ollut unesta tai puhumisesta mitään muistikuvaa, kun hän heräsi.

”Minun mielestä meidän ei ole edelleenkään mitään järkeä lähteä enää yhtään pohjoisempaan, päinvastoin”, Emily sanoi kiivaalla äänellä kolmikon keskustellessa seuraavana aamuna siitä mihinkä suuntaan olisi liikuttava.

”Minä sanon, että pohjoiseen”, Sarnel huomautti ja kurnutti.

”Minä seuraisin sitä ohjetta, minkä teille annoin nukkuessani”, Mihail puhui hitaalla äänellä.

”Se käy minulle”, Sarnel totesi.

”Te pojat olette aivan hulluja. Kuolemme vielä kaikki”, Emily totesi ja ryhtyi vihaisena kokoamaan heidän tavaroitaan lentävälle matolle.

Emily alkoi väsymään siihen, että hänen piti aina tehdä kaikki. Sarnel oli liian pieni ja Mihail liian jäykkä ja väsynyt. Nyt Emily purki väsymystään paiskomalla heidän tavaroitaan. Paiskomalla pakkaamiseen meni paljon kauemmin kuin normaalisti, mutta lopulta he pääsivät lähtemään.

He lensivät edelleen kohti pohjoista.

Mihail puhui unissaan myös seuraavana iltana ja tällä kertaa hän muisti näyn joesta.

Sitä seuraavana päivänä he tulivat joelle.

”Tämä on se joki. Näin juuri tämän saman paikan unessa”, Mihail ilmoitti heidän laskeuduttuaan joen vierelle yöpymään.

torstai 11. lokakuuta 2012

Tunturit



Betula nana, osa 54

Päivä päivältä ilma kävi pikkuhiljaa viileämmäksi ja maasto karummaksi. Ruoho oli lyhyttä ja tummaa. Siellä täällä oli kanervikkoja, joiden suojissa eläimet väijyivät toisiaan. Sitten tasanko loppui ja maasto kävi epätasaisemmaksi. Ensin vastaan tuli vain pieniä mäkiä, mutta niiden takaa näkyi aina isompia ja isompia mäkiä kunnes lopulta mäet kasvoivat suuriksi tuntureiksi.

Tuntureiden välissä kuruissa ja laaksoissa kasvoi tummaa kuusimetsää ja tunturien alarinteillä tunturikoivuja. Sarnel pysytteli lentävän maton kanssa tarkasti laaksojen pohjalla, sillä siellä tuuli vähiten ja ilma oli muutenkin lämpimämpää kuin korkeilla tuntureilla.

”Se tunturi, missä sinä jäit vangiksi, ei ole täällä”, Mihail sanoi rahisevalla äänellä.

”Se tunturi on kauempana idässä. Haluatko, että menemme sinne?” Sarnel kysäisi.

”Ei. Jatketaan suoraan pohjoiseen”, Mihail sanoi ja käpertyi tiukemmin viittaansa.

Muutaman päivän päästä ilmassa alkoi maistua suola ja heidän oikealla puolellaan nousevat tunturit olivat toinen toistaan korkeampia ja lopulta ne nousivat vuoristoksi asti. Sinä iltana he uskalsivat ensimmäistä kertaa tehdä nuotion.

”Mihin suuntaan me oikein olemme kulkemassa?” Emily ihmetteli.

”Kohti pohjoista”, Sarnel vastasi.

”Miksi? Miksi kohti pohjoista? Meiltä puuttuu tarvittavat varusteet talvea varten. Me palellumme tänne ensimmäisenä pakkaspäivänä. Minä sanon, että käännymme takaisin etelään”, Emily sanoi hieman kiivaalla äänellä ja vilkaisi vierellään nukkumaa Mihailia.

”Etelä tarkoittaa paluuta sinne, mistä lähdimme. En usko, että se on vaihtoehto”, Sarnel puhui hitaasti.

”Mitä sitten ehdotat? Sinäkin kohmetut kohta täysin, kun et pääse riittävän lämpimään”, Emily totesi.

Emily oli oikeassa. Sarnelin sammakonkeho ei pitänyt kylmyydestä. Sarnel pystyi tuskin enää edes ohjaamaan lentävää mattoa. Heidän aamujen lähdöt olivat myöhästyneet monena päivänä, kun Sarnel ei yksinkertaisesti saanut kehoaan liikkumaan tahtonsa mukaan. Ei ollut helppoa olla vaihtolämpöinen. Mihailkin oli alkanut valittamaan kolotuksesta. Mihail tosin nukkui myös enemmän.

”Seuraa jokea!” Mihail yhtäkkiä ärähti unissaan.