Betula pubescens, osa 157
Kenraali Netronova katseli edessään seisovaa vanhaa miestä. Hän ei edelleenkään luottanut tähän, mutta tällä tuntui olevan myös asioita hampaankolossa keisarikunnan suuntaan. Burhleo ei siis ehkä aivan ensimmäisenä asiana olisi pettämässä heitä.
Seuraavaksi olisi otettava esiin se asia, jonka takia kenraali oli päättänyt suostua edes tapaamaan Burhleon. Pääsy Gyllenburhin päälinnaan oli elintärkeää kaupungin valtaamisen nopeaa loppuunsaattamista ajatellen. Mitä tahansa siitä ei kuitenkaan kannattaisi maksaa.
”Kapteeni Kallaksen, ja teidänkin, puheista olen ymmärtänyt, että kaupungin alla on vielä runsaasti muitakin salakäytäviä, kuin se, jota pitkin te kiersitte tänne yläkaupunkiin”, Edkar sanoi.
”Salakäytäviä löytyy ainakin useita”, Martin sanoi.
”Sellainen kulkee myös päälinnaan?” Edkar kysyi.
”Ainakin yksi kulkee myös päälinnaan”, Martin vastasi.
Kenraali ei jatkanut keskustelua. Hän ei halunnut pyytää tältä mieheltä mitään. Burhleo huomasi tämän ja jatkoi itse.
”Voin johdattaa teidät salakäytävää pitkin päälinnaan”, Martin sanoi.
”Mitä sitten vaatisit tällaisesta palveluksesta?” Edkar kysyi.
”Haluan päästä sopimukseen kaupungin hallinnasta”, Martin vastasi.
Kenraali oletti, ettei Burhleo voinut tarkoittaa sitä, että kaupungin oli siirryttävä suoraan hänen hallintaansa. Sellaiseen he eivät suostuisi.
”Mitä tarkoitat?” Edkar kysyi.
”En tarkoita, että teidän pitäisi antaa kaupunkia minun tai alaisteni hallintaa. Sen te voitte tehdä sitten, kun lähdette täältä”, Martin vastasi.
”Mutta?” Edkar kysyi.
”Luulen, että saatatte tarvita apua kaupungin hallitsemisessa. Kuten en minäkään, gyllenburhilaiset eivät pidä ulkopuolisten hallinnasta. Siksi ehdotankin, että minä voin auttaa teitä kaupungin hallitsemisessa niissä osissa, joissa minulla on parhaat suhteet”, Martin vastasi.
”Mitä osia nämä mahtaisivat olla?” Edkar kysyi.
”Yläkaupunkia ja keskikaupunkia on luultavasti helpointa hallita asevoimin, koska asukkaita on hieman harvemmassa ja asukkailla on enemmän hävittävää. Niinpä he suostuvat uuteen valtaan ilman sen suurempia kapinoita. Tämä koskee erityisesti yläkaupunkilaisia, jotka seuraavat sitä lippua, joka päälinnan torneissa liehuu”, Martin vastasi.
”Entä sitten alakaupunki?” Edkar kysyi.
”Alakaupunki on vaikeasti kuljettava, kuten kapteeni Kallaskin on huomannut sen läpi kulkiessaan, ja siellä on paljon asukkaita. Alakaupungin asukkailla ei myöskään ole mitään hävittävää, koska he elävät niin kurjasti kuin tässä kaupungissa on mahdollista. He kääntyvät sen puoleen, joka voi tarjota heille toiveen paremmasta huomisesta”, Martin vastasi.
”Sinä ilmeisesti olet tässä tarinassa se, joka tarjoaa heille toiveen paremmasta huomisesta”, Edkar sanoi.
”Minä tunnen heidät ja tiedän mitä he tarvitsevat. Niinpä voin tarjota heille asioita, joita he ovat valmiita puolustamaan kaupungin muureilla, vaikka Suuren keisarikunnan kaikki armeijat olisivat piirittämässä kaupunkia”, Martin sanoi.
torstai 25. maaliskuuta 2021
Gyllenburh VI
torstai 18. maaliskuuta 2021
Gyllenburh V
Betula pubescens, osa 156
Kapteeni Kallas astui takaisin telttaan, jossa kenraali odotti. Teltan oven sisäpuolella Kallas pysähtyi ja kumarsi kenraalille.
”Herra kenraali, Martin Burhleo”, Venir sanoi.
Kallas avasi teltan oven ja Burhleo astui sisään telttaan. Hänellä oli mukanaan kaksi omaa henkivartijaa, jotka jäivät teltan sisäpuolella oviaukon läheisyyteen. Heidän jälkeensä telttaan astui vielä aliupseeri Saesteorra. Kallas oli halunnut hänet mukaan, jotta tämä pysyisi asioista ja päätöksistä tietoisena.
”Arvon kenraali, on ilo vihdoin päästä tapaamaan teidät”, Martin sanoi.
Burhleo kumarsi kenraalille.
”Tervehdys. Minä en ole ehtinyt odottamaan tapaamistamme, koska kapteeni Kallas vasta äsken kertoi minulle teistä ja miten olette auttaneet kaupungin valtaamisessa. Hän kertoi teistä jo paljon, mutta ehkä kuitenkin voisitte ensimmäisenä kertoa hieman itse itsestänne”, Edkar sanoi.
Burhleo jäi hetkeksi paikoilleen. Hän ei ollut odottanut, että hänen täytyisi esitellä itseään ollenkaan. Myös Kallas hämmästyi tästä Burhleon epävarmuuden hetkestä.
”Voit aloittaa vaikka nimestäsi”, Edkar sanoi.
Burhleo nosti katseensa kenraaliin ja oli nyt taas itsevarma itsensä.
”Minä olen Martin Burhleo ja olen tämän kaupungin oikeutettu hallitsija”, Martin sanoi.
”Mutta ilmeisesti et ole se, joka tällä hetkellä virallisesti kaupunkia hallitsee. Kerro enemmän”, Edkar sanoi.
Burhleo kertoi kenraali Netronovalle tarinansa alusta alkaen ja kertoi paljon sellaista, mitä ei ollut aikaisemmin kertonut kapteeni Kallakselle. Tarina alkoi vuorten kupeessa olevasta pienestä kylästä, jonka paikalle kaupunki perustettiin läheisen kultasuonen oli löytämisen jälkeen. Sen jälkeen kuljettiin läpi vuosien, joihin kuului sekä kukoistusta että heikompia jaksoja, mutta aina Gyllenburh kasvoi suuremmaksi ja mahtavammaksi.
Lopulta kaupunki kasvoi liian suureksi ja mahtavaksi ja ennen kaikkea itsenäiseksi. Niinpä Trespryngissä istuva Trenosdunin ruhtinas aloitti juonen, jolla saisi kaupungin omaan hallintaansa. Trenosdunin ruhtinaat olivat jo sukupolvien ajan seuranneet kaivoskaupungin menestystä huolissaan ja kokivat kaupungin kasvatan vallan uhkana omalle vallalleen. Nykyinen ruhtinas oli kuitenkin ensimmäinen, joka päätti ratkaista asian lopullisesti. Ruhtinaan juoni oli kammennut Burhleon kaupungin hallitsijan paikalta ja istuttanut kaupungin johtoon ruhtinaalle uskollisen käskyläisen. Vähällä myös oli, ettei Burhleo myös menettänyt henkeään, sillä se oli ollut juonen tarkoitus. Burhleo onnistui kuitenkin pakenemaan kaupungin alla kulkevia salakäytäviä pitkin alakaupunkiin ja piiloutumaan sinne. Ja siellä hän oli odottanut ja pikkuhiljaa kasvattanut luotettujen ihmisten verkostoaan, kunnes kuuli piirityksen alkaneen.
”Kun kuulin piirityksestä, tiesin, ettei minulle ehkä tule toista tilaisuutta elinaikanani. Niinpä aloin järjestellä asioita siltä varalta, että piiritys johtaisi johonkin muuhunkin. Ne järjestelyt eivät menneet hukkaan, ei minun eikä teidänkään kannalta”, Martin sanoi.
”Haluaisin vain tietää mitä kaikkia valmisteluja olet tehnyt”, Edkar sanoi.
”Aivan kaikkea en halua paljastaa, mutta sen voin sanoa, ettei teidän tarvitse pelätä minun olevan heti antamassa avaimia Suuren keisarikunnan armeijalle. Keisarikunta on minutkin pettänyt salliessaan Trenosdunin ruhtinaan juonet”, Martin sanoi.
”Hyvä kuulla, että sinäkään et ole kovin iloisissa väleissä keisarikunnan kanssa”, Edkar sanoi.
”Keisarikunta ei ole täältä koskaan halunnut muuta kuin kultaa. Kaiken muun me gyllenburhilaiset olemme joutuneet rakentamaan itse. Minä haluan varmistaa, että jatkossa gyllenburhilaiset saavat nauttia kaivoksen tuomasta vauraudesta enemmän kuin koskaan ennen”, Martin sanoi.
torstai 11. maaliskuuta 2021
Gyllenburh IV
Betula pubescens, osa 155
Yläkaupungin portin aukiolle pystytettyyn telttaan oli tuotu tuoleja ja penkkejä istumista varten sekä pöytiä, joille saattoi asettaa ruokaa, juomaa tai karttoja. Aukion taistelussa vuotaneen veren punaiseksi värjäämää kiveystä oli myös yritetty peittää matoilla, jotka oli levitetty teltan pohjaksi. Mattoja oli kuitenkin liian vähän ja tummanpunaiset kivet olivat näkyvillä isossa osassa telttaa.
”Ehkä meidän olisi ollut hyvä peittää koko teltan pohja tai sitten pestä kivet”, Venir sanoi.
”Ehkä, mutta emme me pienestä myöskään hetkahda. Tämä saa nyt kelvata meille”, Edkar sanoi.
”Niin, valmistautumisaika oli melko lyhyt ja taistelu vasta käyty”, Venir sanoi.
”Mieluummin pääsisin näistä teltoista kokonaan eroon. Turvatkaa kaupunki kokonaan, niin voimme asettua yläkaupungin taloihin. Eiköhän täältä löydy jokin sopiva paikka, jota voimme käyttää”, Edkar sanoi.
”Teemme parhaamme, herra kenraali. Varmasti löydämme jonkin sopivat paikan”, Venir sanoi.
Teltan takaosan keskellä oli muita isompi tuoli, johon kenraali istuutui. Tuolin vieressä oli pieni pöytä, jossa oli valmiiksi virvokkeita. Miranda istuutui tuolille, joka oli hieman sivummalla ja takaviistosta kenraalista katsottuna, mutta kuitenkin melko lähellä kenraalia. Tämän tuolin edessä oli pieni pöytä, jonka ääressä saattoi kirjoittaa.
Teltan reunoille asettui seisomaan kenraalin henkivartijoita tasaisin välein. Ulkona henkivartijoita oli vielä paljon lisää. Burhleolle tuskin jäisi epäselväksi kuka täällä käytti sotilaallista mahtia. Silti tällä oli paremmat avaimet kädessään päästä Gyllenburhin päälinnaan.
”Voit hakea ystäväsi tänne, niin pääsemme kuulemaan mitä hänellä on kerrottavanaan”, Edkar sanoi.
Kallas nyökkäsi ja kumarsi kenraalille.
”Kyllä, herra kenraali”, Venir sanoi.
Kallas lähti hakemaan Burhleoa ja jätti kenraalin Mirandan ja henkivartijoidensa seuraan. Kenraali kaatoi itselleen juomaa ja huokaisi.
”Onko kaikki hyvin, herra kenraali?” Miranda kysyi.
”Kyllähän sinä tiedät jo minun huokaukseni sävystä, ettei ole”, Edkar vastasi.
”Ehkä tämä gyllenburhilainen yllättää meidät positiivisesti”, Miranda sanoi.
”En jaksa uskoa”, Edkar sanoi.
”Tai ainakin viemme sietää häntä ja hänen palveluksiaan sen aikaa, kun olemme täällä. Niin kuin kapteeni sanoi”, Miranda sanoi.
”Emme me kai muutakaan voi”, Edkar sanoi.
Kenraali hörppäsi mietoa olutta.
”Herra kenraali, voinko tehdä vielä jotakin ennen kuin gyllenburhilainen saapuu?” Miranda kysyi.
”Ei, ei kai tässä ole mitään tehtävää ennen sitä. Kirjaa vain kaikki mahdollisimman tarkkaan ylös”, Edkar vastasi.
Miranda nyökkäsi ja otti muistiinpanovälineensä valmiiksi esiin pöydälle.
torstai 4. maaliskuuta 2021
Gyllenburh III
Betula pubescens, osa 154
Kun Kallas kertoi kenraali Netronovalle Martin Burhleosta ja tämän taustoista, kenraali ei ollut tyytyväinen. Uudet liittolaiset olivat toki aina kaivattuja, mutta petollisista sellaisista olisi luultavasti pitkässä juoksussa enemmän harmia kuin hyötyä. Burhleo kuulosti kenraalin korvaan ihmiseltä, joka teki asioita vain ja ainoastaan omia tavoitteitaan edistääkseen.
”Hänen apunsa mahdollisti sen, että saimme yläkaupungin haltuumme niin helposti ja nopeasti. Ja ennen kaikkea vähillä uhrauksilla”, Venir sanoi.
”En silti usko, että tähän mieheen tai hänen alaisiinsa voidaan luottaa. Heidän kaikkia tekemisiän tulisi tarkkailla”, Edkar sanoi.
”En minäkään uskoa, että me voimme häneen varsinaisesti luottaa. Eivätkä minun alaisenikaan usko siihen. Olenkin käskenyt heitä seuraamaan Burhleon ja hänen alaistensa toimia ja kertomaan minulle kaikesta epäilyttävästä. Huomaamme kyllä, jos hän yrittää jotakin”, Venir sanoi.
Kenraali huokaisi syvään ja raapi kasvojaan. Harmaaseen ihoon jäi kynnen uurtama jälki.
”Tämä on uusi murhe murheiden pitkään listaani”, Edkar sanoi.
”Paljon suuremmat tappiot taistelussa tai hävitty taistelu olisi ollut myös uusi murhe”, Venir sanoi.
”Niin, olet luultavasti oikeassa. Mutta en ole silti tyytyväinen ratkaisuusi. Nyt olemme voittomme velkaa tälle juonikkaalle ja vallanhimoiselle gyllenburhilaiselle. En haluaisi olla sellaisessa velassa. En varsinkaan tällaiselle ihmiselle”, Edkar sanoi.
”Ei kukaan haluaisi”, Venir sanoi.
Kallas vilkaisi Mirandaa, joka kirjoitti asiasta muistiinpanoja.
”Tämä on kuitenkin meidän osaltamme väliaikaista. Kun lähdemme täältä, Burhleo saa jäädä keskenään jatkamaan kamppailuaan kaupungin hallinnasta. Siinä asiassa meillä ei ole mitään osaa”, Venir sanoi.
”Se osa meillä on, että me loimme sen kaaoksen, jossa hän pääsee nousemaan uudelleen takaisin valtaan”, Edkar sanoi.
”Mutta kun me lähdemme, hänen täytyy pitää se valta omin voimin hallussaan”, Venir sanoi.
”Tämän kuulemani perusteella hän luultavasti kykenee sellaiseen juonitteluun, että hän myös siinä onnistuu”, Edkar sanoi.
”Älä luo käsitystäsi pelkästään minun kertoman perusteella. Tapaa hänet ja muodosta vasta sitten lopullinen mielipiteesi”, Venir sanoi.
”Miksi hän haluaa tavata minut niin kovasti?” Edkar kysyi.
”Hän haluaa kai puhua ehdoista, joilla hän auttaa meitä pääsemään päälinnaan samaan tapaan kuin tänne yläkaupunkiin. Ilman hänen apuaan emme välttämättä pysty valloittamaan päälinnaa ennen Suuren keisarikunnan armeijan saapumista”, Venir vastasi.
Kenraali ei näyttänyt tyytyväiseltä.
”Hyvä on, minä tapaan hänet”, Edkar sanoi.
”Pyydän hänet teltalle, kun olemme valmiita. Burhleo odottaa porttirakennuksessa”, Venir sanoi.
”Toivottavasti hän ei kyllästy pitkän odotuksen aikana”, Edkar sanoi.
”Hän on tainnut ehtiä jo tottua odottamaan”, Venir sanoi.