Gyllenburh IV

Betula pubescens, osa 155

Yläkaupungin portin aukiolle pystytettyyn telttaan oli tuotu tuoleja ja penkkejä istumista varten sekä pöytiä, joille saattoi asettaa ruokaa, juomaa tai karttoja. Aukion taistelussa vuotaneen veren punaiseksi värjäämää kiveystä oli myös yritetty peittää matoilla, jotka oli levitetty teltan pohjaksi. Mattoja oli kuitenkin liian vähän ja tummanpunaiset kivet olivat näkyvillä isossa osassa telttaa.

”Ehkä meidän olisi ollut hyvä peittää koko teltan pohja tai sitten pestä kivet”, Venir sanoi.

”Ehkä, mutta emme me pienestä myöskään hetkahda. Tämä saa nyt kelvata meille”, Edkar sanoi.

”Niin, valmistautumisaika oli melko lyhyt ja taistelu vasta käyty”, Venir sanoi.

”Mieluummin pääsisin näistä teltoista kokonaan eroon. Turvatkaa kaupunki kokonaan, niin voimme asettua yläkaupungin taloihin. Eiköhän täältä löydy jokin sopiva paikka, jota voimme käyttää”, Edkar sanoi.

”Teemme parhaamme, herra kenraali. Varmasti löydämme jonkin sopivat paikan”, Venir sanoi.

Teltan takaosan keskellä oli muita isompi tuoli, johon kenraali istuutui. Tuolin vieressä oli pieni pöytä, jossa oli valmiiksi virvokkeita. Miranda istuutui tuolille, joka oli hieman sivummalla ja takaviistosta kenraalista katsottuna, mutta kuitenkin melko lähellä kenraalia. Tämän tuolin edessä oli pieni pöytä, jonka ääressä saattoi kirjoittaa.

Teltan reunoille asettui seisomaan kenraalin henkivartijoita tasaisin välein. Ulkona henkivartijoita oli vielä paljon lisää. Burhleolle tuskin jäisi epäselväksi kuka täällä käytti sotilaallista mahtia. Silti tällä oli paremmat avaimet kädessään päästä Gyllenburhin päälinnaan.

”Voit hakea ystäväsi tänne, niin pääsemme kuulemaan mitä hänellä on kerrottavanaan”, Edkar sanoi.

Kallas nyökkäsi ja kumarsi kenraalille.

”Kyllä, herra kenraali”, Venir sanoi.

Kallas lähti hakemaan Burhleoa ja jätti kenraalin Mirandan ja henkivartijoidensa seuraan. Kenraali kaatoi itselleen juomaa ja huokaisi.

”Onko kaikki hyvin, herra kenraali?” Miranda kysyi.

”Kyllähän sinä tiedät jo minun huokaukseni sävystä, ettei ole”, Edkar vastasi.

”Ehkä tämä gyllenburhilainen yllättää meidät positiivisesti”, Miranda sanoi.

”En jaksa uskoa”, Edkar sanoi.

”Tai ainakin viemme sietää häntä ja hänen palveluksiaan sen aikaa, kun olemme täällä. Niin kuin kapteeni sanoi”, Miranda sanoi.

”Emme me kai muutakaan voi”, Edkar sanoi.

Kenraali hörppäsi mietoa olutta.

”Herra kenraali, voinko tehdä vielä jotakin ennen kuin gyllenburhilainen saapuu?” Miranda kysyi.

”Ei, ei kai tässä ole mitään tehtävää ennen sitä. Kirjaa vain kaikki mahdollisimman tarkkaan ylös”, Edkar vastasi.

Miranda nyökkäsi ja otti muistiinpanovälineensä valmiiksi esiin pöydälle.