Gyllenburh V

 Betula pubescens, osa 156

Kapteeni Kallas astui takaisin telttaan, jossa kenraali odotti. Teltan oven sisäpuolella Kallas pysähtyi ja kumarsi kenraalille.

”Herra kenraali, Martin Burhleo”, Venir sanoi.

Kallas avasi teltan oven ja Burhleo astui sisään telttaan. Hänellä oli mukanaan kaksi omaa henkivartijaa, jotka jäivät teltan sisäpuolella oviaukon läheisyyteen. Heidän jälkeensä telttaan astui vielä aliupseeri Saesteorra. Kallas oli halunnut hänet mukaan, jotta tämä pysyisi asioista ja päätöksistä tietoisena.

”Arvon kenraali, on ilo vihdoin päästä tapaamaan teidät”, Martin sanoi.

Burhleo kumarsi kenraalille.

”Tervehdys. Minä en ole ehtinyt odottamaan tapaamistamme, koska kapteeni Kallas vasta äsken kertoi minulle teistä ja miten olette auttaneet kaupungin valtaamisessa. Hän kertoi teistä jo paljon, mutta ehkä kuitenkin voisitte ensimmäisenä kertoa hieman itse itsestänne”, Edkar sanoi.

Burhleo jäi hetkeksi paikoilleen. Hän ei ollut odottanut, että hänen täytyisi esitellä itseään ollenkaan. Myös Kallas hämmästyi tästä Burhleon epävarmuuden hetkestä.

”Voit aloittaa vaikka nimestäsi”, Edkar sanoi.

Burhleo nosti katseensa kenraaliin ja oli nyt taas itsevarma itsensä.

”Minä olen Martin Burhleo ja olen tämän kaupungin oikeutettu hallitsija”, Martin sanoi.

”Mutta ilmeisesti et ole se, joka tällä hetkellä virallisesti kaupunkia hallitsee. Kerro enemmän”, Edkar sanoi.

Burhleo kertoi kenraali Netronovalle tarinansa alusta alkaen ja kertoi paljon sellaista, mitä ei ollut aikaisemmin kertonut kapteeni Kallakselle. Tarina alkoi vuorten kupeessa olevasta pienestä kylästä, jonka paikalle kaupunki perustettiin läheisen kultasuonen oli löytämisen jälkeen. Sen jälkeen kuljettiin läpi vuosien, joihin kuului sekä kukoistusta että heikompia jaksoja, mutta aina Gyllenburh kasvoi suuremmaksi ja mahtavammaksi.

Lopulta kaupunki kasvoi liian suureksi ja mahtavaksi ja ennen kaikkea itsenäiseksi. Niinpä Trespryngissä istuva Trenosdunin ruhtinas aloitti juonen, jolla saisi kaupungin omaan hallintaansa. Trenosdunin ruhtinaat olivat jo sukupolvien ajan seuranneet kaivoskaupungin menestystä huolissaan ja kokivat kaupungin kasvatan vallan uhkana omalle vallalleen. Nykyinen ruhtinas oli kuitenkin ensimmäinen, joka päätti ratkaista asian lopullisesti. Ruhtinaan juoni oli kammennut Burhleon kaupungin hallitsijan paikalta ja istuttanut kaupungin johtoon ruhtinaalle uskollisen käskyläisen. Vähällä myös oli, ettei Burhleo myös menettänyt henkeään, sillä se oli ollut juonen tarkoitus. Burhleo onnistui kuitenkin pakenemaan kaupungin alla kulkevia salakäytäviä pitkin alakaupunkiin ja piiloutumaan sinne. Ja siellä hän oli odottanut ja pikkuhiljaa kasvattanut luotettujen ihmisten verkostoaan, kunnes kuuli piirityksen alkaneen.

”Kun kuulin piirityksestä, tiesin, ettei minulle ehkä tule toista tilaisuutta elinaikanani. Niinpä aloin järjestellä asioita siltä varalta, että piiritys johtaisi johonkin muuhunkin. Ne järjestelyt eivät menneet hukkaan, ei minun eikä teidänkään kannalta”, Martin sanoi.

”Haluaisin vain tietää mitä kaikkia valmisteluja olet tehnyt”, Edkar sanoi.

”Aivan kaikkea en halua paljastaa, mutta sen voin sanoa, ettei teidän tarvitse pelätä minun olevan heti antamassa avaimia Suuren keisarikunnan armeijalle. Keisarikunta on minutkin pettänyt salliessaan Trenosdunin ruhtinaan juonet”, Martin sanoi.

”Hyvä kuulla, että sinäkään et ole kovin iloisissa väleissä keisarikunnan kanssa”, Edkar sanoi.

”Keisarikunta ei ole täältä koskaan halunnut muuta kuin kultaa. Kaiken muun me gyllenburhilaiset olemme joutuneet rakentamaan itse. Minä haluan varmistaa, että jatkossa gyllenburhilaiset saavat nauttia kaivoksen tuomasta vauraudesta enemmän kuin koskaan ennen”, Martin sanoi.