Betula pubescens, osa 166
Kivisten kierreportaiden askelmia jatkui ja jatkui. Aluksi he keskittyivät olemaan hiljaa, mutta pian kävi selväksi, että oli keskityttävä vain jaksamaan eteenpäin. Lopulta heidän oli pysähdyttävä lepäämään, kun portaiden sivusta avautui pieni huone.
”Mikä tämän huone on?” Venir kysyi.
”Tämä on tasanne linnaan kulkemista varten. Jossakin tuolla seinällä on salaovi, josta pääsee linnaan sisälle. Ohitamme näitä tasanteita vielä useita”, Martin vastasi.
”Voisimme siirtyä jo linnan puolelle?” Jeanne kysyi.
”Voisimme, mutta emme halua tyrmään”, Martin vastasi.
”Vaan haluamme päästä avaamaan portin”, Venir sanoi.
”Ja sinne pääsemme vain kiipeämällä vielä paljon ylöspäin. Linnan tyrmät ja kellarit ovat syvällä kalliossa”, Martin sanoi.
”Selvästi pidätte kaivamisesta”, Jeanne sanoi.
”Ainakin meillä on siihen paljon osaamista”, Martin sanoi.
Lyhyen tauon jälkeen he antoivat portaista nouseville yhä uusille sotilaille tilaa levätä ja lähtivät itse taas jatkamaan portaiden kiipeämistä. Kaikki sotilaat eivät mahtuneet tasanteelle, vaan he istuivat portailla lepäämässä.
Parin tasanteen jälkeen he saapuivat kohtaan, jossa portaat haarautuivat kahteen eri suuntaan. Heidän oli pakko pysähtyä risteykseen, koska Burhleo ei muistanut kumpaan suuntaan heidän tulisi kulkea seuraavaksi. Lepohetki tuli muutenkin tarpeeseen, mutta se oli myös merkki Burhleon iän tuomasta rasitteesta. Kallas ja Saesteorra vilkaisivat toisiaan huolestuneina.
Burhleo istui portaiden keskellä kohtaa, jossa portaat haarautuivat, ja katsoi vuorotellen kumpaankin suuntaan. Lopulta hän huokaisi ja painoi päänsä.
”Kuten sanoin aiemmin, en ole käynyt täällä pitkään aikaan. Hyvin pitkään aikaan. Tästä kohdasta minulla ei ole mitään muistikuvaa”, Martin sanoi.
”Olet kuitenkin kulkenut tämän reitin?” Venir kysyi.
”Muistaakseni”, Martin vastasi.
Kallas ja Saesteorra eivät voineet kuin odottaa sotilaiden kanssa sitä, jos Burhleon muistikuvat tarkentuisivat. Sitä ennen portaisiin ehti syntyä melkoinen ruuhka, kun koko osasto tiivistyi risteyksen alapuolelle.
Lopulta Burhleo äännähti helpottuneena.
”Nyt minä tiedä. Tähän suuntaan”, Martin sanoi.
Burhleo nousi ylös ja astui vasemmanpuoleiseen haaraan.
”Muistitko, mihin suuntaan meidän pitää mennä?” Venir kysyi.
”En, mutta toisesta suunnasta tulee ruuan tuoksua. Emme kuitenkaan halua mennä keittiöiden suuntaan, joten meidän täytyy mennä toiseen suuntaan”, Martin sanoi.
Kallas ja Saesteorra vilkaisivat toisiaan yhä hieman epäileväisinä.
”Jos epäilet mihin suuntaan sinun tulisi kulkea, seuraa nenääsi”, Martin sanoi.
torstai 27. toukokuuta 2021
Hyökkäys päälinnaan VII
torstai 20. toukokuuta 2021
Hyökkäys päälinnaan VI
Betula pubescens, osa 165
Kallaksen, Saesteorran ja Burhleon yhteisvoimatkaan eivät riittäneet kivioven osien liikuttamiseen. Sotilaita tuli kuitenkin koko ajan lisää tunnelissa ja pian koossa oli varmasti riittävästi voimaa, jotta kappaleet saataisiin varmasti liikkeelle.
”Täytyy vain varoa sitä, ettei oviaukko romahda, kun vedämme osat sen läpi. Muuten saatamme saada vielä sen romahtaneen tunnelinkin ratkottavaksi”, Martin sanoi.
”Valitaan se osa vedettäväksi, joka on helpoiten tulossa tähän suuntaan, ja vedetään se pois. Muut kappaleet saattavat lähteä sitten helpommin liikkeelle ja saamme ne työnnettyö oviaukosta läpi”, Jeanne sanoi.
”Voit sitten etsiä meille sopivan kohteen”, Martin sanoi.
Burhleo väisti oviaukolta ja antoi tietä aliupseerille. Seasteorra astui oviaukolle ja kumartui kokeilemaan kappaleita. Yksi niistä näytti siltä, että olisi lähdössä oviaukosta heidän suuntaansa.
”Minä vetäisin tätä”, Jeanne sanoi.
”Vetäkäämme siis sitä ja toivokaamme parasta”, Martin sanoi.
Yksi sotilaista kävi ojentamassa Saesteorralle köyden ja tämän sitoi sen kivikappaleen ympärille. Saesteorra, Kallas ja Burhleo sekä heidän takanaan olevat sotilaat ottivat köydestä kiinni.
”Valmiina”, Jeanne sanoi.
Saesteorra katsoi taakseen ja varmisti, että kaikki olivat valmiita vetämään.
”Vetäkää”, Jaenne sanoi.
He vetivät.
Aluksi tuntui, ettei vetäminen auttanut eikä oven kappale liikkunut. Hetken vetämisen jälkeen kappale kuitenkin liikahti. Ja sitten se luiskahti paikoiltaan.
Kun ensimmäinen kivi oli irti, kaksi muuta rysähtivät sen perässä irti oviaukosta. Vetäjillä meni hetki toipua ja sitten he odottivat hiljaa, että kestäisikö oviaukko. Se kesti.
”Tässähän kävi paremmin kuin uskalsin toivoakaan”, Martin sanoi.
”Nyt siis kohti linnaa”, Venir sanoi.
He vetivät kaksi muuta kappaletta pois oviaukosta ja Burhleo lähti taas johdattamaan joukkoa eteenpäin. Oviaukon takana olevasta huoneesta lähtivät portaat ylös kohti linnaa.
”Miten syvällä olemme?” Jeanne kysyi.
”Luulen, että jossakin linnan tyrmienkin alapuolella. Meillä on edessämme pitkä nousu”, Martin vastasi.
He lähtivät nousemaan kierreportaita ylöspäin. He etenivät niin hiljaa ja varovaisesti kuin läpimärissä varusteissa oli mahdollista.
torstai 13. toukokuuta 2021
Hyökkäys päälinnaan V
Betula pubescens, osa 164
Alkuun tunneli vietti hieman alaspäin, mutta oikeni pian tasaisemmaksi ja kulki miltei vaakasuorassa päälinnan muurien alitse. Tunnelin reunoilla oli urat, joihin suurin osa tunnelissa olevasta kosteudesta oli kertynyt vedeksi.
”Toivottavasti vesi ei ole tehnyt tuhojaan”, Martin sanoi.
”Onko niin käynyt?” Venir kysyi.
”Olen kuullut, että tunneli on joskus romahtanut”, Martin vastasi.
Burhleo pysähtyi ja kosketti kivestä tehtyä seinää.
”Täällä on kalliossa paljon vesisuonia. Linnan kaivot saavat niistä vetensä ja ne ovat siksi arvokkaita puolustajille. Ne myös tuovat vettä tunneliin ja ovat siksi meille riesaksi”, Martin sanoi.
Saesteorra alkoi seurata tunnelin reunan urien vedenkorkeutta. Pian hän huomasi urissa olevan koko ajan enemmän vettä. Pian vesi tuli jo uran reunan yli ja levisi lattian laatoitukselle.
”Vettä taitaa olla enemmänkin”, Jeanne sanoi.
”Siltä näyttää”, Martin sanoi.
Burhleo nosti kädessään olevaa lyhtyä niin korkealle kuin tunnelissa mahtui. Vähän matkan päässä lyhdyn valo heijastui veden pintaan.
”Joudumme kahlaamaan”, Venir sanoi.
”Toivottavasti kahlaaminen riittää”, Martin sanoi.
Vesi syveni pikkuhiljaa. Näytti kuitenkin siltä, ettei se täyttänyt tunnelia kokonaan. Vesi kuitenkin hidasti heidän etenemistään.
”Toivottavasti pääsemme pian pois tunnelista. Vedessä kulkeminen on raskasta”, Venir sanoi.
”Edessä on ainakin jotakin”, Martin sanoi.
Burhleon äänensävy kuulosti huolestuneelta. Kallas ja Saesteorra ehtivät pelätä, että edessä näkyisi romahtanut tunneli. Pian he näkivät, että edessä oli tunnelin päättävä ovi, joka oli hajonnut kolmeen osaan.
Kolmikko saapui oviaukolle ja Burhleo yritti työntää oven kappaleita läpi oviaukosta. Kiviset osat olivat kiilautuneet oviaukkoon niin tiukasti, ettei yhden ihmisen voimat riittäneet edes liikauttamaan niitä.
”Tässä meillä onkin pulma ratkaistavaksi”, Martin sanoi.
”Pienempi pulma kuin romahtanut tunneli”, Venir sanoi.
”Älä vielä sano”, Martin sanoi.
Burhleo nosti lyhdyn oviaukosta läpi, jotta he näkivät sen takana olevan huoneen paremmin. Huone oli veden valtaama samaan tapaan kuin tunnelikin, mutta sieltä nousivat portaat ylös.
”Sieltä pääsemme kuiville”, Jeanne sanoi.
”Kunhan ensin vain pääsemme tästä ovesta läpi”, Martin sanoi.
torstai 6. toukokuuta 2021
Hyökkäys päälinnaan IV
Betula pubescens, osa 163
Saesteorra nieleskeli pelkoaan. Samalla läpitunkematon pimeys hänen ympärillään antoi hänelle kylmää halausta. Tuntui kuin hän olisi astunut johonkin toiseen maailmaan, joka oli pelkkää mustaa. Ja portaat kaiken pimeyden keskellä tuntuivat jatkuvan loputtomiin.
Askel. Portaan reunan tunnustelu. Varovainen jalan ojennus reunan yli ja askelman tunnustelu. Toinen askel. Seuraava tunnustelu. Askel. Ja sitten taas seuraava. Ja yhä uusi. Yhä uusi tunnustelu. Yhä uusi.
Pimeyden läpi yhtäkkiä kuuluva ääni sai hätkähtämään.
”Noniin, pääsemmehän me portaiden loppuun asti”, Martin sanoi.
Sanat kuulostivat lohduttavilta, vaikka Saesteorra ei edelleenkään nähnyt mitään. Lopulta portaat kuitenkin loppuivat ja hän oli tasaisella. Mieli ei kuitenkaan luottanut siihen ja tunnustelu jatkui.
”Luulin, etteivät ne koskaan loppuisi”, Venir sanoi.
Saesteorra säikähti takaansa kuuluvaa kapteeni Kallaksen ääntä. Hän toivoi, ettei kumpikaan miehistä kuullut hänen reaktiotaan. Pimeys ei sopinut hänelle.
”Joko nyt voimme sytyttää jonkinlaisen valon?” Venir kysyi.
Burhleo vastasi sytyttämällä pienen lyhdyn.
”Ei kuitenkaan sytytetä liikaa valoja. Valo kuluttaa ilmaa ja näin isolla joukolla sille on muutakin käyttöä”, Martin sanoi.
Portaista alas saapuvat sotilaat näyttivät helpottuneelta, kun pääsivät taas valoon. Burhleo sytytti toisen lyhdyn ja antoi sen yhdelle sotilaista.
”Jää sinä näyttämään valoa portaissa tuleville”, Martin sanoi.
Sotilas nyökkäsi ja Saesteorra näki tämän olevan varsin tyytyväinen saamaansa tehtävään. Valon arvon ymmärtää kunnolla vasta silloin kun sitä ei ole.
”Nyt eteenpäin”, Martin sanoi.
Burhleo käveli portaiden alapäässä olevan pienen huoneen poikki ja avasi sen toisella seinällä salaoven. Saesteorra ja Kallas seurasivat muiden jo portaista ehtineiden kanssa Burhleon perässä.
”Osaatko sanoa kuinka pitkä matka meillä on edessämme?” Venir kysyi.
”Ei ehkä niin pitkä kuin minkä kuljimme tunnelissa yläkaupungin portin taakse päästäksemme. Mutta päälinnan sisällä matka jatkuu vielä pitkälti muurien sisällä”, Martin vastasi.
Kallas naurahti.
”Mitä?” Martin kysyi.
”Eli et vastannut kysymykseeni”, Venir vastasi.
Burhleo pysähtyi miettimään.
”Niin. Ehkäpä en sitten vastannutkaan. Näitä reittejä ei tule kuljettua joka päivä, joten on hankala arvioida kovinkaan tarkkaan miten pitkiä ne ovat. Matka saattaa olla pidempi tai sitten lyhyempi”, Martin sanoi.
”Tiedämme sitten, kun olemme linnassa”, Venir sanoi.
”Niin juuri”, Martin sanoi.
Burhleo astui sisään avaamastaan salaovesta ja muut seurasivat hänen perässään tunneliin.