torstai 30. syyskuuta 2021

Valloitettu kaupunki V

 Betula pubescens, osa 183

Kallas oli kulkenut osastonsa kanssa keskikaupungin läpi portille saakka ja pitänyt siellä lounastauon. Tauon jälkeen he olivat lähteneet kulkemaan takaisin kohti yläkaupunkia. Paluumatka ei tarjonnut yhtään sen parempia kohteita kuin menomatkamaan.

”Varmasti täällä on jokin paikka, joka sopii meille”, Venir sanoi.

Harmaja pudisti päätään varovaisesti.

”Pelkäsin, että tulette pettymään, herra kapteeni. Meidän tarkoituksiimme sopivia rakennuksia ei vain ole”, Gerda sanoi.

”Meidän on silti keksittävä jotakin. Keskikaupunki on pakko rauhoittaa mahdollisimman pian”, Venir sanoi.

”Niin, herra kapteeni”, Gerda sanoi.

Kallaksesta alkoi tuntua siltä, että aliupseeri myötäili häntä vain siksi, että hän oli ylempiarvoinen. Selvästikään Harmaja ei enää uskonut, että he löytäisivät sopivaa rakennusta. Harmaja saattoi hyvinkin olla oikeassa, koska hän oli ehtinyt tutustua alueeseen paljon Kallasta tarkemmin. Nytkin he olivat kulkeneet keskikaupungin läpi yhteen suuntaan ja olivat menossa toiseen eikä mitään ollut löytynyt.

Osasto saapui kadun yli rakennetun sillan kohdalle. Rakennelma sai Kallaksen pysähtymään ja katsomaan sitä nyt tarkemmin. Suuret kivestä rakennetut holvikaaret kannattelivat siltaa. Toiseen suuntaan kulkiessa hän oli vain vilkaissut rakennelmaa ja kulkenut sen alitse etsien katseellaan sopivan kokoisia rakennuksia.

Kallas jäi paikoilleen niin pitkäksi aikaa, että osaston sotilaat joutuivat myös pysähtymään. Pysäytys oli tullut yllättäen ja sotilaat tuuppivat toisiaan. Harmajan täytyi puuttua tilanteeseen ja suoristaa osaston rivit. Sitten hän kääntyi yhtäkkiä pysähtyneen kapteenin puoleen.

”Herra kapteeni?” Gerda kysyi.

Kallas katseli edelleen kadun poikki kulkevaa rakennelmaa.

”Pidetään lyhyt tauko”, Venir vastasi.

Harmaja nyökkäsi ja päästi sotilaat tauolle. Nämä istuutuivat sillan pylväiden varjoihin.

”Mikä rakennelma tämä on?” Venir kysyi.

”Ymmärtääkseni se on kävelysilta, joka yhdistää kadun molemmin puolin olevat rakennukset”, Gerda vastasi.

Kallas katsoi rakennuksia kadun kummallakin puolella. Kävelysilta kulki rakennusten toisten kerrosten välillä, mutta oli kadun keskivaiheilla hieman korkeammalla. Keskellä katua oli kolme suurta holvikaarta kannattelemassa siltaa ja päästämässä liikenteen kulkemaan sujuvasti. Kummassakin päässä kaupparakennuksia vasten oli vielä pienemmän holvikaaret. Silta oli katettu, joten talosta toiseen pääsi kulkemaan sateellakin kastumatta.

”Miksi talojen väliin on rakennettu tällainen silta?” Venir kysyi.

”Minäkin ihmettelin samaa ja kysyin kaupunkilaisilta asiasta. Ymmärtääkseni toisessa talossa asunut ja kauppaansa pitänyt varakas kauppias oli halunnut laajentaa liiketoimintaansa, mutta ei ole saanut samasta korttelista lisää tilaa. Hän on kuitenkin saanut tien toiselta puolelta ostettua toisen talon, jota on laajentanut. Lopulta hän on päätynyt yhdistämään rakennukset sillalla”, Gerda vastasi.

”Mielenkiintoinen tarina. Haluaisin kuulla siitä vielä lisää”, Venir sanoi.

”Voin etsiä kaupunkilaisia, jotka osaavat kertoa tarkemmin”, Gerda sanoi.

”Mietin myös, että olisikohan tässä ratkaisu meidän ongelmaamme. Tutkitaan taloja ja siltaa tarkemmin”, Venir sanoi.

Harmaja näytti ensin hieman yllättyneeltä, mutta nyökkäsi sitten hyväksyvästi.


torstai 23. syyskuuta 2021

Valloitettu kaupunki IV

 Betula pubescens, osa 182

Seuraavana päivänä Kallas marssi pienen osaston kärjessä keskikaupungin pääkatua pitkin. Suomas oli vielä aamulla yrittänyt puhua Kallaksen kanssa heidän tehtävistään. Kallas ei kuitenkaan ollut suostunut vaihtamaan paikkoja Suomaksen kanssa. Niinpä Suomas oli jäänyt yläkaupungin portin työmaan keskelle koordinoimaan koko kaupungin hallintaa ja työmaita yhdessä aliupseerien kanssa.

Osaston kanssa Kallas yritti löytää jotakin sopivaa rakennusta, josta rakennettaisiin keskikaupungin keskelle tukikohta avuksi alueen valvonnassa. Levottoman alueen keskelle tarvittiin jotakin rauhoittamaan sitä. Ja turvapaikka netronovalalaisille. Isoa rakennusta, jonka ympärillä olisi tilaa, oli hankala löytää. Oikeammin se oli osoittautumassa mahdottomaksi tehtäväksi.

Isoja rakennuksia, erilaisia oluttupia, kiltataloja ja majataloja, kyllä riitti. Niistä suurin osa oli kuitenkin rakennettu kiinni toisiin rakennuksiin ja niitä oli vaikea muuttaa helposti puolustettavaksi. Näytti kuitenkin siltä, että heidän olisi ryhdyttävä suurempaan rakennustyöhön, jos he haluaisivat saada keskikaupungin keskelle jonkinlaisen pysyvän tukikohdan.

Aliupseeri Gerda Harmaja oli marssinut Kallaksen perässä ja nousi nyt tämän rinnalle.

”Huonolta näyttää, herra kapteeni”, Gerda sanoi.

”Jatketaan vielä etsintää. En haluaisi ryhtyä purkamaan ja rakentamaan mitään. Jo se aiheuttaa aivan riittävästi närää, jos tyhjennämme pääkadun varresta jonkin rakennuksen”, Venir sanoi.

”Niin, herra kapteeni. Pelkään kuitenkin, että jos kadun varressa olisi jokin sopiva rakennus, olisimme sen jo löytäneet”, Gerda sanoi.

Kallas nyökkäsi.

”Saatat olla oikeassa”, Venir sanoi.

Toinen netronovalalainen osasto marssi heitä vastaan. Osasto hoiti partiointia keskikaupungin pääkadulla. Sotilaat tekivät kunniaa kapteenille ja osastot kulkivat toistensa ohitse. Keskikaupunki söi netronovalalaisten voimia selvästi eniten. Siksikin olisi hyvä, jos sen keskeltä löytyisi jokin paikka, josta saataisiin rakennettua pieni tukikohta. Voimia voitaisiin keskittää sinne, missä niitä tarvittaisiin enemmän tulevaisuuteen valmistautumista varten.

”Kadut ovat nyt rauhallisia”, Venir sanoi.

”Nyt on päivä, herra kapteeni”, Gerda sanoi.

”Olen ymmärtänyt, että yöllä on rauhattomampaa”, Venir sanoi.

”Niin, herra kapteeni. Samoin illat. Aamu ja aamupäivä ovat rauhallisinta aikaa”, Gerda sanoi.

Kallas nyökkäsi.

”Myös joukkojen lisääminen on auttanut”, Gerda sanoi.

”Mutta se vie voimia muualta”, Venir sanoi.

”Niin, herra kapteeni. Valitettavasti”, Gerda sanoi.

He jatkoivat eteenpäin keskikaupungin kivettyä pääkatua ja seuraava osasto oli tulossa heitä jo vastaan. Tällä kertaa se oli Burhleon alaisten osasto, jotka myös partioivat keskikaupungilla.

”Onko heistä ollut enemmän hyötyä vai haittaa keskikaupungin rauhoittamisessa?” Venir kysyi.

”Se riippuu tilanteista ja ihmisistä, herra kapteeni. Toiset keskikaupunkilaiset tulevat paremmin toimeen alakaupunkilaisten kanssa ja toiset taas tulevat paremmin toimeen meidän kanssamme. Toisaalta monet ovat sitä mieltä, että alakaupunkilaisten partiointi kaduilla on meidän syytämme”, Gerda vastasi.

”Tavallaan he ovat oikeassa”, Venir sanoi.

”Mutta yleisellä tasolla uskon, että heistä on ollut hyvinkin paljon iloa. Vaikka emme aivan täysin luota heihin, niin tuo heidän partiointinsa silti jonkinlaisen rauhoittavan vaikutuksen gyllenburhilaisten suuntaan”, Gerda sanoi.

”Jos meillä olisi pidemmin aikaa täällä, niin ehkä ryhtyisimme kouluttamaan keskikaupunkilaisia pitämään itse huolta alueensa turvallisuudesta”, Venir sanoi.

”Hyvä ajatus, herra kapteeni. Se toisi tänne varmasti paljon lisää rauhallisuutta”, Gerda sanoi.

”Jos meillä vain olisi siihen aikaa”, Venir sanoi.

Osastojen sotilaat tervehtivät toisiaan muodostelmien kulkiessa toistensa ohitse.


torstai 16. syyskuuta 2021

Valloitettu kaupunki III

 Betula pubescens, osa 181

Keskikaupungista muodostui suurin ongelma Gyllenburhin eri alueista. Koska alue oli sekä netronovalalaisten että Burhleon joukkojen valvonnassa, ei se ollut kunnolla kenenkään valvonnassa. Keskikaupunkilaisilla oli myös eniten syytä ja uskallusta kapinoida. Niinpä siitä tuli kaupungin rauhattomin alue, jossa varsinkin netronovalalaisten oli kuljettava isompana joukkona.

Suomas käveli porttirakennuksen katon poikki sen toisella puolella olevalle muurille. Hetken ajan katseltuaan keskikaupunkiin päin hän kääntyi kohti Kallasta.

”Entä keskikaupunki?” Solkar kysyi.

Kallas huokaisi ja painoi päänsä. Hän toivoi, ettei Gyllenburhissa olisi mitään keskikaupunkia, josta puhua. Sellainen kuitenkin oli ja heidän oli tehtävä asialle jotakin. Kallas jäi hetkeksi pohtimaan pää painuksissa. Lopulta hän käveli katon poikki Suomaksen viereen katselemaan keskikaupunkia.

”Se varmaan on meidän murheemme. Tai ainakin jommankumman”, Venir vastasi.

”Toinen koordinoi kokonaisuutta ja toinen yrittää saada keskikaupungin rauhoitettua, vai mitä ajattelit?” Solkar kysyi.

”Jotakin sellaista”, Venir vastasi.

Kapteenit hiljentyivät. Tuuli vihelsi vasten muuria.

”Meissäkään ei taida olla vapaaehtoisia lähtemään sinne. Ei sinne kukaan halua. Kaikkialle muualle löytää helposti vapaaehtoisia, mutta keskikaupunkiin ei. Alueessa on jotakin, joka henkii sitä, että vielä käy huonosti”, Venir sanoi.

Suomas ei sanonut mitään. Katseli vain kaupunkia.

”Minä menen keskikaupunkiin”, Venir sanoi.

Suomas äännähti yllättyneenä ja pudisti päätään.

”Etkö sinä olisi parempi täällä koordinoimassa kokonaisuutta?” Solkar kysyi.

”Olemme molemmat yhtä hyviä kummassakin paikassa”, Venir vastasi.

”Mutta…”, Solkar sanoi.

Kallas keskeytti Suomaksen vastustelun heti alkuun.

”Haluan mennä sinne. Ole sinä täällä ja johda aliupseereja eri puolilla kaupunkia. Myös tässä portin ympäristön työmaassa on paljon tehtävää, vaikka aliupseeri olisi päävastuussa”, Venir sanoi.

Suomas painoi päänsä ja hyväksyi Kallaksen päätöksen.

”Tehtävää on enemmän kuin kaksi ehtii tehdä”, Solkar sanoi.

”Enemmän kuin kolme ehtii tehdä. Mutta meidän on käytettävä niitä asioita, joita meillä on olemassa tässä ja nyt”, Venir sanoi.

Suomas huokaisi ja nojautui muuriin. Vastuu painoi häntä ja Kallasta molempia niin, että tuntui pahalta. Hiljaisuus heidän ympärillään puhui heidän yksinäisyyttään.


torstai 9. syyskuuta 2021

Valloitettu kaupunki II

 Betula pubescens, osa 180

Pääosa yläkaupungin asukkaista suhtautui netronovalalaisiin kylmästi ja ajoittain jopa vihamielisesti. Heillä olikin eniten menetettävää, kun suuria muutoksia tapahtui. Jotkut ottivat netronovalalaiset kuitenkin lämpimästi vastaan.

Mutta koska yläkaupungin asukkailla oli paljon menetettävää, he eivät ryhtyneet avoimeen kapinaan valloittajia vastaan. He kätkivät kapinan sisäänsä ja juonivat keskenään. Vastarintaa he eivät tehneet.

Kallas ja Suomas katselivat yläkaupungin kivettyjä katuja. Ero alakaupunkiin oli räikeän suuri. Toisella puolella muuria oli pieniä puisia hökkeleitä ja toisella puolella suuria kivisiä palatsimaisia rakennuksia.

”Yläkaupungin vartiointi voisi olla sopiva tehtävä aliupseerien hoidettavaksi”, Solkar sanoi.

”Toisaalta yläkaupunkilaiset haluavat, että he pääsevät tapaamaan korkea-arvoisia henkilöitä”, Venir sanoi.

”Mutta onko meillä kahdella sellaiseen aikaa?” Solkar kysyi.

”Ei ole”, Venir vastasi.

Kallas piti lyhyen miettimistauon.

”Enkä kyllä sellaista tekisi, vaikka olisi aikaa. Tärkeämpää olisi käyttää se aika omien sotilaiden tapaamiseen”, Venir sanoi.

Suomas nyökkäsi.

”Yläkaupunkilaiset saavat siis tyytyä aliupseereihin”, Solkar sanoi.

”Ja rivisotilaisiin. Ei aliupseerienkaan aika riitä joka paikkaan”, Venir sanoi.

Yläkaupungin keskellä kohosi muita suurempi rakennus, joka olisi monessa muussa paikkaa käynyt linnasta. Se oli kaupungin hallitsijan rakennus, jota Martin Burhleo oli myös asuttanut aikanaan. Nyt rakennus oli tyhjä ja sen saloissa ei ollut mitään lippuja.

”Olisiko meidän pitänyt viedä liput tuonne?” Solkar kysyi.

Kallas nosti katseensa palatsiin ja pudisti päätään hetken päästä.

”En usko, että siitä on mitään hyötyä. Olemme täällä vain hetken ja kenraali ei halua majoittua palatsiin”, Venir sanoi.

”Mutta sen haltuunotto voisi viestiä yläkaupunkilaisille paremmin, että me todella olemme täällä vallassa. Olen ymmärtänyt, että palatsilla on suuri symbolinen merkitys. Nyt me vain olemme tällä ja kaupunki on vailla johtajaa”, Solkar sanoi.

”Ehkä niinkin, mutta lippumme liehuvat silti kaikkialla muualla”, Venir sanoi.

Suomas käänsi katseensa lippuun, joka liehui heidän vieressään.

”Ehkäpä se riittää”, Solkar sanoi.


torstai 2. syyskuuta 2021

Valloitettu kaupunki

 Betula pubescens, osa 179

Kapteenit Kallas ja Suomas pyrkivät toimimaan niin, että gyllenburhilaisilla olisi mahdollisimman normaalit olot elää. He tiesivät, että se teki miehityksen helpommaksi ja samoin tulevan taistelun. Kenraali Netronova ei ollut samaa mieltä, mutta jätti kaupungin miehittämisen kapteenien tehtäväksi. Hän itse keskittyi kasvattamaan armeijaa Tammen seuraajien kanssa.

Gyllenburh jaettiin kolmeen sektoriin. Alakaupunki oli suoraan Martin Burhleon hallinnassa. Keskikaupunki oli yhteisvalvonnassa. Yläkaupunki, päälinna ja muurit puolestaan olivat netronovalalaisten suorassa valvonnassa.

Varsinkaan alakaupungin rauhoittamisesta heidän ei tarvinnut huolehtia. Burhleo sai alueen hallintaansa hyvin nopeasti ja kapteenit huomasivat, että tällä oli laaja joukko omia sotilaita, jotka ilmestyivät kuin tyhjästä. Aseistus oli sekavaa ja koostui kotitarpeista ja gyllenburhilaisilta joukoilta saaduilta aseilta, mutta määrällisesti joukko oli vahva.

Kallas ja Suomas katselivat yläkaupungin portin vartiotornista alakaupunkiin päin.

”En tiedä olisiko enemmän tyytyväinen vai huolissani”, Venir sanoi.

”Mistä?” Solkar kysyi.

”Siitä, miten vahva joukko hänellä on”, Venir vastasi.

”Varmaankin voit olla molempia”, Solkar sanoi.

Kallas nyökkäsi.

Savu nousi lukuisista alakaupungin taloista ja pihoista. Asukkaat tekivät ruokaa ja lämmittivät asuntojaan.

”Jeannella on vaikea tehtävä”, Venir sanoi.

”Hän kyllä pärjää”, Solkar sanoi.

”Toivottavasti. Meillä ei ole montaa yhtä hyvää johtajaa. Hänestä voisi tulla kapteeni, jos hän vain haluaa”, Venir sanoi.

”Vielä hän ei ole valmis”, Solkar sanoi.

”En usko, ettei meistä kukaan on ollut valmis tällaiseen”, Venir sanoi.

”Ei varmastikaan”, Solkar sanoi.

Suomas vilkaisi heidän takanaan olevalle aukiolle ja painoi sitten päänsä. Heitä oli vain kaksi.

Tuuli sai tornin huipulla ja muurin päällä olevat viirit ja liput liehumaan. Näky oli komea, mutta se sai Kallaksen myös haikailemaan vastaavan näyn perään Netronovalaan.

”Meidän täytyy jakaa enemmän vastuuta aliupseereille. Emme ehdi tehdä kaikkea itse”, Venir sanoi.

”Olemmehan me niin jo tehneetkin”, Solkar sanoi.

”Mutta vielä enemmän. Isommatkin kokonaisuudet voisivat olla aliupseerien vastuulla ja johdossa”, Venir sanoi.

”Luulen, että meidän täytyy varmistaa asia kenraalilta”, Solkar sanoi.

”Jos sanomme, että asioita joko delegoidaan tai ne jäävät tekemättä, niin hän varmasti on samaa mieltä kanssamme”, Venir sanoi.

Suomas nyökkäsi hyväksyvästi.